Reportaaseja uudenvuodenyöstä alkaen

[Zeb]

No ei toi ainakaan paskantärkeeks oo voinu tulla, mutta silti. En varmaan uskalla yli kymmenen vuoden jälkeen. Varsinkin kun Googlella löytyi 641 siihen viittaavaa linkkiä, kun vähän stalkkasin.

Niin, ja...? Pelkäät et se on kuitenkin tullu paskantärkeeks? Tai et se on korvannut ystävät artikkeleilla?

[prosessi]

Tänään vietimme päivän mukelon kanssa kahdestaan vanhempieni olohuoneessa. Päädyin katselemaan taloa ylösalaisin ja miettimään miltä tuntuisi, jos talon kääntäisi katolleen. Olohuoneen pulpettikattoa pitkin voisi laskea pulkalla, jolloin joko törmäisi seinään tai mulahtaisi portaikon ikkuna-aukosta yläkertaan, törmäisi siellä seinään ja valuisi takaperin yläkerran päinvastaiseen suuntaan viettävää kattoa pitkin päin toista seinää. Takaisin olohuoneeseen pääsisi käyttämällä ikkuna-aukon kaidetta tikapuuna, ja jos haluaisi alakertaan asti, pitäisi käyttää seinään kiinnitettyä metallista lintua apuvälineenä kiipeämiseen, edellyttäen että sen kiinnitysruuvit kestäisivät. Kellariin pääsisi sentään yläkerran portaita pitkin. Ihan tyhmää ettei taloa rakennettu nurinpäin.

Kun kerran olin jo valmiiksi pää alaspäin, päädyin myös testaamaan josko vielä osaan seistä päälläni. Suureksi hämmästyksekseni osasin, ja mukelolla näytti olevan hyvin hauskaa yleisönä. En minä taidakaan olla vielä kovinkaan vanha, vaikka välillä sellainen epäilys on käynytkin mielessä. Kitinälle löytyy selvästikin hyvin paljon vaihtoehtoja, mutta täytyy kyllä miettiä, että olisiko kitinöintiin keskittyminen ehkä kuitenkin turvallisempaa.

[prosessi]

No ei toi ainakaan paskantärkeeks oo voinu tulla, mutta silti. En varmaan uskalla yli kymmenen vuoden jälkeen. Varsinkin kun Googlella löytyi 641 siihen viittaavaa linkkiä, kun vähän stalkkasin.

Niin, ja...? Pelkäät et se on kuitenkin tullu paskantärkeeks? Tai et se on korvannut ystävät artikkeleilla?

Toi jälkimmäinen.

[SikaMika]

Miten saisin norattua Zebin ja Prosessin dialogit? En siis halua norata kumpaakaan erikseen, kummaltakin tulee ihan luettavaa tekstiä (exl. Prossun kakkavaippajutut) kunhan ovat poissa toistensa vaikutuspiiristä, nää kaksintaistelut vaan tuppaa olemaan jotain millä voisivat vuorata toistensa sähköpostilootat.

Kiitos ja anteeksi.

[prosessi]

kummaltakin tulee ihan luettavaa tekstiä (exl. Prossun kakkavaippajutut)

Täh? Kirjotanksmä sellasiaki?

[Zeb]

Miten saisin norattua Zebin ja Prosessin dialogit?

Skrollaa, muru, skrollaa! Jos sormeen tulee jännetuppitulehdus, niin sit ei auta kuin painaa sitä norenappulaa.

[Zeb]

kummaltakin tulee ihan luettavaa tekstiä (exl. Prossun kakkavaippajutut)

Täh? Kirjotanksmä sellasiaki?

En ole huomannut. Mut Sika onkin ollut tosi tarkkana!

[prosessi]

kummaltakin tulee ihan luettavaa tekstiä (exl. Prossun kakkavaippajutut)

Täh? Kirjotanksmä sellasiaki?

En ole huomannut. Mut Sika onkin ollut tosi tarkkana!

Eiku joo, kirjotin mä yhen. Sen, jossa kerroin ND:lle, ettei aihe kiinnosta mua ja ND kerto et oon Huono Äiti.

[SikaMika]

kummaltakin tulee ihan luettavaa tekstiä (exl. Prossun kakkavaippajutut)

Täh? Kirjotanksmä sellasiaki?

