Viisi miljoonaa
-
- Kitinän uhri
- Viestit: 776
- Liittynyt: 22.02.2006 18:06
- Paikkakunta: ~ 60°N 25°E
Re: Viisi miljoonaa
Rahan lähteellä ei minulle ole mitään väliä, jos 5 miljoonaa saisin tavalla tai toisella (vaikka matkalaukusta kadulta) niin toki olisin hyvin iloinen.
Omalla työllään miljoonien tekeminen lyhyellä aikavälillä resursseiltaan "keskiarvo" tilanteesta lähtien ei olekkaan mitenkään helppo juttu, yleensä siihen tarvitaan joko
a) hyvä idea johon saa patentin ja myy sen
b) häikäilemätön rosvous muiden työn tuloksista
c) hyvä idea jonka saa patentin ja sen saa replikoitua helposti (esim. ohjelmisto) todennäköisin vaihtoehto minulle.
Joka tapauksessa tienatulla rahalla ei ole sinällään mitään eroa minun mielestäni saatuun rahaan verrattuna.
Mitä sitten tapahtuisi...
Oma asuntolaina tietysti lähtisi pois heti seuravana päivänä, todennäköisesti avustaisin myös lähimpiä omaisia asuntolainojensa kanssa siten ettei tarvitse pankille maksaa enää mitään (tähän tarvitsee tietty saada lakiteknistä apua miten homma toimisi siten ettei tule lahjaveroa).
Sitten tulisikin siirtymä ulkomaille, nykyisen asunnon jättäisin kalustettuna odottamaan jos Suomeen tulee haluaisin tulla takaisin vierailulle pitää olla paikka missä asua.
Siirtymän kohdemaata en tarkemin osaa sanoa, eteläinen saksa, Ranskan eteläosat tjms.
Töitä voisin tehdä freelancer tyylisesti etänä mikäli mahdollista tai sitten 6kk töitä vuodesta loppu vapaata. Tai mikäli sopivaa työnantajaa ei löydy niin sitten omia ohjelmistoprojekteja.

Totta kai se on eri juttu, mutta voitto kuin voitto. Raha kuin raha.NuoriDaavid kirjoitti:Häh? Onhan se nyt ihan eri juttu voittaa rehellisellä pelillä, kuin tuomaria lahjomalla. Tietysti, jos et tiedä sitä, niin sitten.
Kyllä minäkin mielummin loisin omaisuuden keksimällä uuden bensaa paremman polttoaineen, mutta ei minua haittaa lainkaan, jos tililleni jostain tupsahtaisi 5 miljoonaa.
Re: Viisi miljoonaa
Vaikea tajuta, mitä ajat takaa. Siis jos minulla olisi rahaa ja vene niin olisit tyytyväinen kun luulisit, että olisin kateellinen hienommasta veneestä?Pyry-Matias kirjoitti:Minua jää aidosti harmittamaan, että paattisi olisi silti vaatimattomampi kuin tämä:elco kirjoitti:muskelivene
Vai oletko vieläkin katkera siitä, että luulit tyttöjen nauravan mun kanssa sulle?
Re: Viisi miljoonaa
Jos uusi on korkkaamaton niin eihän siihen tarvitse tehdä remppaa. Rahalla saa vaikuttaa heti tontista ja kivijalasta alkaen mitä haluaa oli sitten kerrostalo, rivitalo tai omakotitalo. Ainakin uuden kerrostalon tonttia kaivettaessa voi jo vaikuttaa miltä se oma huoneisto tulee näyttämään sisältä pienintäkin yksityiskohtaa myöden.milli kirjoitti:Uuteen kotiin täysremppa.
-
- Kitisijä
- Viestit: 3760
- Liittynyt: 09.04.2008 10:49
- Paikkakunta: Häslinki
Re: Viisi miljoonaa
Komento takaisin. Käyttäisin sittenkin kaikki rahat uuden asunnon ostoon, eli tuohon.
Onko joku pissinyt mun muroihin?
Re: Viisi miljoonaa
Frederik Krueger kirjoitti:Komento takaisin. .
Kukahan köyhä hinttari tuonkin omistaa
-
- Kitisijä
- Viestit: 3886
- Liittynyt: 14.08.2005 18:34
Re: Viisi miljoonaa
Homma menisi jokseenkin näin:elco kirjoitti:Mitä tekisit, jos saisit omaksesi 5 miljoonaa euroa?
.
Voiton kolahdettua tilille taksi lentokentälle päin, ja taksista soitan lentoliput jotka voin poimia kentältä kyytiin. Suunnksi Hollanti, jonne tulee ensimäinen tukikohta. Joku kiva elegantti kattohuoneiston haltuun, sisustus kuntoon jne, ja lento takaisin Suomeen hoitamaan asioita ja valmisteleen tupareita.
