Kitinä

Mitä pitempään olen tuntenut itseni, sitä syvemmin olen rakastunut. Ensivaikutelmaa en muista.

Pallotin, jotta pettää varmasti kuin kepu. Ihmiset ovat mestareita luomaan itsestään feikkimarkkinointia nykyään.

Ann kirjoitti:

CandyMan kirjoitti:Ne jotka katsovat ekan kohtaamiskerran aina riittävän, ettekö te koskaan löydä ihmisistä ajan kanssa sellaisia positiivisia ja ihastuttavia puolia joita ei yleensä havaitse ekalla tapaamisella? Vai opitteko te toisesta kaiken oppimisen arvoisen jo ekalla lyhyelläkin kohtaamisella, jossa toinen ei välttämättä edes ole oma itsensä esim. jännittämisen ja yliyrittämisen vuoksi?

Ettekö te perusteellisen tutustumisen jälkeen kuiteskin loppupeleissä eronneet sitten lopulta saaneetkaan niitä oikeita vastauksia?

Hieman vaikeaselkoinen lause, ikäänkuin ajatuksesi olisi katkennut kesken?

Kyllä, ilmeisestikin erosimme. Emme tosin riidoissa jos tällä on mitään merkitystä mihinkään.

Saaneet oikeita vastauksia mihin? Miten tuo liittyy siihen löytääkö ihmisestä ihastuttavia puolia vasta hieman pidemmän tuntemisen jälkeen? Jos tarkoituksesi oli esittää että aloin ilmeisen turhaan seurustella koska kuitenkin lopulta erosimme, tuletko sinä sanomaan samaa jos eroat nykyisestäsi vaikka lähimmän 30 v aikana? Onko tällä jotain merkitystä?

Ps. Monien asiantuntijoiden mukaan (esim. antropologi, tri Helen Fisher) seurustelun alun kiihkeä rakkaus alkaa käytännössä aina hiipua parin ensimmäisen yhdessäolovuoden jälkeen. Liittyy aivokemiaan. Hyvät parisuhteet muuttuvat tässä vaiheessa turvallisuushakuiseksi kiintymykseksi. Vänkääjille tiedoksi ettei tämä tarkoita sitä etteivätkö kauankin yhdessä olleet vanhat parit käyttäisi silloin tällöin kovinkin hellyyttävän näköisiä julkisia hellyydenosoituksia. Sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä alkuaikojen kiihkon kanssa. Minulla on valitettavasti vain yksi muutamaa vuotta pidempi parisuhde takanani, joten en osaa kokemusperäisesti kovin hyvin varmistaa tuota väitettä.

EDIT: Vittuillakseni editoin.

CandyMan kirjoitti: kauankin yhdessä olleet vanhat parit käyttäisi silloin tällöin kovinkin hellyyttävän näköisiä julkisia hellyydenosoituksia.

Koskaan kuullukkaan.

RolloTomasi kirjoitti:
Siten, etten enää koskaan ihastu tai rakastu kehenkään naiseen. Ensivaikutelmalla siis ei ole enää väliä.

Vitsi. Jos tämän lausuman synkkämielisen liikkeellepanijan ikä pitäisi sokkona arvioida, niin pistäisin varmaan teiniangstin piikkiin. Suuremmallakin haarukalla yläikäraja menisi jossain 23 v:n hujakoilla.

Clay kirjoitti:Laboratorio-oloissa on huhujen mukaan ihmisistä saatu värejä ja jopa eri värisävyjä esiin.

Mainitsemisen arvoista kuitenkin on että kaikki koehenkilöt kuolivat kyseisessä testissä.

nexie kirjoitti:

RolloTomasi kirjoitti:
Siten, etten enää koskaan ihastu tai rakastu kehenkään naiseen. Ensivaikutelmalla siis ei ole enää väliä.

Vitsi. Jos tämän lausuman synkkämielisen liikkeellepanijan ikä pitäisi sokkona arvioida, niin pistäisin varmaan teiniangstin piikkiin. Suuremmallakin haarukalla yläikäraja menisi jossain 23 v:n hujakoilla.

