Mökiltä juuri kotiuduttu. Tavallaan tuli akkuja ladattua, tavallaan ei Sisälämpötila mentäessä siinä MIINUS kahdenkymmenen pinnassa, mutta ei sitä Syvärilläkään kitisty moisesta, ei.
Seuraava reissu tulee olemaan helpompi. No doubt.
Olo on ihan vitun huojentunu, sano.
Nyt voikin sopivasti siirtyä stressaamaan tuota esseesumaa, jonka perimmäinen tarkoitus olis olla valmis huomenna aamulla. Saas nähä.Tuskin valmistuvat ainakaan kokonaan Tiskata vois ainakin ensin, ehkä ulkoilla kun on niin nätti ilma ja kaikkee..
Väsyttää edelleen.
Kun on kotona, tekee mieli ainoastaan ottaa päikkäreitä, katsoa leffoja ja syödä suklaakakkuja. Kaksi kolmesta down, jee.
Kohta pitäisi kumminkin pakata marjat pussiin ja lähteä takaisin kohti Kouvostoliittoa, jossa minua odottaa lauma rottia ja kasa tekemättömiä tehtäviä.
Todellakin tuntuu, että TIEDÄN tuon olevan väärä paikka minulle, mutta en keksi tällä erää parempaakaan eikä työpaikkaakaan ole siunaantunut mistään... Tricky
I raise my hands to heaven of curiosity, I don't know what to ask for, What has it got for me?
Työpäivä takana. Taas tuli raahattua mukana x määrä viherkasveja, viidakko sen kuin tihenee... Voihan röhnä. Nyt on uuni kuumenemassa, ajattelin tehdä pannukakkua.
"Elämä on kuin pornoelokuva - silloin tällöin panemista ja niissä väleissä ihan täyttä paskaa."
200m2 on imuroitu ja luututtu, koirat kävi just ulkona, insuliinipistokset ja tabletit annettu, kissat pistetty nukkumaan ja fretti ja pupu syötetty ja juotettu. Nyt putsaamaan paskat ulkotarhasta, ja se ois sit niinQ menoa sit! Kotiin tekemään ruokaa, ja sitten sohvalle Mä rakastan mun sohvaa
The great club outshines the individual, always and forever.
Näitä kisauusintoja katselen eurolta, jonkun yhdistetynmäen takia nugguu 6:00 no vähänkö päätä koski, sit muijia tampereelta taas shätis..
Noh kaikkee ei voi saada..
Olen välttynyt alkoholin kiroilta tänä viikonloppuna tyystin..
Vielä tämä ilta..
Viimeksi muokannut Niba, 25.02.2007 17:34. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kolme päivää yhtä juomista ja nyt alan oleen aikas kuitti. Taidan mennä ajeleen pääni kaljuksi.
Tulee niin mieltäylentävä työviikkokin kun keskiviikkona on tilinpäätös ja sehän aiheuttaa suunnattoman määrän sekalaisia nakkihommia. Yötöiks menee.
SikaMika kirjoitti:Promiskuiteettini lienee saavuttanut jonkinlaisen kulminaatiopisteen: potkaisin juuri pihalle naisen, jonka mm. nimeä en tiennyt. Ei kiinnostanut missään vaiheessa edes kysyä...
Jos se sokelsi ruotsia ja oli joku von Stockmann tai af Marimekko sukunimeltään? Moga.
Ehkä sen nimi oli Pentti?
Tai kenties Tero?
Yhden samannimisen, Lauttasaarelaistuneen sudenkarvakäden, assreippasin Coronan bilispöydällä aiemmin eilen.
Tein varmaan 1,5 tunnin kävelylenkin, sotkaisinpa hieman pyörälläkin. Otin välillä snadit päikkärit ja tein vielä miehen työn viemällä erään ystävättären katsomaan Miehen työ -nimistä elävää kuvaa. Vitun hauska pätkä, ei voi kuin suositella. Toi Volanen-Korpela -kombo toimii loistavasti niin teatterissa kuin valkokankaallakin.
Välillä tuntuu, että olis terve, mutta niin se ottaa kuin antaa. Kyl silti täytyy töihin huomenna mennä antamaan papereille valohoitoa. Niin ja tarkistamaan firman kisaveikkauksen tilanne. Meni tämä päivä sen suhteen tosi hyvin.
Lipesi hiukan käsi ja riisiä kaatui kattilaan melkoisesti. No tulipahan tehtyä kolmeksi päiväksi safkat töihin kerralla ja jääkaapissa on vielä puolentoista litran kannu täynnä riisiä iltapaloja varten.
Lounasrasiat on vain unohtunut firman kuivauskaappiin, piti haalia kaapin perukoilta hillopurkitkin käyttöön.
Oli muuten tylsä viikonloppu. Sain tapettua pari rehuakin vahinkossa, tarttee kohta hankkia lisääkun löytyy näköjään taas vapaata tilaakin kämpästä.