Sitten jotain taktisia järjestelyjä, kaikki mahdolliset ja mahdottomat velat pois, sitten lentolippujen hoitelua tupareita varten. Sitten takaisin pelipaikoille uudelle kämpälle, ja lähteä tekemään soittokierrosta kavereille että tuletteko tupareihin, muutin tässä kaikessa hiljaisuudessa, asunto on vähän kaukana mutta hoidan kyyditykset. Ja ilmottautuneille sitten lentoliput, varata taksit valmiiksi jotka heittää vieraat kentälle.
Sitten vasta kun taksit käy hakemaan tyyypejä kentälle niin juoni paljatuu, sillä välin itse olen jo Hollanissa tekemässä valmisteluja, että saa pidettyä asiaankuuluvat kekkerit. Eli paljon kaikkea hauskaa kivaa ja mukavaa, niin syötävää, juotavaa, poltettavaa ja haistettavaa. Ja just because i could bonuksena: Muutama todella laatu escort pitämään seuraa ja sytyttään spliffiä.
Tuparit sais kestää niin kauan kun jengi jaksaa, sitten vois lähetellä tyypit takaisin kotiinsa, ja kertoa ehkä perheelle että nyt kävi näin, ellei se olisi tullut esiin jossain vaiheessa, mikä on hyvin mahdollista.
Saatuni kurssin kuntoon tupareiden jälkeen, olisi aika katsella jotain taktisia sijoituksia, suht riskittömiä ja jotain taskurahaa tuottavia. Sitten kun Hollantiin oisi saanut ns. kodin aikaiseksi, voisi lähteä rakentamaan kakkospesää jonnekin lämpimään yambomaahan. Ei mitään överiä, joku kiva pieni rantahuvila jossa voi notkua ja nauttia elämästä, silloin kun ei ole kellarissa vääntämässä top-of-state tason kotistudiossa musaa.
Sitten voisin matkustella, ja sitten kun ei jaksais matkustella, voisin laskuvarjolla hypellä, lennellä riippuliitimellä, sukeltaa, lumilautailla jossain todella ihme mestoilla, käydä testaamassa legendaariset longboard mäet pitkin palloa, pelata paintballia säännöllisesti ja ties mitä ikinä tulee mieleen. Sitten kun ei jaksa harrastaa, niin voisi alkaa katsella flooraa ja faunaa eri puolilla palloa.
Ja sitten kun toi kaikki käy tylsäksi, voisi pitää taas tukevat bileet, koska tupareista onkin vierähtänyt vuosi. Kyllä luulen että keksisin itselleni tekemistä.
Good human, but sometimes if needed, a bad citizen.
-
- Kitisijä
- Viestit: 4217
- Liittynyt: 17.04.2007 11:39
Re: Viisi miljoonaa
Lähdettäisiin liikenteeseen maailmalle.
Kävisin varmaan moikkaamassa Elcoa Australiassa ja kusemassa sen uima-altaaseen.
Duuneja tekisin just kivasti. Kaikenlaisia hauskoja propggiksia, jotka pitävät mielen vireänä. Mahdollisesti yrittäisin harrastaa hieman venture capitalismia ja etsiä proggiksia joissa olisi mahdollisuuksia tehdä merkittäviä juttuja.
Miljoona pelimerkkejä peli-/käsikassaan, kolmemiljoonaa sijoituksiin pienellä tai hajautetulla riskillä ja miljoona venture-rahaksi. Miljoona on sinällään vähän, eli sen kanssa pitäisi pelata fiksusti.
Voisin tehdä hieman YCombinator-tyyppisen ratkaisun rahoittamalla suomalaisia ja baltialaisia korkeakouluopiskelijoiden ja muiden techien proggista pienellä ryöstöpesämunalla. Tosin Paul Grahamiin verrattuna minulla ei ole nimeä ja verkostoja vielä, joiden takia nuoret tekijät olisivat valmiita uhraamaan suuren osan projektistaan pienellä summalla. Eli pitäisi varmaan beesata jonkun jo tunnetun kaverin seurassa.
Toisaalta voisi rahat pistää myös sijoitus- ja hyväntekeväisyysmielessä tekemään töitä, eli sijoittaa niitä esimerkiksi Mark Shuttleworthin tyyppisesti opensource-bisnekseen. Markilla tosin pelimerkkejä oli alussa jo satakertaa enemmän, mutta eipä se haittaa. Kolme miljoonaa pankissa ja miljoonan hummailuvarasto takaisin hemmetin hyvän elintason ja antaisi mahdollisuuden hakkeroida, bilettää ja tehdä mitä haluaa. Miljoonan sijoitusrahastolla voisi tukea hyviä proggiksia ja parantaa maailmaa, vaikkei projektit koskaan isoja rahoja tuottaisikaan.
