urpiainen kirjoitti:Tätä tukee myös se fakta(?), että Blissin ehdottama ja minun lämpimästi kannattamani idea, että maalailisivat vain rumia betonikolosseja ja jättäisivät kauniit vanhat talot rauhaan, on ymmärtääkseni todella punainen vaate maalalijoille: he nimenomaan eivät halua alistua pikkuporvarillisen ajattelutavan kaavoihin vaan iskevät sinne, minne se poroporvaria sattuu. Tätä ei luvallinen seinänpätkä ratapihan takana voi tarjota.
Yhden ainoan totuuden löytäminen tässä hankalaa, koska maalaajat eivät ole mikään yhtenäinen armeija, joka ajattelee samalla tavalla ja jakaa samat halut tai tavoitteet.
Stop töhryille-hankkeen ja ajattelun kanssa olen samaa mieltä sen kanssa, että yhteisen tilan rikkominen ja bommaaminen on usein kaupunkikuvalle ja turvallisuuden tunteelle negatiivinen ilmiö. Täydellistä nollatoleranssia en sen sijaan kannata ja olisinkin toivonut, että kaupunki olisi yhdessä rakennusviraston ja nuorisotoimen kanssa rakentanut graffitikulttuurista sellaista että sen lieveilmiöt eivät sotkisi niin pahasti kaupunkia.
Ajatukset siitä, että isketään poroporvaria sinne minne sattuu on - epäilen - useasti vain kopioitua diskurssia ja fraasien heittelyä, kun ei mitään parempaakaan selitystä ja identiteettiä jutulle ole. Ei sen puoleen, en ole tavannut YHTÄÄN maalaria, joka oikeasti tuollaisia juttuja heittelisi. Sillä jos porvaria haluaisi satuttaa, ei tarvitsisi mennä kuin kävelemään kaupungissa yöllä parkkeerattujen autojen kylkiä raapimassa ja rikkomassa. Joten ei kyse ole pelkästään porvareiden ja porvareiden omaisuudenkaan vahingoittamisesta.
Graffiteissa on minusta kyse nuorisokulttuurista - ja uskon edelleen, että kaupunki olisi pystynyt ja pystyy edelleen vaikuttamaan siihen, mitä siitä nuorisokulttuurista syntyy myös muilla tavoilla kuin nollatoleranssilla. Nollatoleranssi on kuitenkin hallinnon ja operoinnin kannalta helpompi hallittava, koska se on hyvin selkeä.
Nuoret ajattelevat itse asioita, mutta ottavat myös paljon ajatuksia ympäriltään ja tahoilta joihin he luottavat. Ennen vanhaan, vuonna miekka ja kivi, Nuorisoasiankeskus teki hemmetin hyvää nuorisotyötä ja heillä oli todella hyvät underground vaikutusmahdollisuudet moneen eri alakulttuuriin. Jos nuorten kanssa olisi siis haluttu tehdä jotain muuta kuin nollatoleranssia, niin kanavat olisivat olleet olemassa. Sellaiset projektit tosin olisivat taas pitkäjänteisyyttä vaativia ja epäselvempiä. Nollatoleranssi ( ts. Stop töhryille ) sen sijaan ei ole nuorisotoimen, vaan rakennusviraston projekti.
Nyt keskustelu on täydellinen vastakkainasettelu, missä toiselle puolelle tulee kaupunki, vartijat ja poliisi omissa asemissaan - ja toiselle puolelle nuoret, jotka kokevat että ovat jääneet kaiken päätöksenteon ja keskustelun ulkopuolelle. Rakennusvirasto on ajanut nollalinjaa ja Nuorisoasiainkeskus on halunnut, että graffiti-kulttuuria kehitettäisiin. Voi herätä lievää keskisormen näyttämisen halua.
Kaupungin olisi pitänyt tajuta ottaa mallia fasistisista kokoonpanoista kuten Hitler-jugendista tai Nashi-nuorista, että joko nuorisokulttuuri jätetään syntymään itsestään ja hyväksytään se ettei sitä voi kontrolloida, tai pitää olla aktiivisesti tarjoamassa ja kehittämässä jotain parempaa vaihtoehtoa, jonka kautta nuorison energiaa suunnataan johonkin hyödylliseen.
Eli 20/20 hindsightilla mitä olisin halunnut nähdä:
- selkeään sotkemiseen ja töhrimiseen puututaan kaupunkikuvassa
- Nuorisoasiankeskuksen ja rakennusviraston yhteistyössä olisi luotu hankkeita ja paikkoja, joissa graffitikulttuuri olisi saanut elää
- Graffiteja, julisteita ja muuta vaihtoehtoista kuvaa olisi tuotu katukuvaan Helsingissä esimerkiksi varaamalla ja kilpailuttamalla erilaisten rakennustyömaiden aidoista paikkoja, joitain julkisia tiloja jne.
- Olisi luotu maalauspaikkoja, joissa maalaajat olisivat voineet opetella, harjoitella ja kehittyä yhdessä muiden kanssa. Paikalla järjestetty workshoppeja ja opetusta, sekä tapahtumia esimerkiksi URB-festareiden tms. yhteydessä
- Luotu yhdessä yhteisen kaupungin kaupunkikulttuurin pelisääntöjä, antaen nuorille ilmaisupaikkoja