Mitä vedätte suruun?

[silsis]

Vielä painin krapuloissa ja pyrin vain parantamaan omaa pahaa oloa mutta luulisin irtautumisriittiin liittyvien pahan olon tunteiden tulevan sen jälkeen.

Mulla krapulan henkiset pahuudet tulevat vasta kun fyysiset helpottavat. Itse asiassa fyysinen huono olo on paljon helpompi sietää. Tämänhän jo tiesitkin.

[Yönmustaritari]

Mulla krapulan henkiset pahuudet tulevat vasta kun fyysiset helpottavat.

Nii-in.

Teki ihan käsittämttömän pahaa siirtää yhteisiä valokuvia. Sitä jäi vain katselemaan ja muistelemaan, kuinka mukavaa silloin oli. Suurissa krapulaisissa itsetunnon puuskissa sitä luuli ettei moinen olisi mitään tunteita enää herättänyt muuta niin taa tuli tiputtua tiettyjen hetkien muistuessa mieleen. Ei ne onneksi kestänyt enää kovin kauan ja tämä oli ehkä ihan hyvä hetki käydä niitä läpi etteivät hypi silmille myöhemmässä vaiheessa.

[Yönmustaritari]

Haenkin auton vasta huomenna ja siivoan samalla mun luukun. sitä tummaa pumpulia alkaa näkymään nurkissa siihen malliin, että tekmistä vkonlopuksi ei tarvit erikseen miettiä.

Kuitenkin nyt lähden tukeutumaa nvielä toverien tukeen. Pari päiväkaljaa krapulan hoitoon ja tulevaisuuden suunnitelmia ja leffojen katselu. Ei tarvitse erikseen miettiä miksi kaverit pysyy ja kumppanit vaihtuu. Oon herkkänä aina kamujen suhteen, koska ne on aina kantava voimavara.

Erojen hyviä puolia kuitenkin on, että olen "jälleenlöytänyt" taas musiikin ja pidän parrastani.

[Elppis]

Erojen hyviä puolia kuitenkin on, että olen "jälleenlöytänyt" taas musiikin ja pidän parrastani.

Hienoa

Mun mies taisi ihastua suhun jollain tasolla. Viime viikon sunnuntaina taisin kuulla ainakin viisi kertaa "Se *Yönmustaritari* oli kyllä loistava jätkä!".

[Mylwin]

(isäni on lääkäri)

Lääkärithän ovat tunnetusti jumalien sukua ja kusevat hunajaa.

Puhumattakaan upseereista.

[segma]

Höh. Minä kun olen pitänyt "parhaana suhteenlopettamistapana" sellaista, jossa jättämisen jälkeen käydään yksi (1) kappale jonkinsorttista dedikoitua keskustelua aiheesta. Tavoitteena lähinnä se, että jätetty tulee jätetyksi kuin ihminen, ei niin kuin koira.

[Yönmustaritari]

Kerrottakoon alusta, että allekirjoittanut tunsi erittäin hyvää karmaa silloisen kumppanin ensitapaamisesta, koska oli oma syntymäpäivä ja olin samana iltana laittanut täysin ennakoimatta lakanat ja peitot sänkyyn myös "pelkääjän" puolelle. Muistan sanoneeni jopa, että kuules akka, olet sen verran erikoinen tapaus, että nyt pääset näkemään jotain mitä kukaan muu nainen ole nähnyt. Enhän ollut aiemmin ketään keittiööni päästänyt. Koko lähtötilanne toi siis mieleen, että nyt on hyvä pulla uunissa. Ristiriidoista selvittiin aina, mikä myöhemmin kuitenkin saattoi osoittautua virheeksi. Ristiriidoista olisi pitänyt ottaa opiksi, että nyt ei välttämättä ole vikaa missän muussa kuin yhteensovittamisessa vääriä asioita tai väärään henkilöön.

Pääasiassa koko ketju taitaa käsitellä vain allekirjoittaneen hylätyksi tulemisen tunnetta. Tämähän on kuitenkin seikka, jolta olen itseäni jo vuosia varjellut. En siis ole uskaltanut olla tekemissä reilusti potentiaalisten kumppanien kanssa peläten nimenomaan mahdollista hylkäämistä. Olen tietoisesti tyrmännyt kaikki ehdotukset henkilöiltä, jotka olen havainnut sellaisiksi joihin voisin kiintyä. Sen sijaan aivan hirvittävät tapaukset ovat olleet enemmän minun mieleen jutteluissa. Tapaukset siis joihin kiintyminen ei periaatteessa olisi mahdollista edes kunnon tumuissa. Tällä tavoin olen suojellut itseäni ja jättänyt kuitenkin lopulta itseni haavoittuvaiseksi tällä nimenomaisella osa-alueella. Nyt sekin on sitten koettu ja voi kait alkaa käyttäytyä kuin normaali ihminen.
Itsensä varjelu tuskalta ei pitkä päälle kannata, koska jossain vaiheessa kun tuskaa tulee niin on parempi tietää millaista se on kuin, että lähtee sokkona sille tielle sotimaan.

Ihmiset eroaa ja minä olen vasta esiasteella. Olen tässä käsitelly asioita, joita yleensä koetaan teini-iässä. Kuten aiemmin on mainittukin niin on vähän sama kuin vesirokko. Mitä vanhempana sen saa, sitä pahempana se ilmenee.

