Sivu 20/101

Re: SUOMI nousuun!

Lähetetty: 10.09.2014 10:01
Kirjoittaja James Potkukelkka
^Monet demarit eivät varmastikaan tunnusta Vartiaista demariksi. Eikös Rinne ainakin sen suuntaista sanonut? Vartiainenhan tarjoaa hyvin epämiellyttäviä lääkkeitä ja poliittisesti epäkorrekteja huomioita.

Uskoakseni demareille epämieluisinta hänen kannoissaan on, että hänen mukaansa porukkaa pitää myös työntää, ei pelkästään vetää töihin. Hän siteeraa, että hyvinvointivaltiossa työttömältä ei voida viedä toimeentuloa, mutta häneltä voidaan erilaisilla aktivointitoimenpiteillä viedä vapaa aika :) Eli hän rivien välissä (tai ihan riveilläkin) suosittaa, että työttämänä oleminen pitää tehdä niin epämiellyttäväksi, että haluaa mielummin töihin, vaikka ansio ei nousisi.

Lisäksi Vartiainen kannattaa myös työperäistä maahanmuuttoa.

Hyvä pointti oli myös se, että suljetun talouden aikana oli mahdollista muuttaa funktionaalista (työn ja pääoman välistä) tulonjakoa, mutta globaalissa maailmassa se ei onnistu. Jos pääoma ei saa riittävää tuottoa, se lähtee.

Vartiaisen mukaan työvoiman tarjontaa pitää lisätä. Hän kirjoittaa, että demarit (siis ilmeisesti muut demarit kuin hän itse :) ) ajattelevat, että lisätään työvoiman tarjontaa sitten, jos on työvoimapula. Vartiaisen mukaan työvoimapulaa ei koskaan tule, koska yritykset siirtyvät muualle ennen sitä ja työvoimapulaa synnyttäviä työpaikkoja ei koskaan synny, jos työvoiman tarjonta ei ole riittävä.

Re: SUOMI nousuun!

Lähetetty: 10.09.2014 11:13
Kirjoittaja urpiainen
^ Joo. Ehkä julkidemareista vähän saman suuntaisia ajatuksia nykyisin esittävät lähinnä joku Jukka Pekkarinen ja Erkki Liikanen, ja kaikki heidät kai tietyissä piireissä heitetään yhdessä Tölö Unga Socialisterien kanssa jonkinlaiseen oikeistodemarien laatikkoon Kataisen ja kokoomuksen sosiaalilberaalisiiven seuraksi. Puoluekenttä pitäisi (aina) jakaa uusiksi.

Re: SUOMI nousuun!

Lähetetty: 10.09.2014 11:19
Kirjoittaja James Potkukelkka
^Kaikkia mainitsemiasi henkilöitä yhdistää se, että he eivät ole poliitikkoja. Liikanen toki aikoinaan oli.

Äänestäjien suosiosta riippuvainen demari ei voi moista esittää.

Re: SUOMI nousuun!

Lähetetty: 10.09.2014 11:26
Kirjoittaja James Potkukelkka

Re: SUOMI nousuun!

Lähetetty: 10.09.2014 11:27
Kirjoittaja urpiainen
James Potkukelkka kirjoitti:^Kaikkia mainitsemiasi henkilöitä yhdistää se, että he eivät ole poliitikkoja. Liikanen toki aikoinaan oli.
Äänestäjien suosiosta riippuvainen demari ei voi moista esittää.
Voi olla. Saa tosin nähdä, että onko tämä demarien valitsema toinen tie sitten tosiaan avain kannatuksen nousuun. Itse olen ainakin täällä Kitinässä pikemminkin uumoillut demarien tällä linjalla kuihtuvan entisestään. Tosin tässä arviossa ehkä vaikuttaa tämä henkilökohtainen ongelmani, että mä tavallaan haluaisin jollain abstraktin akateemisella tasolla olla sosiaalidemokraattien kannattaja, mutta kun tuo sosialidemokraattinen puolue on mahdoton kannatettavaksi!

