Re: Päivän uutiskatsaus
Lähetetty: 20.01.2010 12:11
Aivan ilmiselvä lepakko. Ei puhettakaan.Kai Nalo kirjoitti: Eikös vielä lesbokin kaiken lisäksi? Eli juuri oikea kohdehenkilö Halmeen henkilöitymälle..
Kitinää elämästä, ihmisistä ja kaikesta muusta tärkeästä
https://kitina.net/
Aivan ilmiselvä lepakko. Ei puhettakaan.Kai Nalo kirjoitti: Eikös vielä lesbokin kaiken lisäksi? Eli juuri oikea kohdehenkilö Halmeen henkilöitymälle..
Tästä olen samaa mieltä, mutta on aika haasteellista oppia hallitsemaan kommunikaatiotaan siten, että ymmärtäminen olisi kulloisellekin kohdeyleisölle aina mahdollisimman helppoa. Paitsi jos kirjoittaa tai puhuu aina samoille/samanlaisille ihmisille. Virheitä siis tapahtuu, ja Hazardhan ottikin virheensä omalle vastuulleen.elco kirjoitti:Kyllähän homma on niin, että viestin perillemeno on etupäässä viestijän vastuulla.
Eivät kaikki ihmiset tunne antipatioita itsestään poikkeavia ihmisiä kohtaan. Tekisi mieli sanoa, että yllätyin maailmankuvasi yksiuloitteisuudesta tässä asiassa, mutta sen varmaan tulkitsisit alentuvuudeksi (vaikkakin fakta on, että silloin kun minulla on riski heittäytyä oikeasti alentuvaksi, pidän suuni visusti ummessa ja suljen Kitinän).NuoriD kirjoitti:Mietitäänpäs nyt hetki.EveryWoman kirjoitti: Mä en usko Hazardin tuntevan antipatiaa Halmetta kohtaan...
Hazard on vasemmalle kallellaan oleva feministi (hän varmaan itse allekirjoittaa em. luonnehdinnan)
Halme oli räyhä sovinisti, jonkin sortin oikeistolainen ja perussuomalainen (tarkoittaa tässä poliittista liikettä).
Totta hitossa Hazard tunsi antipatiaa Halmetta kohtaan.
Suvinen kirjoitti:Hmm. Hetkinen. Kumpikohan paremmin osaa selittää, mitä Hazard kolumnillaan tarkoitti: Hazard itse vaiko joku kolumnin lukija, joka ymmärsi sen väärin? Jos kirjoittaja itse selventää tekstinsä tarkoitusperiä eikä tuo toinen silloinkaan vielä usko, niin kumpi siinä on silloin väärässä? Onko niin, että lukija tietää kirjoittajan ajatukset ja tarkoitusperät paremmin kuin kirjoittaja itse? Onko lukija siis tässä tapauksessa myös ajatustenlukija sekä uskomattoman terävänäköinen ihmistuntija?Kai Nalo kirjoitti:Samat sanat. Ei teillä myöskään näytä mikään poreilevan yhtään sen paremmin. En tiedä sitten onko vika lukijassa vai kirjoittajassa..Suvinen kirjoitti:Tässä nyt on jo aika kauan pyritty selittämään, mutta kun ei mene jakeluun niin ei sitten vaan mene.
Kuten sanoin niin minusta Tiedostavat Voimat yliarvioivat hazardin älykkyyttä.Suvinen kirjoitti: Hmm. Hetkinen. Kumpikohan paremmin osaa selittää, mitä Hazard kolumnillaan tarkoitti: Hazard itse vaiko joku kolumnin lukija, joka ymmärsi sen väärin? Jos kirjoittaja itse selventää tekstinsä tarkoitusperiä eikä tuo toinen silloinkaan vielä usko, niin kumpi siinä on silloin väärässä? Onko niin, että lukija tietää kirjoittajan ajatukset ja tarkoitusperät paremmin kuin kirjoittaja itse? Onko lukija siis tässä tapauksessa myös ajatustenlukija sekä uskomattoman terävänäköinen ihmistuntija?
Tunnetko Hazardin henkilökohtaisesti? Minä en.EveryWoman kirjoitti:Eivät kaikki ihmiset tunne antipatioita itsestään poikkeavia ihmisiä kohtaan. Tekisi mieli sanoa, että yllätyin maailmankuvasi yksiuloitteisuudesta tässä asiassa, mutta sen varmaan tulkitsisit alentuvuudeksi (vaikkakin fakta on, että silloin kun minulla on riski heittäytyä oikeasti alentuvaksi, pidän suuni visusti ummessa ja suljen Kitinän).NuoriD kirjoitti:Mietitäänpäs nyt hetki.EveryWoman kirjoitti: Mä en usko Hazardin tuntevan antipatiaa Halmetta kohtaan...
Hazard on vasemmalle kallellaan oleva feministi (hän varmaan itse allekirjoittaa em. luonnehdinnan)
Halme oli räyhä sovinisti, jonkin sortin oikeistolainen ja perussuomalainen (tarkoittaa tässä poliittista liikettä).
Totta hitossa Hazard tunsi antipatiaa Halmetta kohtaan.
Provokortti vedetty!NuoriD kirjoitti:[
Saattaa myös käydä niin, että kolumnisti säikähtää yleisön reaktiota ja pyrkii jälkikäteen selittämään kaiken parhain päin.
Kun tuosta ottaa korkeastikoulutetun ja vihervasemmistolaisen pois, jää jäljelle Johanna Tukiainen. Tosin Tuksu ei varmaan tiedä mitä feministi tarkoittaa.Lolita kirjoitti:Ärsyttävä, korkeastikoulutettu, feministi, vihervasemmistolainen, ylipainoinen ja ruma. Kyllä, sen on PAKKO olla lesbo
Tässä täytyy pitää tuksun puolia sen verran ettei varmaankaan n.85% ihmisistäkään tiedä.Lolita kirjoitti:Tosin Tuksu ei varmaan tiedä mitä feministi tarkoittaa.
Minuakin on Kitinässä toisinaan syytetty tällaisesta jälkikäteen selittelystä, vaikka itselleni on ollut alusta lähtien päivänselvää, mitä olen tarkoittanut sanoa. Poikkeuksetta näiden syytöksien avulla minut on yritetty esittää jotenkin halveksuttavampana kuin olen. Kenen etua tällainen palvelee, ellei mainitsemieni riidanhaastajien ja ivasta nautintoa saavien? Ei ainakaan niiden, jotka haluavat ymmärtää totuuden.NuoriD kirjoitti:Saattaa myös käydä niin, että kolumnisti säikähtää yleisön reaktiota ja pyrkii jälkikäteen selittämään kaiken parhain päin.
Lisäksi tekstisi sisältää sinulle itselleenkin tiedostamattoman piilomerkityksen, jonka mukaan haluaisit todellisuudessa olla kukkakauppias. Tarkka rivien välistä lukeminen paljastaa tuon. Taitaa paljastua muutakin, jos oikein tarkasti katsoo..elco kirjoitti:Kuten sanoin niin minusta Tiedostavat Voimat yliarvioivat hazardin älykkyyttä.Suvinen kirjoitti: Hmm. Hetkinen. Kumpikohan paremmin osaa selittää, mitä Hazard kolumnillaan tarkoitti: Hazard itse vaiko joku kolumnin lukija, joka ymmärsi sen väärin? Jos kirjoittaja itse selventää tekstinsä tarkoitusperiä eikä tuo toinen silloinkaan vielä usko, niin kumpi siinä on silloin väärässä? Onko niin, että lukija tietää kirjoittajan ajatukset ja tarkoitusperät paremmin kuin kirjoittaja itse? Onko lukija siis tässä tapauksessa myös ajatustenlukija sekä uskomattoman terävänäköinen ihmistuntija?
Totta meisselissä se luikkii älymystön näkemän piinviiltävän mediakritiikkiväitteen suojiin turvaan, kun vaihtoehtona olisi myöntää olevansa ruma läski miesvihaaja lesbofeministikommari, mikä hän itseasiassa on.
Ylläoleva sisältää piilomerkityksiä vasemmistoälymystön tylsän terän tylsymisestä edelleen ja siitä, että kyllä ne hyvät tissit naisilla on vaan hieno asia se.
Mutta nyt puhutaan nimenomaan Hazardista ja Halmeesta, ei tilastollisista todennäköisyyksistä. Minusta Hazardin kolumnista käy selkeästi ilmi, että hän pitää vastenmielisenä 1. roskalehdistön ja sitä lukevan yleisön asennetta Halmetta kohtaan, ja 2. itseään parempana pitävän keskiluokan mielipidettä Halmeesta. Jos hänellä olisi antipatioita Halmetta kohtaan, hän ei ehkä pitäisi ensin mainittuja erityisen vastenmielisinä, vaan mahdollisesti jopa yhtyisi kuoroon. Vai mitä arvelet?NuoriD kirjoitti:Tunnetko Hazardin henkilökohtaisesti? Minä en.
Jos minun pitäisi veikata, tunteeko Hazardin tapainen ihminen keskimäärin antipatiaa Halmeen tapaista ihmistä kohtaan, niin veikkaisin "kyllä".
Mun teoria on, että Hazard on itse asiassa persujen agentti ja koko homman tarkoitus on nostaa persujen kannatusta, kun vaalitkin ovat taas tulossa. Mahtaako Halme edes olla kuollut?Suvinen kirjoitti:Nyt aletaan jo liikkumaan sellaisissa sfääreissä, että keskustelu alkaa käydä mahdottomaksi. Jos ja jos ja jos.NuoriD kirjoitti: Saattaa myös käydä niin, että kolumnisti säikähtää yleisön reaktiota ja pyrkii jälkikäteen selittämään kaiken parhain päin.
Eikä feministeistä.Dumis kirjoitti:Tässä täytyy pitää tuksun puolia sen verran ettei varmaankaan n.85% ihmisistäkään tiedä.
Se on Elviksen ja Mengelen kanssa Brasiliassa vetämässä spiidiä.NuoriD kirjoitti: Mahtaako Halme edes olla kuollut?
Eiköhän tuo ole jo kännipäissään kutsunut Matin kylään ja ampunut Elvistä sääreen.elco kirjoitti:Se on Elviksen ja Mengelen kanssa Brasiliassa vetämässä spiidiä.NuoriD kirjoitti: Mahtaako Halme edes olla kuollut?
Eikä näemmä suurin osa feministeistäkään tiedä mitä feminismi on.sivustahuutaja kirjoitti:Eikä feministeistä.Dumis kirjoitti:Tässä täytyy pitää tuksun puolia sen verran ettei varmaankaan n.85% ihmisistäkään tiedä.
Mitä olen asiasta keskustellut niin nimenomaan kolumnin ajankohta aiheuttaa kritisointia, siksi sitä pidetään mauttomana ja jopa sivistymättömänä. Se ei luo kirjoittajasta kovin kaunista kuvaa. Siihen ei auta kolumnin sisällön selittäminen, ei edes tavuttaminen. Tämä pieni seikka ei näytä uppoavan sinne tois puol jokkee.Suvinen kirjoitti:Tässä nyt on jo aika kauan pyritty selittämään, mutta kun ei mene jakeluun niin ei sitten vaan mene.
Kai Nalo kirjoitti:Kuolinsyyrapparia odotellessa voi laittaa veikkauksen pystyyn. Halme kuoli:
1. Oman käden kautta
2. Huumeisiin
3. Lääkkeisiin
4. Alkoholiin
5. 1+2+3+4