On kuitenkin mainittava, että k.o suhde loppujen lopuksi oli allekirjoittaneen, normaali tilanteessa ilmenemätöntä alivastuullista ruokkiva suhde. Kaikki ristiriidat suhteessa siis ilmenivät silloin, kun sain itse tarpeekseni toisen ylivastuullisesta toiminnasta. Lue siis, että kun toinen mutseilee niin palaa proppu sano. En siis myönnä olevani luonnollisessa tilassa alivastuullinen henkilö mutta loma vastuusta teki hyvää. Toisen häärätessä kuitenkin tarpeettomasti tulee jossain vaiheessa siinäkin katto vastaan. Ei siis uutta mutsia kiitos vaikka ihan täysin tästä ei ollutkaan kyse. Tämä taisi jo aiemmilla sivuilla ollakin.

Tänä iltana oli kuitenkin taas havaittaissa mielettömän hyvä karma uudelleen aloitukseen. Oli katsomassa täysin sattumalta Kettunen, Kuustonen, Kaartamo ja läjää muita muusikoita. Kettusen "Saatanan kone älä hyydy" oli merkki oikeasta hetkestä lopttaa tämä itsesyyni. Kaikki on nyt kohdillaan uudelleen aloitusta varten. Sanoisin jopa, että nyt on kaikki ollut pöydällä ja siitä siivottu pois.

Lopuksi kuitenkin sanottava, että jo itsetutkiskelun kannalta tämä kannatti kyllä. Olen viime aikoina oppinut itsestä aivan mielettömästi. Kehityksestä sanottakoon, että kaikki, siis ihan kaikki, on hiton paljon helpompaa nyt.

Minusta tuntuu nyt, että olen käsittelyni käsitellyt ja jatkan elämistä luonnolliseen tahtiin. Aikaa päälle niin unhoon jää sano.

EDIT:pikku tumuissa kirjoitettua tekstiä muokattu helppolukuisempaan muotoon.

[BrianW]

Asiallista itsetutkiskelua ja ilmeisesti hyvää kehitystä.

Minun olisi vaikea uskoa, että kyseessä on sama henkilö, jonka, mielestäni, tekomiehekkäitä juttuja välillä pidin lapsellisina mutta kun

tulee sentään nuo tumut ym jutut, jotka kertoo, että täydellistä transformaatiota, uudelleensyntyneeksi, ei sentän ole tapahtunut eikä ole tarpeenkaan.

Prosessi sinällään on minulekin tuttu.

[Hellu]

On kuitenkin mainittava, että k.o suhde loppujen lopuksi oli allekirjoittaneen, normaali tilanteessa ilmenemätöntä alivastuullista ruokkiva suhde. Kaikki ristiriidat suhteessa siis ilmenivät silloin, kun sain itse tarpeekseni toisen ylivastuullisesta toiminnasta. Lue siis, että kun toinen mutseilee niin palaa proppu sano. En siis myönnä olevani luonnollisessa tilassa alivastuullinen henkilö mutta loma vastuusta teki hyvää. Toisen häärätessä kuitenkin tarpeettomasti tulee jossain vaiheessa siinäkin katto vastaan. Ei siis uutta mutsia kiitos vaikka ihan täysin tästä ei ollutkaan kyse.

Hyvä hyvä!

Kannattaa puida näitä juttuja, siis niitä suhteen huonoja puolia, sen sijaan
että miettii miksi suhde päättyi.
Sieltähän se vastaus löytyy.
Täytyy vielä mainita että esim. tuo julkisiin rakkaudenosoituksiin "pakottaminen" kuulostaa sanoisinko aika erikoiselta.
Yhdistettynä ylläolevaan kirjoitukseesi tulee kuva dominoivasta (joskin hellästi ja äidillisesti) naisesta joka ehkä näki sinussa työmaan, miten saadaan sitoutumiskammoisesta rentusta aviomiesainesta.

(Tää on siis ihan vaan spekulointia, voi olla että sun kohdalla menen ihan metsään mutta näitä on tullut viimeaikoina muutenkin mietittyä..)

Aviomiesaines tietyn tyyppisille naisille tarkoittaa nimenomaan sitä tossun alla viihtyvää jätkää joka tykkää sitä että joku hoitaa hommat sen puolesta, nainen saa olla vastuussa (= niskanpäällä.)
Monille miehille tämä rooli sopii mainiosti, terveen itsetunnon omaavia miehiä se harvoin jaksaa huvittaa pitkällä tähtäimellä.

On tietysti niitäkin miehiä jotka tällaisessa suhteessa elävät mutta kapinoivat.
Hyvänä esimerkkinä vanha kaveri joka ei kahden vuoden seurustelun aikana saanut olla kanssani tekemisissä koska minä olen väärää sukupuolta ja meillä oli joskus teineinä ollut jotain pientä säätöä.
Kun sitten kuitenkin samaan baariin satuttiin seurasi välikohtaus jollaisia luulin olevan vain elokuvissa.
Suhteen päätyttyä muistutin tietenkin ystävääni siitä että minä olen vielä tässä ja se muija jossain ihan muualla, en voi sanoa etteikö loukannut se että ystävyytemme unohdettiin noin vaan jonkun naisen takia.
Enemmän ihmettelen kuitenkin sitä millaisiin vaatimuksiin naiset saavat ihan normaalit itseään kunnioittavat miehet suostumaan.
Jos yksikään poikaystäväni olisi kietänyt tapaamasta miespuolisia kavereitani niin olisi tullut kenkää aika äkkiä.
Tai no, aina on helppo sanoa kunnes tilanne tulee eteen.

Ylläoleva oli kärjistetty esimerkki, mutta kuitenkin suhteen alussa määritellään tietyt pelisäännöt.
Väistämättä otetaan yhteen kun opetellaan toisen tapoja, vedetään juttuja vähän överiksikin jotta nähdään kuinka pitkälle pinnaa voi venyttää ja löydetään ne kynnyskysymykset.
Jos asiat kuitenkaan eivät asetu uomiinsa tietyn ajan kuluessa on turha jatkaa pidemmälle.
Itse olen tehnyt sen virheen että annoin periksi väärässä kohdassa, ja elin sen mukaan vaikka se ei oikealta tuntunut.
Söi enemmän kuin ikinä uskoinkaan, olin jotenkin kuvitellut että sitä pystyy muuttumaan kun tarpeeksi haluaa.

