Re: PetriFB: Maailmanmeno
Lähetetty: 15.09.2011 20:02
Meidän on hyvä ymmärtää ja tietää tämä fakta, että kaikki iänmääritysmenetelmät perustuvat aina olettamuksiin, sillä jokaisen näytteen iänmäärityksen "tarkkuus" sovelletaan arvion ja olettamuksen kautta tietyn ikäiseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että näytteen tarkkaa ikä ei saada koskaan selville, vaan siitä tehdä oletus ja arvio tiettyjen päättelyiden kautta.
On mahdotonta tietää mitä radioaktiivinen mineraali on alunperin sisältänyt. Oliko se nimenomaan juuri tätä radioaktiivista ainetta vai oliko siinä alunperin jotain epämääräistä ainetta tai tytär-ainetta. Emme tiedä sitä. Voimme arvailla, voimme soveltaa ja tehdä olettamuksia, päätyä arvion kautta johonkin iänmääritykseen, ilmoittaa että tämä on johdonmukaista tai piilottaa joitakin todisteita. Evolutionistinen tiede toimii edellä mainittujen asioiden kautta.
Me emme voi palata menneisyyteen ja todeta onko prosessoitumisnopeus ollut aina sama tai onko hajoamisnopeus koskaan muuttunut. Jokainen prosessi luonnossa toimii ja määräytyy useiden tekijöiden kautta. Nämä tekijät voivat muuttua tai vaihtua tietyissä olosuhteissa. Ihmisen arviot ovat vain tilastollisia arvioita, eivät lainalaisia vakioita.
Perus olettamus on, että kaikilla radioaktiivisilla aineilla on aina ollut vakiona tietty hajoamisnopeus, johon ei vaikuta ulkoiset tekijät, ei nyt ja ei koskaan menneisyydessä. Tiedemiesten keskuudessa on kuitenkin tunnettu tosiasia, että hajoamisnopeudessa voi tapahtua muutoksia ja on tapahtunut muutoksia.
Lyijyä voi olla alunperin sekoittuneena uraaniin tai toriumiin. Tämä on täysin mahdollista ja jopa erittäin todennäköistä. On olettamus, että kiinteä tai vieressä oleva lyijy voisi olla vain hajoamisen lopputuote. Kun uraani näytteitä tutkitaan iänmääritys tarkoituksessa on oletettu, että koko määrä lyijyä on sen tytär-aine, eli lopputuote uraanin hajoamisesta. Ei ole tutkittu tarpeeksi tarkasti mahdollista tavallista lyijy pitoisuutta, koska se vie niin paljon aikaa. Silti tutkitaan uraanin suhdetta lyijyyn, jolla määritetään ajoitus. Sama ongelma koskettaa torium näytteitä.
Liukeneminen on toinen ongelma. Osa uraanista ja sen tytär-aineista on voinut aiemmin liueta pois. Tämä vaikuttaisi huomattavasti näytteen ajoitukseen. Erityisesti lyijyä voi liueta tietyissä olosuhteissa. Epätarkkoja lyijy vertailuja voi olla olemassa johtuen erilaisista lyijyistä näytteessä. Tässä voi tapahtua virheitä ja varmasti on tapahtunutkin. On siis olemassa selkeitä todisteita ajoituksen epäluotettavista tekniikoista. Aineille joiden tiedetään olleen olemassa vähemmän kuin 300 vuotta on saatu 50 miljoonan - 14,5 miljardin suuruisia ikäajoituksia. Tuossa on jo 14 miljardin virhe. Silti näitä ajoitusmenetelmiä yhä käytetään todistamaan, että maa on ollut olemassa miljardeja vuosia.
Melvin Cooke esitti, että radiogeeninen lyijy isotooppi 207 (on ajateltu muodostuvan vain uraani 235 hajoamisessa) on voinut todellakin muodostua lyijy 206:sta, yksinkertaisesti vapaiden neutroneiden vangiten sitä läheisistä kivistä tai kallioista. Samoin lyijy 208 (teorian mukaan muodostunut vain torium 233 hajoamisessa) on voinut muodostua vapaiden neutronien vangitessa sitä lyijy 207:stä. Cooke tuli näihin johtopäätöksiin laajojen tutkimusten kautta, jotka osoittivat, että radiogeeninen lyijy maan pintakuoressa on voinut syntyä näin, eikä uraanin tai toriumin hajoamisesta. Tämä yksistään osoittaisi uraani ja torium ajoitukset kelvottomiksi.
Eräs ongelma on, että kivet ja kalliot sisältävät näitä radioaktiivisia mineraaleja. Evolutionistien mukaan maa oli alunperin sulanut. Jos se olisi totta niin radioaktiivisissa sulaneissa kivissä ja kalliossa olisi hurjasti kidemuunnelmia. Ydinvoima tutkijat tietävät, että kova kuumuus vaurioittaa radioaktiivisia kiteitä. Silti yleisesti esitetään kallion ja kivien osoittavan pitkiä aikoja. Evoluutioteorian mukaiset ajoitusmenetelmät ovat kelvottomia.
