Yönmustaritari kirjoitti:
Innostuneen Von Hertzenin veljesten tuotannosta lähti samaisesta laarista mukaan Experience. Ei kait niin hyvä kuin se toinen mutta vähintäänkin kohtuullinen.
Eikä edes kohtuullinen, vaan ihan kelpo levy. Hieman yksinkertaisempaa rokkia kuin Approach, poikien hippisekoilut itäisillä mailla on kuultavissa levyn äänikartalta. En tosin varsinaisesti ostanut tätä levyä, vaan sain sen aikoinaan Radio Cityltä uhrilahjana voitettuani taas jonkin kisailun.
En varsinaisesti ostanut seuraaviakaan levyjä, mutta suosittelen niitä silti röyhkeästi.
Amy Winehouse: Back to black. Piristävää vaihtelua kaikelle rokkihutulle. Mimmi osaa laulaa ja biisitkin ovat tarttuvan kuuloisia. Täytyy kuunnella tätä lisää...
Manu Chao: Esperanza. Pääasiassa espanjaksi laulettua, sopivan minimaalisesti tuotettua musiikkia. Tuo mieleen köyhät etelä-Amerikkalaiset kokanviljelijät iltanuotiolla kitaraa rämpyttämässä. Sanoituksista plussaa, koska en ymmärrä niistä juuri mitään. Suosittelen.
Gogol Bordello: koko tuotanto. Kuunnellut vasta kerran läpi, en malta odottaa uusintaa. Hieman samat fiilarit tuli tästä kuin noista edellä mainituistakin, eli sopivan erilaista ja omaperäistä. Tyylilajina mustalaispunk!
The Strokes: First impressions of earth ja Room on fire. Brittirokkia, joka erottuu edukseen maanveljistään loistavalla laulajalla, joka ei piipitä jatkuvasti falsetissa kuten niin monet muut brittirunkut, sekä rouhealla soundilla. Ihan turhaan ei Supäriööri ole tätä hehkuttanut, mikä on jo sinänsä ihmeellistä!
Mando Diao: kaikki. Ruattalainen rokkipumppu, joka ei lokeroidu mihinkää kategoriaan. Bändiltä taittuu hienosti niin hivesmäinen sahaaminen kuin lähes iskelmällinen slouvaaminenkin ja kaikki siltä väliltä ja näiden ulkopuolelta! Suosittelen.
Wolfmother: Wolfmother
The Answer: Rise.
Kaksi bändiä ja kaksi levyä. Ovat niin saman genren porukoita, että laitoin samaan nippuun. Nää heittää sellaista retrotyylistä powerrockia, tämän tyyppisten bändien aina hehkutetaan pelastavan rock´n´rollin. Ei sitä tarvitse miltään pelastaa, mutta kyllä näissä bändeissä ja levyissä tuntuu munaa olevan. Kuuntelen lisää...
Danko Jones: Sleep is the enemy. Tämä vasta olikin piristävä yllätys kaikesta kuulemastani hehkutuksesta huolimatta. Todella aggressiivista punkahtavaa rokkia, tää toimii. Suosittelen.
Primus: kaikki. Omituisen mutta hyvän kuuloista kitara-mitälie:tä, kutsuvat itse musiikkiaan "psykedeeliseksi polkaksi". Nää soittaa myös South Parkin tunnarin, kyseinen biisi antaa aika hyvin osviittaa siitä missä mennään! Suosittelen.