Re: SUOMI nousuun!

Lähetetty: 10.09.2014 11:31
Kirjoittaja James Potkukelkka
Tässä Rinteen mielen pahoittanut artikkeli. Onhan se kovaa tykitystä :)

http://www.hs.fi/kotimaa/Demarit+j%C3%A ... 8404739152

Re: SUOMI nousuun!

Lähetetty: 10.09.2014 11:34
Kirjoittaja James Potkukelkka
urpiainen kirjoitti:
James Potkukelkka kirjoitti:^Kaikkia mainitsemiasi henkilöitä yhdistää se, että he eivät ole poliitikkoja. Liikanen toki aikoinaan oli.
Äänestäjien suosiosta riippuvainen demari ei voi moista esittää.
Voi olla. Saa tosin nähdä, että onko tämä demarien valitsema toinen tie sitten tosiaan avain kannatuksen nousuun. Itse olen ainakin täällä Kitinässä pikemminkin uumoillut demarien tällä linjalla kuihtuvan entisestään. Tosin tässä arviossa ehkä vaikuttaa tämä henkilökohtainen ongelmani, että mä tavallaan haluaisin jollain abstraktin akateemisella tasolla olla sosiaalidemokraattien kannattaja, mutta kun tuo sosialidemokraattinen puolue on mahdoton kannatettavaksi!
Pitäiskö meidän perustaa puolue Kitinä unga socialister.

Re: SUOMI nousuun!

Lähetetty: 10.09.2014 11:37
Kirjoittaja urpiainen
James Potkukelkka kirjoitti:Tässä Rinteen mielen pahoittanut artikkeli. Onhan se kovaa tykitystä :)

http://www.hs.fi/kotimaa/Demarit+j%C3%A ... 8404739152
On tosiaan! Perustunee aika lailla tuohon Vartiaisen pamflettiin "To Create and Share – The Remarkable Success and Contested Future of the Nordic Social-Democratic Model", joka muistaakseni esittää aika lailla samat ajatukset kuin tuo aiemmin linkkaamani suomenkielinen pläjäys. Kaiken kaikkiaan Vartiainen tavoittaa paljon samoja asioita kuin Ode, ja jotka muokkaavat siis minunkin ajatteluani samaan poliittisesti vähän kodittomaan suuntaan.

Re: SUOMI nousuun!

Lähetetty: 10.09.2014 11:38
Kirjoittaja urpiainen
James Potkukelkka kirjoitti:Pitäiskö meidän perustaa puolue Kitinä unga socialister.
Tää olis kyllä vahva! Äänestäisin itseäni!

Re: SUOMI nousuun!

Lähetetty: 10.09.2014 16:45
Kirjoittaja sivustahuutaja
urpiainen kirjoitti:Kuitenkin siis iso osa vasemmistosta ja oikeistosta käy jonkinlaista hölmöä sosialismin ja markkinatalouden välistä ideologista taistelua, joka on ollut alusta lähtien jotenkin pahasti pointin hukkaavaa, koska olisi pitänyt, ja yhä pitäisi, keskittyä tämän tietyssä historiallisessa todellisuudessa vähän epähuomiossa tuotetun oikeaoppista markkinataloutta ja vahvaa sosiaalista oikeudenmukaisuutta yhdistävän pohjoismaisen hyvinvointivaltion puolustamiseen.
Suurin osa poliitikoista ei ymmärrä taloudesta yhtään mitään, joten miten he voisivat puhua muusta kuin teinistä asti ulkoa opeteltua puolueen liturgia henkilökohtaisilla väärinymmärryksen painotuksilla. Taloutta ymmärtävilläkin tahoilla on usein oma lehmä ojassa, eli he harvemmin puhuvat kokonaishyvinvoinnin puolesta.

