Sannu kirjoitti:Ei jotenkin kauheesti yllättynyt, että naisista 18% kertoi olevansa bi-seksuaalisesti suuntautunut. Se taitaa niin olla muotia.
Tämä gallup perustettiin vasta, joten suuntaviivat tuskin ovat vielä niin kovin selvät sen suhteen kuka on hetero ja kuka ei.
Vastausprosentit jakaantuvat kaikkien kesken, myös miesten, eli 18% ei ole 18% naisista vaan 18% kaikista vastanneista. Jos tarkastellaan naisten vastauksia, niin tällä hetkellä tilanne on 5/4/0 hetero/bi/homo, eli tämän valossa 44% naisista on vastannut olevansa bi-seksuaaleja, ei 18%.
Sannu kirjoitti:
Mikä on se määrä kumppaneita, miten monta normaalilla esim.kolmikymppisellä on ollut siihen mennessä.Kommentoikaa!!!
Voisin ihan nopeasti ajatella asian niin, että se määrä kumppaneita, jonka voi ääneen sanoa, oli se sitten 0 taikka 200, kunhan on sinut itsensä kanssa.
Sannu kirjoitti: Nyt kaksi vuotta seurustelleena en vieläkään kehtaa myöntää kumppanille että niitä on kertynyt jo lähemmäs 30 ja suurin osa parin sinkkuvuoden aikana ennen häntä. Kommentoikaa!!!
Jonkin verran palstajulkisuutta saanutta myöhäisviktoriaanista ns. poikuus -teoriaa soveltaen oikea ratkaisu on viritellä uusioneitseen sädekehä pään päälle ja pyöristää mainittu luku kolmeen (3), todeta kaikkien kumppaneiden olleen miehiä ja että seksiä on harrastettu vain vakituisessa parisuhteessa.
Sannu kirjoitti:.. Nyt kaksi vuotta seurustelleena en vieläkään kehtaa myöntää kumppanille että niitä on kertynyt jo lähemmäs 30 ja suurin osa parin sinkkuvuoden aikana ennen häntä. Kommentoikaa!!!
Onko mies antanut ymmärtää, ettei hän suvaitsisi sellaisia määriä seksijuttuja kohdallasi? Sinä olet sinä ja menneesi on osa sinua - joko hän hyväksyy sen tai sitten ei. Menneistä sinua syyllistävän tyypin kanssa ei kannata jakaa tulevaisuuttaan.
Joo, kolme taitaa olla aika hyvä..tosin aika epäuskottava myöskin näin nykymeiningeissä. Sitä paitsi näin jälkeen päin ajateltuna, ei olis kyllä ihan jokaisen baarituttavuuden kanssa kannattanut jatkoille lähteä silloin parikymppisenä... "ihan vaan nukkumaan" hengessä... kaduttaa...
oli se sitten 0 taikka 200, kunhan on sinut itsensä kanssa.
Niitä määriä on kaksi. Ensimmäinen on se, jonka kerrot kumppanillesi. Toinen on se todellinen luku, jonka pidät omana tietonasi..
Ainiin, unohdin.
Minä vaan en ymmärrä miksei omalle kumppanilleen luku voi sanoa, ei nyt välttämättä tarkasti, mutta mieluummin sanoa vaikka 50 jos luku lähempänä 60 kuin sano 3.
Joo, mä olen itseasiassa päätöksen jo tehnyt ja sanonut ettei mun menneisyys kuulu sille, johon hän totesi, ettei oikeastaan edes haluaisi tietää...mitä sitten sillä tarkoitti..
Filovirus kirjoitti:Ainiin, unohdin.
Minä vaan en ymmärrä miksei omalle kumppanilleen luku voi sanoa, ei nyt välttämättä tarkasti, mutta mieluummin sanoa vaikka 50 jos luku lähempänä 60 kuin sano 3.
Minä en ainakaan halua edes moista asia tietää, eikä minua kiinnosta tietää, millaista sinkkuelämää toinen on viettänyt. En myöskään takuulla kerro omista retkistäni kaikkea ja vielä vähemmän kerron sänkyni kautta kulkeneiden määrästä.
Minä haluan seurustella nykyisyydessä ja tulevaisuudessa, enkä takertua menneisyyteen.
Filovirus kirjoitti:Ainiin, unohdin.
Minä vaan en ymmärrä miksei omalle kumppanilleen luku voi sanoa, ei nyt välttämättä tarkasti, mutta mieluummin sanoa vaikka 50 jos luku lähempänä 60 kuin sano 3.
Minä en ainakaan halua edes moista asia tietää, eikä minua kiinnosta tietää, millaista sinkkuelämää toinen on viettänyt. En myöskään takuulla kerro omista retkistäni kaikkea ja vielä vähemmän kerron sänkyni kautta kulkeneiden määrästä.
Minä haluan seurustella nykyisyydessä ja tulevaisuudessa, enkä takertua menneisyyteen.
Ei kaikkea tarvitsekkaan kertoa eikä kaikkea haluakkaan kysyä. Silleen se menee.
Sitä lähinnä ajoin takaa, että jos suoraan kysytään niin miksi tuntea tarvetta valehdella? Miksi ei voi kertoa menneisyydestään ja olla mitä on?