Hyvä ettet taipunut ristiriitojen edessä.
Voipi olla että elelisit yhä parisuhteessa, vaan et sellaisessa josta itse olet haaveillut.

[Hellu]

Kannattaa puida näitä juttuja, siis niitä suhteen huonoja puolia, sen sijaan että miettii miksi suhde päättyi.

Täytyy tähän vielä täsmentää että siis turha spekuloida sen toisen osapuolen ajatuksia (=syitä suhteen päättymiselle.)
Vaan keskittyä niihin omiin ajatuksiin.
Kun oon saanut sellaisen käsityksen ettet ole oikein saanut kunnon vastauksia.

[segma]

Niin joo. Minä taisin olla samanlaisessa tilanteessa samanlaisena osapuolena (eli ns. erostatoipumissuhde kyseessä). Mitä mä voitin?!1

[Yönmustaritari]

Täytyy tähän vielä täsmentää että siis turha spekuloida sen toisen osapuolen ajatuksia (=syitä suhteen päättymiselle.)
Vaan keskittyä niihin omiin ajatuksiin.
Kun oon saanut sellaisen käsityksen ettet ole oikein saanut kunnon vastauksia.

Muista edellisen kerran vähän vastaavan tapauksen kohdallani. Silloin puhuttiin työsuhteen yllättävstä päättämisestä ulkoistusten yhteydessä. Homma hoidettiin silloin vähän vastaavalla tavalla kuin nyt on toimittu. Vähän ennalta arvaamatta kerrottiin, että seuraavana maanantaina ei tarvitse enää tulla töihin. Silloin siis niin ikään vedettiin seitsemän vuoden jälkeen matto jalkojen alta eikä paljon varautua ehtinyt.

Muistan silloin olleeni myös melko soosina, että mitäs hittoa nyt sitten pitäisi tehdä. Puhutaan toki tietysti eri asioista näissä suhteissa mutta periaatteessa samoja irtautumisriittejä oli silloin. Silloin asia hoidettiin niin, että olen edelleenkin tekemisissä k.o paikan esimiesten kanssa vähintäänkin sen verran, että vien jouluisin paketin suklaakonvehteja sinne. En siis ole irtautunut siitä paikasta enkä tule irtautumaankaan, koska se toimii näin eikä sitä ole mitään syytä muuttaa.

Nyt kuitenkin jos tämä sama toteutuisi meneillään olevassa eroprosessissa niin en kyllä enää näe tilannetta samoin. Jos tämä, että jättää naruja jälkeensä on merkki allekirjoittaneen tavasta hoitaa irtautumisia niin sille täytyy varmaan tehdä jotain. Tämänkin näyttää aika sitten myöhemmin.

Kyllä tässä on varmastikin kaikki jo selvitetty. Piiri alkaa pelottavasti pian kiertää ympyrää ja nyt on selkeästi laskettava irti myös tästä ketjusta ja alettava vähän suunnittelemaan muita juttuja tähän väliin. Eiköhän tämä ala olemaan nyt tässä.

[EveryWoman]

Luulisi nyt paatuneimmankin itsereflektoijan tajuavan, että ihmismieli on erittäin subjektiivinen otus. Teille tuo itsereflektio on Palava Pensas ja vääräuskoiset poltetaan roviolla.

Ensinnäkin vastaisin mielelläni edelleen vain omasta toiminnastani, enkä "meidän" (keitä ikinä moiseen ryhmittymään määritteletkin kuuluvan). Toisekseen: kannattaisi harkita, mitä valitsee lyömäaseekseen. Heitetty kalikka kun voi lähemmässä tarkastelussa osoittautua bumerangiksi.

Uskontoaan levittävät hihhulit, jollaiseksi yrität minua mustamaalata, eroavat muista ihmisistä ainakin kahdella olennaisella tavalla:
1. levitettävä oppi ei perustu tieteelliseen tutkimukseen, vaan henkilökohtaisiin uskomuksiin, ja
2. oppia tyrkytetään myös tilanteissa, joissa on selvää ettei sille ole tyrkytyksen kohteen osalta tilausta.

Minun väittämäni on, että itsereflektio (oikein suoritettuna) auttaa ihmistä elämään onnellista ja tasapainoista elämää. Väittämä perustuu omakohtaisen kokemuksen lisäksi psykologian piirissä tehtyyn tutkimukseen. Sinä taas väität minun väittämäni olevan paskapuhetta. Sinun väittämäsi ei perustu tutkittuun tietoon, vaan henkilökohtaiseen uskomukseesi. Näiltä osin hihhulipisteet ropisevat sinun tilillesi.

Lisäksi, kuten jo sanoinkin, minä en roiku levittämässä ilosanomaani ketjuissa, joissa ilmiselvästi asialle ei ole tilausta. En esimerkiksi mene ryyppyretkihehkutusketjuihin kertomaan, miten mukavaa on elää humaltumatta, koska ihmiset kirjoittavat näissä ketjuissa jakaakseen kokemuksiaan humaltumisesta - eivät kuullakseen elämäntapaansa kyseenalaistavia argumentteja. Et myöskään näe minua arvostelemassa pornon käyttöä Katsoin pornoa -ketjussa, koska ketjun tarkoitus on jakaa pornonkatselukokemuksia. Sinä sen sijaan olet tullut itsereflektiokokemusten jakamista varten perustettuun ketjuun haukkumaan ja piikittelemään itsereflektiota harjoittavia ihmisiä. Lisää hihhulipisteitä sinulle.

