Sivu 279/1250
Re: Päivän uutiskatsaus
Lähetetty: 30.07.2009 10:03
Kirjoittaja prosessi
Hyeena kirjoitti:prosessi kirjoitti:Faktoilla on myös sellainen kiusallinen ominaisuus, että lähempää tarkasteltuna ja kokonaisuudestaan irroitettuna niillä on taipumusta muuttaa muotoaan, eivätkä ne enää olekaan niin selkeitä tosiasioita kuin kauempaa tarkasteltuna olisi voinut kuvitella.
Näin on! Rikoksentekijän etnisen taustan erottaminen tekijöiden muusta kuvauksesta voisi saada kuvittelemaan, että kansallispukuun pukeutuneet suomalaiset ovat merkittävästi rikollisempia kuin tavallisiin vaatteisiin pukeutuneet. Jos esimerkiksi rikoksentekijän sukupuoli, ulkonäkö, ikä ja ammatti ovat kokonaan irrelevantteja uutisoinnille, niin silloin on etnisyyskin. Muussa tapauksessa se ei voi olla pyhä lehmä.
Tästä olemme samaa mieltä, aiheesta edellisellä sivulla totesinkin näin:
Tuntomerkkien uutisointi on minusta erittäin oleellista, ja itse asiassa minun mielestäni niiden uutisoinnin sensurointi on enemmän ennakkoluuloja vahvistavaa kuin suoraan sanominen, periaatteella "hei lukijat, tämä on meidän yhteinen salaisuus, kaikki me tiedämme mustalaisten olevan hulluja tappajia ja neekerien raiskaajia, vaikkei sitä saakaan sanoa suoraan..." Itse asiassa se, että asioita jätetään lukijoiden oivallettaviksi tekee jutuista vain myyvempiä, en usko minkään tahon varsinaisesti kieltävän esimerkiksi raiskaajan/ammuskelijan/tuurijuopon ihonvärin mainitsemista, vaan kyse on juuri siitä, että tyhmempikin lukija pääsee kokemaan itsensä fiksuksi oivaltaessaan ihan itse, että "hei, sehän on muuten neekeri/mustalainen/Matti!"
Hyeena kirjoitti:Vai onko kansa oikeasti niin tyhmää, että pelkotilat ja ennakkoluulot syntyvät automaattisesti aina, jos rikoksentekijöiden entinen tausta kerrotaan uutisoinnissa? Vaikka faktat tai totuus olisi kuinka ruma, sen piilottelu kansan tyhmyyteen vedoten ei ole median tehtävä.
Pelkotilat ja ennakkoluulot syntyvät ennemminkin siitä, jos ja kun etnisen taustan merkitystä korostetaan liikaa. Sinänsä surullista, että myös liika varovaisuus asioiden muotoilussa tosiaan voi lisätä noita pelkotiloja ja ennakkoluuloja.
Re: Päivän uutiskatsaus
Lähetetty: 30.07.2009 10:20
Kirjoittaja NuoriD
Vesper kirjoitti:Hihaton neule

Se on slipoveri.
"
Silminnäkijähavaintojen mukaan uhri oli tapahtumahetkellä riidellyt kovasanaisesti keski-ikäisen, tukevarakenteisen miehen kanssa Kauppakatu 10:n kohdalla. Pahoinpitelijällä oli yllään vaalea hihaton neule, kauluspaita ja mustat housut sekä päässään tumma ja kulmikas hattu. Teon jälkeen mies nousi harmahtavaan henkilöautoon ja poistui paikalta."
http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/ ... %A4/460300
Re: Päivän uutiskatsaus
Lähetetty: 30.07.2009 10:38
Kirjoittaja NuoriD
Jos joku ihmettelee, onko minulla jotain henk. koht. romaneja kohtaan, niin voin kertoa liikuttavan tarinan:
Vaimoni kautta kaukainen sukulainen omistaa pienen miestenvaateliikkeen Aleksanterinkadulla. Pahaksi onneksi ko. nainen myy romaneita miellyttäviä tuotteita.
Naisparka on romanien kanssa helisemässä. Tulevat isolla joukolla, pari alkaa hälisemään ja kolmas pistää slipooverit parempaan talteen. Merkittävä osa liikkeen tuloksesta menee hävikkiin.
Nainen yritti rajoittaa mustalaisten pääsyä liikkeeseen. Tuloksena vain sakot hänelle itselleen.
Re: Päivän uutiskatsaus
Lähetetty: 30.07.2009 12:35
Kirjoittaja Ylermi Ylihankala
NuoriD kirjoitti:Jos joku ihmettelee, onko minulla jotain henk. koht. romaneja kohtaan, niin voin kertoa liikuttavan tarinan:
Työni puolesta olen - ylläripyllärisyylärimoniväri - jatkuvasti tummien kanssa tekemisissä. Täytyy sanoa, että käsittämättömän suuri osuus heistä viettää tietynlaista lainsuojatonta irtolaiselämää: ovat härskejä, valehtelevat, röyhkeilevät, ovat siivottomia, valehtelevat, puukko useimmiten mukana. Komeilevat rikostilastoissa aivan omilla luvuillaan. Jos jotain vähemmistöä olen oppinut vihaamaan tai olemaan vähintäänkin kyyninen, niin se on romanit.