Teiniangsti on hieno asia, jos sen saa esim. valjastettua CD:lle ja myy sen sitten esim 10 miljoonalle kuulijalle. Muussa tapauksessa se on varsin vaikeasti hyödynnettävissä oleva energian lähde. Onneksi se on kuitenkin uusiutuva ja sen puoliintumisaika on nopea.

NuoriDaavid kirjoitti:Teiniangsti on hieno asia, jos sen saa esim. valjastettua CD:lle ja myy sen sitten esim 10 miljoonalle kuulijalle. Muussa tapauksessa se on varsin vaikeasti hyödynnettävissä oleva energian lähde. Onneksi se on kuitenkin uusiutuva ja sen puoliintumisaika on nopea.

Luin Tieteen Kuvalehdestä, että tiedemiehet ympäri maailmaa yrittävät valjastaa tämän energianlähteen käyttöön, koska se voisi ratkaista globaalin energianriittävyys-ongelman kertaheitolla. Vaikeinta on teiniangst-fuusioreaktion kontrollointi, koska reaktio on luonteeltaan äärimmäisen epävakaa. Raaka-aineen määrä sinällään ei ole ongelma.

Yhdessä kokeessa suljettiin joukko goottiteinejä erityiseen teiniangst-reaktoriin. Angst-reaktio laitettiin käyntiin pommittamalla raaka-ainetta justintimberlake-ääniaalloilla, jolloin reaktio käynnistyi erittäin nopeasti tuottaen eksponentiaalisen määrän lämpöä sekä mustavalo-fotonihiukkasia. Ketjureaktio alkoi kuitenkin ruokkia pian itseään sulattaen koelaitoksen sekä surmaten koko sitä hoitaneen henkilökunnan. Seuraavassa kokeessa aiotaan käyttää erityisiä petersteelenium-jäähdytyssauvoja ohjailemaan reaktiota.

Tiede on mielenkiintoista!

Sheetlord kirjoitti:

NuoriDaavid kirjoitti:Teiniangsti on hieno asia, jos sen saa esim. valjastettua CD:lle ja myy sen sitten esim 10 miljoonalle kuulijalle. Muussa tapauksessa se on varsin vaikeasti hyödynnettävissä oleva energian lähde. Onneksi se on kuitenkin uusiutuva ja sen puoliintumisaika on nopea.

Luin Tieteen Kuvalehdestä, että tiedemiehet ympäri maailmaa yrittävät valjastaa tämän energianlähteen käyttöön, koska se voisi ratkaista globaalin energianriittävyys-ongelman kertaheitolla. Vaikeinta on teiniangst-fuusioreaktion kontrollointi, koska reaktio on luonteeltaan äärimmäisen epävakaa. Raaka-aineen määrä sinällään ei ole ongelma.

Yhdessä kokeessa suljettiin joukko goottiteinejä erityiseen teiniangst-reaktoriin. Angst-reaktio laitettiin käyntiin pommittamalla raaka-ainetta justintimberlake-ääniaalloilla, jolloin reaktio käynnistyi erittäin nopeasti tuottaen eksponentiaalisen määrän lämpöä sekä mustavalo-fotonihiukkasia. Ketjureaktio alkoi kuitenkin ruokkia pian itseään sulattaen koelaitoksen sekä surmaten koko sitä hoitaneen henkilökunnan. Seuraavassa kokeessa aiotaan käyttää erityisiä petersteelenium-jäähdytyssauvoja ohjailemaan reaktiota.

Tiede on mielenkiintoista!

Niin energian tuottaminen on tärkeä kysymys, mutta mitä tehdään sille prosessoidulle teiniangstille? Vaaranahan on, että sitä käytetään luomaan uraohjuksia, mikä kuitenkin on tiukasti kielletty Suomenkin allekirjoittamassa Ottawan sopimuksessa. Parempi vaan, että se valjastetaan kolmivuorotyöhön, vaikkakin silloin parisuhderintamalla menee todennäköisesti huonommin. Aina voi hävitä.

CandyMan kirjoitti: Hieman vaikeaselkoinen lause, ikäänkuin ajatuksesi olisi katkennut kesken?

Älä kuule ala vittuilemaan.