En ole varma. Olen päätellyt näin joidenkin aloittamiesi ketjujen otsikkotiedoista, itse tarinoita en ole...ööö...ehtinyt lukea.

Miten saisin norattua Zebin ja Prosessin dialogit?

Skrollaa, muru, skrollaa! Jos sormeen tulee jännetuppitulehdus, niin sit ei auta kuin painaa sitä norenappulaa.

Mä yritän pärjätä ongelman kanssa päivän kerrallaan!

[prosessi]

kummaltakin tulee ihan luettavaa tekstiä (exl. Prossun kakkavaippajutut)

Täh? Kirjotanksmä sellasiaki?

En ole varma. Olen päätellyt näin joidenkin aloittamiesi ketjujen otsikkotiedoista, itse tarinoita en ole...ööö...ehtinyt lukea.

Vielä pelottavampaa, jos olen huomaamattani otsikoinut ketjuja kakka-sanalla varustettuina. Taidan kirjoittaa unissani, jos vaikka alitajuisesti kuitenkin haluaisin olla Hyvä Äiti. Ei sitä koskaan tiedä.

[Stadinarska]

Voi pyhä harmaus taas tällaista. Mitähän tähänkin vastaisi?
Ei kai Mäkimaa luule, että jotenkin olisin kylähullu? Ja ethän sinä sitä oikeasti luule, voih. Oletko P.M jotenkin ärsyyntynyt sinäkin minuun?
Prosessin vaistoan täysin tietävän ainakin jonkinsuuntaisen totuuden, mutta hän on varmasti myös ollut ainakin ärsytetty luonteestani tai elämästäni, ikävä kyllä. En tätä ymmärrä kyllä, en ole varma! Vaikka tässäkään Pr ei kyllä minua negatiivisesti arvostele. Ainakaan en niin voi sanoa. Oletettavasti olenkin täysin erilainen persoona kuin Mäkimaa, totta aivan varmasti!

Mutta mitä väliä sillä on vaikka joku otaksuisikin Arskan täällä olevan kylähullu? Pysähdyin miettimään! On sen silloin väliä, jos tapaan tuntemattomia Kitinäläisiä ja haluan tutustua heihin! Heillä voisi olla ennakkoluuloja. Minut tuntee muutamat jo täällä. Heiltä voi ymmärtääkseni kysyä vaikka vain pari tuntee mut paremmin...

Hetken pohdittuasi päätit vastata tyyliisi sopivasti sellaiset pari A4-arkillista suhteellisen sisällötöntä tekstiä.

Annanhan minä kaikkien kukkien kukkia tällä palstalla, mutta täytyy sanoa että kysymyksesikin minulle meinasi jäädä kokonaan lukematta kun ei tätä jaksa läpi kahlata.

En ole sinulle vihainen eikä tähän voi muitakaan suuria tunteita liittää. Olet kuin EW in acid (saadaankohan tässä kätevästi jatkettua tätä loukkaamista vielä lisää ja eri suuntiin? ).

Ja kyllä anteeksi koetin vähän pyydellä, koska tekstistäsi huomaa selvästi olevan tärkeää olla pidetty. Varmasti se on sitä kaikille. Myöntää sitä eli ei. Mutta se onkin jo toinen juttu.

Kiitos Pera vastauksesta, kuuluu sanoa!

Mielenkiintoinen vastaus. Luen sen vielä ajatuksella kotona myöhemmin.Varma totuushan on se, ettei liikaa sovi kirjoittaa, jotta vastaanottaja jaksaa lukea! Se on helppo ja vaikea asia, heh!

Tämänkin vastauksen perusteella et ole kyllä laumasielu, sellainen ajattelematon perässähiihtäjä (toisten hyväksymistä hakeva siten että ovat samaa mieltä) ollenkaan! Siksipä tietenkin sinun osin nega-arvosteluistakin enemmän otan itseeni!

No, eipä ole syytä loukata tai loukkantua eri suuntiin! Ehdotan!

Hyvä jatkot Mäkimaa!

