Kitinä

Elohiiri silmässä jo pitkälti toista viikkoo. Siis niinku häh. =D Eilen ilmeni hassu yhteensattuma - armaallani tasan sama vaiva suurinpiirtein tasan saman ajan. Ei oltu nähty niin viekkareita varmaan. =)

Alakuloisuus. Ei pitäis juoda masennuslääkepotilaan.

Miks mä en ikinä tunnu täysin parantuvan tästä fakin masennuksesta?

Mulla on ihan hirvee olo eikä just nyt ketään, jolle puhua asiasta. Pakko kaataa tätä tänne. Älkää hyökätkö. Näen terapeutinkin vasta viikon päästä. Onneksi mulla on hätäpameja ja voin ottaa puolikkaan tabletin sitä ihmeainetta, mutta pitäis varmaan yrittää sinnitellä pari tuntia ja ottaa vasta nukkumaan käydessä. Mutta ei mikään fakin rakkausromaanin luku nyt auta. Syytän Brontën sisaruksia ja itseäni tietty kans, mutta en mitenkään näköjään kykene tuntemaan edes pientä ihastusta ilman suunnatonta tuskaa.

^Mulla on pahoja tilanteita varten relaksantteja. Niitä kun vetää kunnon satsin, nukkuu kyllä aamuun asti. Joskus on parempi vaan nukkua, jos kovasti ahittaa. Koitas kestää.

Jos se mustamuumiolla vain mulkun puutetta on, niin onhan minullakin ihan käypänen peli. Näissä asioissa ei vaan "tasoisuudet" useinkaan sovi yhteen kumpaankaan suuntaan. Äh, plääh, kohta mustamuumio kumminkin saa kyrpää, vaikka nyt on niiiiin masentunut. (Ilkeetuhmaminä)

Kiitos. En kyllä uskalla ottaa enemmän kuin puolikkaan, kun mun kokemus tästä koko purkillisesta rajoittuu tähän mennessä yhteen puolikkaaseen. Vituttaa, kun vielä pitkään oli parempi olo kuin aikuihin ja nyt mä oon taas täyttä vauhtia ajamassa päin seinää niin kuin toissa syksynä.

Ei se nyt taikonutkaan mua uneen, mutta rauhoitti kumminkin.

Vuonna 2000 sain purkillisen Alproxia (nopevaikutteinen rauhoittava jota ei varmaan nyt saisi.) Riitti 5 vuotta. Ei-niin-masentuneenahan voisi vaikka vaikka makailla kotona ilman ongelmaa. Ahdistus on eri asia. Tällä kertaa kieltäydyin niistä, kun oli sellainen olo, että ottaisin joka päivä. Ei oikein toiminut.

Mä oon vaan niin saatanan levoton ja keskittymiskyvytön. Sellanen, että tekis mieli repiä juttuja ja vaikka aina ennemmin oon aatellut, että alkoholi on jostain syystä semmonen aine, jonka liikakäyttö ei mua kiinnosta, nyt sitäkin tekis koko ajan mieli, että sais laskettua tätä levottomuutta, mutta tälle pirulle en nyt rupea pikkusormea antamaan. Jotenkin semmonen koossapysymätön olo. Tarttis pakkopaidan tai vahvat kädet ympärille halaukseen.

Vanhemmat vaivaavat. Vaikka tarkoittavat hyvää.

Olin pääsiäisenä viikon alkukodissa, ja pää alkoi hajota.

Noppis, tuu helsinkiin, niin järjestetään itkuista ja jankuttavaa vertaisterapiaa, jota kukaan normaali ei kestäisi.

musta muumio kirjoitti:Mä oon vaan niin saatanan levoton ja keskittymiskyvytön. Sellanen, että tekis mieli repiä juttuja ja vaikka aina ennemmin oon aatellut, että alkoholi on jostain syystä semmonen aine, jonka liikakäyttö ei mua kiinnosta, nyt sitäkin tekis koko ajan mieli, että sais laskettua tätä levottomuutta, mutta tälle pirulle en nyt rupea pikkusormea antamaan. Jotenkin semmonen koossapysymätön olo. Tarttis pakkopaidan tai vahvat kädet ympärille halaukseen.

Auts. Panacod saattais toimia. Tosin kaikilla se ei tunnu yhtään missään. Jaksamista joka tapauksessa!

Onko sulla piikkimattoa? Tai soita musiikkia tosi isolla.

Kohta lähden sentään latinanluennolle. Siellä on ihanan yllätyksetöntä ja harmonista.

nowaysis kirjoitti: Panacod saattais toimia.

Vitsi?

En opiaateilla (miedoillakaan) lähtisi hoitamaan ahdistuneisuutta. Siihen on parempia sitä varten tarkoitettuja lääkkeitä, jos lääkkeillä halutaan hoitaa.

No, minä kun en olekaan lääkäri. Toimii mikä toimii, satunnaiskäytössä toki.

nowaysis kirjoitti:No, minä kun en olekaan lääkäri. Toimii mikä toimii, satunnaiskäytössä toki.

No kyllä se varmasti toimii niillä, jotka panacodia metaboloivat. Mutta kyllä mä hoitaisin ahdistuneisuutta kuitenkin siihen tarkoitetuilla lääkkeillä, jos lääkkeillä halutaan hoitaa.

Jos vaihtoehtoina olisi alkoholi tai panacod, niin se on jo vaikeampi kysymys. Panacod on maksalle myrkyllisempi yliannoksena (parasetamolin takia). Mutta jos ei ylitä annostusta, niin en osaa sanoa. Huonoja kumpikin.