Lasketaanko se virhearvionniksi, jos alkaa seukkaamaan tyyppiä jonka kanssa kuitenkin sit eroaa x-vuoden jälkeen. Olisko kannattanut vaan sittenkin luottaa ensivaikutelmaan, vai oliko vika juurikin siinä. <- em. spekulointi = turhuutta.

Onko fiksumpu deitata määrällisesti useampaa kandidaattia(odottaa sitä isoa pamausta ja skipata laimeudet) vai laittaa munansa yhteen koriin(opetella rakastamaan toisen laimeuksia)? Toinen tykkää munasta, toinen panee kanaa.

Comprende?

Ann kirjoitti:Onko fiksumpu deitata määrällisesti useampaa kandidaattia(odottaa sitä isoa pamausta ja skipata laimeudet) vai laittaa munansa yhteen koriin(opetella rakastamaan toisen laimeuksia)?

Tähän on sisäänrakennettuna seuraava väittämä:

Jos äkki-ihastumista (= iso pamaus) ei tule, kyseessä on laimea tyyppi, jonka rakastaminen parhaassakin tapauksessa tulee olemaan opettelun ja vaivannäön takana.

Tsot tsot.

EveryWoman kirjoitti: Jos äkki-ihastumista (= iso pamaus) ei tule, kyseessä on laimea tyyppi, jonka rakastaminen parhaassakin tapauksessa tulee olemaan opettelun ja vaivannäön takana.

Kyllä kehen tahansa tutustuminen on vaivan takana, omasta itsestä puhumattakaan. Kannattaako se vaivannäkö, se onkin sitten toinen juttu..

Valitettava tosiasia, että kun tarpeeksi syvältä kaivaa, tulee kourastua pohjamutia.

Joillekin meistä se on iso juttu äänestääkö toinen vihreitä ja syökö se penneä, eikä näin ollen vois koskaan tykästyä kokoomuslaiseen rakettispagetti-mieheen. Toisille meistä se on yks hemmetin hailee, koska me ei valuteta sydänvertamme siihen äänestyslippuun, eikä pastan koostumus kerro meille meidän kotimaan ruokakulttuurista.

Kyllähän näillä kahdella edellämainitulla arkkityypillä voi olla yhdessä muunkinlaista kipinöintiä kuin sweet chin musicia, mutta johtaako se yhteiseen hautapaikkaan taiteilijakukkulalla.. Niin, kuka vittu sen tietää, ja ratkaiseeko se tarinan lopun onnellisuuden?

segma kirjoitti: No kylläpäs on mustavalkoista. Sanon kuten moneen muuhunkin uteluun: voi riittää tai voi olla riittämättä. Kamalan rajoittunutta ja ennen kaikkea omia mahdollisuuksia poissulkevaa väittää muuta. Toisaalta, jos joku haluaa välttämättä kävellä onnensa ohi kun kaikki ei heti olekaan täyttä auvoa ja kipinät eivät sinkoile, niin minkäs minä sille mahdan. Tai kukaan muukaan sen kummemmin.

Esimerkiksi minä olen varsin hidasta sorttia..

Et nyt ehkä käsittänyt asiani ydintä - Minun mielestäni rakkauslohkon kattavassa ensivaikutelmajutussa taikatekijä on läsnä alkuhetkestä lähtien - kipinää ja taikaa eli sitä Jotain joko on tai ei ole. Se on vain minun näkemykseni asiasta, toki vain niin.

Olemme eri tyypin ihmisiä tässä näet, sinä sanot olevasi hidasta sorttia ja se on ihan okei, ja minä olen tulisempaa sorttia ja sekin on ihan okei. Eri sortin ihmiset saattavat nähdä rakkauden hyvin eri lailla ja etsiä onnea aivan eri kommervenkkijutskin kuin toisen sortin ihmiset.

Kiintoisaa on lähinnä se, voivatko tulisieluinen ja viilipyttyinen tapaus rakastua esimerkiksi toisiinsa - jos niitä kipinöitä ei sinkoile ensihetkessä molemminpuolisesti ja mitä jos niitä kipinöitä ei sinkoile monien hetkienkään päästä, koska toinen käy alati vaan hiilloksella..