Vartiaisen tekstissä on juuri ne tämän hetken ydinpointit taloudesta:
1. Edullinen demografiasiirtymä, markkinatalous ja teknologian adoptointi ulkoa nopeutti aikanaan kasvua ja mahdollisti 'liian hyvien' rakenteiden pystyttämisen.
2. Nyt meillä on vähemmän teknologiaa suoraan apinoitavaksi suhteutettuna omaan teknologiseen tasoomme ja demografiasiirtymä on kääntynyt negatiiviseksi. Rakenteelliset ongelmat tulevat esiin ja meidän pitää sopeuttaa ne seuraavien 15-20v surkeaan tilanteeseen (Tilanne helpottaa aikanaan ja elämä hitaammassa talouskasvusssa voi olla oikein mainiota).

Avainkohdat ovat siis teknologia, demografia ja markkinatalous. Poliitikkojen rooli noiden suhteen on aika marginaalinen.
- Teknologiaa ei tutkimusten mukaan voida valtion toimesta kiihdyttää.
- Demografian muokkaamiseen Kiinan tyyliin ei riitä kellään kivet (työperäinen maahanmuutto ei toimi, jos tarjolla on kantaväestön eläkkeiden maksua seuraavat 15-20v).
- Markkinataloudella on jo hyvät edellytykset toimia ja suurin osa päätöksistä tehdään EU-tasolla.

Re: SUOMI nousuun!

Lähetetty: 12.09.2014 10:43
Kirjoittaja sivustahuutaja
Mitäköhän mieltä vihervasemmisto on tästä tulonsiirrosta rikkailta köyhille:
Suomen EU-jäsenmaksuun tulee lähes 100%:n korotus

Re: SUOMI nousuun!

Lähetetty: 12.09.2014 11:26
Kirjoittaja urpiainen
sivustahuutaja kirjoitti:Mitäköhän mieltä vihervasemmisto on tästä tulonsiirrosta rikkailta köyhille:
Suomen EU-jäsenmaksuun tulee lähes 100%:n korotus
Me tienataan tolla! Kato nyt kannattaa EU-jäsenyydestä maksaa, kun Jykä on laittamassa kasvu- ja työllisyysasiat kondikseen koko Euroopan mittakaavassa. Jos katsotaan ihan kylmiä numeronäyttöjä Jykän valtiovarainministeri- ja pääministerikaudelta 2007-2014, niin harvalla on lyödä pöytään noin selkeä näyttö siitä, miten yhden maan työttömyyslukemat, työllisyysaste, valtionvelka ja kilpailukykyrankkaus ovat kaikki menneet johdonmukaisesti samaan suuntaan ihmepojan ohjauksessa. Euroopan rakenteet uusiksi!

Re: SUOMI nousuun!

Lähetetty: 12.09.2014 11:42
Kirjoittaja James Potkukelkka
Sitäpaitsi on ihan ok maksaa, kun Jyrki vetää 25k kuussa tolkuttoman komissaarin hommasta!

Olen iloinen Jyrkin puolesta, että viimeinkin pääsi valkoisen miehen hommaan kaiken paskaduunin jälkeen.

Re: SUOMI nousuun!

Lähetetty: 14.09.2014 10:27
Kirjoittaja James Potkukelkka

Re: SUOMI nousuun!

Lähetetty: 14.09.2014 13:05
Kirjoittaja sivustahuutaja
^ samoilla linjoilla olen nallen kanssa: tilanne on kamalampi kuin 90- luvulla ja nopeaa parannusta ei ole luvassa vaikka tehtäisiin mitä. Fiksulla politiikalla voidaan kuitenkin lieventää alamäkeä, jolloin nyt päiväkodissa olevat lapset pääsevät taas aikanaan nauttimaan selvästi kasvavasta taloudesta.

Re: SUOMI nousuun!

