Kitinä

EveryWoman kirjoitti:^The Way To Love vie muistaakseni alle tunnin.

Edit: Varsinaisena pointtina se, että itse oletan aiheeseen tutustumatta jonkin olevan hevonpaskaa vain silloin, kun sen levittäjä jotenkin merkittävästi hyötyy siitä.

Hurjistuin ja ajattelin, että kaipa siihen tässä wiin peluun lomassa voisi 30minuuttia investoida, vaikka vähän tekeekin kipeää. Nopea googlaus ei anna tuota leipätekstiä vaan pointtereita amazoniin jne.

Voisin kuvitella, että deMello aika merkittävästikin hyötyy guruilustaan.

EDIT: Niin siis tuo sitkeä syytös aina nousee pintaan, että joku dissaa jotain merkkiteosta tutustumatta siihen itse. Sen mitä olen so easyn ja sinun kirjoituksia aiheesta lukenut niin hevonpaskaltahan se tosiaan silti vaikuttaa. Jos koko opuksen lukee kolmessa vartissa niin en ymmärrä, miten se tie valaistumiseen on niin vaikea ymmärtää - sillä en minä ainakaan sitä ole vielä ymmärtänyt lainkaan. Voitko pistää tähän omin sanoin esim. kymmenellä bulletilla, mitä pitää tehdä ja mitä saavuttaa, jos tuohon kelkkaan lähtee? Äläkä nyt ainakaan lainaa mitään sateenropinoita ja piikkikaktuksia ja orvokkeja tähän.

elco kirjoitti:

EveryWoman kirjoitti:^The Way To Love vie muistaakseni alle tunnin.

Edit: Varsinaisena pointtina se, että itse oletan aiheeseen tutustumatta jonkin olevan hevonpaskaa vain silloin, kun sen levittäjä jotenkin merkittävästi hyötyy siitä.

Hurjistuin ja ajattelin, että kaipa siihen tässä wiin peluun lomassa voisi 30minuuttia investoida, vaikka vähän tekeekin kipeää. Nopea googlaus ei anna tuota leipätekstiä vaan pointtereita amazoniin jne.

Voisin kuvitella, että deMello aika merkittävästikin hyötyy guruilustaan.

Ei se enää, kuoli massiiviseen onnellisuusshokkiin 56-vuotiaana.

Mitä jos tästä unohtaa universaalin onnellisuuskäsitteen kokonaan ja keskittyy vain ja ainoastaan arkipäiväisiin asioihin? Se voi toki olla joillekin ihan ylitsepääsemättömän hankalaa. Asiat yksinkertaistettuina ja ruohonjuuritasolla ovat yllättävän vaikeita.

^Miten musta nyt tuntuu siltä, että yrität kovasti saada poistetuksi deMellon (ja vastaavat) tästä ketjusta? Jos näin, suosittelen kääntämään kelkkaa 180 astetta; se kun nimenomaan on yksinkertaistettua ruohonjuuritason asiaa.

Tekstinähän tuo on vähän hämäävää tyylilajiltaan, koska alun perin se on ollut puhetta (äijän luentoja on siis vain muutettu tekstimuotoisiksi). Ja vertauskuviakin siinä käytetään, mutta se ei tee käsittelytavasta korkealentoista eikä teoreettista.

EveryWoman kirjoitti:^Miten musta nyt tuntuu siltä, että yrität kovasti saada poistetuksi deMellon (ja vastaavat) tästä ketjusta? Jos näin, suosittelen kääntämään kelkkaa 180 astetta; se kun nimenomaan on yksinkertaistettua ruohonjuuritason asiaa.

Tekstinähän tuo on vähän hämäävää tyylilajiltaan, koska alun perin se on ollut puhetta (äijän luentoja on siis vain muutettu tekstimuotoisiksi). Ja vertauskuviakin siinä käytetään, mutta se ei tee käsittelytavasta korkealentoista eikä teoreettista.

Joo. Niin haluan. Haluan henkilökohtaisia pikku juttuja ja mielipiteitä, ihan omien korvien välistä.
Karkeahko esimerkki: jonkun mielestä elämä on täydellisen onnellista kun saa lauantaisin Iltasanomat, olutta ja pizzan. [/ratakisko]

elco kirjoitti:Hurjistuin ja ajattelin, että kaipa siihen tässä wiin peluun lomassa voisi 30minuuttia investoida, vaikka vähän tekeekin kipeää.