Positiivisena puolena samalla olisi, että hyvin pelatut yhteiseen hyvään tähtäävät pelimerkit avaisivat paljon ovia ja antaisivat paljon uusia mahdollisuuksia tehdä uusia juttuja.
Tai sitten tekisin Petter Hegret ja keskittyisin kuvaamaan nuoria alastomia naisia ympäri maailmaa.
Ei se kään muuten.. hmm.. yhtään hullumpi idea. Nyt kun asiaa miettii. Joo.
Toki nämä ideat voisi yhdistää. Nuoret techie lupaukset tekisivät paljon mieluummin duunia mun sijoitusyhtiölle ja luovuttaisivat leijonanosan firmastaan sijoitustani vastaan, kun aina saapuisin mestoille kauniiden naisten legioonan kanssa ja aina välillä lupaavimmat bisnesideoiden omaavat tyypit kutsuisin mukaan kuvausreissuille kertomaan edistymisestä.
Jep jep. Tässähän on jo plania.
Ehkä perustaisin myös rokkibändin. Emme koskaan soittaisi, mutta elelisimme rokkielämää. Kerran menisimme melkein lavalle, mutta basisti vetäisi ennen keikkaa OD:t - niin pitäisi perua keikka.

Samoin, ja jos luit tarkkaan, niin arvostan kyllä tavallasi ajattelevia ihmisiä vaikka en ajattelekaan itse niin.NuoriDaavid kirjoitti:Niin. Moni suuri ajattelija on huomannut, että ihmiset ovat erilaisia. Minä nyt satun olemaan tällainen.
Ymmärrän selvityksesi omasta näkökannastasi ja uskon vilpittömyyteesi.
-
- Kitisijä
- Viestit: 4217
- Liittynyt: 17.04.2007 11:39
Re: Viisi miljoonaa
Ei huono lainkaan.Haemaeraemies kirjoitti:Sitten voisin matkustella, ja sitten kun ei jaksais matkustella, voisin laskuvarjolla hypellä, lennellä riippuliitimellä, sukeltaa, lumilautailla jossain todella ihme mestoilla, käydä testaamassa legendaariset longboard mäet pitkin palloa, pelata paintballia säännöllisesti ja ties mitä ikinä tulee mieleen. Sitten kun ei jaksa harrastaa, niin voisi alkaa katsella flooraa ja faunaa eri puolilla palloa.
Ja sitten kun toi kaikki käy tylsäksi, voisi pitää taas tukevat bileet, koska tupareista onkin vierähtänyt vuosi. Kyllä luulen että keksisin itselleni tekemistä.
Voisi ne jambomaan majat pitää jossain samoilla suunnilla. Muuten joutuisi bisnesmielssä budjailemaan aina välillä jenkkien itä- ja länsirannikoilla, Australiassa ja Lontoossa. Omia luukkuja niistä ei tulisi kuitenkaan hankittua, vaan budjattua vaan aina jossain.
Berliini olisi kanssa ihan kiva paikka omaksi tukikohdaksi.
-
- Kitisijä
- Viestit: 3302
- Liittynyt: 23.12.2005 22:36
Re: Viisi miljoonaa
Mä olenkin miettinyt suunnitelmia valmiiksi eri rahasummille joita tulen voittamaan. Viisi miljoonaa olisikin oikein kiva summa! Ei haittaisi yhtään että se ei tule töitä tekemällä.
Töistä sanoutuisin heti irti. Sen verran voisin siellä alkuun käydä kunnes saisivat jonkun mun tilalle. Äiti, Isä ja pari kaveria saisivat sen verran rahaa kuin tarvisivat. Kotiin tulisi välittömästi eri rakennuskoneita jotka laittaisivat tuohon talliprojektiin vauhtia, laitumet ja maneesit ois ensi kesänä jo täydessä kuosissa. Mies saisi käyttää autoprojekteihinsa niin paljon rahaa kuin tarvii. Summa x, ehkä se nelisen miljoonaa pitäisi sijoittaa eettisesti kestäviin sijoitusrahastoihin. Ehkä jonkin verran rahaa lähtisi myös hyväksi katsomiini hyväntekeväisyyskohteisiin. Shoppailisin kamoja hevoselle ja vaatteita itselleni sekä sisustusjuttuja kotiin. Vintti rakennettaisiin valmiiksi, ja pihaan nousisi autotalli. Ostaisin pari kokenutta ja kivaa hevosta joilla opettelisin ratsastamaan. Ja kuorma-auton jolla olis kiva käydä kisoissa. Tallista saattaisi tulla vähän suunniteltua isompi. Uuteen- Seelantiin lähdettäisiin heti käymään, en tiedä pitäiskö sieltä katsella kakkosasuntoa mahdollisesti. Pitäisi selvittää paljonko hepojen lennättely ees taas maksaisi.