Ja niin vedetään mekin. Olen jo 14-vuotiaana kokenut hyljätyksi tulemisen tunteen, kun se ei enää ollutkaan mun kaa. Taisi siinä itkukin päästä. Nyttemmin suhtaudun (yritän suhtautua) eroon kuten opetan, koska se tekee kokemuksieni mukaan tekee elämästäni helpompaa. Eli tämä on varmaan ihan sama juttu, mistä tekin puhutte. Teille on vain itseisarvo, että sitä vittu jauhetaan maailman tappiin eikä osata ottaa tarvittavaa askelta eteenpäin - helpompaan elämään.

Pidän mahdollisena (mutta en ota kantaa kuinka todennäköisenä), että olet vain kerta kaikkiaan itsereflektiokyvyissä ja -nopeudessa monta valovuotta meitä muita edellä. Jos näin on, mitä hyötyä sinulle mahtaa olla meidän hitaampien haukkumisesta? Itsereflektion oppiminen vie meiltä tavallisilta tallaajilta kovasti aikaa ja vaivaa. Se, että yrität estää meitä opettelemasta ja tulemasta paremmiksi, vaikuttaa kovin pikkumaiselta - emmehän me kuitenkaan saavuta sinun salamannopeuttasi vielä vuosikausiin! Pelko pois!

Molemmat osapuolet myös ylenkatsovat vastapuolta.

FYI: minä en lähtökohtaisesti ylenkatso sinua, mutta silloin toki, jos yrität sabotoida hyvänä pitämääni asiaa. Silloin ansaitsetkin tulla ylenkatsotuksi. Jos olisit kirjoittanut ketjuun myönteisessä hengessä omia toimintaehdotuksiasi sen sijaan että tulit ilkkumaan ja ylenkatsomaan muita, et olisi kohdannut ylenkatsettani in the first place (mielipiteeni olisin saattanut toki sanoa silloinkin).

Huvittavaa on, että kun Letku poikkeaa Uskon normistosta eli kosteasilmäisestä itsereflektiosta niin sitä pidetään turhana tai vähintäänkin epähienona: porno, kalja ja XBox eivät saa teidän hurupossessa mitään erityisiä aahooh-huudahtuksia aikaan.

Letkun kyky analysoida itseään niinkin avoimesti kuin hän täällä on tehnyt, kirvoitti ainakin minulta ihan spontaanit huudahdukset. Se, mitä muuta hän tekee tai ei tee, on asia erikseen - enkä minä sitä ole katsonut asiakseni arvostella. Jos ryyppyretket sinun mielestäsi ansaitsevat ihailevaa palautetta, anna kaikin mokomin sitä hänelle itse.

[Yönmustaritari]

Kaveri tuossa pisti oikein viestin, että "ei vittu. Ei kyllä siitä naisesta irtautuminen voi tehdä noin pahaa". Niinpä pistin itseni vielä kerran tulille ja ihan mukavin tuloksin. Tai no...Positiivisin...,....rakentavin sano.

Olinhan loppujen lopuksi itsekin jossain vaiheessa vähän niin ja näin sen suhteen kanssa mutta ajatuksista huolimatta ei ero ollut ajankohtaisesti toteutusmielessä, mikä ei taas kulje lainkaan käsi kädessä lopullisesta erosta johtuvien tunteiden kanssa.

Eipä siis muuta kuin kirjat taas käsiin sano. Loikkasin pikalukien Fisherin surun kohdan menneiden muistelut, johon nyt jouduin palaamaan.

Fisher:jälleenrakennus
´
"Monet ihmiset eivät ole surreet menneisyydessä tapahtuneista menetyksistään riittävästi. Sellaisia menetyksiä, kuin jonkun rakkaan ihmisen kuolema. Menneiden tuskien uudestaan kokeminen voimistaa suruprosessia. Niille, jotka kantavat mukanaan menneisyyden ratkaisemattomia menetyksiä, eron tuska on erityisen tuskallinen ja vaikea. Samoin täyttymättömät emotionaaliset tarpeet - lapsuuden menetykset saattaa tulla voimakkaasti esiin eroon liittyvän surun aikana."

"Janne kertoi, että hän näki unta usein lapsuuden kokemuksistaa maalla, käydessään läpi eroaan. Kun puhuimme erosta seminaarissa, hän tajusi, että oli suremassa onnetonta lapsuuttaan. Monet eronneet ihmiset joutuvat muuttamaan asunnostaan tai talostaan, jossa ovat asuneet ollessaan rakkaussuhteessa. Näin heidän on surtava kodin menetys"´

Juh. Kyllä olen myös verrannut rakkaussuhteen menettämistä kumppanin kuolemaan, mikä sinänsä tukee teoriaa. Nämä siis ynnättyinä allekirjoittaneen näkemiin yöllisiin uniin, käy ilmi, että olenkin suremassa ihan jotain muuta, kuin äskettäin menetettyä suhdetta ja/tai kumppania.

Nyt uskon tämän kaiken johtuvan varhainuoruudessa tapahtuneen menetyksen käsittelemättä jättämisestä. Kivi putosi tänään sydämeltä, kuin tajusin. Sanonpahan vaan kaikille, että hoitakaa ne paskanne kuntoon ettei pääse yllättämään elämän myöhemissä vaiheissa. Kakaroille vesirokkotartunnat vaikka heti syntymän jälkeen sano....tai jotain

Nih. Ei sitten tainnut loppujen lopuksi akoilla olla osaa eikä arpaa tähän prosessiin. Tai siis oli mutta loppujen lopuksi ehkä vain sivutuotteena, koska nähtävästi kyse oli nähtävästi myös minun "parannussuhteesta". Surua kuitenkin kaikki tyynni. This case is co...llloused!

