Joskus on ihan mukavaa katella uusintoja kimpassa sohvalla silleen sisäkkäin. Tai keksii joku mukapähee leikki töllöstä tulevaa ohjelmaa mukaillen. Khöh.William Somerset kirjoitti:Ja tuskin maltetaan pidättäytyä...
Big Brother 2007
Re: Big Brother 2007
Re: Big Brother 2007
Mulla ei ole mitään vaikeuksia pidättyä katselemaan televisiosta hyväkuvaisena hifilähetyksenä piratisoitujen suhnutuhrujen sijasta. Elokuvien ja sarjojen warettaminen tuntuu jotenkin niin turhalta. Jos sen leffan haluaa väkisin itselleen kloonata, niin käy vuokraamossa ja polttaa surauttaa. Itse vuokrailen kiinnostavat leffat, ostan todella hyvät ja pistän ajastinnauhoitukseen hyvät sarjat niin on tylsinä sunnuntaipäivinä sitten aina jotain tekemistä siivouksen välttelyyn. Ei tulis mieleenkään hamstrailla netistä. Hiukan harkitsin Season 1 -boxin ostamista kun olis 20 egellä saanut mukaansa.William Somerset kirjoitti:Vähän jopa harmittaa. Kun kerrankin sattui sarja josta parisuhteen molemmat osapuolet pitävät, niin mentiin sitten kaikessa kiihkossa katsomaan season 2 läpi sitä mukaan kun sitä ajettiin foxilta ulos ja piraattipojat tunkivat rainaa nettiin. Jälkiviisaana on todettava, että olisi pitänyt malttaa mieli, niin nyt olisi näin syksyn pimeinä hetkinä jotain jaettavaa televisionkin ääressä. Nyt sitten pyöritellään peukaloita siihen asti, että season 3 starttaa. Taitaapi olla syyskuun 17. Ei sillä että olisin mitenkään kiinnostunut… Ja tuskin maltetaan pidättäytyä...Tix kirjoitti:Olen kyllä tyytyväinen että Pako alkoi taas.
Re: Big Brother 2007
Muutoin olen kyllä onnistunut hyvinkin pidättäytymään. Tuohon vain jäi jotenkin koukkuun ja halusi sen loppuun asti tyylillä 'kaikki heti mulle tänne'. DVD -levyjä rippaan ainoastaan silloin kun vuokraamisesta huolimatta ei elokuvaa ehdi katsoa.Tix kirjoitti:Jos sen leffan haluaa väkisin itselleen kloonata, niin käy vuokraamossa ja polttaa surauttaa.
Re: Big Brother 2007
Min en ole jaksanut edes rippailla. Vissiin liian laiskaWilliam Somerset kirjoitti:DVD -levyjä rippaan ainoastaan silloin kun vuokraamisesta huolimatta ei elokuvaa ehdi katsoa.
Re: Big Brother 2007
Ziisus mitä blondeja tuolla on. Yks niistä valittaa, ettei osaa keittää riisiä. Mut ei se mitään kun se on nätti ja sillä on tissit...
Re: Big Brother 2007
Tiedetään, tiedetään... *huokaa*Tix kirjoitti: BB:n voittanutta ei tule mieleen.
-
- Kitisijä
- Viestit: 10702
- Liittynyt: 15.08.2005 15:07
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Big Brother 2007
Kade? On sullakin tissit.ninnithequeen kirjoitti:
Ziisus mitä blondeja tuolla on. Yks niistä valittaa, ettei osaa keittää riisiä. Mut ei se mitään kun se on nätti ja sillä on tissit...
Mua jotenkin etoo toi "kihloissa" ja "seurustelee"- status. Miksi haluaa lähteä tollaseen paikkaan missä koko suomi näkee sut alasti ym. Hävetkää!!
Toivoo,
ms. nirppis
The great club outshines the individual, always and forever.
Re: Big Brother 2007
En oo kade, koska mä osaan keittää riisiä.Elppis kirjoitti:Kade? On sullakin tissit.ninnithequeen kirjoitti:
Ziisus mitä blondeja tuolla on. Yks niistä valittaa, ettei osaa keittää riisiä. Mut ei se mitään kun se on nätti ja sillä on tissit...
Tarkoitin lähinnä, ettei sitä sieltä ulos äänestetä, vaik ois kuin blondi, ku on niin hyvännäkönen misukka.