Nuotion teko on parasta silloin, kun salama iskee risukasaan ja syttyy kunnon kokko, rovio oikein, ja tämä kaikki on johtunut luonnonilmiöstä, jostakin jota ei tarvitse T YÖSTÄÄ eli odotella ja yritellä tuhansia vuosia mihinkä se risukko siitä lähtee.. mätänemään vaikona maatumaan.

Pyromaniaa!

Ann kirjoitti:Lasketaanko se virhearvionniksi, jos alkaa seukkaamaan tyyppiä jonka kanssa kuitenkin sit eroaa x-vuoden jälkeen. Olisko kannattanut vaan sittenkin luottaa ensivaikutelmaan, vai oliko vika juurikin siinä. <- em. spekulointi = turhuutta.

Ottaen huomioon että olen eronnut myös niistä joiden ensitapaamisessa koin perhosia vatsassa, en usko (tai paremminkin tiedän ettei) että syynä eroon oli alkukipinän puute. Oikeastaan, kyseinen tapaus on niitä harvoja ellei jopa ainoa tapaus jossa en ole edes jälkikäteen vakuuttunut siitä että ero oli sittenkin kannaltani oikea ratkaisu.

Voidaanko vastaavasti sinun aiemmat erosi selittää sillä että menit luottamaan alkukipinään? Pitäisikö teorisoida kummalla systeemillä todennäköisemmin löytää Sen Oikean jonka kanssa on koko loppuelämän: luottamalla pelkkään alkukiimaan, vai ihastumalla johonkin muuhun puoleen toisessa ajan kanssa? Varsinkin jos uskoo teoriaan että alkukiima tulee joka tapauksessa haihtumaan pois viimeistään muutaman vuoden kuluttua, ja suhde kuin suhde "järkiperäistyy" ja muuttuu parhaimmassa tapauksessa lämpimäksi kiintymykseksi.

Onko fiksumpu deitata määrällisesti useampaa kandidaattia (odottaa sitä isoa pamausta ja skipata laimeudet) vai laittaa munansa yhteen koriin (opetella rakastamaan toisen laimeuksia)?

En mielestäni esittänyt että pitäisi yrittää pakottaa itsensä tykkäämään jostakin johon ei tunne vetoa. En minäkään niin tehnyt, mainitsin vain että kerran ihastuin voimakkaasti jälkikäteen laimeasta ensivaikutelmasta huolimatta. Satuin tapailemaan toista harrastusmerkeissä, ja jossain vaiheessa vain pamahti. Eikä kyseessä ollut myöskään mikään järkipäätös tms., paremminkin paljon pidemmällä nallilla varustettu kipinä.

CandyMan kirjoitti: Voidaanko vastaavasti sinun aiemmat erosi selittää sillä että menit luottamaan alkukipinään? Pitäisikö teorisoida kummalla systeemillä todennäköisesti löytää Sen Oikean jonka kanssa on koko loppuelämän: luottamalla pelkkään alkukiimaan, vai ihastumalla johonkin muuhun puoleen toisessa ajan kanssa?

Ette ole kumpikaan testanneet tapausta, johon ei tunne vetoa ensitapaamisella, eikä myöhemminkään. Olisiko se ehkä sittenkin toimivin ratkaisu ja onnen tae?

NuoriDaavid kirjoitti:Ette ole kumpikaan testanneet tapausta, johon ei tunne vetoa ensitapaamisella, eikä myöhemminkään. Olisiko se ehkä sittenkin toimivin ratkaisu ja onnen tae?

On mulla siskoja. Toimii, ihan hyvin tullaan toimeen. Mitään kiihkoa en ole koskaan kokenut, suhteemme on täysin platoninen etten sanoisi jopa aristoteleskooppimainen.

Ann kirjoitti:

EveryWoman kirjoitti: Jos äkki-ihastumista (= iso pamaus) ei tule, kyseessä on laimea tyyppi, jonka rakastaminen parhaassakin tapauksessa tulee olemaan opettelun ja vaivannäön takana.

Kyllä kehen tahansa tutustuminen on vaivan takana, omasta itsestä puhumattakaan. Kannattaako se vaivannäkö, se onkin sitten toinen juttu..