SA
säyseä vetkulivatkuli

[prosessi]

Helsingissä vanhempien luona, mutta tungettuna mukelon kanssa pikkuveljen entiseen huoneeseen säilöön pikkusiskon teekutsujen ajaksi. Onneksi täältä löytyy sentään netti. Päivällä seikkailin poikkeuksellisesti Itäkeskuksessa, viime kerrasta siellä onkin aikaa. Jälleen kerran, kuten käytännössä jokainen kerta Itäkeskukseen eksyttyäni, päädyin jonkun markkinatutkimuksen uhriksi. Jostain syystä nuo ihmisiä poimivat haastattelijat poimivat aina minut, ja lukioaikoina puhelinhaastatteluita itse tehneenä tunnen sen verran myötätuntoa heitä kohtaan, etten millään pysty kieltäytymään. Jäinkin miettimään mikä minusta tekee sellaisen, että nuo aina kiinnittävät minuun huomiota, kun en sentään usko telepatiaan, ja päädyin siihen lopputulokseen, että se liittyy tapaani kävellä melko rauhalliseen tahtiin ja ympärilleni katsellen, joten näytän aina yhtä kiireettömältä.

Tällä kertaa olin poikkeuksellisesti rattaiden kanssa liikenteessä, mikä ei ollut ollenkaan hyvä idea. Rattaat rampauttavat ihmisen totaalisesti, kun pitäisi tietää hissien sijainnit ja keinot välttää lyhyitäkin portaita. En ihmettele enää olleenkaan niitä, joiden mielestä lapset rajoittavat elämää. Käytännössä se ei kuitenkaan näyttäisi olevan lasten syytä, vaan lastenvaunutehtailijoitten. Sitäpaitsi ihmisten välttelykin on hankalampaa rattaiden kanssa. Ostin eräästä käytäväkojusta pari tuotetta, ja myöhemmin kun ohitin kojun toistamiseen, myyjä ryntäsi vannottamaan minua myös käyttämään kyseisiä ostamiani tuotteita. Lupasin kiltisti enkä jäänyt kuuntelemaan sen enempää hänen juttujaan, mutta käytyäni siinä kaupassa johon olin ollut menossa, olisi minun pitänyt ohittaa koju kolmannenkin kerran, eikä oikein huvittanut. Niinpä otinkin hissin toiseen kerrokseen ja onnistuin kiertämään sen kirotun kojun myyjineen, mutta toisen hissin paikantaminen takaisin ensimmäiseen kerrokseen päästäkseni olikin oma hommansa. Vaikka löysinkin herkulliset nappikengät, en kyllä ihan heti palaa Itäkeskukseen.

[prosessi]

Joku teekutsujen vieras soittaa pianoa. Häiritsee hieman tieteellistä tutkimustani, päätin nimittäin perehtyä sisälläni asuvaan pieneen homoon ostamalla kirjan Teleny. Samalla voin yrittää ratkaista, onko se oikeasti Wilden kirjoittama.

[prosessi]

Nyt kyllä katkeroidun! Nuo roistot tulivat ryöstämään mukelon mukaan teekutsuille, mutta minä en saa mennä! Ehkä kaikkien aikojen epäreiluinta!

[prosessi]

Jiihaa, vieraat lähtivät ja tämäkin vanki päästettiin syömään tähteitä, jotka olivat herkullisia.

[prosessi]

Ja lisää reportaaseja...

Lauantaiaamuna minulla ja mukelolla oli turunmatka edessä. Aamu alkoi mukavasti, mukelon vielä nukkuessa söin aamupalaa pikkusiskoni ja hänen poikaystävänsä kanssa. Poikaystävä innostuikin esittelemään aamiaiskokintaitojaan ja teki minullekin erinomaisen vain toiselta puolelta paistetun häränsilmällä varustetun kananmunan. Pikkusisko puolestaan oli lämmittänyt sämpylöitä. Poikaystävä söi lisäksi edellisiltaisten teekutsujen tähteiden tähteet, kuten kunnon armeijasta lomilla olevan talouspossun kuuluukin. Sen jälkeen pakkasin vähän tavaroita, mikä tuotti pieniä hankaluuksia, sillä enhän vielä edellisiltanakaan ollut tiennyt, että olemme lähdössä matkalle, joten minulla ei ollut edes kunnollista laukkua. Niinpä yöpymislaukun lisäksi mukaan tuli Indiskan muovipinnoitettu paperinen ostoskassi, jonne ängin mukelon välttämättömyydet ja omat vaihtovaatteeni. Mukelon turvaistuin oli myös pakko ottaa mukaan, koska takaisintulo järjestyi vanhempieni kyydissä, he kun olivat Taivassalossa mökillä viikonlopun ajan ja pystyivät paluumatkalla koukkaamaan meidät mukaansa Turun kautta. Onneksi siis saimme kyydin asemalle, ja Zeb puolestaan lupautui noutamaan meidät asemalta Turun päässä.

Pasilan asemalle tulimme tunnin etuajassa, koska minulla ei ollut aavistustakaan kuinka kauan lippujen ostamiseen menisi. No, siihen meni viisi minuuttia, joten sen jälkeen maleksimme asemalla mukelon kanssa. Muistui mieleeni ne ajat, kun vielä olin Pasilassa töissä, sillä silloin harrastin aina välillä tuolla asemalla notkumista, koska jostain syystä pidän sen tunnelmasta. Se kun on paikka, jossa kukaan muu ei oleskele, joten junien välillä siellä on hyvin hiljaista ja rauhallista, kun sitten taas junien pysähtyessä se herää henkiin ihan vähäksi aikaa, nukahtaakseen lähes välittömästi uudelleen. Toisessa kerroksessa on epäilyttävä vaatekauppa, joka muistaakseni oli jo silloin aikoinaan tuolla asemalla, eri sijainnissa kuitenkin aiemmin. Piipahdin sinnekin katselemaan ympärilleni, sillä se on paikka josta aina löytyy jotain kivaa, vaikka suurin osa vaatteista on kertakaikkisen kammottavia. Kivojen vaatteiden tunnistaminen sisällä tuossa liikkeessä on vain hyvinkin haasteellista, sillä kammottavuuksien ympäröiminä niihinkin tarttuu osa muiden vaatteiden kammottavuudesta. Tälläkin kertaa kuitenkin löysin sieltä sekä ovelalla leikkauksella varustetut housut että asenteellisen kotelomekon, joiden hinnasta tingin vanhan tottumuksen mukaisesti pois 15%, ja vanhan tottumuksen mukaisesti myyjä pohdiskeli suostumistaan alennukseen minuuttitolkulla. Aivan ilmeisesti hänkin muisti minut edelleen, ja minun kantani vain vahvistui: lisää ulkomaalaisia Suomeen!

Myöhemmin menimme mukelon kanssa K-kaupan kahvilaan, jossa tilasin Latte macchiaton. Kassaneiti ei osannut valmistaa sitä, joten jouduin pöytään odottelemaan, että paikalle tulisi joku joka sen osaisi valmistaa. Sen jälkeen se tuotiin minulle tyylikkäästi pöytään asti pahoittelujen kera, jotka kuittasin sillä toteamuksella, että itse asiassa tuo systeemi oli paljon parempi, koska mukelon istuin toisessa kädessä ja matkatavarat toisessa en olisi itse edes saanut koko kahvia kannettua. Lisäksi sain mukavaa pöytäseuraakin, hieman keski-iän ohittaneen miehen, jonka kanssa juttelimme hetken Pasilan aseman arkkitehtuurista. Etenkin se tuulitunneli, jonka ansiosta kahvilan lähellä olevat ovet pysyivät ihan tuulen voimasta sepposenselällään on aika ovela ratkaisu...

Junamatka oli mukelon ensimmäinen, joten minulla ei ollut harmainta aavistusta mitä oikein odottaa. Lopputulos oli yllättävä. Alkumatkasta mukelo jostain syystä tuijotti tuijottamistaan käytävän toisella puolella istuvaa henkilöä. Kun tuijottamista oli jatkunut jo minuuttitolkulla, täytyi minunkin vilkaista tuijotuksen kohdetta. Kun näin, että kyseinen henkilö luki kirjaa nimeltä Tuupovaaran tuijottaja, en pystynyt estämään tyrskähdystä. Onneksi sain melko nopeasti koottua itseni ja sylissäni istuvan Tuupovaaran tuijottajankin, joka keskittyi sen jälkeen paitani koristenappien ja -nyörien räpläämiseen lähes tunnin ajan.

Sen jälkeen mukelo äityi puheliaaksi, ilmeisesti istuminen ilman mitään kunnollista tekemistä oli hieman tylsää. Aluksi mukelo jokelteli aivan hiljaisella äänellä, mutta innostuttuaan sen ääni hiukan kohosi. Ei mitenkään häiritseväksi, mutta katsoin silti parhaaksi kehottaa sitä puhumaan hiljempaa. Niin se tekikin, kohottaakseen ääntä taas pikkuhiljaa, kunnes vastaan tuli se raja, että taas huomautin liian kovasta äänestä. Silloin mukelo taas siirtyi puhumaan hiljaa. Myöhemmin se puolestaan keksi kiljahtelun, joka myös tapahtui ihan hiljaisella äänellä, mutta sen päädyin kieltämään kokonaan. Sen jälkeen mukelo kiljahteli pari kertaa niin hiljaa, etten edes minä kuullut sitä kunnolla. Käytännössä se esitti minulle ilman sanoja ehkä kaikkien aikojen parhaan filosofisen kysymyksen: "saako junassa kiljua, jos kukaan ei sitä kuule?"

Minä päädyin kieltämään myös hipihiljaa kiljumisen, mutta kun mukelo syötyään nukahti lopuksi matkaa, käytin minä koko sen ajan tuon kysymyksen miettimiseen. Vastaus ei nimittäin ollut ollenkaan itsestäänselvä. Ensin minun piti määritellä itselleni, mitä kiljuminen yleensäkään on, ja päädyin siihen lopputulokseen, että se on pyrkimys herättää huomiota väkisin. Se tietenkin tekee siitä kielteisen mallin lähes joka tilanteessa, poikkeuksen muodostavat vain sellaiset tapaukset, jolloin huomiota on pakko saada jostain henkeen ja terveyteen liittyvistä syistä. Hyvin hiljainen kiljuminen on tietenkin siinä mielessä poikkeavaa, että siinä huomion saaminen epäonnistuu tarkoituksellisesti, mutta loppujenlopulta perusasetelma on siinäkin ennallaan. Niinpä junassa ei saa kiljahdella edes hipihiljaa.

Perillä Zeb oli helppo tunnistaa, vaikka avatarkuvan avulla se ei olisikaan onnistunut. Sen sijaan vihreä auto oli hyvin helppo paikallistettava. Itse Zeb toimi puolestaan IRL aivan yhtä hyvin tajunnanvirtalähteenä, joten jutteleminen oli vaivatonta, rentoa ja hauskaa. Ihana ihminen!

Ilta oli hyvin, tuota, elämyksellinen. Paikalla olivat meidän lisäksemme myös Zebin mies, miehen kaveri sekä kaksi Zebin ystävää. Mukelo ihastui totaalisesti Zebin miehen kaveriin, ja tunne näytti olevan molemminpuolinen, sillä kaveri keskusteli mukelon kanssa henkeviä lähes koko illan, ja vastineeksi mukelo jyrsi hänen käsivarttaan ja yritti syödä hänen paidanhihassaan olleen kuvan. Mutta syyttäkööt itseään, mitäs oli koko ajan lähikontaktietäisyydellä, siitä saattaa seurata litimärkiä hihoja. Sekä tuo kaveri että Zebin mies yrittivät myös opettaa mukeloa ryömimään, molemmat omalla tekniikallaan. Kaveri luotti houkutuksen voimaan, joten mainittuani mukelon aina jollain ilveellä löytävän tiensä lähimmän sähköjohdon ulottuville, yritti hän houkutella mukeloa ryömimään heiluttamalla Zebin tietokoneen sähköjohtoa puolen metrin korkeudella mukelon edessä. Mukelo intoutui tietenkin ja alkoi räpistellä käsillään minkä kerkesi, mihin kaveri: "ei sun lentää pitäny, vaan ryömiä." Olisin todennut, että jos tarkoituksena on opettaa ryömimään, ei päämäärää kannata lennättää ilmassa, mutta koska olin tikahtua nauruun, en pystynyt sanomaan yhtään mitään. Zebin mies puolestaan aitona insinöörinä luotti ohjeistuksen voimaan, joten hän neuvoi mukeloa siirtämään jalkojaan eteenpäin vuoronperään ja työntämään itseään eteenpäin. Ohjeiden seurauksena mukelo päätyi kauhomaan holtittomasti sekä käsillään että jaloillaan, mihin Zebin mies: "ei, nyt sinä et kuunnellut ollenkaan mitä minä sanoin. Yritetäänpä uudestaan." Ja aloitti ohjeistuksen alusta. Siinä vaiheessa minun täytyi jo puolustaa mukeloani hieman ja mainita, että sen tekniikka on erinomainen jos sammakkouinnista puhutaan. "Lisää vain vesi..." Myös toinen Zebin ystävistä vetosi mukeloon paljon, ja heidänkin kohdallaan tunne oli selvästikin molemminpuolinen, sillä tämä ystävä yritti kovasti neuvotella kanssani mukelon vaihdosta kahteen koiraan. Hänellä oli vain hieman virheellinen käsitys mukelon kurssiarvosta, todellisuudessa yhdestä mukelosta joutuisi maksamaan kaikki maapallon koirat, sudet, kojootit, ketut ja 75% supikoiristakin, ja niitä kaikkia minulla ei olisi varaa ruokkia, joten vaihto lienee mahdoton. Kun olin vienyt mukelon nukkumaan, tiedusteli Zebin miehen kaveri, etteihän vain ole mitään riskiä mukelon sängystä putoamiselle. Kerroin rakentaneeni sen ympärille vallit tyynyistä, peitoista ja Zebin isosta pehmohevosesta. Kummallinen mies, sanoisin.

Lisäksi iltaa vietettiin katselemalla Zebin ja miehensä valokuvakokoelmaa, joka sai hysteriankyyneleet valumaan silmistäni. Jos minä olisin päättämässä seuraavasta ARS-näyttelystä, ei siellä olisi esillä mitään muuta kuin valokuvia tuosta kokoelmasta, ja niistä riittäisi medialle enemmän keskusteltavaa kuin kaikista ARS-näyttelyistä yhteensä tähän mennessä. Erityisesti viisi kuvaa siellä oli, jotka ehdottomasti itse haluaisin seinälleni, kolme kuvaa Zebin miehestä ja kaksi hieman poikkeuksellista kuvaa ruohonleikkurista. Ja sivuhuomautuksena, Zebin mies on loistava kitaristi, kuulostaa lähinnä siltä kuin hän voisi kertoa totuuden maailmankaikkeudesta, mutta tyytyykin vain soittamaan yhden kappaleen. Vaikuttavaa.

Zebin toinen ystävä puolestaan totesi jossain vaiheessa minun näyttävän hyvin tutulta, ja pohti missä olisimme voineet tavata, vaiko muistutanko vain niin paljon jotakuta näyttelijää. Noin äkkiseltään mieleeni ei tullut mitään helppoa selitystä, vaikka hänkin vaikutti minusta tutulta. Vasta jälkeenpäin tajusin, että itse asiassa hänen harrastuksensa olivat niin yhteneviä parhaan ystäväni kanssa, että heidän on ainakin pakko tuntea toisensa, joten sitä kautta varmaan molemmat olemme ainakin valokuvissa nähneet toisemme. Maailma on hyvin pieni.

Zeb, miehensä ja kaveri keksivät illan aikana varata liput Turbonegron konserttiin, ja kun minun kiinnostustani osallistua tiedusteltiin, päätin jatkaa tutustumistani minussa asuvaan pieneen homoon ja lupauduin mukaan. Seuraavana aamuna Zebin mies jo uhkailikin, että hän ilmestyy paikalle hintahtavassa farkkutakissa, kipparinlakissa ja huulipunassa, joten uskoisin kokemuksesta tulevan ikimuistoisen.

Seuraavana päivänä kävimme ulkona syömässä, ja mukelo sai maistaa ensimmäistä kertaa ravintolaruokaa, bataattikeiton muodossa. Tykkäsi, kuten kaikesta muustakin tähän mennessä syömästään, paitsi siitä yhdestä vauvojen valmisruoasta, jota kerran kaupungilla yritin mukelolle tyrkyttää.

Sunnuntai-illasta vanhempieni luona tuli sitten vielä oma sirkuksensa, sillä maanantaina alkoi erään urheiluseuran uusi yleisurheiluryhmä kymmenvuotiaille. Isä toimii hyvinkin aktiivisena valmentajana seurassa, ja pikkusiskoni oli muutaman muun parikymppisen tytön lisäksi lupautunut valmentajiksi tuohon ryhmään. Nyt sitten kävi ilmi, ettei kukaan tytöistä ollut pääsemässä paikalle ensimmäiselle kerralle, joten riitahan siitä tuli. Aikani jaksoin kuunnella, kunnes lopulta yritin vaivihkaa järjestää sinne jonkun muun tilalle, soittamalla mm. Keikaukselle, Millille ja jollekin Keikauksen kaverille sunnuntai-iltana kymmenen aikoihin. Millille meinasin aiheuttaa sydänkohtauksen aloittamalla puhelun jotenkin tyyliin "moi täällä on prosessi, sain Keikaukselta sun numeron ja se sano et sulle voi soittaa näinki myöhään jos on päällä joku kriisitilanne... ...siis yleisurheiluun liittyvä." Tauko ennen selvennystä oli liikaa. Samaten Keikauksen kaveri oli hieman puulla päähän lyöty, varsinkin kun meinasin koko ajan sanoa Keikausta Keikaukseksi, ja sitten täytyi aina korjata se Keikauksen oikeaksi nimeksi. Varoitusaika oli kuitenkin auttamatta liian lyhyt, joten ainoa keino jolla sain riidan loppumaan, oli että ilmoitin itse meneväni valmentamaan lapsia tämän yhden kerran, mukelo mukanani. Arvelin etteivät lapset huomaa, vaikka minulla ei olisi aavistustakaan siitä mitä minä oikein teen, ja vaikka huomaisivatkin, eivät ainakaan välittäisi. Oikeassa olin.

Tilanne oli hyvin silmiäavaava, sillä minun onnekseni informaatiokatkosten takia paikalle oli löytänyt vain viisi lasta näin ensimmäisellä kerralla, joista vain yksi tyttö oli siellä päästäkseen urheilemaan oikeasti. Hän oli selvästi tulevaa huippu-urheilijamateriaalia, vaikka häntäkin kieltämättä tällä kertaa kiinnosti enemmän mukelon paijaaminen ja vahtiminen, että mukelon lelu on sen ulottuvilla. Kaksi muuta tyttöä olivat selvästikin tulleet vain paremman tekemisen puutteen takia, ja ehkä vähän siksikin, ettei kotona ole kivaa kun vanhemmat ovat poissa. Toisella tytöistä näytti myös olevan todella paha käsienpesuneuroosi, jonka huomasin ohjatessani hänen käsiään venyttelyssä, liian monta kertaa pestyt kädet kun olivat aivan täynnä halkeamia.

Pojat kuitenkin huolestuttivat minua eniten, sillä vain toinen heistä ilmoittautui koko ryhmään, kun taas toinen vain norkoili ympärillämme. Ja ilmoittautunut poika väitti, ettei hän tiennyt vanhempiensa puhelinnumeroita, eikä siis voinut kirjoittaa niitä ilmoittautumislomakkeeseen. Siitä jäi aivan se vaikutelma, etteivät hänen vanhempansa tienneet hänen osallistumisestaan, ja ettei hän ollut aikeissakaan kertoa siitä heille. Vielä erikoisemmaksi tilanteen teki se, ettei kyseinen poika vaikuttanut ollenkaan kiinnostuneelta urheilemisesta, vaan hänkin lähinnä norkoili paikalla ja jossain vaiheessa jopa kysyi, josko hän saa mennä ostamaan karkkia. Mitä sellaiseen pitää vastata? Minulla oli tunne, että hän halusi minun kieltävän häntä, mutta toisaalta se ei oikein tuntunut minun tehtävältäni, joten annoin luvan. Niinpä hän kävi ostamassa karkkia, minkä jälkeen hän kysyi saako hän syödä sen. Olin täysin ymmälläni. Näin jälkeenpäin ajatellen tuntuu siltä, että hän oli päättänyt viikkorahoillaan kustantaa itselleen vanhemman edes puoleksitoista tunniksi viikossa, joten ilmeisesti minun olisi rahan vastineeksi pitänyt pitää häntä kurissa. Noin kymmenen minuuttia ennen harjoitusten päättymistä poika kysyi, josko jo voisimme lopettaa. Minä sanoin, että ei, mutta hänen saavan kyllä lähteä jos siltä tuntuu. Hän ei lähtenyt mihinkään. En vain ollut osannut odottaakaan mitään tuollaista, joten en oikein pysynyt kärryillä. Nyt tietäisin, mutta onneksi tuo oli vain kertaluonteinen keikka.

Osasin minä sentään vähän opettaa venyttelystä ja lihasten paikallistamisesta, juoksemisesta, pituus- ja korkeushypystäkin, mutta tuo henkinen puoli hommasta olisi kyllä aivan liian vaikeaa. Mielessä kyllä käväisi, että jos kunnat järjestäisivät kaikille lapsille ilmaista ei-kilpailusuuntautunutta liikuntaa, jonka ohjaajina toimisivat urheilusta kiinnostuneet sosiaalityöntekijät, voi vain kuvitella miten paljon lasten mielenterveysongelmat vähenisivät, jos kerran lapset oma-aloitteisestikin osaavat hakeutua tuollaisiin paikkoihin.