[EveryWoman]

Kivi putosi tänään sydämeltä, kuin tajusin.

Jee! Tuo kuulostaa sen luokan ahaa-elämykseltä, että veikkaan prosessisi olevan nyt tosiaan osapuilleen ohi, tai ainakin muuttavan muotoaan vähemmän häiritseväksi. Onnea uuteen, vapaampaan elämään! *halaa*

[Yönmustaritari]

Kirjoitettu...Luettu...Harkittu uudelleen...Poistettu.....

[Yönmustaritari]

Kirjoitettu...Luettu...Harkittu uudelleen...Poistettu.....

Harkitsin uudelleen, korjasin kirjoitusasua ja ajattelin postata kuitenkin vaikka tuntuukin vikatikiltä. Kait sitä pitää jatkaa, kun aloitettukin on.

Nii. Eilen meinasi hajota kappaleiksi. Kerroin toverille havainnosta ja hän muistutti, että varovasti sitten, koska siinä on parikymmentä vuotta ollut asioilla aikaa muhia. Todellakin. Työ meni normaaliin tahtiin vaikka koko päivän ihmettelin, että vaikuttiko se puhdistamisessa käytetty denaturoitu alkoholi silmiin tavallista voimakkaammin. Vettyinein silmin pinosin asioitani koko päivän mutta ei sen ihmeempää.

Sitten kävin paluumatkalla baarissa yhdellä ja poislähtiessä kiitin myyjää palvelusta. Pois kävellessä sitten kastelin poskeni ja sitä jatkui koko ajomatkan kotiin asti. Allekirjoittaneen itkuraivot on kuitenkin kymmenen vuotta täytettyään laskettavissa yhden käden sormilla, joten olin asiasta kovin hämilläni.

Asian käsittely tällä(lue eilisellä) päivämäärällä on ottanut aivan mielettömän harppauksen eteenpäin mutta samalla tuntuu, että vaikeustaso on noussut niin monta astetta ylemmäs, että sitä ei enää kannata tässä puida. Kenties se, mikä minua on jatkuvasti mielessä ajanut tekemisiin entiseen kumppaniin on se, että koittaisi saada hänet vastuuseen näiden porttien avaamisesta. Vaikka eihän siinä mitään. Kyllähän sen voi edelleen ladata vuosikymmeniksi muurien sisään niin kuin aiemminkin mutta tuntuu ettei se ole kannattavaa. Taidan tarvita nyt tauon tästä ja sassiin.

Miten tällaiset iänikuisiksi jääneet jutut puretaan? Riittääkö se, että tiedostaa asian vai pitääkö tämä vielä jotenkin erikseen hoitaa? Aika parantaa haavat my ass sano.

[Lilo]

Miten tällaiset iänikuisiksi jääneet jutut puretaan? Riittääkö se, että tiedostaa asian vai pitääkö tämä vielä jotenkin erikseen hoitaa? Aika parantaa haavat my ass sano.

Jokaisella on tapansa. Mä olin eron aikaan hyvinkin päättäväisellä mielellä ja purin myös tuntojani päiväkirjaan. Kun sitten myöhemmin iski päälle haikeus ja tuli takapakkia, sain kummasti voimaa aikaisemmista kirjoituksista ja sisuunnuin uudelleen. Aika kyllä todellakin parantaa, mutta ei välttämättä vielä kuukausi, kaksi tai kolmekaan.

[Hellu]

Miten tällaiset iänikuisiksi jääneet jutut puretaan? Riittääkö se, että tiedostaa asian vai pitääkö tämä vielä jotenkin erikseen hoitaa? Aika parantaa haavat my ass sano.

Vaikea sanoa kun ei tiedä millaisesta jutusta on kyse.
Itselleni on aina toiminut puhuminen, kun sulla kerran on ystäviä joille uskoutua niin käytä ihmeessä sitä mahdollisuutta.
Asioiden ääneen sanominen tyhjentää pään, ainakin auttaa siinä.
Tai kirjottele tänne, sekin on tuntunut toimivan sulle.

Omassa lähipiirissä on ihminen joka koki ison menetyksen lapsuudessaan
eikä sen takia uskalla solmia ihmissuhteita, ei usko niiden pysyvyyteen.
Pitäisi aina yrittäää nähdä asiat yksittäisinä juttuina, jos menneisyydessä on tapahtunut jotain se ei tarkoita sitä että ihminen on tuomittu kokemaan saman uudelleen ja uudelleen.
Sama pätee missä tahansa asiassa, vaikka jokin tuntuisi hetkellisesti musertavalta niin se on kuitenkin (kohta) menneisyyttä.
Niin kauan kun asia on käsittelemättä se on läsnä myös nykyhetkessä ja vaikuttaa elämään, siitä tulee menneisyyttä siinä vaiheessa kun asian on oikeasti hyväksynyt ja käsitellyt.
Löytämällä syyt (tai ymmärtämällä ettei varsinaisia syitä ole, joskus asiat vaan tapahtuvat) vapauttaa itsensä syyllisyydestä.

Kannattaisi yrittää keskustella entisen tyttöystäväsi kanssa, vaikka oletkin tällaisen ahaa-elämyksen kokenut.
Ei ne asiat kuitenkaan niin mustavalkoisia ole, varmasti helpottaisi saada häneltä vastauksia vaikka koetkin ettei enää ole kyse koko akasta.

