Mammailu

[NuoriD]

Mä oon myös ihan ammattilaistaholta joskus kuullut tuosta, että vaikka aitojen tunteiden näyttäminen on toisaalta hyväksi, niin se että jos vanhempi näyttää "menevän rikki" lapsen mielenilmauksista saattaa alkaa ahdistaa lasta ja johtaa negatiivisten tunteiden häpeilyyn ja panttaamiseen, mikä on pienelle lapselle suuri taakka.

Mä pyrin siihen että olen vanhempana se ns. "järkähtämätön kivi", joka ottaa vastaan kiukut harmit ja muut, sanelee ne ehdot ja joka sitten ottaa vastaan kun rajoja koetellaan. Eli toisin sanoen on se turva, se joka on aina siinä ja sanoo miten asiat menee. Toki on hyvä koetella lapsen omia hoksottimia, mutta liian pitkälle vietynä se voi johtaa hämmennykseen ja turvattomuuden tunteeseen.
.

En ole mamma enkä lastenkasvatuksen ammattilainen, mutta mustakin tuntuu, että lapsi tuntee olonsa turvattomaksi, jos äiti tai isä alkaa itkeä "mä haluan kotiin".

[saira]

Mä oon myös ihan ammattilaistaholta joskus kuullut tuosta, että vaikka aitojen tunteiden näyttäminen on toisaalta hyväksi, niin se että jos vanhempi näyttää "menevän rikki" lapsen mielenilmauksista saattaa alkaa ahdistaa lasta ja johtaa negatiivisten tunteiden häpeilyyn ja panttaamiseen, mikä on pienelle lapselle suuri taakka.

Mä pyrin siihen että olen vanhempana se ns. "järkähtämätön kivi", joka ottaa vastaan kiukut harmit ja muut, sanelee ne ehdot ja joka sitten ottaa vastaan kun rajoja koetellaan. Eli toisin sanoen on se turva, se joka on aina siinä ja sanoo miten asiat menee. Toki on hyvä koetella lapsen omia hoksottimia, mutta liian pitkälle vietynä se voi johtaa hämmennykseen ja turvattomuuden tunteeseen.
.

En ole mamma enkä lastenkasvatuksen ammattilainen, mutta mustakin tuntuu, että lapsi tuntee olonsa turvattomaksi, jos äiti tai isä alkaa itkeä "mä haluan kotiin".

Riippuu kai sekin siitä, miten asian toteuttaa. Jos oikeasti vierittää kyyneliä ja parkuu ni kyllä se saattaa turvattomuutta lapsessa (hetkellisesti) aiheuttaa, mut jos sen vetää täysin överiksi, ni en ymmärrä miten se voisi turvallisuuteen vaikuttaa, lapsi kuitenkin ymmärtää aikuisen tekevän sen ei niin tosissaan. Olen kerran tai kaksi sen tehnyt tässä muutamien vuoden sisään, ja aina lapsi näyttää tajunneen homman pointin, eikä todellakaan mitenkään muuten näytä häneen vaikuttaneen.

[Riemumieli]

lapsi kuitenkin ymmärtää aikuisen tekevän sen ei niin tosissaan.

Jotenkin vaikea uskoa, että pieni lapsi ymmärtää aikuisen tekemisen olevan leikkiä tai ei. Samaan tapaan juopunut vanhempi herättää lapsessa hämmästystä, eikä lapsi tajua, että isi tai äiti on vain muuten hyvällä tuulella. Perusturvallisuus ei synny siitä, että aikuinen alkaa käyttäytyä kuin lapsi.

Ja toisaalta lapsen tunteenpurkauksien matkiminen saattaa aiheuttaa lapsessa tunteiden ilmaisun häpeämistä. Kuten sanottua, lapsen tulee saada opetella tunteita ja niiden hallintaa turvallisessa ympäristössä eli vanhemman läheisyydessä.

[saira]

^Toi juopumiskysymyskin on taas niin... Meillä lapsuudessa vanhemmat kutsuivat kotiimme perhetuttuja. Me lapset saimme leikkiä hieman myöhempään, pelasimme jotain peliä mihin vanhemmat tulivat mukaan yms. Ja kun tuli meidän nukkumaanmenoaikamme, me kuulimme huoneeseemme kuinka vanhemmat muutamia (tai vaikka hieman enemmänkin) nauttineena keskustelivat, lauloivat ja nauroivat. Ja siitä tuli minulle turvallinen olo. Opin myös hyvin sen, että alkoholi kuuluu hauskanpitoon, ja seurusteluun. Ei riehumiseen ja huonoon oloon. Ja saman aion opettaa lapsellenikin. Absolutismi olisi ollut minulle ja veljilleni huonompi opetus, koska en olisi oppinut ns. oikeita tilanteita, missä alkoholia on hyvä käyttää ja miten.