Kalium-argon ajoituksessa radioaktiivinen kalium hajoaa kalsiumiksi ja argon kaasuksi. Argon kaasun ongelma on, että se häviää nopeasti mineraaleista ja siirtyy muihin kiviin tai ilmakehään. Myös kalium voi helposti liueta pois kivistä. Rancitelli ja Fisher osoittivat, että runsaasti rautaa sisältävästä meteoriitista voi liueta kaliumia 60 prosenttia tislatussa vedessä 4,5 tunnun aikana. Sadevesi on kuin tislattua vettä. Kovissa rankkasateissa puhdas sadevesi voi silloin tällöin valua alas syvempiin alueisiin, missä on kivilajeja sekä kalliota. Kun näin tapahtuu, niin sadevesi siirtää kaliumia paikasta toiseen.
Kalium-argon ajoitusta käytetään evoluutioteorian "todistamisessa". Teoria merenpohjan laajentumisesta ja pitkistä ajoista on tehty myös kalium-argon ajoituksella, jossa basalttia (laavaa) on otettu merenpohjasta. Vedenalaiset vulkaaniset kivet, jotka laava teki 1800-1801 Havaijilla lähellä Hualalaita on ajoitettu kalium-argon menetelmällä. Laavan muodostamista kivistä tiedetään varmasti etteivät ne ole edes muutaman sadan vuoden vanhoja. Kalium-argon ajoitus antoi näiden vulkaanisten kivien iäksi 1.60 miljoonaa - 2,96 miljardia vuotta. Tämä todistaa kuinka epäpätevä kalium-argon ajoitus on. Samalla se murskaa koko evoluutioteorian.
Kaikki radioaktiiviset ajoitukset sisältävät suuria ongelmia. Kuusta tuodut kivet on tutkittu useilla erilaisilla ajoitusmenetelmillä ja tulokset olivat katastrofaalisia. Kuukivien ikä vaihteli 2 miljoonasta 28 miljardiin vuoteen.
os radioaktiiviset kiteet olisivat käyttökelpoisia, niin niissä ei saisi olla vaihtelua. G.T. Emery suoritti tarkan tutkimuksen radiohaloilla ja sai selville etteivät ne osoita jatkuvaa hajoamisnoputta. Kun pitkäniän puoliintumisajan radiohaloja on tutkittu, niin mukana olevat aikavälit osoittivat epätarkkuuksia hajoamisnopeudessa. H.C. Dudleyn tarkka laboratoriotutkimus paljasti, että ulkoiset vaikutteet voivat vaikuttaa hajoamisnopeuteen. Hän vaihtoi 14 erilaisen radioisotoopin hajoamisnopeutta paineen, lämpötilan, sähkön, magneettikentän, monomolekulaaristen kerrosten rasitusta jne.
Time lehti (kesäkuu 19, 1964) toi esille mielenkiintoisen asian, johon tiedeyhteisöt eivät olleet juurikaan kiinnittäneet huomiota. Tutkijat olivat yleisesti sitä mieltä, että mikään tunnettu voima ei voi vaihtaa atomin määrän hajoamista radioaktiivisissa aineissa. Westinghousen laboratorion tutkijat ovat kuitenkin tehneet sen. Kuinka he onnistuivat tekemään sen? Yksinkertaisesti sijoittamalla ei aktiivisen "kuolleen" raudan radioaktiivisen raudan viereen. Tuloksena kokeelle oli, että hajoamisen määrä muuttui. Radioaktiivinen rauta luovuttaa hiukkasia ajan kanssa ja sen jälkeen ne asettautuvat ei aktiiviseen tilaan. Kun tutkijat sijoittivat radioaktiivisen raudan ei aktiivisen raudan viereen, niin ei aktiivisesta raudasta tuli vähitellen aktiivinen. Tällä tavalla radioaktiivisen raudan ikää muutettiin noin kolmella prosentilla samalla kun kiteen aikaisempi ei aktiivinen rauta palautettiin takaisin alkuperäiseksi radioaktiiviseksi aineeksi. Sen kiteet asetettiin takaisin nollapisteeseen.
Evoluutiota tukevat ajoitusmenetelmät ovat epätarkkoja ja epäluotettavia, eikä niillä voida todistaa evoluutioteorian pitkiä aikoja. Päinvastoin nämä ajoitusmenetelmien epätarkkuudet todistavat evoluutioteorian havainnot epätosiksi sekä ajoitukset kelvottomiksi. Raamatun todistus sukuluetteloiden kautta antaa maapallolle iäksi n. 6000 vuotta. Tämä tukee myös rehellisiä tieteellisiä tuloksia, jotka evolutionistit täysin sivuuttavat.