Valitettava tosiasia, että kun tarpeeksi syvältä kaivaa, tulee kourastua pohjamutia.

Joillekin meistä se on iso juttu äänestääkö toinen vihreitä ja syökö se penneä, eikä näin ollen vois koskaan tykästyä kokoomuslaiseen rakettispagetti-mieheen. Toisille meistä se on yks hemmetin hailee, koska me ei valuteta sydänvertamme siihen äänestyslippuun, eikä pastan koostumus kerro meille meidän kotimaan ruokakulttuurista.

Kyllähän näillä kahdella edellämainitulla arkkityypillä voi olla yhdessä muunkinlaista kipinöintiä kuin sweet chin musicia, mutta johtaako se yhteiseen hautapaikkaan taiteilijakukkulalla.. Niin, kuka vittu sen tietää, ja ratkaiseeko se tarinan lopun onnellisuuden?

Käsitin sun tekstiesi perusteella väittäneen, että lopun onnettomuus on pääteltävissä kipinöinnin puutteesta ensitapaamisella. Mutta no, enpä usko että oikeasti olisit sitä mieltä.

Joidenkin spontaania kipinöintiä aiheuttavien tapausten kanssa siihen tarvitaan vähän enemmän tutustumista, toisten kohdalla vähemmän tai ei ollenkaan. Tutustuminen ja siihen käytettävä vaiva eroaa kuitenkin olennaisesti tilanteesta, jossa yritetään väen vängällä saada niitä kipinöitä aikaiseksi laimeista fiiliksistä huolimatta (jota en siis tietenkään suosittele kenellekään).

HellBell kirjoitti:Et nyt ehkä käsittänyt asiani ydintä - Minun mielestäni rakkauslohkon kattavassa ensivaikutelmajutussa taikatekijä on läsnä alkuhetkestä lähtien - kipinää ja taikaa eli sitä Jotain joko on tai ei ole. Se on vain minun näkemykseni asiasta, toki vain niin.

Olemme eri tyypin ihmisiä tässä näet, sinä sanot olevasi hidasta sorttia ja se on ihan okei, ja minä olen tulisempaa sorttia ja sekin on ihan okei. Eri sortin ihmiset saattavat nähdä rakkauden hyvin eri lailla ja etsiä onnea aivan eri kommervenkkijutskin kuin toisen sortin ihmiset.

Mitä veikkaat: jos segma eräänä päivänä sattuisi kokemaan hurjan ja voimakkaan ihastumisen ensitapaamisella, jättäisikö hän tilaisuuden käyttämättä vain siksi, että on päättänyt määritellä itsensä hitaansorttiseksi? En usko, että ainakaan kannattaisi jättää. Niinikään en usko siihenkään, että sinun kannattaisi noin mustavalkoisesti arvella kaiken olevan kiinni juuri niistä tapaamisen ensihetkistä tai tapaamisen syntymisen spontaaniudesta.

HellBell kirjoitti:Nuotion teko on parasta silloin, kun salama iskee risukasaan ja syttyy kunnon kokko, rovio oikein, ja tämä kaikki on johtunut luonnonilmiöstä, jostakin jota ei tarvitse T YÖSTÄÄ eli odotella ja yritellä tuhansia vuosia mihinkä se risukko siitä lähtee.. mätänemään vaikona maatumaan.

Vaikka kovasti korostatkin spontaanin tapahtumisen ihanuutta, lähitarkastelussa asenteesi näyttää itse asiassa aika kontrollihakuiselta. Ikään kuin pakottautuisit toimimaan vain tietyllä kapealla mahdollisuuksien sektorilla, koska uskot että vain siten voi saada aikaan sitä paljon mainostettua taikuutta.