Re: Päivän uutiskatsaus
Lähetetty: 30.07.2009 13:21
Kirjoittaja Pulkannaru
^
Mulla ei ole ollut koskaan henkilökohtaisesti töissä tai vapaa-aikana ongelmia tummien kanssa.
Mutta se kai johtuu hoikasta runopoikamaisesta olemuksestani.
Re: Päivän uutiskatsaus
Lähetetty: 31.07.2009 9:15
Kirjoittaja Chap
Tämän siitä saa kun päästetään niitä somaaleja Suomeen.
Re: Päivän uutiskatsaus
Lähetetty: 02.08.2009 18:21
Kirjoittaja NuoriD
Re: Päivän uutiskatsaus
Lähetetty: 02.08.2009 18:59
Kirjoittaja NuoriD
Re: Päivän uutiskatsaus
Lähetetty: 02.08.2009 21:42
Kirjoittaja SikaMika
Tuostapa muistuikin mieleeni tapaus n. 15 vuoden takaa. Kaksi erittäin kaunista, kansallispukuun sonnustautunutta nuorta naista pyysivät mut ja kaverini Järvenpäässä autonsa kyydissä Ouluun. Ei ollut puhetta kuutamouinnista eikä luvattu lähteä ihan sinne asti, pyydettiin vain kyyti 7km päähän kaverin kotiin. Tytöt heittivät kaverille eivätkä halunneet edes rahaa, toinen jätti vielä kaverilleni puhelinnumeronsa. Kyseessä oli yksittäistapaus.
Re: Päivän uutiskatsaus
Lähetetty: 03.08.2009 7:48
Kirjoittaja NuoriD
Re: Päivän uutiskatsaus
Lähetetty: 03.08.2009 8:13
Kirjoittaja Chap
Osuu samoihin aikoihin kun ajankohta jolloin
Mooren lain rajat tulevat vastaan. Mites sit suu pannaan kun öljytuotantoa ei voi lisätä, eikä prossusta saa enää lisätehoja irti.
Re: Päivän uutiskatsaus
Lähetetty: 03.08.2009 8:17
Kirjoittaja Chap
exPertti kirjoitti:Chap kirjoitti:
Osuu samoihin aikoihin kun ajankohta jolloin
Mooren lain rajat tulevat vastaan. Mites sit suu pannaan kun öljytuotantoa ei voi lisätä, eikä prossusta saa enää lisätehoja irti.
Otetaan iisimmin? Hitto, pitääkö tässä äkkiä ostaa joku >200hv turhake pihalle kun öljyä vielä piisaa.
Ei varmasti oteta. 2020 on jo vetyautot ja fuusiovoimat käytössä.
Re: Päivän uutiskatsaus
Lähetetty: 03.08.2009 8:23
Kirjoittaja NuoriD
Chap kirjoitti:
Ei varmasti oteta. 2020 on jo vetyautot ja fuusiovoimat käytössä.
Insinöörinä kyllä tiedät, että vety ei ole energianlähde. Fuusiovoimakin on 50:n vuoden ajan ollut valmis 50:n vuoden päästä. EI missään tapauksessa ole valmis öljyhuippuun tullessa.
Re: Päivän uutiskatsaus
Lähetetty: 03.08.2009 8:25
Kirjoittaja Chap
NuoriD kirjoitti:Chap kirjoitti:
Ei varmasti oteta. 2020 on jo vetyautot ja fuusiovoimat käytössä.
Insinöörinä kyllä tiedät, että vety ei ole energianlähde. Fuusiovoimakin on 50:n vuoden ajan ollut valmis 50:n vuoden päästä. EI missään tapauksessa ole valmis öljyhuippuun tullessa.
Häh? Ainahan kaikki on kymmenen vuoden kuluttua?
Re: Päivän uutiskatsaus
Lähetetty: 03.08.2009 8:41
Kirjoittaja NuoriD
exPertti kirjoitti:
Juu, kansojen suuret ja tyhmät massat, älkää huolestuko. Kymmenen vuoden päästä insinöörit ovat pelastaneet taas maailman.

Itse asiassa minä uskon, että insinöörit kyllä keksivät keinot.
Siitä huolimatta öljyn niukkuus kyllä aiheuttanee haittaa taloudelle. Öljy on ollut helposti hyödynnettävä ja halpa energianlähde. Energia tulee ainakin siirtymisvaiheessa kallistumaan.