Enkä ole traumatisoitunut siitäkään, että minulla on tuurijuoppo eno, joka veti välillä hieman suurempiakin kännejä. Mukava, herttainen mies, joka oli kännissäkin hyvällä tuulella, ei koskaan vetänyt rähinäkännejä. Mallin otin kuitenkin vanhemmistani, joiden alkoholin käyttöä näin "useammin", enoni käytöstä kun näin vain muutamia kertoja lapsuudessani.

Ja kyllä, ei minun lapselleni ole tullut traumoja niistä parista kerrasta kun olen näämääni vääntänyt, vaan tilanne on kääntynyt nauruksi.

[prosessi]

lapsi kuitenkin ymmärtää aikuisen tekevän sen ei niin tosissaan.

Jotenkin vaikea uskoa, että pieni lapsi ymmärtää aikuisen tekemisen olevan leikkiä tai ei.

Omasta tapauksestani sen verran, että jos mukelo olisi ottanut käyttäytymiseni vakavasti, olisi hän kiinnittänyt huomionsa minuun eikä bussipysäkin ihmisten reaktioihin...

Noin muutenkin minua kyllä vähän ihmetyttää ajatus siitä, että aikuisena pitäisi piilotella todellisia tunteitaan lapselta. Kyllä ne joka tapauksessa tulevat huomatuksi, kun lapsilla kerran on niin herkkä vaisto tunteiden osalta. Eikä esim. kiukuttelevalle lapselle ärtymistä kuitenkaan pidetä niin pahana, vaikka minusta se on paljon haitallisempaa kuin mielensä pahoittaminen. Yleensä kun se kiukuttelu kuitenkin johtuu nälästä, väsymyksestä tai ihan siitä, että lapsen ja vanhemman edut ovat ristiriidassa. Siihen sitten vielä vanhemman ärtymys ja komentelu päälle, niin voi vain miettiä mistä sitä turvattomuutta enemmän tulee.

[Riemumieli]

En ole puhunut tunteiden peittämisestä. On eri asia olla vihainen, jos tehdään jotain joka on kielletty kuin matkia lapsen kiukuttelua. Sinänsä omat biorytmin pitäisi noin niin kuin yleisesti ottaen pitää tasaisena, lapsen ei tule huolehtia vanhempiensa neuroottisuudesta, huonoista päivistä ja niin edelleen.

[prosessi]

En ole puhunut tunteiden peittämisestä. On eri asia olla vihainen, jos tehdään jotain joka on kielletty kuin matkia lapsen kiukuttelua. Sinänsä omat biorytmin pitäisi noin niin kuin yleisesti ottaen pitää tasaisena, lapsen ei tule huolehtia vanhempiensa neuroottisuudesta, huonoista päivistä ja niin edelleen.

Mihin sitä vihaisuutta tarvitaan? Jotenkin sen ymmärtäisi, jos lapsi tekisi asioita motiivinaan vanhempien kiusaaminen, mutta ainakaan omat lapseni eivät todellakaan harrasta sellaista. Syyt ovat aina ihan muita, jolloin suuttuminen olisi paitsi kohtuutonta myös typerää. Miksei "biorytmien tasaisuus" tavoitteena pätisi myös suuttumukseen?

[NuoriD]

En ole puhunut tunteiden peittämisestä. On eri asia olla vihainen, jos tehdään jotain joka on kielletty kuin matkia lapsen kiukuttelua. Sinänsä omat biorytmin pitäisi noin niin kuin yleisesti ottaen pitää tasaisena, lapsen ei tule huolehtia vanhempiensa neuroottisuudesta, huonoista päivistä ja niin edelleen.

Mihin sitä vihaisuutta tarvitaan? Jotenkin sen ymmärtäisi, jos lapsi tekisi asioita motiivinaan vanhempien kiusaaminen, mutta ainakaan omat lapseni eivät todellakaan harrasta sellaista. Syyt ovat aina ihan muita, jolloin suuttuminen olisi paitsi kohtuutonta myös typerää. Miksei "biorytmien tasaisuus" tavoitteena pätisi myös suuttumukseen?

Mun käsittääkseni sitä vihaisuutta tarvitaan lapsen normaalin tunne-elämän kehittymiseen.

Jos vanhemmat ovat aina jediritareita, teki lapsi mitä tahansa, niin en usko sen olevan hyvä lapsen henkiselle kasvulle. Miten lapsi voisi oppia tulemaan toimeen ihmisten kanssa ja kasvaa ihmisenä, jos vanhemmat eivät koskaan suuttuisi mistään?

Ja en tietenkään tarkoita sitä, että lapselle pitäisi joka käänteessä huutaa naama punaisena ja/tai antaa koivuniemen herran laulaa joka käänteessä.

[Manaaja]

Mun käsittääkseni sitä vihaisuutta tarvitaan lapsen normaalin tunne-elämän kehittymiseen.

Varmaankin, mutta se varmaan kannattaa säästää niihin tilanteisiin kun lapsi tahallaan ärsyttää, kokeilee rajojaan ja kielloista huolimatta venkuilee. Automaattinen vihaisuus kieltämisen yhteydessä tuntuu jotenkin typerältä, jos lapsi tekee jotain mitä ei haluta vain ymmärtämättömyyttään tai muistamattomuuttaan.

[ninnithequeen]

Offtopic teidän tappelusta, poika istuu ihan itse

[Riemumieli]

Varmaankin, mutta se varmaan kannattaa säästää niihin tilanteisiin kun lapsi tahallaan ärsyttää, kokeilee rajojaan ja kielloista huolimatta venkuilee. Automaattinen vihaisuus kieltämisen yhteydessä tuntuu jotenkin typerältä, jos lapsi tekee jotain mitä ei haluta vain ymmärtämättömyyttään tai muistamattomuuttaan.

Tunnetko paljon ihmisiä, jotka vain huutavat lapsilleen/toisilleen? Todennäköisesti nämä heittävät lähimmäisensä seinään, jos huuto ei mene ensimmäisellä kerralla perille.

[Elppis]

Snadia kärjistystä.

[Gaia]

Snadia kärjistystä.

Voiko täällä odottaa jotain muuta?

[Riemumieli]

Jos vaihtoehdot ovat ruotsalaistyyppinen kaikesta neuvottelu, auktoriteettiasema unohtaen ja pää punaisena huutaminen, niin mitä jää jäljelle?

[Riemumieli]

Välimuoto eli normaali ihminen. Ruotsalaistyyppisen kasvatuksen kohteista tulee hiljaa puhuvia humanisteja, joiden yli kaikki kävelevät, huutajien jälkikasvusta menestyviä psykopaatteja tai kouluampujia, -kiusaajia tai -kiusattuja.

EDIT. Toki kaikki on kivaa, neuvotellaan, ollaan kavereita -kasvatuksen saaneesta voi tulla itsekeskeinen kusipää, joka ei ole kuullutkaan kompromisseistä eli menestyjä.

[nowaysis]

Märkärupea(onneks vaan pieni pläntti tällä kertaa) ja miniflunssaa pukkaa juniorilla, mutta antsat alotettu jo toissapäivänä joten huomenissa pitäis päästä kouluun. Toivottavasti flunssa ei iske muhun

[Gaia]

Sain pojan fysioterapeutilta vinkin hankkia poikaselle potkupyörä tasapainoharjoitteluun, ennen varsinaista pokupyöräharjoittelua.
Ihan "kivat" hinnat, reilusti yli 100 euroa

[saira]

Todella hauskaa yleistystä, mutta tervetuloa meidän perheeseen katsomaan. Huudetaan toki, mutta ei fyysistä kosketusta näissä tilanteissa. Sovinto tehdään aina. Vastapanona nauretaan, halitaan, silitellään, pussaillaan. Karjalainen tempperamentti (:D ) ja kasvatus, kaikki tunteet ovat sallittuja ja oikeita, mutta purkaminen eri juttu. Pohjaa ehkä siihen, että kun kuumimmat tunteet on saatu pois ja hiukan rauhoituttu, voi oikeasti alkaa selvittelemään asioita. Tosin lapseni kanssa toteutetaan tilanteesta poistumista. Hetkeksi omaan rauhaan, sit vasta keskustelua.

[NuoriD]

Tartuin alunperin siihen, kun prossu meinasi (ymmärtääkseni), että vanhemman ei koskaan pitäisi/tarvitsisi suuttua.

Eli tottakai kultainen keskitie on tässäkin asiassa järkevin. Joka asiasta ei pidä huutaa naama punaisena, mutta joskus suuttuminen on paikallaan ja ok. Se on normaalia ihmisyyttä. Ihminen, joka ei koskaan suutu (=näytä suuttumustaan) ei ole normaali ja lapsen kannalta normaalit vanhemmat ovat epänormaaleja parempi vaihtoehto.

Lisään löylyä kiukaalle: joskus ruumillinen kuritus on sallittua. Jos lapsi ei millään muuten usko. Ja tämäkään ei tarkoita lapsen hakkaamista tai piiskaamista joka asiasta.