[EveryWoman]

Nii. Eilen meinasi hajota kappaleiksi. Kerroin toverille havainnosta ja hän muistutti, että varovasti sitten, koska siinä on parikymmentä vuotta ollut asioilla aikaa muhia. Todellakin. Työ meni normaaliin tahtiin vaikka koko päivän ihmettelin, että vaikuttiko se puhdistamisessa käytetty denaturoitu alkoholi silmiin tavallista voimakkaammin. Vettyinein silmin pinosin asioitani koko päivän mutta ei sen ihmeempää.

Okei. Tästä tulee sellainen kuva, että tuo kauan muhinut asia on kohtalaisen ahdistava. Itse asiassa pienempikin juttu voi pitkiksi ajoiksi käsittelemättä jäädessään paisua lopulta suhteettoman suureksi ja rampauttavaksi. Onko kuitenkin niin, että tiedät, mistä asiasta on kyse? Jos tiedät, olet joka tapauksessa jo voiton puolella. On paljon ihmisiä, jotka eivät kerta kaikkiaan osaa sanoa ahdistuksensa syytä (sen alkusysäys voi olla hyvinkin kaukana menneisyydessä), ja määrittelemättömälle ahdistukselle ei myöskään oikein voi tehdä mitään.

Sitten kävin paluumatkalla baarissa yhdellä ja poislähtiessä kiitin myyjää palvelusta. Pois kävellessä sitten kastelin poskeni ja sitä jatkui koko ajomatkan kotiin asti. Allekirjoittaneen itkuraivot on kuitenkin kymmenen vuotta täytettyään laskettavissa yhden käden sormilla, joten olin asiasta kovin hämilläni.

Älä ole. Itkeminen on monissa tilanteissa tervettä, siis Hyvä Asia. Edelleen: on paljon ihmisiä, jotka eivät osa itkeä silloinkaan kun se olisi tarpeen. Se, että olet herkistynyt kokemaan surua tällä tavalla, merkitsee samalla että ilon ja onnen kokemisen kykysi on kehittymässä paremmaksi (tämän huomaat käytännössä seuraavan kerran kun elämässäsi tulee onnellinen vaihe). Huiput ja aallonpohjat kasvavat aina yhtä aikaa.

Asian käsittely tällä(lue eilisellä) päivämäärällä on ottanut aivan mielettömän harppauksen eteenpäin mutta samalla tuntuu, että vaikeustaso on noussut niin monta astetta ylemmäs, että sitä ei enää kannata tässä puida. Kenties se, mikä minua on jatkuvasti mielessä ajanut tekemisiin entiseen kumppaniin on se, että koittaisi saada hänet vastuuseen näiden porttien avaamisesta. Vaikka eihän siinä mitään. Kyllähän sen voi edelleen ladata vuosikymmeniksi muurien sisään niin kuin aiemminkin mutta tuntuu ettei se ole kannattavaa. Taidan tarvita nyt tauon tästä ja sassiin.

Tee juuri niin kuin sinusta parhaalta tuntuu. Sellaiset tajuamiset vaikutuksineen, joita olet viime aikoina kokenut, eivät pyyhkiydy pois vaikka pitäisit pitkänkin tauon. Sama kuin oppisi ajamaan pyörällä: kun kerran olet tajunnut perusteet, ei haittaa vaikka et jatkaisi harjoittelua pitkään aikaan. Veikkaan, että mielenkiintosi asian käsittelyyn herää aivan itsestään sitten kun sinulla alkaa taas olla riittävästi jaksamista, ja kerta kerralta pääset eteenpäin kunnes asia on loppuun käsitelty.

Miten tällaiset iänikuisiksi jääneet jutut puretaan? Riittääkö se, että tiedostaa asian vai pitääkö tämä vielä jotenkin erikseen hoitaa? Aika parantaa haavat my ass sano.

Tiedostaminen on avain. Se auttaa paljon, tekee prosessin mahdolliseksi. Monta kertaa loppu hoituu itsestään. Asiasta puhuminen ja kirjoittaminen auttavat myös. Jos taannoisessa tilanteessa on ollut joku vastapuoli, jonka kaltoin kohtelemaksi olet joutunut, hänen silloisen tilanteensa selvittely auttaa myös. Mitä paremmin opit ymmärtämään hänen toimintaansa motiiveineen, sitä helpommin pääset omasta ahdistuksestasi irti. Aika yksinään ei tosiaan paranna mitään. Kaikki riippuu omasta asenteesta. Jos asennoituu todellisuuspakoisesti, aika vain pahentaa haavoja. Jos taas toimii kuten sinä nyt, ajan myötä opit yhä lisää ja lisää, kunnes jonakin päivänä huomaat voivasi suhtautua asiaan avoimesti ja luontevasti, ilman pelon, häpeän, tuskan ja ahdistuksen tunnetta.

Minäkin olen sitä mieltä, että jos menneessä suhteessasi on selvittämättömiä asioita, niistä kannattaisi keskustella asianomaisen henkilön kanssa (jos mahdollista ja jos hän suostuu siihen). Jokin siinä suhteessa laukaisi sinussa tuon aiempien tapahtumien suremisen, joten suhteen erittely voi valaista myös henkilökohtaista menneisyyttäsi.

Arvelen todella, että olet pidemmällä kuin uskotkaan. Voisinpa melkein uskaltautua sanomaan, että tuo tämän prosessin käynnistänyt ero on parasta mitä sinulle on koskaan tapahtunut (tietenkin sillä varauksella, että en tiedä mitä kaikkea muuta hyvää sinulle on tapahtunut!).

[Yönmustaritari]

Kannattaisi yrittää keskustella entisen tyttöystäväsi kanssa, vaikka oletkin tällaisen ahaa-elämyksen kokenut.
Ei ne asiat kuitenkaan niin mustavalkoisia ole, varmasti helpottaisi saada häneltä vastauksia vaikka koetkin ettei enää ole kyse koko akasta.