Jos tosissasi oletat, että juuri lukeminen on se kipeää tekevä osuus, niin tulet todennäköisesti pettymään.

Niin siis tuo sitkeä syytös aina nousee pintaan, että joku dissaa jotain merkkiteosta tutustumatta siihen itse. Sen mitä olen so easyn ja sinun kirjoituksia aiheesta lukenut niin hevonpaskaltahan se tosiaan silti vaikuttaa. Jos koko opuksen lukee kolmessa vartissa niin en ymmärrä, miten se tie valaistumiseen on niin vaikea ymmärtää - sillä en minä ainakaan sitä ole vielä ymmärtänyt lainkaan.

Vaikeus on siinä, että odotat ilmeisesti tekstin (deMellon tai minun tai minkä milloinkin) vaikuttavan sinuun jonkinlaisen taikatempun tavoin, minkä jälkeen olet valaistunut ja täydellisen onnellinen. Siis että laittamatta itseäsi mitenkään likoon vain muuttuisit joksikin. Ei se niin mene. Jotkut odottavat psykoterapian vaikuttavan itseensä niin ja pettyvät. Työ pitää tehdä itse, kirja tai terapia ei tee sitä kenenkään puolesta.

deMello kirjoitti:Do you think I'm going to help anybody? No! Oh, no, no, no, no, no! Don't expect me to be of help to anyone. Nor do I expect to damage anyone. If you are damaged, you did it; and if you are helped, you did it. You really did! You think people help you? They don't. You think people support you? They don't.

Voitko pistää tähän omin sanoin esim. kymmenellä bulletilla, mitä pitää tehdä ja mitä saavuttaa, jos tuohon kelkkaan lähtee? Äläkä nyt ainakaan lainaa mitään sateenropinoita ja piikkikaktuksia ja orvokkeja tähän.

Mitä ihmisen pitää tehdä oppiakseen lukemaan? Yrittää ja harjoitella. Ennen kuin sen osaa, se voi tuntua ihan käsittämättömältä ja mahdottomalta, ja varmaan se turhauttaa ettei kukaan voi antaa ohjeita siitä, mitkä toiminnot suorittamalla lukutaidon saa.

Mutta miten arvelet käyvän, jos lukemaan opetteleva on jo etukäteen päättänyt että koko lukutaito on humpuukia ja että siitä on varmasti pelkkää haittaa? Lukutaidottoman näkökulmasta voi olla perusteltuakin väittää, että lukutaidosta on haittaa. Sehän johtaa aivan kummalliseen käytökseen; lukutaitoiset saattavat hukata aikaa istumalla tunteja paikallaan nenä kiinni kasassa yhteen sidottuja papereita jotka ovat täynnä omituisia merkkejä! Miksi kenenkään siis pitäisi opetella lukemaan?

En minä osaa sanoa mitä pitää tehdä, enkä miksi se pitäisi tehdä.

bliss kirjoitti:Karkeahko esimerkki: jonkun mielestä elämä on täydellisen onnellista kun saa lauantaisin Iltasanomat, olutta ja pizzan.

Valitan, en voi auttaa. Oisko nore-nappula kätevin?

^Kätevintä olisi luultavasti olla avaamatta koko kitinää.

^Nyt taidetaan olla syvimmän totuuden äärellä, ts. aletaan päästä aiheeseen!

Eräs tuttuni hourailee vakavissaan kreationistisia juttuja ja vaikuttaa pirun onnelliselta yhtä sekaisin olevan puolisonsa kanssa. Ei ole piirunkaan epäilystä, etteiväkö de Mellon ja muiden hengellisten gurujen opuksista onnensa löytävät eivät voisi olla hyvinkin onnellisia.

Se vain tahtoo olla niin, että jos järjen valon sammuminen on edellytys onnellisuudelle, taidan valita mielummin vaikka pikkuisen onnettomana olemisen.

Meillä on töissä yksi naispuolinen ihminen, joka sanoo olevansa onnellisin ihminen maailmassa. Työpöytää koristaa Äiti Amman kuva, buddhalaisuuden symbooleja jne. Olen varma että kun on yksin töissä, käyttää suitsukkeita (on hajuallergikko). Muutenkin kamalan reagoiva ihminen; kovat äänet, vahvat tuoksut, vahvat mielipiteet jne. tuntuvat tätä ihmistä jotenkin pelottavan/kauhistuttavan. Hyvä ettei istuessaan leiju.