Oma kokemukseni kuitenkin kertoo muuta: elämäni kaikkein väkevin taikuus-elämys nimittäin tapahtui -- yllätys yllätys: nettitreffeillä (joita ilmeisesti itse vältät, koska arvelet spontaanin taikuuden mahdollisuuden olevan niissä turmeltu). Taikuus oli niin käsin kosketeltavaa, että sen huomasivat ulkopuoliset tarkkailijatkin, mikä puolestaan johti uusiin spontaaneihin kohtaamisiin. Esimerkkinä yksi puolen vuoden kuluttua tapahtunut: kaupungilla kävellessäni pyörällä vastaan tullut mies koputti hetken kuluttua minua olalle, ja kysyi, josko olen se nainen joka puoli vuotta sitten istui siinä-ja-siinä baarissa sellaisen-ja-tuollaisen miehen kanssa. Hetken mietittyäni ja myönnettyäni alkoi suunnaton ihmettely ja tenttaaminen: Mitä ihmettä se oikein oli? Oletteko te jotain tantramestareita? Ai silloin tapasitte ekaa kertaa? Ei ole mahdollista! Mainittakoon siis, että mitään fyysistä kyseinen miekkonen ei ollut nähnyt välillämme tapahtuvan. Lopuksi vaihdoimme miehen kanssa numeroita, ihan ystävyyshenkisesti siis.

Ihmiset ovat niin ihmeellisiä olentoja, että on turha pelätä tappavansa magian mahdollisuutta aktiivisella hyvien tyyppien etsimisellä. Ei elämää onneksi sillä tavoin voi kontrolloida! Toki joidenkin kanssa ennalta järjestetyt tapaamiset voivat alussa olla kaikkea muuta kuin spontaaneja, mutta tämä ei poissulje sitä etteikö magiaa voi syntyä myöhemmin. Eikä sitä etteikö järjestettykin tapaaminen joidenkin kanssa voisi olla alusta asti taikaa.

Onhan se ymmärrettävää, että temperamentikas persoonallisuus haluaisi nuotion syttyvän välittömästi. Mutta jos sen nuotion ääressä olisi tarkoitus elää koko loppuelämänsä erilaisine iloineen ja suruineen, syttymistavan merkitys kokonaisuudessa on lopultakin aika pieni. Sanon tämän siis sen yhden älyttömän väkevän syttymisen kokeneena. Ei minua jälkikäteen tarkasteltuna harmita, että kyseessä ei ollut nykyinen kumppanini. Nykyisen suhteeni syttyminen oli niinikään omituisimpia ja uskomattomimpia kaikista kokemistani, eikä se ettei se sattunut käymään heti ensitreffeillä (tai ylipäätään yksien yksittäisten treffien aikana), vähennä sen arvoa silmissäni yhtään. Se on oma, erilainen ja yhtä hieno tapansa rakastua.

Minun korviini huuman vaatiminen ensimmäiseltä tapaamiselta kuulostaa yhtä hassahtaneelta kuin lause: Seukkaan vain vaaleatukkaisten kaa!

EveryWoman kirjoitti: Mitä veikkaat: jos segma eräänä päivänä sattuisi kokemaan hurjan ja voimakkaan ihastumisen ensitapaamisella, jättäisikö hän tilaisuuden käyttämättä vain siksi, että on päättänyt määritellä itsensä hitaansorttiseksi? En usko, että ainakaan kannattaisi jättää. Niinikään en usko siihenkään, että sinun kannattaisi noin mustavalkoisesti arvella kaiken olevan kiinni juuri niistä tapaamisen ensihetkistä tai tapaamisen syntymisen spontaaniudesta..

Tottakai ihmisellä on aina ja kaikkialla Vapaus olla juuri senlainen kuin silloin nyt vain on, eihän ihminen ole mikään itsensä saati muiden määrittelemä kone, joka toimii vain tiettyjen toimintamekanismien mukaan. Puhuttiin tuossa aiemmin vain yleisessä mielessä siitä, millaisia ihmisiä yleistetysti koemme ehkä olevamme, että toinen on hitaasti syttyvää sorttia ja toinen rakettimaisemmin syttyvää, mutta ei sekään tyypitys vielä mitään lopullista tai täysin rajaavaa todellakaan tarkoita. Vain huomioita, semmoisia mitä nyt heitellään "Olen hajamielistä sorttia.." "Olen hunsvotti", "Hän on kepposmielinen", "Aika natsi persoona sekin tapaus.."
Miksi en saisi liittää Rakkausasiaan taikuutta..? Olemme tässä kanssais eri tyypin ihmisiä, sinä uskot rationalisointiin tässäkin asiassa, siihen että taikuus ei saisi jäädä vain Joksikin Selittämättömän Taianomaiseksi asiaksi vaan että se mieluiten pitäisi pistää pinoon poikki ja tutkituksi konstruktioksi. Jos maailmassa antaa Taian olla taikaa..?