Minusta on tuntunut samalta, että se ehkä olisi hyvä idea. Periaatteessa ongelmaksi muodostuisi kyseisessä kohtaamisessa toisen hyväksikäyttäminen "terapeuttina". Toisaalta nimenomaan toisen kannustaminen ottamaan vastuu "porttien avaamisesta" olisi toinen lähestyminen. Kolmas, tai sitten vain edellistä tukeva, olisi sitten se, että jos minä olin hänen parannussuhde niin minulle myös tulisi suoda parannus loppuun, joka lähti liikkeelle tosin vasya suhteen päättymisen jälkeen.

Jännää, että muistan hänen kysyneen asiasta, joka nyt on vaivannut mutta en silloin suostunut asiasta kertomaa. Suojakilpi piti vielä silloin sano.

Tiedostaminen on avain. Se auttaa paljon, tekee prosessin mahdolliseksi. Monta kertaa loppu hoituu itsestään.

Voi olla, koska kulunut päivä on mennyt ihan uudessa vedossa. Vieterit on vedetty ja hommat edennyt siis. Oli jopa nälkä näin illalla. Salaattia ja kurkkua leivän päällä. Uskomatonta, että viitsi nähdä niin paljon vaivaa energian saannin eteen, että jopa paahtoi leipänsä pelkän maun vuoksi.

On kuitenkin tullut jonkin verran palloteltua mielessä vuoroin suhdetta ja aiempaa käsittelemätöntä surutyötä mutta se kait kuuluu asiaan, koska varmuutta käsittelytyön suorittamisesta, kestosta, määrästä tai oikeastaan minstään ei sinänsä ole. Nyt vaan ollaan sano.

Arvelen todella, että olet pidemmällä kuin uskotkaan. Voisinpa melkein uskaltautua sanomaan, että tuo tämän prosessin käynnistänyt ero on parasta mitä sinulle on koskaan tapahtunut.

Niin. Tätä ei ehkä voi kiistää mutta kyllä sitä on aika hulvaton määrä aikaa ja energiaa käytetty. Työvoitto sitten jos ei muuta.



Viime yönä heräsin unesta mutta se ei vaikuttanut kuitenkaan vastaavalta painajaiselta, joita aiempina öinä olen nähnyt joten ajattelin ottaa lisää askelia käsittelyssä. Nyt on olohuone putsattu ja petivaatteet siirretty takaisin makuuhuoneen länsisiipeen.

[Yönmustaritari]

Samalla osastolla oleva AA-ketju pisti miettimään, että mitäs kun vein just peräkontillisen tyhjiä pulloja läheiseen osuuskauppojen ketjuun kuuluvaan markettiin. Ei siis mitään suurta juopottelua vaikka totuuden paljastuttua onkin tullut vähintään joka toinen ilta maistettua se muutama olunen. Ilman syytä, vähän siis kuin huvikseen.

Myönnän itselleni lomaa kaikesta, ihan kaikesta koko loppuvuodeksi. Päätin jo aikaisemmin, että jos joku pelkää, että on työ tehdään huonosti niin sitten sen saa tehdä joku muu. No ei ole töitä tehty huonosti mutta käsittelyni on johtanut siihen tulokseen, että vielä koko tulevan kuukauden ajan en aio ottaa stressiä mistään. Mikäs minulla toisaalta on ottamatta, koska pääasiassa kaikki hoituukin ihan itsestään. Mutuenkin vähän tuntuu siltä, että nuo maalliset asiat tuppaa joskus olemaan vähän liiankin hyvin. Vähän ennettä siitä, että kohta pamahtaa tai jotain jos ei mitään huonoa tapahdu.

Itsetutkiskeluani hieman rajoittaa tietooni saatettu asia, että tämän prosessin alkuunpaneva on tutustunut palstalla näkyviin kirjoituksiin(terveisiä vaan:)). Prosessin vaihtuessa käsittelemään suhteen ulkopuolista asiaa tämä ei varmaankaan ole kuitenkaan mikään negaatiotekijä vaikka uskonkin hänen edelleen asioihin vaikuttavan.

Pahinta oli huomata se, että henkilön(*lue portinavaaja) poistuminen toi tarpeen sille, mikä oli juuri hävinnyt. Paradoksaalistako sano? Hätistät sen, mitä aloiti juuri tarvita mutta koko tarvetta ei olisi huomattu ilman toisen poistumista ja mikä edelleen oli tietysti tarpeellista.

Myönnettäköön, että kiskaisin pari tuoppia ennen kuin tutustuin Soileen mutta muutama lainaus opuksesta surutyö pisti jälleen ajattelemaan menneitä.
"jos ihminen ei ilmaise suruaan ja ahdistustaan, hän voi lukkiutua yksinäisyyteen ja vaipua masennukseen."
"Tunnemykkä aikuinen voi löytää itkun uudelleen, jos löytyy ihmissuhde, jossa tunteenilmaisut sallitaan ja niihin vastataan. Kun itkuherkkä läheinen alkaa itkeä toisen surua, se panee padotun itkun liikkeelle. Itkut voivat avata myös musiikki, kuvataide, elokuvat, jotka sanattomin keinoin koskettavat tunteita."
"on sanottu, että tuska tulee siedettäväksi silloin, kun kykenee luottamaan siihen, että se ei kestä ikuisesti. Ei silloin, kun teeskentelee, että sitä ei ole olemassa"
"Kun traumatisoitunut tulee tietoiseksi ja tunnistaa reaktioita laukaisevat tekijät ja opettelee kestämään muistuttavien tekijöiden aiheuttamat reaktiot kohtaamalla eikä välttelemällä niitä, reaktiot lievittyvät"
(Soili Pohjala - Surutyö)

Näistä löytyy jo nuoruusvuosien viittaukset ainakin musiikkiin, joissa on tietyt levyt ja/tai kappaleet olleet erityisen ahdistavia. Hyviä, jopa erinomaisia mutta sellaisia, joita ei voi kuunnella kovin pitkään. Se oli sitten kait myös sitä kieltämistä ja kiertämistä kun levyt kerää pölyä hyllyssä. Nyt olen niitä taas pitkästä aikaa kuunnellut.