[Zeb]

Lisäksi iltaa vietettiin katselemalla Zebin ja miehensä valokuvakokoelmaa, joka sai hysteriankyyneleet valumaan silmistäni. Jos minä olisin päättämässä seuraavasta ARS-näyttelystä, ei siellä olisi esillä mitään muuta kuin valokuvia tuosta kokoelmasta, ja niistä riittäisi medialle enemmän keskusteltavaa kuin kaikista ARS-näyttelyistä yhteensä tähän mennessä. Erityisesti viisi kuvaa siellä oli, jotka ehdottomasti itse haluaisin seinälleni, kolme kuvaa Zebin miehestä ja kaksi hieman poikkeuksellista kuvaa ruohonleikkurista.

Ettei tässä nyt vain olisi kuitenkin kyseessä joku ARSHLOCH-näyttely tai muu gay-henkinen tilaisuus?

[prosessi]

Lisäksi iltaa vietettiin katselemalla Zebin ja miehensä valokuvakokoelmaa, joka sai hysteriankyyneleet valumaan silmistäni. Jos minä olisin päättämässä seuraavasta ARS-näyttelystä, ei siellä olisi esillä mitään muuta kuin valokuvia tuosta kokoelmasta, ja niistä riittäisi medialle enemmän keskusteltavaa kuin kaikista ARS-näyttelyistä yhteensä tähän mennessä. Erityisesti viisi kuvaa siellä oli, jotka ehdottomasti itse haluaisin seinälleni, kolme kuvaa Zebin miehestä ja kaksi hieman poikkeuksellista kuvaa ruohonleikkurista.

Ettei tässä nyt vain olisi kuitenkin kyseessä joku ARSHLOCH-näyttely tai muu gay-henkinen tilaisuus?

Ei, ne olivat aivan liian taiteellisia moiseen. Asetelmat olivat suorastaan täydellisiä, varsinkin niissä ruohonleikkuukuvissa. Ne ovat edelleen piirtyneinä verkkokalvoilleni!

[Zeb]

Ei, ne olivat aivan liian taiteellisia moiseen. Asetelmat olivat suorastaan täydellisiä, varsinkin niissä ruohonleikkuukuvissa. Ne ovat edelleen piirtyneinä verkkokalvoilleni!

Taiteellinen silmäsi on näköjään huomattavasti kehittyneempi kuin mulla. Mun mielestä ne ruohonleikkuukuvat on lähinnä pimeitä. Ilmeisesti mulla on kuitenkin ainakin vähän huumorintajua tai riittävästi hulluutta, koska päätin vielä kuvat nähtyänikin jatkaa tutustumista teosten päätähtiin.

[Tix]

Montakos reportaasia yhdestä uudenvuodenyöstä oikein voipi tehdä?

[Zeb]

Montakos reportaasia yhdestä uudenvuodenyöstä oikein voipi tehdä?

Uudenvuodenyö on liukuva käsite. (Ja koskas se kiinalainen uusi vuosi taas olikaan?)

[Tix]

Montakos reportaasia yhdestä uudenvuodenyöstä oikein voipi tehdä?

Uudenvuodenyö on liukuva käsite. (Ja koskas se kiinalainen uusi vuosi taas olikaan?)

Liukumarajat ovat ylittyneet.

[Zeb]

Montakos reportaasia yhdestä uudenvuodenyöstä oikein voipi tehdä?

Uudenvuodenyö on liukuva käsite. (Ja koskas se kiinalainen uusi vuosi taas olikaan?)

Liukumarajat ovat ylittyneet.

Älä juristinretku nipota!

[prosessi]

Montakos reportaasia yhdestä uudenvuodenyöstä oikein voipi tehdä?

Nää kaikki yöt on sitä samaa uutta vuotta, menneeseen ei kato oo paluuta.

[prosessi]

Montakos reportaasia yhdestä uudenvuodenyöstä oikein voipi tehdä?

Uudenvuodenyö on liukuva käsite. (Ja koskas se kiinalainen uusi vuosi taas olikaan?)

Liukumarajat ovat ylittyneet.

Milloin?