Pelottava tyyppi - jos tosiaan onnellisena olo vaatii tollasen pehmustetun kuplamuovin elämän ympärille, no thanks, oon hetkittäin onneton.

Toimistorotta kirjoitti:Eräs tuttuni hourailee vakavissaan kreationistisia juttuja ja vaikuttaa pirun onnelliselta yhtä sekaisin olevan puolisonsa kanssa. Ei ole piirunkaan epäilystä, etteiväkö de Mellon ja muiden hengellisten gurujen opuksista onnensa löytävät eivät voisi olla hyvinkin onnellisia.

Mulla on tästä aika jyrkkä mielipide. En usko, että vastuuttomuudesta voisi seurata sellaista, mitä itse pidän onnellisuutena. Se, että päästää minkä tahansa gurun tai jumalhahmon elämänsä ohjaksiin, sen sijaan että ohjaisi elämäänsä itse, on vastuuttomuutta. Toisaalta uskon kyllä, että tietynlaisten hyvien elämänohjeiden sokea noudattaminen voi parantaa ihmisen elämää, jos ihminen on lähtökohtaisesti hyvin sekaisin, joten en ihan täysillä tuota tuomitsekaan.

Onnellisuutta antavia asioita:

Sohvalle lelukoira kainalossa nukahtanut tyttäreni. Koko maailmani yhdessä, pienessä paikassa.

Rauhallinen ilta mieheni kainalossa. Ihminen, joka ymmärtää ja jaksaa minua ja elämääni.

Hämärä hetki kynttilöiden keskellä ja kirja kädessä.

Aika läheisien ystävien seurassa. Keskustelua ja yhdessäoloa.

Kaikki nämä ovat asioita, joiden aikana tuntuu siltä, että kaikki tärkeä on juuri siinä hetkessä. En kaipaa mitään lisää, vaan haluan olla juuri siinä paikassa ja ajassa.

Oli pakko tutkia itseä hetki, ja tulin siihen tulokseen että haluan pyytää anteeksi elcolta. Taisin pari päivää sitten valehdella, kun sanoin etten pidä EW:tä oikeasti hulluna. Se vaan jotenkin unohtuu aina toisinaan.

Tosin samaan hengenvetoon on sanottava, että pidän kaikkia muitakin uskovaisia täydellisen ihanyhtäpaljon hulluina, oli uskon kohteena sitten uskonnot, vierailla käyvät pienet vihreät miehet tai puuppaMello ja Suuri Satukirjaonnellisuusymmärrys. Kun kuulet tämän äänen *ding*, vaihda ketjua.

Aikuiset ihmiset hei. Ei saatana mitä paskaa.

Minut tekee onnelliseksi ensinnäkin oma totaalinen terveys. Sitten läheisten terveys. Oma tytär on vaikuttanut ehkä eniten elämässäni onnellisuuteeni. Kulunut isäkuukausi oli kaiketi onnellisinta aikaa elämässäni. Parisuhde on tärkeä, kuten kaverit ja muut läheiset. Minulle onnellisuus on seesteisyyttä, tuntumaa siitä, että on tehnyt oikeita valintoja ja eritoten sitä, että kykenee elämään omien moraali- sekä arvovalintojen mukaan. Viimeksi mainittu on itse asiassa hyvin tärkeää. Jossain vaiheessa tulee vastaan tietynlainen tavoitteellisuus, on jotain johon pyrkiä ja jota odottaa. Onnellisuus ei oikein synny itsestään olemalla.

Mä olen onnellinen yleensä pienistä asioista. Odottamattomista.

Olin tossa pari viikkoa takaperin kipeänä. Yöllä heräsin raastavaan janoon. Avasin silmät ja näin että mies oli tuonut mulle vesilasin yöpöydälle. Sillä hetkellä olin onnellinen.

Onnellisuus isona asiana on sitä että ei halua mitään, ei huolehdi mistään eikä ole surullinen. En ole siellä vielä.

TOSIN surullisenakin voi olla onnellinen, en vain tajua että miten. Surullisuus ja onnettomuus on eri asioita.

annepa kirjoitti:Onnellisuus isona asiana on sitä että ei halua mitään, ei huolehdi mistään eikä ole surullinen. En ole siellä vielä.

Onnellisuuden ja vakavan masennuksen raja taitaa olla aika häilyvä.