EDIT: Hellun sanoin siis "pari kaljaa ihan vaan jään rikkomiseksi". Jään rikkomisesta ei kyllä aina hyvää seuraa, koska taas joutuu editoimaan lopusta liiallisuuksiin menevät postaukset pois. Sille on kyllä syy, miksi kirjoitelmissa on nootti "älä postaa". Silloin ei postata sano.

[Lolita]

Sinä olet Yönmustis kyllä fiksu mies. Joku nainen saa sinusta oikean kultakimpaleen itselleen, toivotaan, että nainen on sen arvoinen.

Tuli semmonen olo, että olen sanonut tämän jo aikaisemmin tässä ketjussa, mutta en nyt jaksa selata. Sovitaan, että toisto lisää tehoa.

[Stadinarska]

Sinä olet Yönmustis kyllä fiksu mies. Joku nainen saa sinusta oikean kultakimpaleen itselleen, toivotaan, että nainen on sen arvoinen.

Tuli semmonen olo, että olen sanonut tämän jo aikaisemmin tässä ketjussa, mutta en nyt jaksa selata. Sovitaan, että toisto lisää tehoa.

Menepä sinä nyt ihan itsekkäästi hänen kansaan nyt ihan ekana!SHOW IT TO US!!

[Yönmustaritari]

Ennen lämpiäisten leipomista ajattelin vähän vielä kirjoittaa. Nykytilanteessa illat ovat nimeomaan menneet viihdykkeiden merkeissä. Kalja tai kaksi, sikareita muutama. Kirjoittamista ja lukemista, jonka jälkeen taas sikaria ja ehkä vielä yksi olut ja sen jälkeen päätös postataanko vai eikö postata ja muokattuna vai ilman. Totesin, että koska tiedän "patojen avaajan" ehkä lukevan tekstiä, rajoittaa ainakin jonkin verran kirjoittamista mutta pääosin pyrin postaamaan lyhentämättömän tekstin.

Olen jossain ihme välivaiheessa etten oikein tiedä mitä surra. Muutama päivä meni aivan loistokkaasti, verraten edellisiin, koska töihin meni mielellään ja siellä viihtyi mielellään. Nykyisin kuitenkin on päivän jälkeen aivan jeesus-tyhjä olo. Tulee siihen taloon, jossa asun ja pistän musiikin ja telkkarin päälle. Tietokone on päällä koko ajan, jonka vieree pinoan surutyötä käsittelevän kirjapinon ja seikkailen näiden sekä uuden xboxin annin maastoissa. Mihinkään ei oikein tunnu löytyvän tarvittavaa otetta.
Myönnän, että en oikein tiedä enää mitä pitäisi surra. Pääosin vointi on hyvä ja mutta aika ajoin iskee suuret masennuksen tunteet menetyksestä. Ei mitään konkreettista, mihin puuttua tai mitä käsitellä. On vaan paskaa.

Kävin kauppareissun jälkeen yhdellä tuopillisella paikassa, jossa musiikki ei soi kovin kovaa, joten kuulin viereisessä pöydässä puhuttavan eroamisesta. Nähtävästi vanhat tuttavukset puhuivat mikä on parasta elämässä tyyliin, sinun on jätettävä se sika yms. Aikani kuunneltuani hain toisen tuopin ja sen ollessa puolessa välissä meinasinkäydä heittämäss, että hei, on kuitenkin väärä syy erota, että oli väärä syy mennä yhteen. Tämä kuitenkin johti mieleeni viimeisen päivän yhdessä, jolloin toisen vanha toveri oli tulossa kyläilemään. Ajatuksia vastaavan kaltaisista ohjeista johtui mieleeni, koska tilanne jolloin toinen poistui autosta ei ehkä ollut kaikkein lämpimin. Sinänsä vaikuttava syyt eivät ole olennaisia mutta kuitenkin jos kuulemani kaltaisia vinkkejä elämään jaettaisiin yleisesti ei kait kukaan ketään katselisi.

Sinä olet Yönmustis kyllä fiksu mies. Joku nainen saa sinusta oikean kultakimpaleen itselleen, toivotaan, että nainen on sen arvoinen.

Nii. Saa? Vaikkakaan tavoite ei ole uudelleen pariutuminen vaan selviytyminen niin sinänsä merkityksetön mutta kieltämättä on joutunut miettimään myös toimintansa tarkoitusperiä. Miksi Helsinkiin muuttaessa muuttaa paikkaan, joka on tarkoitettu perheellisille asuntoon, joka on tarkoitettu perheellisille. Minulla on päiväkoulut, ala- ja yläasteet heti postiluukusta seuraavana. Jotain alitajuista perheidylliä yksin asuvalle.

Hitto mä en tajuu itteeni. Miksi kerään pesämunaa itselleni? Mitä enemmän pesämunaa, sitä enemmän vaaditaan myös kumppanilta kait tasavertaisuuden nimissä. Helpompi sitten sanoa ei, koska toinen ei olisi verrattavissa riittävä jakamaan jo kerättyä pesämunaa? Aina helpompi sanoa ei ja vuosien kuluessa aina vain pienempi joukkio ehdokkaista. Sitoutumisen pelko? Hyätyksi tulemisen pelko......taasko?

Taidan mennä taas askelia taaksepäin.