Koko kirjoitus löytyy sivultani: http://koti.phnet.fi/petripaavola/evoluutioteoria6.html
On mahdotonta tietää mitä radioaktiivinen mineraali on alunperin sisältänyt. Oliko se nimenomaan juuri tätä radioaktiivista ainetta vai oliko siinä alunperin jotain epämääräistä ainetta tai tytär-ainetta. Emme tiedä sitä. Voimme arvailla, voimme soveltaa ja tehdä olettamuksia, päätyä arvion kautta johonkin iänmääritykseen, ilmoittaa että tämä on johdonmukaista tai piilottaa joitakin todisteita. Evolutionistinen tiede toimii edellä mainittujen asioiden kautta.
Me emme voi palata menneisyyteen ja todeta onko prosessoitumisnopeus ollut aina sama tai onko hajoamisnopeus koskaan muuttunut. Jokainen prosessi luonnossa toimii ja määräytyy useiden tekijöiden kautta. Nämä tekijät voivat muuttua tai vaihtua tietyissä olosuhteissa. Ihmisen arviot ovat vain tilastollisia arvioita, eivät lainalaisia vakioita.
Perus olettamus on, että kaikilla radioaktiivisilla aineilla on aina ollut vakiona tietty hajoamisnopeus, johon ei vaikuta ulkoiset tekijät, ei nyt ja ei koskaan menneisyydessä. Tiedemiesten keskuudessa on kuitenkin tunnettu tosiasia, että hajoamisnopeudessa voi tapahtua muutoksia ja on tapahtunut muutoksia.
Lyijyä voi olla alunperin sekoittuneena uraaniin tai toriumiin. Tämä on täysin mahdollista ja jopa erittäin todennäköistä. On olettamus, että kiinteä tai vieressä oleva lyijy voisi olla vain hajoamisen lopputuote. Kun uraani näytteitä tutkitaan iänmääritys tarkoituksessa on oletettu, että koko määrä lyijyä on sen tytär-aine, eli lopputuote uraanin hajoamisesta. Ei ole tutkittu tarpeeksi tarkasti mahdollista tavallista lyijy pitoisuutta, koska se vie niin paljon aikaa. Silti tutkitaan uraanin suhdetta lyijyyn, jolla määritetään ajoitus. Sama ongelma koskettaa torium näytteitä.
Liukeneminen on toinen ongelma. Osa uraanista ja sen tytär-aineista on voinut aiemmin liueta pois. Tämä vaikuttaisi huomattavasti näytteen ajoitukseen. Erityisesti lyijyä voi liueta tietyissä olosuhteissa. Epätarkkoja lyijy vertailuja voi olla olemassa johtuen erilaisista lyijyistä näytteessä. Tässä voi tapahtua virheitä ja varmasti on tapahtunutkin. On siis olemassa selkeitä todisteita ajoituksen epäluotettavista tekniikoista. Aineille joiden tiedetään olleen olemassa vähemmän kuin 300 vuotta on saatu 50 miljoonan - 14,5 miljardin suuruisia ikäajoituksia. Tuossa on jo 14 miljardin virhe. Silti näitä ajoitusmenetelmiä yhä käytetään todistamaan, että maa on ollut olemassa miljardeja vuosia.
Melvin Cooke esitti, että radiogeeninen lyijy isotooppi 207 (on ajateltu muodostuvan vain uraani 235 hajoamisessa) on voinut todellakin muodostua lyijy 206:sta, yksinkertaisesti vapaiden neutroneiden vangiten sitä läheisistä kivistä tai kallioista. Samoin lyijy 208 (teorian mukaan muodostunut vain torium 233 hajoamisessa) on voinut muodostua vapaiden neutronien vangitessa sitä lyijy 207:stä. Cooke tuli näihin johtopäätöksiin laajojen tutkimusten kautta, jotka osoittivat, että radiogeeninen lyijy maan pintakuoressa on voinut syntyä näin, eikä uraanin tai toriumin hajoamisesta. Tämä yksistään osoittaisi uraani ja torium ajoitukset kelvottomiksi.
Eräs ongelma on, että kivet ja kalliot sisältävät näitä radioaktiivisia mineraaleja. Evolutionistien mukaan maa oli alunperin sulanut. Jos se olisi totta niin radioaktiivisissa sulaneissa kivissä ja kalliossa olisi hurjasti kidemuunnelmia. Ydinvoima tutkijat tietävät, että kova kuumuus vaurioittaa radioaktiivisia kiteitä. Silti yleisesti esitetään kallion ja kivien osoittavan pitkiä aikoja. Evoluutioteorian mukaiset ajoitusmenetelmät ovat kelvottomia.