Lähetetty: 15.09.2014 10:02
Kirjoittaja James Potkukelkka
1.1% inflaatio ei ole korkea inflaatio, eli ei ole stagflaatio.

Re: SUOMI nousuun!

Lähetetty: 22.09.2014 8:15
Kirjoittaja James Potkukelkka
^Meinaat, että tuo nostaa inflaatiota??

Re: SUOMI nousuun!

Lähetetty: 27.09.2014 0:43
Kirjoittaja Niba

Re: SUOMI nousuun!

Lähetetty: 11.10.2014 22:48
Kirjoittaja sivustahuutaja
Aluehallintovirasto kielsi viski-sanan käytön yksityisissä blogeissa
http://www.hs.fi/kotimaa/a1412992673442

Näin se kansantalous saadaan kasvuun. Kyllä näillä näytöillä valtion pitääkin olla palkkajohtaja.

Re: SUOMI nousuun!

Lähetetty: 12.10.2014 10:39
Kirjoittaja Niba
Edellinen lienee hyvä juttu ruvetaan poistamaan turhia lainasanoja suomenkielestä! Viskiä on alettava kutsumaan vain viinaksi, eikun, alkoholikaan ei käy kun se on lainaa posliinin kielestä! Asiaa ei saa mielestä vaikka viedään asian vierestä!

Re: SUOMI nousuun!

Lähetetty: 12.10.2014 20:38
Kirjoittaja sivustahuutaja
Ai niin, unohtui:
- viski on hyvää ja saa nauttijan vaikuttamaan haluttavammalta.
- 10v 0,7L Laphroaig viski maksaa alkossa 51,90e ja viron superalkossa 44,99e.
- viskiä voi myös ostaa nettikaupoista kitiin toimitettuna ja silloin hinnankin ja arviot näkee mukavasti. Tosin englanniksi viski kirjoitetaan whisky.

Re: SUOMI nousuun!

Lähetetty: 12.10.2014 21:02
Kirjoittaja Hans Jörgen
^Onko tuo Alkon Lappari-leka tosiaan 0,7l? Hintaero kuulostaa epäilyttävän pieneltä.

Re: SUOMI nousuun!

Lähetetty: 12.10.2014 21:10
Kirjoittaja sivustahuutaja
^ jep.

Näköjään alko saa nykyään kertoa netissä väkevien hinnat:
http://www.alko.fi/tuotteet/001465/

Re: SUOMI nousuun!

Lähetetty: 13.10.2014 8:09
Kirjoittaja Vagabondo
Hans Jörgen kirjoitti:^Onko tuo Alkon Lappari-leka tosiaan 0,7l? Hintaero kuulostaa epäilyttävän pieneltä.
Ruotsinlaivoilta ja euroopan lentokentiltä saa yleensä litran pullon Alkon 0,7:n pullon hinnalla. Hintaero ei tosiaan ole mielestäni mitenkään mahdoton, mutta sen verran kuitenkin, että riittää motivaatio kantaa viskinsä reissusta kotia.

Re: SUOMI nousuun!

Lähetetty: 13.10.2014 11:26
Kirjoittaja James Potkukelkka
sivustahuutaja kirjoitti:Ai niin, unohtui:
- viski on hyvää ja saa nauttijan vaikuttamaan haluttavammalta.
- 10v 0,7L Laphroaig viski maksaa alkossa 51,90e ja viron superalkossa 44,99e.
- viskiä voi myös ostaa nettikaupoista kitiin toimitettuna ja silloin hinnankin ja arviot näkee mukavasti. Tosin englanniksi viski kirjoitetaan whisky.

Mainostan tässä yhteydessä AVI:a. Mainittakoon vielä, että Whisky ja Viski ja niitä pitää juoda! AVI nousuun!

Kun juon viskiä, menestyn elämässä, naiset himoitsevat minua, urheilutulokset paranevat, terveys kohenee ja busines luistaa!

Tämä oli AVI:n sponsoroima mainos.