-
- Kitisijä
- Viestit: 10702
- Liittynyt: 15.08.2005 15:07
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Big Brother 2007
Nääh, esim Sari viime kaudella oli todellakin huvittavaa katseltavaa.. Mielummin mä katon kun blondi tekee tyhmyyksiä ja hyppii puolialastomana kun että tummatukkainen puoliperse lukee kirjaa ja pölisee proosaa.ninnithequeen kirjoitti:En oo kade, koska mä osaan keittää riisiä.Elppis kirjoitti:Kade? On sullakin tissit.ninnithequeen kirjoitti:
Ziisus mitä blondeja tuolla on. Yks niistä valittaa, ettei osaa keittää riisiä. Mut ei se mitään kun se on nätti ja sillä on tissit...
Tarkoitin lähinnä, ettei sitä sieltä ulos äänestetä, vaik ois kuin blondi, ku on niin hyvännäkönen misukka.
The great club outshines the individual, always and forever.
Re: Big Brother 2007
Teille BB-vinksahtaneille kirjavinkki:
Ben Elton: Tappavan Kuuluisa
Murhamysteeri "Big Brother" -talossa.
Ben Elton: Tappavan Kuuluisa
Murhamysteeri "Big Brother" -talossa.
Re: Big Brother 2007
Huikee! En oo tommosesta kuullutkaan.Sheetlord kirjoitti:Teille BB-vinksahtaneille kirjavinkki:
Ben Elton: Tappavan Kuuluisa
Murhamysteeri "Big Brother" -talossa.
-
- Kitisijä
- Viestit: 8603
- Liittynyt: 14.08.2005 18:46
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Big Brother 2007
Hyllystä löytyy. Hykerryttävää viihdettä, hyvä kirja.Sheetlord kirjoitti:Teille BB-vinksahtaneille kirjavinkki:
Ben Elton: Tappavan Kuuluisa
Murhamysteeri "Big Brother" -talossa.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Re: Big Brother 2007
Katsoin, liki oksennusta pidätellen esittelyt kilpailijoista. Noin vastenmielistä possea saa oikein hakemalla hakea. Mahdollisimman skandaali- ja julkisuushakuista idariporukkaa.
Tämä pinkkirillinen 18 vee "kaiken Suomessa jo nähnyt" nörttipoika Einari tippuu ekana, loput onkin tasaista kuraa.
Enpä taida tänäkään vuonna seurata.
Tämä pinkkirillinen 18 vee "kaiken Suomessa jo nähnyt" nörttipoika Einari tippuu ekana, loput onkin tasaista kuraa.
Enpä taida tänäkään vuonna seurata.
Re: Big Brother 2007
Einari on just asiallinen
Maria ärsyttävä kana, Tiina aivan selvä seksiaddikti, ja mua vaan ärsyttää se Henri.
Ja Piia on "tuttu" toiselta keskustelupalstalta
Maria ärsyttävä kana, Tiina aivan selvä seksiaddikti, ja mua vaan ärsyttää se Henri.
Ja Piia on "tuttu" toiselta keskustelupalstalta
Re: Big Brother 2007
Parhaalta porukaltahan tää vaikuttaa. Parilla on kunnon roolit päällä, taloon pääsee takuuvarmasti varattu nainen, jolla on "ihan kreisi seksiaddiktio". Se blondikana ja Einari ehottomat lempparit heti. Sen kanan näin jossain esittelyssä ja hetihän siitä tiesi että tää taloon päätyy. Lauloi jotain piisiä tissit hölskyen ja päätti laulunsa: "ja niin päispoin. ...öö eikun poispäin"
Sitten vaan reittä ja revaa kehiin. Viinaa ja vittuilua.
Sitten vaan reittä ja revaa kehiin. Viinaa ja vittuilua.
Viimeksi muokannut bedlam, 29.08.2007 22:52. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: Big Brother 2007
Ja huomenna Sauli oksentaa, jeeeee!!!111
Onkohan se homo, oikeesti? Einari on ainakin neitsyt, aivan salettiin.
Onkohan se homo, oikeesti? Einari on ainakin neitsyt, aivan salettiin.
Re: Big Brother 2007
Nähnyt Suomessa jo kaiken. Paitsi alastoman naisen.ninnithequeen kirjoitti:Onkohan se homo, oikeesti? Einari on ainakin neitsyt, aivan salettiin.
Re: Big Brother 2007
Juuri näinTix kirjoitti:Nähnyt Suomessa jo kaiken. Paitsi alastoman naisen.ninnithequeen kirjoitti:Onkohan se homo, oikeesti? Einari on ainakin neitsyt, aivan salettiin.
Jotenkin se on vaan niin lutunen.