Re: Päivän uutiskatsaus
Lähetetty: 03.08.2009 9:04
Kirjoittaja Bhven
Chap kirjoitti:
Mites sit suu pannaan kun öljytuotantoa ei voi lisätä, eikä prossusta saa enää lisätehoja irti.
Siirrytään toisen,kolmannen ja neljännen jne... sukupolven biopoltttoaineisiin ja luotetaan, että nanoteknologia miljardikertaistaa prosessorien tehon.
Re: Päivän uutiskatsaus
Lähetetty: 03.08.2009 9:17
Kirjoittaja Bluntly
Paskat jostain lintuköhästä, se on poijjat
rutto nyt.
Re: Päivän uutiskatsaus
Lähetetty: 03.08.2009 10:27
Kirjoittaja Bhven
exPertti kirjoitti:Pitipä sattua, että juuri kiinalaisten vihaamassa tiibetissä piti kaupunki eristää muulta maailmalta.
Tiibettiläinen yskii tykimmin.
Re: Päivän uutiskatsaus
Lähetetty: 03.08.2009 10:41
Kirjoittaja NuoriD
Re: Päivän uutiskatsaus
Lähetetty: 03.08.2009 10:48
Kirjoittaja NuoriD
--
Saman lähteen mukaan "
Miehet puolestaan päätyivät
yleisimmin ystävän tai tuttavan uhriksi (63 %). Itselleen tuntemattoman henkilön
surmaamaksi oli katsausjaksolla joutunut 5 % naisuhreista ja 16 % miesuhreista.
Yleisimmät motiivit rikoksissa olivat ryyppyporukan keskinäinen riita (25 %)--"
Re: Päivän uutiskatsaus
Lähetetty: 03.08.2009 12:30
Kirjoittaja aasi
NuoriD kirjoitti:
Siitä huolimatta öljyn niukkuus kyllä aiheuttanee haittaa taloudelle. Öljy on ollut helposti hyödynnettävä ja halpa energianlähde. Energia tulee ainakin siirtymisvaiheessa kallistumaan.
Henkilökohtainen veikkaukseni on, että kunnollinen talouskasvu voi alkaa vasta kun öljyongelma on jotenkin ratkaistu. Siihen asti luvassa eriasteista kituutusta tai kutistumista.
Re: Päivän uutiskatsaus
Lähetetty: 03.08.2009 12:41
Kirjoittaja NuoriD
exPertti kirjoitti:aasi kirjoitti:NuoriD kirjoitti:
Siitä huolimatta öljyn niukkuus kyllä aiheuttanee haittaa taloudelle. Öljy on ollut helposti hyödynnettävä ja halpa energianlähde. Energia tulee ainakin siirtymisvaiheessa kallistumaan.
Henkilökohtainen veikkaukseni on, että kunnollinen talouskasvu voi alkaa vasta kun öljyongelma on jotenkin ratkaistu. Siihen asti luvassa eriasteista kituutusta tai kutistumista.
On talouteen pumpattu niin älytön määrä rahaa, että on sen jossakin kasvuna näyttävä. Eihän kasvu ole erityisen realistisia syitä tarvinnut muutenkaan viime vuosina.
Jos öljy käy niukaksi, niin sen kyllä näkyy hyvin konkreettisesti taloudessa. Siinä ei setelipainon pyöritys auta.
Re: Päivän uutiskatsaus
Lähetetty: 03.08.2009 13:15
Kirjoittaja NuoriD
exPertti kirjoitti:NuoriD kirjoitti:Jos öljy käy niukaksi, niin sen kyllä näkyy hyvin konkreettisesti taloudessa. Siinä ei setelipainon pyöritys auta.
Öhöm, millä reaalisilla elementeillä viime vuodet taloudessa on menty täysillä? Helvetillä veloilla on ostettu kiinalaista krääsää ja käyrät kohti kaakkoa ja halleluja.
On menty sillä realiteetilla, että miljoonat kiinalaiset ovat tehneet pitkää päivää pikkupalkalla. Heidän tekemänsä työ on ollut aivan reaalista työtä.
Re: Päivän uutiskatsaus
Lähetetty: 03.08.2009 19:37
Kirjoittaja Chap
ITAR-TASS:in versio
tapaus Antonista on hiukan erilainen. On se Venäjä vaan hianå maa.
Re: Päivän uutiskatsaus
Lähetetty: 04.08.2009 9:16
Kirjoittaja NuoriD
"
Kalliomäki pitää täysin mahdollisena, että seuraavien eduskuntavaalien jälkeen voisi koota SDP-vetoisen enemmistöhallituksen"
Suurin puolue kuitenkin vallitsevan kulttuurin mukaan istuu hallituksessa. Näin ollen tätä vaaraa ei ole, ellei SDP pääse suurimmaksi. Tällä hetkellä todennäköisyys näyttää vähäiseltä.