Kalium-argon ajoituksessa radioaktiivinen kalium hajoaa kalsiumiksi ja argon kaasuksi. Argon kaasun ongelma on, että se häviää nopeasti mineraaleista ja siirtyy muihin kiviin tai ilmakehään. Myös kalium voi helposti liueta pois kivistä. Rancitelli ja Fisher osoittivat, että runsaasti rautaa sisältävästä meteoriitista voi liueta kaliumia 60 prosenttia tislatussa vedessä 4,5 tunnun aikana. Sadevesi on kuin tislattua vettä. Kovissa rankkasateissa puhdas sadevesi voi silloin tällöin valua alas syvempiin alueisiin, missä on kivilajeja sekä kalliota. Kun näin tapahtuu, niin sadevesi siirtää kaliumia paikasta toiseen.
Kalium-argon ajoitusta käytetään evoluutioteorian "todistamisessa". Teoria merenpohjan laajentumisesta ja pitkistä ajoista on tehty myös kalium-argon ajoituksella, jossa basalttia (laavaa) on otettu merenpohjasta. Vedenalaiset vulkaaniset kivet, jotka laava teki 1800-1801 Havaijilla lähellä Hualalaita on ajoitettu kalium-argon menetelmällä. Laavan muodostamista kivistä tiedetään varmasti etteivät ne ole edes muutaman sadan vuoden vanhoja. Kalium-argon ajoitus antoi näiden vulkaanisten kivien iäksi 1.60 miljoonaa - 2,96 miljardia vuotta. Tämä todistaa kuinka epäpätevä kalium-argon ajoitus on. Samalla se murskaa koko evoluutioteorian.
Kaikki radioaktiiviset ajoitukset sisältävät suuria ongelmia. Kuusta tuodut kivet on tutkittu useilla erilaisilla ajoitusmenetelmillä ja tulokset olivat katastrofaalisia. Kuukivien ikä vaihteli 2 miljoonasta 28 miljardiin vuoteen.
os radioaktiiviset kiteet olisivat käyttökelpoisia, niin niissä ei saisi olla vaihtelua. G.T. Emery suoritti tarkan tutkimuksen radiohaloilla ja sai selville etteivät ne osoita jatkuvaa hajoamisnoputta. Kun pitkäniän puoliintumisajan radiohaloja on tutkittu, niin mukana olevat aikavälit osoittivat epätarkkuuksia hajoamisnopeudessa. H.C. Dudleyn tarkka laboratoriotutkimus paljasti, että ulkoiset vaikutteet voivat vaikuttaa hajoamisnopeuteen. Hän vaihtoi 14 erilaisen radioisotoopin hajoamisnopeutta paineen, lämpötilan, sähkön, magneettikentän, monomolekulaaristen kerrosten rasitusta jne.
Time lehti (kesäkuu 19, 1964) toi esille mielenkiintoisen asian, johon tiedeyhteisöt eivät olleet juurikaan kiinnittäneet huomiota. Tutkijat olivat yleisesti sitä mieltä, että mikään tunnettu voima ei voi vaihtaa atomin määrän hajoamista radioaktiivisissa aineissa. Westinghousen laboratorion tutkijat ovat kuitenkin tehneet sen. Kuinka he onnistuivat tekemään sen? Yksinkertaisesti sijoittamalla ei aktiivisen "kuolleen" raudan radioaktiivisen raudan viereen. Tuloksena kokeelle oli, että hajoamisen määrä muuttui. Radioaktiivinen rauta luovuttaa hiukkasia ajan kanssa ja sen jälkeen ne asettautuvat ei aktiiviseen tilaan. Kun tutkijat sijoittivat radioaktiivisen raudan ei aktiivisen raudan viereen, niin ei aktiivisesta raudasta tuli vähitellen aktiivinen. Tällä tavalla radioaktiivisen raudan ikää muutettiin noin kolmella prosentilla samalla kun kiteen aikaisempi ei aktiivinen rauta palautettiin takaisin alkuperäiseksi radioaktiiviseksi aineeksi. Sen kiteet asetettiin takaisin nollapisteeseen.
Evoluutiota tukevat ajoitusmenetelmät ovat epätarkkoja ja epäluotettavia, eikä niillä voida todistaa evoluutioteorian pitkiä aikoja. Päinvastoin nämä ajoitusmenetelmien epätarkkuudet todistavat evoluutioteorian havainnot epätosiksi sekä ajoitukset kelvottomiksi. Raamatun todistus sukuluetteloiden kautta antaa maapallolle iäksi n. 6000 vuotta. Tämä tukee myös rehellisiä tieteellisiä tuloksia, jotka evolutionistit täysin sivuuttavat.
Koko kirjoitus löytyy sivultani: http://koti.phnet.fi/petripaavola/evoluutioteoria6.html