Keksikää minulle harrastus!
Lähetetty: 15.03.2012 11:50
Joka miehellä tulisi olla harrastus. Minulla ei nykyään aktiivista harrastusta ole, ellei lasketa homoa kukkasten istuttelua.
Minun tapauksessani harrastus olisi mieluummin "erikoinen".
Olen harkinnut seuraavia. Sopii kommentoida ja ehdottaa lisää.
1) Olen jo melkein luopunut suunnitelmastani alkaa keräilemään nuorten lutkien irtiviillettyjä nännejä ja klitoriksia lasipurkkeihin. Kiinnijäämisen riski on liian suuri. On myös etäisesti mahdollista, että moraalintajuni estäisi.
2.) Vanha haaveeni on myös nuorten alastomien naisten tirkistely esimerkiksi uimarantojen pukukopeissa, uimahalleissa, urheilusalien ja oppilaitosten suihkuissa. Siinähän ei ketään oikeasti vahingoiteta, mutta minä näkisin heidät nakuna. Ennenaikaan se oli melkein mahdotonta, ja olisihan noloa porailla reikiä joista kurkkia. Mutta nykyajan minikameroissa on mahdollisuuksia kunhan ne saisi salaa asennettua.
3.) Olisi mahdollista palata vanhaan harrastukseeni, myymälävarkauksiin. Vaikka minun ei enää tarvitse. Valitettavasti myymälöiden suojaus on parantunut niistä ajoista paljon.
4.) Erikoinen harrastus voisi olla julkisten paikkojen häpäiseminen ulostamalla. Uima-altaat, ravintolat, kaupat, taidenäyttelyt, Eduskunta, toimitusjohtajien tuolit, kirkon kastemalja. Ehkä vaikea toteuttaa livenä, mutta ulostaahan voisi jo kotona ja tuoda paskansa paikalle muovipussissa. Harmi, jos DNA-testit toimivat paskaankin.
Kommentteja ja lisää ehdotuksia?