Siihen ei nyt liity haluatko sinä tietää/kertoa saati minä.
Filovirus kirjoitti:Sitä lähinnä ajoin takaa, että jos suoraan kysytään niin miksi tuntea tarvetta valehdella? .
Ehkä siksi, ettei ole kovin ylpeä menneisyydestään, ei ole varma miten toinen siihen reagoi, tai ei vaan halua muistella moisia touhujaan? Ehkä siksi, ettei halua moisen tiedon kummittelevan jossain vaiheessa suhteessa..
Se miksi kaduttaa ei liity mihinkään ikävään tapahtumaan, tautiin jne. Ehkä vaan semmoinen moraalisesti rappeutunut olo ; ) Vaikka itse nautti ihan yhtä lailla niin kuitenkin...eihän nainen saisi...naisen pitäisi olla vaikeasti tavoiteltava eikä antaa pimppaa ventovieraalle. Kai siihen morkkikseen liittyy se fiilis dokailusta yms. harva kai on ylpeä seksikumppanien suuresta määrästä.
HellBell kirjoitti:Onko mies antanut ymmärtää, ettei hän suvaitsisi sellaisia määriä seksijuttuja kohdallasi? Sinä olet sinä ja menneesi on osa sinua - joko hän hyväksyy sen tai sitten ei. Menneistä sinua syyllistävän tyypin kanssa ei kannata jakaa tulevaisuuttaan.
Itse en halua pahoittaa elämänkumppanini mieltä höpöttelemällä entisistä seksikokemuksistani. Miksi ihmeessä haluaisin? Menneet ovat menneitä.
Sannu kirjoitti:.. "ihan vaan nukkumaan" hengessä... kaduttaa...
..vaikka toinen miten vänkyttäisi muuta, niin siinähän sitten vain vänkkää takaisin..
"Haluaisin sua, heii.. älä nyt viitti.."
"Stop tykkänään. Nukkumaan tänne tultiin ja nukkumaan tässä käydään.. voidaan vaikka jutskailla samalla. Erilaista mutta kivaa?"
"Örrinmörrin.. Ei ole kivaa. Haluun.."
"Älä jänkytä mies. Vaihtelu virkistää.. Vain nukkua toisen vieressä - oletko kokeillut vähiin aikoihin sellaista.."
"Jänkynänkyn. What the hell. Otan tämän extreme-kokemuksena."
(onnistuu)
Viimeksi muokannut HellBell, 21.09.2005 18:51. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Filovirus kirjoitti:Sitä lähinnä ajoin takaa, että jos suoraan kysytään niin miksi tuntea tarvetta valehdella? .
Ehkä siksi, ettei ole kovin ylpeä menneisyydestään, ei ole varma miten toinen siihen reagoi, tai ei vaan halua muistella moisia touhujaan? Ehkä siksi, ettei halua moisen tiedon kummittelevan jossain vaiheessa suhteessa..
Tuo on ihan asiaa, sitä en kiellä.
Sanoinhan postauksessani, että kunhan on sinut itsensä kanssa, jos sitä ei ole niin asiat varmasti saattavat kummitella, ja voivat sitä tehdäkkin vaikka olisikin itse sinut asian kanssa jos kumppani ei ole. Kuitenkin pitkässä ja tiiviissä suhteessa menneisyys useimmiten tavalla tai toisella tulee eteen, ja voisin kuvitella että sellainen ihminen huomaisi, jos kiertelisin ja kaartelisin, ja voihan sitä toiselle kertoa, että häpeää, pelkää vaikutuksesta suhteeseen ym.
En mä hae tässä mitään oikeaa tapaa vaan huvikseni mietin.
Sannu kirjoitti:harva kai on ylpeä seksikumppanien suuresta määrästä.
Mutta ei ole mitään syytä itseään enää tuon takia ruoskia, eikä kantaa niitä miehiä henkisenä painolastina mukanaan.
Jos tunnet tarvetta puhua menneisyydestäsi, niin aika ikävältä se kuulostaa, ettet voisi sitä miehesi suhtautumisen takia tehdä. Olettaen, ettei kyse ole siitä, että alkaisit seikkaperäisesti kuvailla jokaista aktia erikseen nostalgiankiilto silmissäsi.
PerttiMakimaa kirjoitti:
Itse en halua pahoittaa elämänkumppanini mieltä höpöttelemällä entisistä seksikokemuksistani. Miksi ihmeessä haluaisin? Menneet ovat menneitä.
Se on aina niin ihmisistä kiinni - sen verran voi kait kiistattomasti kertoa, kuin katsoo itsestä ja toisesta olevan ookoon. Muu kiistanalaisempaa.
Jos toinen haluaa tietää menneestä.. jos toinen ei halua tietää siitä.. ja mitä itse haluaa siitä kertoa ja mitä toisaalta haluaa/ei halua toisen kertovan omasta menneestään.. Suhteutettavia juttuja.
Ihanteellista olisi kumppanin hyväksyminen kaikkinensa, että tämä tuntisi olonsa rakastettavan avoimeksi eikä sellaiseksi jonka pitäisi ehdoin tahdoin salailla tiettyjä puolia itsestään.
"Sinä olet sinä ja sinua rakastan.."-tyylisesti.