Kontrollihakuisuus on taikuudesta kaukana, päinvastoin. Taikuus on taikuutta. (jälkiselvitys, kirjoitin tämän viimeisimmän viestini jälkeen): Käsitän miten näit tämän asian, kirjoitin paremmin tästä jutusta seuraavassa allaolevassa viestissäni.. Lyhennetysti ydin siitä: taikuuden olemisenvapaus kaikkialla ok, sen etsimislöytäminen kuitenkin kiinni ihmisen vapaudesta olla oma itsensä ja tunnoistaan olla ja mennä siten kuin hyvältä tuntuu; joku etsii stetoskooppien kanssa sitä Oikeaa ja toinen katsoo tähtiin kaduilla kulkiessaan ja törmää siinä sitten vahingossa Oikeaan.. ja kolmas testaa sokkotreffeejä ja menee öisin ulvomaan kuuta kuullakseen toisen vastaavan ehkä jostain siihen jotain, neljäs tekee sitä sun tätä ja päätyy naimisiin 5 päivän sisällä ja raskaaksi 6.tna yönä kunnes 7.päivänä lepää ja nousee ylös seuraavana aamuna raskausoksujen kera.)

Haluaisin vastata paremmin viestiisi ja kommentoida jatkojuttuasi, jossa kerroit kiehtovasti siitä ukkelitreffauksesta, mutta tämä hemmetin kirjaston kone käy kohti aikaloppumoaan.. Aargh.

Jatkan sitten..

Edit: jälKitarinointi. Typo editissä.

Ann kirjoitti:

CandyMan kirjoitti: Ne jotka katsovat ekan kohtaamiskerran aina riittävän, ettekö te koskaan löydä ihmisistä ajan kanssa sellaisia positiivisia ja ihastuttavia puolia joita ei yleensä havaitse ekalla tapaamisella? Vai opitteko te toisesta kaiken oppimisen arvoisen jo ekalla lyhyelläkin kohtaamisella, jossa toinen ei välttämättä edes ole oma itsensä esim. jännittämisen ja yliyrittämisen vuoksi?

Ettekö te perusteellisen tutustumisen jälkeen kuiteskin loppupeleissä eronneet sitten lopulta saaneetkaan niitä oikeita vastauksia?

Kaikki rakkaussuhteet päättyvät epäonnistumiseen tai kuolemaan.

Ihmiseen, jota ei tunne, ihastuu; ihmiseen, jonka tuntee, rakastuu.

Ugh.

Noh nih, nyt jatkan siitä kohtaa viestiisi vastaamista, kuin mihin siinä viimeksi jäin.

EveryWoman kirjoitti:..
Ikään kuin pakottautuisit toimimaan vain tietyllä kapealla mahdollisuuksien sektorilla, koska uskot että vain siten voi saada aikaan sitä paljon mainostettua taikuutta..

Ymmärrän mitä tarkoitat eli että suomalla itselleen kaikki mahdolliset chaanssit Myös organisoitujen treffiharrastusten parista suo samalla itselleen ja potentiaaliselle Rakkaalleen enemmän mahdollisuuksia joiden yhteydestä taikuustekijäkään ei voi olla poisrajattu jo alkujaan. Niinhän se on, olen samaa mieltä, että etukäteen ei voi taikatekijää rajata kaikista mahdollisista mahdollisuuksista pois.
Kyllä, vapaus taikuuden putkahtamiseen.. Vapautta.

Mutta se missä juttu alkaa mättää, se missä siis sinun ja minun maailman-ja persoonakohtaiset näkemyksemme ja jutskamme eroavat, on siinä, että minä en hemmetti vie halua harrastaa treffailuja, en aio mennä Kaisaniemen Wayne's Coffeehen viikottain (tms) kertoilemaan osittain tai pilkotusti tai miten vain alle sentin elämäntarinoita.. Vastenmielistä.
Harrastaa ihmisiä.. Herkkä ihminen ei kykene lappaamaan hobbyillen eri ukkelien ja akkelien perässä ja uskomaan Rakkauteen kaiken aikaa. Vaatii kylmäpäisen urbaanielämisen trenditajuajan.