Mähän joskus kirjoitin tänne, että Pertin pahimpien konservatiivisten pelkotilakirjoitusten kanssa ei voi ryhtyä rationaaliseen keskusteluun, koska ne ovat liian ufoja: liian kaukana kaikesta järkevästä sijaitsevien hihhulien kanssa ei ole tarpeeksi yhteistä perustaa, jolle keskustelua rakentaa, vaan heidän mielipiteitään voi vain keittiöpsykologisesti selittää sillä, että heillä oli ankea lapsuus ja traumaattinen nuoruus. No, tuon EWSE:n horinan kanssa on vähän samoin: jos tyypit ei itse tajua, että tottakai tuollainen kolmen pennin korpifilosofointi on naurettavaa huttua, ei keskustelu oikein kannata. Ainoa vaihtoehto on sivuuttaa koko aihe vähän apeana siitä, että kohtasi eksyneen sielun osaamatta auttaa, tai sitten sortua itse siihen mainitsemaani keittiöpsykologointiin. Valitsen jälkimmäisen.

EW:n tragediahan on selvästi se, että hän on ihan fiksun oloinen tyyppi, jolla on taipumuksia, kykyjä ja tarpeita kysyä ja pohtia perustavanlaatuise/impia kysymyksiä. Valitettavasti hän kuitenkin on jostain syystä päätynyt sellaiseen porukkaan (käsityöläiset ja businesspellet), joissa näitä ei juuri harrasteta systemaattisen ankarasti ja nöyrästi vailla hybristä. Näin hän ei ole saanut tarvitsemaansa tukea näiden asioiden käsittelyperinteeseen. Ihmiskunnan terävimmät mielet ovat pohtineet näitä asioita 2500 vuotta; ei voi olettaa, että kukaan pääsisi omin avuin tyhjästä ponnistaen yhtä korkealle kuin se, joka seisoo menneiden jättiläisten harteilla. Mutta valitettavasti tällä tiellä ei ole oikotietä: kiinnostavaa kamaa ei lueta ja omaksuta tunnissa todeten, että hei, näinhän olen itsekin ajatellut. Ei, oikeasti syvän ajattelun näistä asioista edes alustava ymmärtäminen vaatii vuosien todella raskaan opiskelu-urakan, mielellään ryhmässä. Siksi kai ne (siis humanistit ja yhteiskuntateoreetikot), jotka ovat tämän tehneet, ovat toisaalta pudonneet teknis-kaupallisesta kelkasta, mutta toisaalta ovat saavuttaneet immuniteetin EW:n fanittamalle puurolle. Onko se sitten sen arvoista olla köyhä mutta sivistynyt, en tiedä.

Joka tapauksessa, EW:stä tulee (ja mutatis mutandis prosessi) toistuvasti mieleen, että jos hän olisi opiskellut osaavassa ohjauksessa oikeita asioita, tulos olisi voinut olla loistava. Mutta kun koettaa tehdä kaiken itse, saattaa joutua helppoheikkien pauloihin.

Ai Carlos Santana, mä en ees jaksa lukea. tymä.

exPertti kirjoitti:ei sivistyneesti-kiertäen-monien-ihmisten-parjaamisketju.

Tämä on kyllä kieltämättä urpiaisen bravuuri. Jatkuva itsensä jalustalle nostaminen ja muiden puukottaminen.

Olen onnellinen ja kriiteerit tähän omaan onneeni ovat:
- Perusterveys OK
- Olen sinut itseni kanssa. Tiedän virheeni ja hyvät puoleni ja hyväksyn ne
- Lapseni ovat päässeet hyvin aikuistumisen ikään, ovat terveitä, saaneet hyvät opiskelupaikat. Loppu heidän onnestaan on kiinni, heistä itsetään kuinka käyttävät nyt saamansa avut.
- Parisuhteeni on hyvä ja toimiva
- Raha-asiat ovat kunnossa
- Osaan nauttia myös arkisista pienistä asioista kuten viikonloppuna, pihaa kesäkuntoon laitettaessa. Uutta elämää alkaa pukata maasta ja odotan innolla, miten kasvit pärjäsivät talven koetuksista.

