Sivu 1/1

Vaalivitunsunnuntai

Lähetetty: 22.01.2012 5:20
Kirjoittaja Hans Jörgen
Tänään leivotaan Sale ja homo-Peksu toiselle kierrokselle.

Tanssin illan kiihkeästi Tixin kanssa. Voisin siis melkein äänestää Peksua. Ehken kuitenkaan. Ihan hyvät kännit peräkireässä pakkasessakin saa näköjään kiskottua, antaa toivoa kevään suhteen.

Re: Vaalivitunsunnuntai

Lähetetty: 22.01.2012 5:57
Kirjoittaja Hans Jörgen
Olen ihan vitun ylpeä itsestäni. Kaiken tikutakupyörän melskeessäkin pystyin ottamaan itseäni niskasta kiinni ja vetämään kunnon kumarat. Harvemmin tulee kenellekään neuvottua ratkomaan ongelmiaan ko. metodilla, mutta omaan natsi-stoalaiseen aikatauluttamiseeni mikään ei olisi voinut osua parempaan saumaan. Olisi eri asia, jos tietäisin hommien kusevan lepsuiluun, mutku ne on ennemminkin kussut siihen, että tulee vedettyä väkisin täysin puolivaloilla vaikka järki käskisi löysäämään hieman. Helvetti soikoon mä olen hyvä tässä, pitäisi saman tien juoda lisääkin. No ei sittenkään, tiistaiksi on vielä kahdet harkat väännettäväksi, tumppasin tänään jo yhdet pakettiin viskipäissäni.

Hieman aistillista seksiä tähän päälle ja olisin valmis kirjoittamaan julkaisukelpoista taloustieteellistä journalismia jälkihöyryissä
tahi vaihtoehtoisesti kuolemaan suurieleisesti. Tarpeeksi nakkia jollekin akatemiasta tahi maailmanlopun panosta kiinnostuneelle. Haluaisin panna Eva Biaudetia rahasta, se olisi yhden ruman aikakeuden kaunis loppu. Siihen pitäisi olla varaa, vaikka Väyrynen takuulla neuvottelisi itsensä hintajohtajaksi.

Menkää nukkumaan.

Re: Vaalivitunsunnuntai

Lähetetty: 22.01.2012 8:00
Kirjoittaja Haemaeraemies
No voi jumalauta, reittiopas teki källin. Kamppi kun vissiin ei ole ihan yksiselitteinen käsite, niin voisivat sitten vähä purkaa että MISTÄ VITUSTA SE DÖSÄ MENEE JOS EI SIELTÄ TERMINAALISTA?!?!

No, meni duunimatkaan 1.5h, hommaan kuului, bussia, kävelyä, juoksua, lisää bussia ja 15 juuron edestä taksilla ajelua.

VMPSTANAPRKL.

Re: Vaalivitunsunnuntai

Lähetetty: 22.01.2012 8:23
Kirjoittaja Ylermi Ylihankala
Hävettää seurata Chelsean touhuja. Torresin korpivaellus on jatkunut ties kuina kauan ja edelleen hän saa runsaasti minuutteja. Myötähävettää koutsin puolesta, kun hän ilmeisesti joutuu peluuttamaan ökykallista Torresia.

Markkasateessa töissä.

Re: Vaalivitunsunnuntai

Lähetetty: 22.01.2012 15:33
Kirjoittaja Mirkku
Ärsyttää broidi :evil: . Sen piti lähteä Mikkelistä ajelemaan yhdeltä, mutta tunnetusti aina myöhässä ja lähtikin sit vasta kolmelta. Koska oma napa, punttisali yms. Nooh... Ehdinpähän katsoa rauhassa Saapasjalkakissan :D .

...mutsi käy hermoon kaikella touhottamisellaan, mut kokkaahan toi ruokaa yms. Mä tartten baari-illan. Ehkäpä parin viikon päästä onnistaa 8) .

Re: Vaalivitunsunnuntai

Lähetetty: 22.01.2012 15:48
Kirjoittaja Kreitsu
Vaaliviinit on hommattu. Nyt pitää vain toivoa, että netti ja YleAreena pelittää.

Re: Vaalivitunsunnuntai

Lähetetty: 22.01.2012 15:56
Kirjoittaja NuoriDaavid
Kreitsu kirjoitti:Vaaliviinit on hommattu. Nyt pitää vain toivoa, että netti ja YleAreena pelittää.
Kävitkö äänestämässä?

Re: Vaalivitunsunnuntai

Lähetetty: 22.01.2012 15:58
Kirjoittaja Kreitsu
NuoriDaavid kirjoitti:
Kreitsu kirjoitti:Vaaliviinit on hommattu. Nyt pitää vain toivoa, että netti ja YleAreena pelittää.
Kävitkö äänestämässä?
En päässyt, koska satuin olemaan koko äänestysajan sairaana (ainut mihin pääsin oli sairaala ja lekuri). Parempi onni tokalla kierroksella.

Re: Vaalivitunsunnuntai

Lähetetty: 22.01.2012 17:31
Kirjoittaja Bluntly
Meinasi tulla kiirus ehtiä junalle. Volvosta tippui hihna ja passatista ei ensiksi meinannut suostua aukeamaan ovet, sitten ne eivät suostuneet sulkeutumaan.

Re: Vaalivitunsunnuntai

Lähetetty: 22.01.2012 22:45
Kirjoittaja exsu
Harvoin on nauttinut tällä tavalla Väyrysen katsomisesta. Jokohan ne mukit on tarjouksessa?

Re: Vaalivitunsunnuntai

Lähetetty: 22.01.2012 22:52
Kirjoittaja Dumiz
exsu kirjoitti:Harvoin on nauttinut tällä tavalla Väyrysen katsomisesta. Jokohan ne mukit on tarjouksessa?
Harvoin olen vahingoniloinen, mutta nyt oon. Missä niitä mukeja?

Re: Vaalivitunsunnuntai

Lähetetty: 22.01.2012 22:54
Kirjoittaja exsu
Dumiz kirjoitti: Harvoin olen vahingoniloinen, mutta nyt oon. Missä niitä mukeja?
http://vayrynen.com/tue-kampanjaa/tilaa-muki

Re: Vaalivitunsunnuntai

Lähetetty: 22.01.2012 23:00
Kirjoittaja Bluntly
Parempi Väyrynen olisi ollut toisella kierroksella kuin Haavisto. Väyrynen olisi saanut vähemmän muilta ehdokkailta vapautuneita protestiääniä ja tuskin moni valveutuneen, suvaitsevaisen, itsekorotettun älymystön edustajakaan olisi raahautunut uurnille enään.

Re: Vaalivitunsunnuntai

Lähetetty: 22.01.2012 23:04
Kirjoittaja Dumiz
exsu kirjoitti:
Dumiz kirjoitti: Harvoin olen vahingoniloinen, mutta nyt oon. Missä niitä mukeja?
http://vayrynen.com/tue-kampanjaa/tilaa-muki
No en kyllä 30e oo laittamassa, mutta laitoin naamikseen että vitosella voin poistaa jos joku haluaa eroon.

Nyt tällä kertaa aion olla huono voittaja, voi ei.