Mäkin haluun vastata!!1
Meillä oli aluksi suunnitteilla suurehkot sukuhäät ihanassa valkoisessa pitsihuvilassa joen rannalla. Suunnitelma alkoi kuitenkin paisua, eikä paksu morsian kerta kaikkiaan jaksanut taistella vieras- ja ruokalistan kanssa ilman wedding plannerin apua, ja moisen palkkaaminen olisi ollut aivan liian prinsessaa ja turhaa rahanmenoa minun makuuni.
Kaikesta tästä vielä toistaiseksi tapahtumattomasta häämylläkästä stressaantuneena nuoripari tunsi tarvitsevansa lähinnä rentouttavaa matkaa, sekä hieman lomaa koulusta/töistä. Mieluusti ilman omavastuuosuutta. Häämatka, loistava idea! Loppujen lopuksi vihkiminen suoritettiin maistaraatissa(kuten oli suunnitelmakin, emme kuulu kirkkoon) minkä jälkeen siirryimme perheinemme venäläiseen ravintolaan, joka aikoinaan oli yksi kaupungin hienoimmista. Hieman huvittuneina huomasimme, ettei ravintolan taso enää ihan vastannut aiempaa glamoröösiä mielikuvaa, mutta vähät siitä.
Jälkiruokana ollut liekitettävä kohokaskin oli hieman mustanpuhuva, mutta emme antaneet sen latistaa tunnelmaa

, joka oli siis varsin mukava, ja päivälliseltä riensimme kotiin pakkaamaan. Seuraavana aamuna aikaisin häämatkalle, jota varten sukulaiset olivat varsin kiitettävästi availleet kukkaroidensa nyörejä. Häämatka on edelleen yksi helmi muistojeni joukossa, vaikka yhtenä päivänä nälkäinen ja nuhainen sulho olikin hieman äksy.
Mikäli kulkuni käy avioliiton "auvoiseen" satamaan toistamiseen, saa itse hääpäivä olla juuri sellainen kuin sulho toivoo. Tiedän etteivät komeimmatkaan kutsut takaa pitkää ja onnellista yhteiseloa. Avioliitto, kuten häätkään, eivät ole minulle päämäärä sinänsä, vaan kenties mahdollinen aihe juhlistaa onnellista suhdetta, jonka tulisi olla yhtä onnellinen ja kestävä ilman häitäkin. Tosin, olisi sääli ellen saisi koskaan käyttää Paola Suhosen iki-ihania "Rouva" -alushousuja ja muita Rouva-malliston vaatteita. Dimangeista viis!
p.s. Olisin linkittänyt nuo pöksyt, muttei onnistu!1
-<3 ihQupihQunowaytytteli <3