Tässä tärkeimmät.

martza kirjoitti:Olen onnellinen ja kriiteerit tähän omaan onneeni ovat:
- Perusterveys OK
- Olen sinut itseni kanssa. Tiedän virheeni ja hyvät puoleni ja hyväksyn ne
- Lapseni ovat päässeet hyvin aikuistumisen ikään, ovat terveitä, saaneet hyvät opiskelupaikat. Loppu heidän onnestaan on kiinni, heistä itsetään kuinka käyttävät nyt saamansa avut.
- Parisuhteeni on hyvä ja toimiva
- Raha-asiat ovat kunnossa
- Osaan nauttia myös arkisista pienistä asioista kuten viikonloppuna, pihaa kesäkuntoon laitettaessa. Uutta elämää alkaa pukata maasta ja odotan innolla, miten kasvit pärjäsivät talven koetuksista.

Tässä tärkeimmät.

Iästä on myös hyötyä. Ihminenhän on onnettomimmillaan hiukan päälle nelikymppisenä ja sitten taas alkaa helpottaa.

Eli kaikki alle 40-vuotiaat: pahin on edessä

urpiainen kirjoitti:. Ei, oikeasti syvän ajattelun näistä asioista edes alustava ymmärtäminen vaatii vuosien todella raskaan opiskelu-urakan, mielellään ryhmässä. Siksi kai ne (siis humanistit ja yhteiskuntateoreetikot), jotka ovat tämän tehneet, ovat toisaalta pudonneet teknis-kaupallisesta kelkasta, mutta toisaalta ovat saavuttaneet immuniteetin EW:n fanittamalle puurolle. Onko se sitten sen arvoista olla köyhä mutta sivistynyt, en tiedä.

Joka tapauksessa, EW:stä tulee (ja mutatis mutandis prosessi) toistuvasti mieleen, että jos hän olisi opiskellut osaavassa ohjauksessa oikeita asioita, tulos olisi voinut olla loistava. Mutta kun koettaa tehdä kaiken itse, saattaa joutua helppoheikkien pauloihin.

Mitä hyötyä olisi siitä, että EW olisi käyttänyt ko. prosessin vaatiman ajan ja energian kuvaamallasi tavalla? Ehkä de Mello ei sitten uppoaisi, mutta mitä sitten?

Kuten totesit, näitä kysymyksiä ovat todella fiksut pohtineet tuhansia vuosia. Varsin epätodennäköistä, että mitään uutta validia pystyy helpolla keksimään. Ja mikä olisi siitä (opiskelusta) saatava subjektiivinen hyöty? Panos-tuotos suhde kuulostaa mielestäni erittäin huonolta.

IMNHO paljon parempi käyttää vastaava aika vaatesuunnitelluun tai kaupallis-tieteellis-teknisen koulutuksen hankkimiseen.

Ja minä EN siis halveksu tai vähättele kuvaamaasi asiaa, vaan kysyn, missä subjektiivinen tai objektiivinen hyöty vs. panostus?

NuoriD kirjoitti:

martza kirjoitti:Olen onnellinen ja kriiteerit tähän omaan onneeni ovat:
- Perusterveys OK
- Olen sinut itseni kanssa. Tiedän virheeni ja hyvät puoleni ja hyväksyn ne
- Lapseni ovat päässeet hyvin aikuistumisen ikään, ovat terveitä, saaneet hyvät opiskelupaikat. Loppu heidän onnestaan on kiinni, heistä itsetään kuinka käyttävät nyt saamansa avut.
- Parisuhteeni on hyvä ja toimiva
- Raha-asiat ovat kunnossa
- Osaan nauttia myös arkisista pienistä asioista kuten viikonloppuna, pihaa kesäkuntoon laitettaessa. Uutta elämää alkaa pukata maasta ja odotan innolla, miten kasvit pärjäsivät talven koetuksista.

Tässä tärkeimmät.

Iästä on myös hyötyä. Ihminenhän on onnettomimmillaan hiukan päälle nelikymppisenä ja sitten taas alkaa helpottaa.

Eli kaikki alle 40-vuotiaat: pahin on edessä

Totta puhut. Iästä ja sen tuomista kokemuksista on todella paljon hyötyä.
Kaikkea on nähty ja koettu. Välillä on tehty virhearviointeja, lyöty päätä seinään jne ja välillä arviot ovat menneet OK.

Onkohn se tuo keski-iän kynnyksellä, että moni alkaa miettimään omia tekemisiään ja saavutuksiaan ja pohtii, onko eletty niin kuin olisi pitänyt. Sitten kun hyväksyy vanhemisen ja osaa nauttia myös iän tuomista hyödyistä niin alkaa helpottamaan. Se mua auttaa, että kaikki me vanhetaan ja kauneus on katovaista ja rumuuus sen kuin lisääntyy,.