Bluntly kirjoitti:Lipesi hiukan käsi ja riisiä kaatui kattilaan melkoisesti. No tulipahan tehtyä kolmeksi päiväksi safkat töihin kerralla ja jääkaapissa on vielä puolentoista litran kannu täynnä riisiä iltapaloja varten.
Lounasrasiat on vain unohtunut firman kuivauskaappiin, piti haalia kaapin perukoilta hillopurkitkin käyttöön.
Oli muuten tylsä viikonloppu. Sain tapettua pari rehuakin vahinkossa, tarttee kohta hankkia lisääkun löytyy näköjään taas vapaata tilaakin kämpästä.
Vihersotmi?
Viimeisin listalla 10 vuotta vanha kaktukseni, joka kauniisti kukki joskus, ennen näitä masentuneita aikoja..
Hmm tossa vehkassa on vielä yks vihreä lehti.. no eiköhän sekin kohta kuole? Niinku kaikki loppujen lopuksi?
Väsyttää ihan sikana...
Ihan koko päivä meni töissä ja viimein kotona.
Pitääki ton toisen olla taas kipeä... noh, eihän se sille mitään voi, että se jakopäänhihna hajos keskellä mettää ja joutu palelemaan ja vilustutti ittensä...
Vahinko etteivät äiditkin saa lähteä milloin heitä huvittaa ja ruveta nukkumaan ulkosalla. Varsinkin äidit sitä toisinaan tarvitsisivat.
-muumimamma
Enttu kirjoitti:HYVÄ SUOMI ... mitalisadetta Sapporosta,ei muuta kun pidetään
lippua korkealla ja lauletaan maamme-laulua
Areenan viisut loppuunmyyty tyvärr,pitäiskö meidän pitää finaali-illan viisuistujaiset baarissa tai jonkun himassa
jaksa
Noin otat vaa miitti vastuun euroviisumiitti, varaa vaikka joku bubi tai elyse palatsi?
Joo jonkun kotona?
Pitäs olla riittävän iso koti, no mulla voi olla liian, mut viinat voin tuua jos sovitaan?
Saatana.
Tiesin että se tapahtuu joskus ja nythän se tapahtui.
Ihanan sohvani päällä on faijani vanha seitkytlukulainen ryijy.
Olen pelolla odottanut sitä päivää kun rotat pureskelevat sen palasiksi.
Ja eikös ollakaan, kun palasin tekemästä käännöksenrääpälettä toisesta huoneesta pikku paholaisen paahtoleivät olivat pureskelleet ryijyyn erityisen näkyvälle paikalle 10 cm reiän. Eikä sitä saa millään korjattua
I raise my hands to heaven of curiosity, I don't know what to ask for, What has it got for me?
Aion kyllä tehdä niistä kintaat, tai tarkemmin ottaen bikinit, kun kuolla kupsahtavat. Äänistä päätellen yksi niistä keikahtaa hetken kuluttua.
Mutta kaikista eläimistä voi samaan syyhyn nojaten tehdä itselleen vaatekappaleita. Kissat pissivät ja raapivat huonekaluja, koirat pissivät, kakkivat ja syövät niitä, kilpikonnakin teki jätöksensä suoraan kaverin fleecehuovalle.
Eläin kuin eläin tekee tuhojaan. Niissä vaan on jotain, jonka vuoksi niiden aiheuttamaa harmia sietää huomattavasti enemmän kuin ihmisten.
I raise my hands to heaven of curiosity, I don't know what to ask for, What has it got for me?
nowaysis kirjoitti:Mökiltä juuri kotiuduttu. Tavallaan tuli akkuja ladattua, tavallaan ei Sisälämpötila mentäessä siinä MIINUS kahdenkymmenen pinnassa, mutta ei sitä Syvärilläkään kitisty moisesta, ei.
Seuraava reissu tulee olemaan helpompi. No doubt.
Olo on ihan vitun huojentunu, sano.
Nyt voikin sopivasti siirtyä stressaamaan tuota esseesumaa, jonka perimmäinen tarkoitus olis olla valmis huomenna aamulla. Saas nähä.Tuskin valmistuvat ainakaan kokonaan Tiskata vois ainakin ensin, ehkä ulkoilla kun on niin nätti ilma ja kaikkee..
Pusinusijoojoo.
(Arskavapaan ketjun puolesta)
Hei, Nowa, etkö sinä kuulu kannattajiini?
Jos et vielä kuulu niin tulisitko kannattajakseni.
Saat etukäteisvirtuaalihalin!
Arska
mustaenkeli kirjoitti:Väsyttää ihan sikana...
Ihan koko päivä meni töissä ja viimein kotona.
Pitääki ton toisen olla taas kipeä... noh, eihän se sille mitään voi, että se jakopäänhihna hajos keskellä mettää ja joutu palelemaan ja vilustutti ittensä...
ONKO SE hajoittanut taas sun autosi? jakopäänhihnahan rikkoo sylinterit, venttilikannen. Mäntä tulee hallitsemattomasti rikkomaan kaiken.
Jos jakopää rikkoontuu...
MITÄ???Ei sulla VOI olla noin huono tuuri...