NuoriDaavid kirjoitti: Jos vaihtoehtoina olisi alkoholi tai panacod, niin se on jo vaikeampi kysymys. Panacod on maksalle myrkyllisempi yliannoksena (parasetamolin takia). Mutta jos ei ylitä annostusta, niin en osaa sanoa. Huonoja kumpikin.

Mut hei erotteluun löytää ohjeet googlella!!

Itse lähtisin purkamaan tuollaista levottomuusahdistusta kävelemällä tai juoksemalla tai muuten vaan riekkumalla.

exsu kirjoitti:tai muuten vaan riekkumalla.

Yleistä häröilyä, ämpyilyä ja flippailua. Riittivän isosti, jossain vaiheessa sitä vaan kyllästyy.

musta muumio kirjoitti:Mä oon vaan niin saatanan levoton ja keskittymiskyvytön. Sellanen, että tekis mieli repiä juttuja ja vaikka aina ennemmin oon aatellut, että alkoholi on jostain syystä semmonen aine, jonka liikakäyttö ei mua kiinnosta, nyt sitäkin tekis koko ajan mieli, että sais laskettua tätä levottomuutta

Kannattaa pitää korkki kiinni. Itse kirjoitin tänne sellaisia juttuja joista voisin joutua oikeasti vaikeuksiin. Ja sitten sai lähinnä maata sängyssä ja odottaa että ahdistus menisi pois.

Joo, ei ole alkoholi masennusmielisen juoma. Sen lisäksi, että se koukuttaa minut vahvasti, niin humalassa sanotut ja tehdyt asiat, jopa kuvitellut, aiheuttavat ihan järjettömän morkkiksen ja ahdistuksen.

Noin muuten on aivokemiat tasapainossa nykyisellään, mutta alkoholin kanssa ei passaisi pelleillä.

^ En osaa edes masentua oikein. Omaa syytä suurelta osin. Lähipiirissä on ihmisiä, joiden masennus on alkanut psykoosilla, jolloin ei ole kahta puhetta, onko masentunut vai ei.

Masennuksen kanssa pärjäisin "hyvin" ilman mitään hoitoa, mutta ahdistus voi olla lamauttavaa.

Nytkään en olisi varmaan mennyt "turhan vaivan" takia lääkäriin, mutta sain syksyllä paniikkikohtauksen autolla ajaessa Helsingissä moottoritiellä. Sen jälkeen en pystynyt edes istumaan autossa ilman että alkaisi ahdistaa. Esim. äitini käsittää ahdistuksen niin, että jokin asia ahdistaa. Aivokemia on asian toinen puoli - ei tarvitse mitään syytä.

Jostain ihmeen syystä mulla ei ollutkaan tänään latinaa. En kuitenkaan tehnyt turhaa matkaa, vaan kävin Akateemisessa ostamassa terapeutin suositteleman kirjan, tämmöisen kuin "Tunne lukkosi". Aiemmin luin myös sen suositteleman vastaavan amerikkalaisen teoksen, mutta se lähinnä otti päähän, kun kirjan maailmankuva oli jokseenkin Cosmopolitan-lehdestä. Kyllä tää tästä. Pitää jaksaa uskoa. Onneksi kykenen vielä ihan aidosti uskomaan.

musta muumio kirjoitti:Noppis, tuu helsinkiin, niin järjestetään itkuista ja jankuttavaa vertaisterapiaa, jota kukaan normaali ei kestäisi.

Ei nyt juuri pääse - juuri pari viikkoa sitten kävin Helsingissä. Kaverinikaan ei asu enää siinä naapurissa, koska tuli hankkineeksi vahingossa lapsen korealaisen naisen kanssa . (On nyt siellä Koreassa ja yleisesti ottaen Arabianrannassa.)

Veljeni perhe kyllä muuttaa tällä viikolla takaisin Tanskasta, joten Helsingissä varmaan tulee enemmän käytyä.

Mulla on hirveä hyväksytyksi tulemisen tarve, ja tunnen itseni välillä vähän epäonnistuneeksi (ns. kaikilla mittareilla) ja sit taas muutun ihan saatanan rasittavaks, kun enemmän tai vähemmän alan kerjätä hyväksytyksi tulemista ja ees jonkin tason kohteliaisuuksia tai kehuja, mikä sit ennemmin tai myöhemmin johtaa kavereiden kaikkoamiseen, ja tunnen itseni taas entistä epäonnistuneemmaksi ja kierre alkaa alusta.

Ja sit kun luin tuon Jeffrey Eugenidesin kirjan, joka kertoo epävakaista ja onnettomasti rakastuneista ihmisistä, niin vähänkö poimin siitäkin vaikutteita. (Yritin ettiä tähän kohtaan päätä seinään hakkaavaa hymiötä.) Nyt pitäis lukea vastapainoksi Antti Hyryn Uuni, mutta ikään kuin pystyisin keskittymään. Lisäks, joo, tarttisin kunnon panon, koska sitä Eugenidesin kirjassakin esitettiin ratkaisuksi, mutta ikään kuin jaksaisin lähteä hännystelemään jotain tuntematonta jamppaa jonnekin ja teeskennellä kiinnostunutta alkurituaalien ajan, kun se kertoisi työstään arvostetussa asemassa ja urheilusaavutuksistaan. (Tjeu: Tove Aron novelli Ulla eheytyy.)