Eiköhän sitä noilla pääsis alkuun

When my baby is good she is good, but when she is bad she's even better
Re: Viisi miljoonaa
Tuli mieleen, että näköjään aika harva muuttaisi elämäntyyliään.
Gattaca kituu ja runkkaa latokopin sijaan maalaiskartanossa, Pyro painaisi konstaapeli sisuna menemään edelleen; muut vähentäisivät vähän duunia ja pitäisivät muuten tilanteen ennallaan. Hämis hörhöilisi siinä missä aiemminkin, mutta vain isommalla budjetilla.
Minä ostaisin edellisen muskeliauton sijaan vähän ärhäkämmän muskeliauton, pitäisin 5kk loman sijaan lomaa 12kk ja matkustaisin kokolailla niihin samoihin kohteisiin kuin muutenkin.
Eli niin se kai on, että ei se lottovoitto elämää mullistaisi.

Uskoisitko, että suuri summa rahaa (saisit sen valitsemallasi tavalla) tekisi sinut onnellisemmaksi?
( ) Kyllä
(X) Ei
( ) Kyllä
(X) Ei
Re: Viisi miljoonaa
NuoriDaavid kirjoitti:Uskoisitko, että suuri summa rahaa (saisit sen valitsemallasi tavalla) tekisi sinut onnellisemmaksi?
( ) Kyllä
(X) Ei
Re: Viisi miljoonaa
(X) Kyllä
Ei tarvitsisi tehdä stressaavaa duunia idioottien ja mulqvistien kanssa.
Ei tarvitsisi tehdä stressaavaa duunia idioottien ja mulqvistien kanssa.
-
- Kitisijä
- Viestit: 3886
- Liittynyt: 14.08.2005 18:34
Re: Viisi miljoonaa
( X) KylläNuoriDaavid kirjoitti:Uskoisitko, että suuri summa rahaa (saisit sen valitsemallasi tavalla) tekisi sinut onnellisemmaksi?
( X) Ei
Raha ei suoranaisesti toisi onnea, mutta mahdollistais tekemiset joista tulen onnelliseksi, siksi kyllä ja ei vastaus:P
Good human, but sometimes if needed, a bad citizen.
Re: Viisi miljoonaa
NuoriDaavid kirjoitti:Uskoisitko, että suuri summa rahaa (saisit sen valitsemallasi tavalla) tekisi sinut onnellisemmaksi?
(X) Kyllä
( ) Ei
Mitäpä sitä kieltämään.
Re: Viisi miljoonaa
Kiitti vaan.huima kirjoitti: Kävisin varmaan moikkaamassa Elcoa Australiassa ja kusemassa sen uima-altaaseen.
Jos minä puolestani voittaisin niin ostaisin itseni samaan symposiumiin henkisten oppi-isiesi Ernst Hochenzöllerin, Jacob Steelen, Ibrahim Dovizioson, Albert Gyllenböckelin, Hank Zoon, Victor Ngon, Peter Petersonin, Andy Wichtensteinin, Kurt Garmanin, Justin Taylorin, Mick Westendin ja tietenkin Thangavel Vairavavarasundravin kanssa.
Lähettäisin sulle postikortin, missä ukkeleilla on palavat kynttilät perseessä.
Re: Viisi miljoonaa
Kyllä hymy hyytyy pysyvästi tai hetkellisesti vakavan sairauden tai muun vastaavan tapahtuman johdosta, jota rahalla ei aina voi parantaa.Bliss kirjoitti:NuoriDaavid kirjoitti:Uskoisitko, että suuri summa rahaa (saisit sen valitsemallasi tavalla) tekisi sinut onnellisemmaksi?
(X) Kyllä
( ) Ei
Mitäpä sitä kieltämään.
Re: Viisi miljoonaa
Veikkaan, että alkaisit stressata jotain muuta ja mulqvistit ovat uusiutuva luonnonvara. Niitä varmasti löytyy joka paikasta.elco kirjoitti:(X) Kyllä
Ei tarvitsisi tehdä stressaavaa duunia idioottien ja mulqvistien kanssa.
Onnellisuus syntyy tai on syntymättä oman pään sisällä. Ulkoiset tekijät vaikuttavat siihen vain väliaikaisesti. Totta kai esim. vasaralla sormeen lyönti väliaikaisesti vähentää onnellisuutta ja varallisuuden nousu hetkellisesti lisää sitä, mutta en usko niillä olevan pitkäkestoista vaikutusta.
Re: Viisi miljoonaa
Totta turiset, mutta mulla on katsos kiikarissa yksi ihan tietty talo tässä kuvitteellisessa tilanteessa =) En ajatellut itse rakennuttaa koko hoitoa.Mulli75 kirjoitti: