Kitinä

On se toisaalta vähän niinkin, että tunne-elämältään häiriintyneitä ihmisiä ei voisi vähempää koskettaa, minkälaisessa tilassa jonkin sukulaisensa, josta on hyviä muistoja vuosien takaa, näkee riutuvan.

Niin. Empatiiaan kykenemättömiä itsekeskeisiä paskoja !1

MrM kirjoitti:On se toisaalta vähän niinkin, että tunne-elämältään häiriintyneitä ihmisiä ei voisi vähempää koskettaa, minkälaisessa tilassa jonkin sukulaisensa, josta on hyviä muistoja vuosien takaa, näkee riutuvan.

Toinen vetää, toinen ottaa perseeseen. Kumman sinä teet?

Riemumieli kirjoitti:Toinen vetää, toinen ottaa perseeseen. Kumman sinä teet?

Hieno malli mihin tahansa ihmissuhteeseen.

Riemumieli kirjoitti:Hautajaiset kantsii ainakin tsekata. Näkee omin silmin, että varmasti kuoli. Tosin arkku on kiinni, joten mistä sen kuitenkaan tietää.

Melko monen vanhuksen viimeisiä päiviä todistaneena kannustaisin menemään katsomaan. Kuolevan tila vaihtelee, hän voi hyvinkin tunnistaa, kuulla, saada lohtua tai turvallisuutta sukulaisestaan. Ja jos ei välitä hatintattia siitä miltä kuolevasta tuntuu, on silti usein helpompi käydä ja kohdata kuin jossitella jälkeenpäin olisiko pitänyt. Oma mielikuva mummosta teholla turvonneena ja letkuissa ei ehkä ole paras mahdollinen muisto minulle, mutta toisaalta muistan että mummo minut tunnisti, jaksoi puristaa kättä ja pystyi ehkä itse jättämään näin jäähyväisensä. Se tunne peittoaa ahdistuksen toisen tilasta. Välien ei tarvitse olla lämpimät ja herttaiset tuossa tilanteessa, kokemukseni (sori, nyt ei ole heittää lähdettä) mukaan kuoleva kaipaa aina ihmistä. Voi se olla hoitajakin, ja usein onkin mutta itse haluaisin saatella läheiseni pois jos suinkin mahdollista enkä luovuttaa tehtävää vieraalle.

Itse koen että aikoinaan teholle kun menin äitiä katsomaan niin se oli iso virhe. Lääkkeitä täynnä oleva ihminen joka ei tunne omaa poikaansa ja kiroilee kuin merimies oli jotakin jota en osannut odottaa mutta muistan ikuisesti. Tokenihan äiti siitä ja kuolema tuli noin vuoden päästä teholta pääsystä. Huomenna on 1v kuolemasta toteutan äidin tahdon ja en mene haudalle vaikka hivenen mielitekisi. Kun sanottiin aikoinaan minulle: Älä tule haudalle parkumaan vaan muistele hyviä muistoja ja hymyile niiden parissa.

Kun mummo kuoli, en mennyt hautaisiin. En myöskään mennyt kertaakaan häntä sairaalaan katsomaan hänen "vedellessä viimeisiään". Välit olivat etääntyneet vuosien saatossa ja suoranaista vittuiluakin olin saanut kuulla. Katsoin, ettei ole tarpeellista mennä paikalle. Ei kaduta, en tunne mitään.

Hitto, saldotunnit tapissa. Nyt täytyy alkaa tarkkailemaan tosissaan omia tekemisiään.

^
Varo vaan ettet jää kiinni salakatselusta !!11

Käväisin päivällä porukoilla ja olivat sitä mieltä että oli hyvä etten lähtenyt mukaan,ei ollut enää edes vanhempiani tunnistanut,
isoäidin hautajaisia ja suruviestiä odotellessa

Jotain valonpilkahdusta silti ... olin leffatreffeillä naisen kanssa,deittailu kait jatkuu,jotain jatkosuunnitelmia tulossa

^Oletko varma että se ei ollut Homie ilman paskaa puntissa?

Olen varma EI ollut Homie