Olen toki äärettömän onnellinen hänen puolestaan, mutta tavallaan kateellinen... Sekavuuksissani sitten illalla työpaikalla käydessäni sanoin, että voivat vaikka ylentää minut. Kuningasajatus, mutta en ole ollenkaan varma sen järkevyydestä tai omasta kiinnostuksestani... Noh. Meni miten meni. Muistan kuitenkin liian elävästi miten hyvältä irtisanoutumispaperien allekirjoitus tuntuu.
Tänä aamuna sain viimein sen puhelun mitä olen odottanut yli viikon; henkilö jota olen yrittänyt tavoittaa viikon soitti ja herätti, puhuimme kolme varttia. Olo on helpottunut; hän ei ole vihainen minulle tai mitään ikävää ei ole tapahtunut. Oli vaan ollut niin mieli maassa, että ei tahtonut tartuttaa sitä minuun. Olisi toki voinut ilmoittaa, että ei tahdo puhua nyt, ennätin olla jo huolesta sairas. Käsittämättömän ihanaa herätä siihen, kun kuulee äänen, jota on niin kaivannut.
Tiedättekö, nyt olen oikeasti hyvällä tuulella! Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan! Mikään ei voi pilata tätä päivää!
Vaikka oikeastihan olen sitä mieltä, että positiivisen ajattelun saa työntää hanuriinsa... Silloin tulee vain pettymyksiä. Katsokaa vain, illalla raportoin tänne täysin vittuun menneestä päivästäni, mikäli siis olen edes siinä kunnossa, että kykenen tänne kirjoittamaan, tai nyt ylipäätään edes elossa
Ostin just auton Tampereelta. Pitää vaan keksiä miten raahaan itseni sinne. Autolla en lähde, kun muuten toinen jää sinne. Fillarilla pystyy kuskaamaan toista siinä sivussa kevyesti, mutta autoa en ole kokeillut. Kaksikaistainen tiekin loppuu Tampereelta tullessa niin nopeesti. Postiautolla olis helpompaa, kun ratit olis lähekkäin. Pitää varmaan suorittaa elämysmatkailua ja matkustaa veeärrällä betonihelvettiin ja sieltä joko täksillä tai paikallisella bussilla liikkeeseen.
eiku työjuttujahan se oli. 
Kiitti kuitenkin, olen siis edelleen sun listoillas. Pusnus.
