urpiainen kirjoitti:Mun täytyy tunnustaa, että optimistesti ja kovin naiivisti ajattelin, että jätit tuon itsekkyyden ylistyslaulusi kokonaan pois sen takia, että esim. minä olen useammassa ketjussa argumentoinut...
En ole nähnyt sinun kylläkään kovasti tästä asiasta argumentoineen. Enemmän olet vain tuominnut ja arvostellut, retorisesti, ilman sisällöllistä panosta. Eikä kyseessä ole ylistyslaulu vaan fakta. Mä teen asioita muiden hyvinvoinnin eteen siksi, että muiden voidessa hyvin voin itsekin paremmin. Väitätkö, että itse tekisit asioita muiden hyvinvoinnin eteen, vaikka sulle tulisi niiden tekemisestä paha olo?
Jos ajattelussasi osoitetaan kiistattomia virheitä, ristiriitoja tai sietämättömiä seurauksia, saatat myöntää ongelman olemassaolon, mutta dogmejasi et muuta tai argumentteja käsittele.
Ei pitäisi yleistää liian hätäisesti, mutta tämän ymmärtämistä sulta tuskin voidaan odottaa (teet about jokaisessa viestissäsi vähintään yhden ja usein useamman täysin perusteettoman yleistyksen - niitä on niin paljon, että en mitenkään voi suurimmasta osasta edes huomauttaa). Tässäkin vedät yleisiä johtopäätöksiä sen perusteella, miten keskusteluni on sujunut juuri sinun kanssasi. Voin kertoa, että tuntemieni ihmisten joukossa on useita, jotka ovat voineet vaikuttaa ajatteluuni, joskus jopa ratkaisevasti. Kaikki läheiset ystäväni ovat tehneet niin, muutamat tuttavistani, ja osa kitinäläisistäkin. Mahdollisia vaikuttamisen tapojakin on useita erilaisia. Prosessi on useita kertoja osoittanut ajattelussani epäjohdonmukaisuutta, ydinvoimakeskustelussa Kauko Säädin mainitsi faktan, joka ei ollut minulla tiedossa, jossain taannoisessa sekasikiöketjussa Masa esitti pyynnön, että en kohdistaisi ihmisiin yllätyksenä ja pyytämättä tulevia keittiöpsykologisointeja, maitoketjussa Manala aiheellisesti huomautti, että olin esittänyt faktamuodossa asian, joka oli pelkkä uskomus, jne.
Kaikki nämä keinot olisivat sinunkin ulottuvillasi, jos vain vaivautuisit ensin ymmärtämään, mikä minun väittämäni/ajatukseni/uskomukseni kulloinkin on. Jos vain hätäisesti tulkitset omiasi, ja ryhdyt sitten kovalla energialla kritisoimaan tätä oman tulkintasi mukaista väittämää, jolla siis ei ole välttämättä mitään tekemistä todellisen kantani kanssa, onko ihme että et onnistu muuttamaan ajatteluani? Mä olen vieläpä nähnyt kovasti vaivaa auttaakseni sua ymmärtämään, ja kuvaillut millainen kielenkäyttö muhun parhaiten toimii ja miksi argumenttisi eivät oikein pure, mutta sä kieltäydyt vastaanottamasta tätä apua. En oikein koe voivani muuta tehdä (saat kertoa, jos itsellesi tulee ideoita).
Tässä saattaa olla yksi väärinkäsitystemme lähde. Analogioiden kautta ajatteleminen on minulle niin luonteenomaista, että en varmaan yrittäessänikään pystyisi pidempään keskustelemaan ilman niitä. Enkä toisaalta halua kyllä yrittääkään
Toisaalta, mitkä tahansa kaksi tai useampi mielivaltaista asiaa ovat analogisia joidenkin dimensioiden suhteen, ja epäanalogisia toisten.
Tietysti, eikä tämä ole minkäänlainen ongelma. Analogiassahan tuodaan esille vastaavuus, jotta saataisiin nostettua esiin asia, josta on tarkoitus puhua. Vastaavuuden kautta se onnistuu usein helpommin kuin vain kuvailemalla. Valaisenpa asiaa - tadaa: analogian avulla! Jos haluan vaikka opettaa ulkomaalaista ymmärtämään sanan "punainen", se ei onnistu kovin hyvin punaista väriä kuvailemalla. Sen sijaan jos näytän hänelle punaisen kukan, punaisen auton, punaiset kengät ja punaista kynsilakkaa, hän hoksannee, mikä näillä kaikilla on yhteistä, ja ymmärtää sitä kautta mitä tarkoitan. Ei siinä ole mitään merkitystä sillä, että kukka ja kynsilakka ovat muilta ominaisuuksiltaan erilaisia.
Luulen, että keskustelu ei tule etenemään, ennen kuin annat asialliset argumentit perusteluineen (ei siis mitään puolivillaisia analogioita), seuraaville ilmeisen pöyristyttäville väitteille:
1. Yksilöllä on jotenkin ennaltamäärätysti tietty lahjakkuuden tai osaamisen laji, joka on hänen olemuksellisetsi parhainta osaamistaan (esim. vaatesuunnittelu). Tieteen ja arkijärjen käsitys kun olisi varsin
toisenlainen: meillä on erilaisia peruskykyjä ja lahjakkuuksia, jotka sattuman, ympäristön ja oman harjoittelumme tuloksena yhdistyvät erilaisilla tavoilla, tuottaen erilaista enemmän tai vähemmän pätevää osaamista (joka siis aina yhdistelee erilaisia peruskykyjä jne.). Tämä on siis lahjakkuuden tai osaamisen ontologiaan liittyvä väite: mitä syytä kellään olisi uskoa sinun tapaasi, että on edes mielekästä ajatella, että olisi joku käytännön aktiviteetti, jossa olen objektiivisesti ottaen paras verrattuina kykyihini muissa aktiviteeteissa?
En ole väittänyt
näin. Päin vastoin, kuvailin Davelle muutama viesti takaperin, kuinka tietty lahjakkuusprofiili sopii erilaisiin tehtäviin. Samasta profiilista, josta on jossakin tehtävässä hyötyä juuri nyt, on ollut hyötyä myös kivikaudella, vaikka silloin hyödyllisten tehtävien kirjo oli aivan erilainen. Samoin samassakin ajassa samalla profiililla voi olla hyvä useissa erilaisissa asioissa. Puhun konkreettisista ammattinimikkeistä vain helpottaakseni ymmärtämistä. Se, kun sanon: "Se, missä olen paras", on teoreettinen yksinkertaistus; käytännön tasolla saattaisin harjoittelun ja paneutumisen jälkeen olla melkein yhtä hyvä monessakin erilaisessa tehtävässä. En kuitenkaan missään niistä tehtävistä, mitä täällä on ehdotettu vaatesuunnittelun tilalle (esim. bisnesmies).
Tärkeintä tässä on huomata, että olen varmasti parempi joissakin tehtävissä ja huonompi joissakin toisissa. Sillä on siis potentiaalini hyödyntämisen kannalta väliä, mihin niistä valitsen käyttää suuren osan elämästäni.
2. Vaikka olisikin olemassa jokun toiminann laji, joka on minulle otollisin, mistä voin tietää, mikä se on? Harjoittelemalla ja yrittämällä saan varmasti selville, että tietyt toimet sopivat minulle paremmin kuin toiset. Mutta miten voin tietää, että jokin harjoittelemani asia on sitä, missä olen parempi kuin mitä olisin jossain muussa asiassa, jos harjoittelisin tätä muuta asiaa? Miten voin edes verrata hyvyyttäni vaatesuunnittelijana hyvyyteeni meriaiheisten torimaalausten tekijänä? Siinä missä 1 oli kykykäsitykseesi liittyvä ontologinen ongelma, tämä on episteeminen ongelma?
Ei sitä käytännössä mistään voi lopullisesti tietää. Tuota "parasta" kohti voi ainoastaan pyrkiä. Jotkut saattavat tuurilla päätyä juuri siihen tehtävään, jossa ovat absoluuttisesti parhaita.
Tässäkin tärkeintä on se, että yrittää. Ottaa selvää erilaisista asioista, kokeilee ja kokee juttuja monipuolisesti, yrittää välttää tuomitsemasta turhaksi tai typeräksi mitään sellaista, mitä ei ole kokeillut, suhtautuu valintoihinsa joustavasti ja kyseenalaistaa niitä mahdollisuuksien mukaan niiden tekemisen jälkeenkin. Olemalla utelias ja avoin.
3. Vaikka kohtiin 1 ja 2 olisi olemasa perustellut vastaukset (mitä en usko, enkä näe sinun antaneen vielä pienintäkään perusteltua syytä muuttaa uskomustani), itse pääasia on vielä kokonaan vastausta vaille: millä perusteella kenenkään tulisi ajatella, että keskittyminen siihen aktiviteettiin, missä on paras, johtaa automaagisesti pitkällä tähtäimellä optimaaliseen tulokseen kollektiivisen hyvinvoinnin lisäämisen ja kollektiivisen kärsimyksen poistamisen saralla?
Tähän vastasin jo Davelle aiemmin, joten en toista itseäni. Yksisanainen vastaus: diversiteetti.
