urpiainen kirjoitti:Mä en nyt haluaisi jankuttaa, mutta asia kiinnostaa minua. Olen siinä käsityksessä, että kun Dave ja kaverit koettavat härnätä sinua listaamalla vanhan testamentin outoja määräyksiä ja lakeja, vastaat heille, että nuo määräykset kuuluivat vanhaan liittoon jumalan ja juutalaisten välillä, ja tämä liitto purkautui Jeesuksen myötä, jolloin jumala solmi uuden liiton kristikunnan ja lopulta koko ihmiskunnan kanssa, ja näin vanhan liiton jutut eivät enää ole voimassa (paitsi 10 käskyä), koska jumalan ja juutalaisten erityisliitto on purettu uuden liiton tieltä. Minusta katolinen kirkko on tässä johdonmukaisempi kuin sinä, kun se tulkitsee hengellisen Israelin uuden liiton kautta.PetriFB kirjoitti:Raamattu opettaa, että Jumalan antamat lupaukset Aabrahamille ja vanhan liiton aikana koskien Israelin kansaa tarkoittaa juutalaisia, eli Israelin kahtatoista sukukuntaa.urpiainen kirjoitti: Just. Ja katolisen kirkon (ja ymmärtääkseni myös luterilaisen teologian) mukaan Israelin kansalla tarkoitetaan "hengellistä Israelia", siis sitä porukkaa, joka seuraa Raamatun kertomusta siitä, ketkä ovat Herran kansaa, viimeisimmän käänteen mukaan siis kristittyjä. Eikä suinkaan mitä tahansa humppaporukkaa, joka keksii kutsua itseään Israeliksi. Kysymys on koko ajan koskenut sitä, millä perusteilla hylkäät tämän. En koe, että olet vielä yhtään vastausta antanut.
Mä olen taipuvainen tulkitsemaan, että pienet herännäisliikkeet tarvitsevat uhkakuvia säilyäkseen. Taistelu on elävöittävää. Tätä tähän 1948 perustettuun valtiokummajaiseen keskittyminen sitten herra ties tarjoaakin: sekä nyky-Israelin faktuaalinen taitselu että tämä oivallus, että valtion perustamisessa voidaan nähdä (epäjohdonmukaisetsi ja oudosti, mutta kumminkin) lopunaikojen lähestymisen merkki. Tästä täytyy olla kyse: En millään näe yhtään sisällöllistä perustetta, miksi 1948-Israel olisi raamatullisesa erityisasemassa.
Vanhan liiton aikaiset käskyt, jotka koskivat Israelin kansaa ovat eri asia kuin Jumalan antamat lupaukset. Otan tähän esimerkin.
Eläinuhrit ovat kumottuja, Uudessa Liitossa koska Herra Jeesuksen veri ja kuolema kumosivat ne.
VT:ssa annettu lupaus, että Jumala palauttaa Israelin kansan pakanain hajaannuksesta omaan maahansa ei ollut VT:n käsky, vaan Jumalan antama lupaus, joka on jo osittain toteutunut, sillä 1948 Israelin valtio uudestaan virallisesti syntyi.
Kymmenen Käskyä ovat yhä voimassa Uudessa Liitossa, vaikka ne annettiin myös VT:ssa Israelin kansalle. Aabraham toimi myös jo 400 vuotta aikaisemmin Kymmenen Käskym mukaan ennen Israelin kansaa.
Kumotut VT:n käskyt ovat sellaisia, jotka oli annettu vain Israelin kansalle vanhan liiton aikakauteen. Mutta esim. Kymmenen Käskyä ovat kuitenkin vielä voimassa, samoin opetus maailman luomisesta on yhä edelleen muuttumattomana voimassa.
Tosiasia on se, että katolinen kirkko on erehtynyt opissaan, että lupaukset Israelille eivät ole enää voimassa ja se jo yksistään paljastaa sen, että Israelin valtio syntyi 1948 ja näin he tulivat pois pakanakansojen hajaannuksesta.
Uuden Liiton seurakunta, ei ole katolisen kirkon opin mukaan uusi hengellinen Israel, koska Jumalan lupaukset ovat yhä edelleen voimassa Israelille, eli Israelin 12 sukukunnalle.
Katolisen kirkon hengellinen Israel opetus on täysin epäraamatullinen, sillä Jumala ei ole kumonnut lupauksiaan Israelin kansalle, vaikka Hän kumosi vanhan liiton järjestyksen.