..Oma kokemukseni kuitenkin kertoo muuta: elämäni kaikkein väkevin taikuus-elämys nimittäin tapahtui -- yllätys yllätys: nettitreffeillä (joita ilmeisesti itse vältät, koska arvelet spontaanin taikuuden mahdollisuuden olevan niissä turmeltu)..

Niillä treffeillä oli taikuutta, ylläolevassa viestissäin totesin että sekin on mahdollista organisoitujen treffienkin kohdalla, taikuus loikkii vapaasti, juu.

..Ihmiset ovat niin ihmeellisiä olentoja, että on turha pelätä tappavansa magian mahdollisuutta aktiivisella hyvien tyyppien etsimisellä. Ei elämää onneksi sillä tavoin voi kontrolloida! Toki joidenkin kanssa ennalta järjestetyt tapaamiset voivat alussa olla kaikkea muuta kuin spontaaneja, mutta tämä ei poissulje sitä etteikö magiaa voi syntyä myöhemmin. Eikä sitä etteikö järjestettykin tapaaminen joidenkin kanssa voisi olla alusta asti taikaa.

Paitsi jollei halua aktiivisesti sukkuloida pariutumisriittien merkeissä.. Sallitaan toisillemme valinnan ja olemisen vapaus tässä asiassa. Minä en ole aktiivihobbyilija, olen satunnaislöytäjä.
Ja muistetaan taika.. Siitä tykättiin molemmat, kuitenkin.

Edit: Arvatenkin typoja.

Vadim kirjoitti:Ihmiseen, jota ei tunne, ihastuu; ihmiseen, jonka tuntee, rakastuu.

Mä en tunne sua, enkä ole pätkääkään ihastunut. Onkohan tämä nyt sitten sitä rakkautta?

Vastaan tässä nyt kollektiivisesti kaikille. Ei se alkukiima mihinkään haihdu. Itseään pitää vain aina silloin tällöin muistutella siitä.. Tulee ajan kanssa vaikeammaksi.

Se pointti oli edelleen siinä, että toisille ihmisille soveltunee paremmin varovainen katsanto, kymmenvuotissuunnitelmat ja kiiman ylenkatsominen. Toiset lukee horoskooppeja. Ei voi olettaa, että näitä kahta voisi parittaa ilman vitutusta. Joillakin miestä on kausiluontoisesti molempienkaltaisia vaiheita.

Kaikki teoriat lentää kuitenkin siinä vaiheessa akkunasta pihalle, kun alkaa olla elämässä tilausta toiselle. Siitähän kaikessa on vain kyse.

HellBell kirjoitti:Paitsi jollei halua

Toivon mukaan et tulkinnut viestiäni treffailuun pakottamiseksi? Toki jokainen saa toimia kuten haluaa tai ei halua. Alkupään viesteistäsi vaan tuli sellainen käsitys, että arvelisit vain täydellisen sattumanvaraisissa kohtaamisissa voivan ilmetä taikuutta (josta syystä haluttomuutesi treffailuun), joten pakkohan siihen oli jotain kommentoida.

Treffailun ei myöskään tarvitse olla kylmäpäistä ihmisten perässä lappaamista ja elämäntarinoiden kertoilua Wayne's Coffeessa. Ainakaan ne omat treffini, joista mainitsin, eivät sitä olleet (varmaan 90% ajasta kumpikaan ei puhunut mitään). Se, että suhtautuu ihmisiin lähtökohtaisen myönteisesti ja uskoo voivansa saada jotakin rikastuttavaa jokaisesta kohtaamisesta (olivatpa ne spontaaneja tai eivät), vaatii juurikin sitä mainitsemaasi herkkyyttä. Älä anna sen valitettavan tosiasian, että joillekin deittailu on kylmää ja laskelmoivaa kuppikokojen ja painoindeksien vertailua, hämätä itseäsi.

Ja mukavaa käyskentelyä valitsemallasi polulla!