Re: Big Brother 2007
Veikkailtiin miehekkeen kanssa, että Einari voittaa koko paskan. Se tuntuu aikamoiselta pelimieheltä. Eniten noista ärsyttää ne 2 varattua, ruskee iso vanha mies ja pieni blondi seksinnälkänen nainen. Varmasti ovat kumppaniensa kanssa sopineet tyylistä etukäteen, mutta silti... On kyllä aika järkkyä katsottavaa tälleen täysin heitä tuntemattomana.
Tuleeko toi nyt taviskanavalta joka ilta niin ku ennenkin? Kympiltä? (plus extra aiemmin)
Jos tulee niin varmaan jonkun verran seuraan. Kertokaa silti noiden kahden mainitsemani ääliön pieruista tähän ketjuun, kiitos.

Maria ja Einari joutuivat äänestykseen. Voi prkl, se ämmä on saatava ulos sieltä. Ei Einari saa lähteä!!!111
Vaikka olikin vongannut jo surkealla tavalla tyttöjä eilen illalla. BB-Plazassa oikein myötähäpeiltiin sen puolesta, pakko siis katsoa tänään, mitä siellä oikeen tapahtu.
Vaikka olikin vongannut jo surkealla tavalla tyttöjä eilen illalla. BB-Plazassa oikein myötähäpeiltiin sen puolesta, pakko siis katsoa tänään, mitä siellä oikeen tapahtu.
Re: Big Brother 2007
Yritin katsoa alusta asti, mutta olin kuukahtanut sohvalle. Heräsin tosin ohjelman loppumetreillä hirveeseen akkojen mölinään ja ilmeisesti punkkua siellä jo jonkun hamoselta putsailtiin.
Mikä jäi pikkasen vaivaamaan tämän lyhyen katselun päätteeksi oli, että mitä helvettiä tässä nykyisessä kasvatuksessa menee oikein pieleen? Missä oli ne ohjelman miehet, koska näille kaikille ohjelmassa esiintyville voisin helpostikkin kuvitella hameen päälle. Onko ne kaikki 20+ miehet nykyään tuollaisia ämmämäisiä lussukoita ja miten tuollaisista voi itseään arvostava nainen löytää, muutakin kuin munille potkittavan kumppanin.
No eipä ne naiset kyllä kovin paljon paremmin menestyneet. Kanoja koko sakki eli ehkä kykenevät ihan sujuvasti nussimaan toisiaan ristiin. Melkein vain hirvittää ajatella, että minkälaista jälkikasvua tuollaiset rimpulat tulevaisuudessa voivat saada aikaan, kun tilanne alkaa jo ilmeisen huono.

Kuuntelin RadioRockin korppuraatia, jossa hikelä tais sanoa että Einarilta vois leikata munat pois, koska ovat kuulemma tarpeettomat. Katsoin vahingossa eunukin kuvankin ja meinas kaffet lentää näytölle.
Vetääkös se hyppyritukka-eavan-ehanaa-tsihihiii-kataja nyt sitä BB-extraa? Joskus kun katoin sen kolme sekkaa idols-extraa niin teki mieli ampua se tyyppi 2,5s jälkeen.
Vetääkös se hyppyritukka-eavan-ehanaa-tsihihiii-kataja nyt sitä BB-extraa? Joskus kun katoin sen kolme sekkaa idols-extraa niin teki mieli ampua se tyyppi 2,5s jälkeen.
Re: Big Brother 2007
Joo. Mun tekee mieli ampua se kans.Vihtahousu kirjoitti:Vetääkös se hyppyritukka-eavan-ehanaa-tsihihiii-kataja nyt sitä BB-extraa? Joskus kun katoin sen kolme sekkaa idols-extraa niin teki mieli ampua se tyyppi 2,5s jälkeen.
Re: Big Brother 2007
Ootas kun kuulet sen äänen. Herättää välittömästi kaikki mahdolliset koulukiusaajavaistot se heppu. Jos se ei lennä tuolta ekana ulos niin ihmettelen suunnattomista ihmisten sietokykyä.Vihtahousu kirjoitti:Kuuntelin RadioRockin korppuraatia, jossa hikelä tais sanoa että Einarilta vois leikata munat pois, koska ovat kuulemma tarpeettomat. Katsoin vahingossa eunukin kuvankin ja meinas kaffet lentää näytölle.
Re: Big Brother 2007
Mä taas veikkaan että Maria-itkupilli "puhun venäjänaksentilla you know kukaan ei tykkää musta"-vosu lähtee ekana...Tix kirjoitti:Ootas kun kuulet sen äänen. Herättää välittömästi kaikki mahdolliset koulukiusaajavaistot se heppu. Jos se ei lennä tuolta ekana ulos niin ihmettelen suunnattomista ihmisten sietokykyä.