Vagabondo kirjoitti:Juu, irrota vaan palanen kokonaisuudesta ja pilkkaa sitä, koittamatta hahmottaa mitä yritän kokonaisuudessaan sanoa. Normikitinää.
Paah. Sun kokonaisuutesi ei hahmotu, koska palaset eivät ole keskenään yhteensopivia, kuten olen osoittanut. Sua saattaa harmittaa, että joku sinustakin tärkeä asia nousee esiin nimenomaan vähän hömppäfemisimiltä kuulostavan tasa-arvonäkökulman esiinnostamana, mutta ei pelkkä harmitus tee harmituksestasi kovin rationaalista.
Jos pitää tarttua palaseen niin käsittele ennemmin tätä osaa
Paah, sä olet nyt ainakin kolmessa viestissä parin viime päivän aikana valitellut sitä, että tartun johonkin sellaiseen teemaan keksustelussa, joka ei sinusta ole kiinnostavin teema. Mä aion kuitenkin jatkossakin keskustella siitä, mikä mua kiinnostaa. Sä saat sitten viritellä keskustelua sua kiinnostavista teemoista: liityn mukaan, jos saat aikaan jotain kiinnostavaa.
"Asiaa olisikin mielestäni järkevämpää tutkia vaikkapa esimerkiksi kaupungin liikennestrategian ja liikenneturvallisuuden näkökulmista, jolloin tutkimus linkkautuisi paremmin kaupungin ja valtion muihin strategisiin tavoitteisiin." ja perustele miksi tasa-arvonäkökulma olisi järkevämpi vaihtoehto lähestyä ongelmaa.
No mä olisin aivan tavattoman hämmästynyt, jos kaupunki ei seuraisi aivan tavattoman tarkkaan sitä, miten tehokkaasti liikennestrategian käytännön implementointi itse asiassa toteuttaa kaupungin liikennnestrategiaa ja sen tavoitteita. Eli totta kai tuota ehdottamaasi tehdään ja paljon. Kuten aloitteessakin selvitetään, tässä ideana oli pikemminkin se, että kaupungin toisaalla vaalima näkökulma saattaisi, kuten Ruotsin kokemukset osoittavat, paljastaa valitussa strategiassa ja sen toteuttamisessa aiemmin huomaamattomiksi jääneitä ei-intentionaalisia seurausvaikutuksia, ja voisi olla hyväksi, jos ymmärtäisimme ja huomaisimme nämäkin vaikutukset ja arvioisimme, aiheuttavatko ne syitä kehittämistoimenpiteille.
Toisekseen voisit myös perustella miten aurausjärjestyksessä edes voi olla sukupuolien välistä tasa-arvo-ongelmaa, kun jokaisella on yhtäläinen vapaus valita liikennevälineensä.
No tässä on nyt niin perustavanlaatuinen väärinymmärrys ja väärä dikotomia, että kysymykseen on vähän mahdotonta vastata muuta kuin että jos tosiaan et itse näe sitä, kannattaa miettiä vähän tarkemmin. Voin kuitenkin koettaa auttaa: Formaalien oikeuksien ja vapauksien tasa-arvon tutkiminen on oma, tyypillisesti ennen muuta oikeustieteen, tutkimusaluetta. Olisi tietysti erinomainen skandaali, jos meillä olisi jotenkin esim. sukupuoleen liittyviä, formaaleja erioikeuksia liikkumisvapauden tai julkisten kulkuvälineiden käyttöoikeuden suhteen, vaikka eivät nämä toki mitään globaalisti ja historiallisesti ennenkuulumattomia olisi nämäkään. Yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen kannalta on sen sijaan kiinnostavaa selvittää, miksi meillä on - tai onko meillä - sukupuolittuneita käytäntöjä siitä huolimatta, että formaaleissa oikeuksissa ja mahdollisuuksissa tasa-arvoeroja ei olisikaan. Ja jos on, voidaan tietysti koettaa miettiä, mistä nämä sukupuolittuneet rakenteet johtuvat ja pitäisikö niille kenties tehdä jotain. Kysymyksesi taustaoletuksena on melkeinpä, että emme tarvitse yhteiskuntatiedettä, vain oikeustiedettä.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."