[Riemumieli]

Ei pysty taipumaan. Ei aikuisiakaan saa kurittaa ruumiillisesti, vaikka kuinka mieli tekisi. Intissä ei saa edes puhua rumia ja miesten parhammiston jos minkä luulisi sen kestävän. Kiinni voi ottaa ja pitää, ettei lapsi vahingoita itseään/toisiaan, mutta ei nappeja tai tukistuksia.

[NuoriD]

Ei pysty taipumaan. Ei aikuisiakaan saa kurittaa ruumiillisesti, vaikka kuinka mieli tekisi. Intissä ei saa edes puhua rumia ja miesten parhammiston jos minkä luulisi sen kestävän. Kiinni voi ottaa ja pitää, ettei lapsi vahingoita itseään/toisiaan, mutta ei nappeja tai tukistuksia.

En sano, että sinun pitäisi. Sanon kuitenkin, että joskus luunappi tai tukkapölly voi olla ok. Suurinta osaa maailman lapsia kuritetaan joskus em. tavoin. Pohjoismainen pumpulilinja on poikkeus.

Ja edelleen: tämä ei tarkoita, että lasta pitäisi hakata nyrkillä tai olla koko ajan kurittamassa ruumiillisesti.

[urpiainen]

Ei pysty taipumaan. Kiinni voi ottaa ja pitää, ettei lapsi vahingoita itseään/toisiaan, mutta ei nappeja tai tukistuksia.

En sano, että sinun pitäisi. Sanon kuitenkin, että joskus luunappi tai tukkapölly voi olla ok. Suurinta osaa maailman lapsia kuritetaan joskus em. tavoin. Pohjoismainen pumpulilinja on poikkeus.

Pohjoismaisilla lapsilla on kuitenkin tilastollisesti, jopa verrattuna muihin ns. sivistyneisiin länsimaihin, harvinaisen vähän keskittymisongelmia, saati sitten vakavampia psykologisia häiriöitä. Selittäväksi tekijäksi ei oikein ole löydetty muuta kuin tiukan väkivallatonta, mukaanlukien luunapit, tukkapöllyt ja läpsimiset, linjaa.

Muuten olen sitä meiltä, että Prosessin syyllistämiseen ja psyykkiseen epävakauteen pohjaava kasvatuslinja kuulostaa aiankin luettuna erinomaisen kuormittavalta lapsen kannalta.

[NuoriD]

Pohjoismaisilla lapsilla on kuitenkin tilastollisesti, jopa verrattuna muihin ns. sivistyneisiin länsimaihin, harvinaisen vähän keskittymisongelmia, saati sitten vakavampia psykologisia häiriöitä.

En väitä vastaan, mutta mielenkiintoinen väite. Olisiko heittää jotain lähdettä tuohon?

[Elppis]

Pohjoismaisilla lapsilla on kuitenkin tilastollisesti, jopa verrattuna muihin ns. sivistyneisiin länsimaihin, harvinaisen vähän keskittymisongelmia, saati sitten vakavampia psykologisia häiriöitä.

En väitä vastaan, mutta mielenkiintoinen väite. Olisiko heittää jotain lähdettä tuohon?

Selittääkö sama myös kohonneen alle 15-vuotiaiden masentuneisuuden ja allergiaherkkyyden?

[NuoriD]

Sanon kuitenkin, että joskus luunappi tai tukkapölly voi olla ok. Suurinta osaa maailman lapsia kuritetaan joskus em. tavoin. Pohjoismainen pumpulilinja on poikkeus.

Ja edelleen: tämä ei tarkoita, että lasta pitäisi hakata nyrkillä tai olla koko ajan kurittamassa ruumiillisesti.

No ei ole paikallaan, hyi sinua.

Muistelen muistini sopukoista, että olet puolustanut tätä ennenkin vaikkapa "ettei lapsi juokse tielle" tai vastaavassa tilanteessa. Silloin voi lapsen kyllä ottaa syliinsä ja pitää siinä vaikka väkisin. Ei siinä mitään tukistuksia kannata tehdä.

Meillä on se noty-bench harjoittelu käynnissä ja on ruvennut uppomaan. Tuntuu ajatuksena pahalta, että oman lapsen pitäisi pelätä minua, sitähän pienelläkin väkivallalla uhkaaminen on.

Hypoteettinen kysymys: mitä tekisit, jos lapsesi ei kaikista uhkailusta, lahjonnasta, kiristyksestä ja noty-benchistä huolimatta uskoisi sinua jossain oleellisessa asiassa (esim. hänen tai toiseen henkeen/terveyteen liittyvässä)?