James Potkukelkka kirjoitti: ↑16.02.2024 10:47
Aivan suomen kielen tarkkailijana totean, että (kuten homiekin sanoo), tuurijuoppo tarkoittaa henkilöä, joka yleensä ottaa yhtenä päivänä kerrallaan, mutta jolla joskus ryyppy hirttää kiinni ja tulee useamman päivän putkia.
Jos henkilö ottaa esim. kerran viikossa alkoholia (runsaastikin), häntä ei suomen kielessä kutsuta tuurijuopoksi.
Meinasin myöntää, että olette oikeassa, mutta taidan sittenkin jankata, koska sitähän varten internet on olemassa.
Sen verran tulen vastaan, että kansankielessä tuurijuopolla todella tarkoitetaan tyyppiä, joka voi olla pitkiäkin aikoja kuivilla, ja sitten retkahtaa ennakoimattoman pituisiin putkiin. Mutta on myös tavanomaista laajentaa käsitettä kattamaan nimenomaan Homie-tyypin alkoholismi, jossa ei tissutella jatkuvasti vaan pienin väliajoin holtittomasti. Ehkä tämä on vähän termin laajentamista, mutta sellaista se on, kun tällekin alkoholismityypille tarvitaan termi.
Täältä (
https://www.duodecimlehti.fi/duo60399) voi ottaa alkoholismin kriteerit:
Kolmen tai useamman seuraavista kriteereistä on esiinnyttävä yhdessä ainakin yhden kuukauden ajan tai toistuvasti 12 kuukauden pituisen jakson aikana:
1. Voimakas himo tai pakonomainen halu ottaa alkoholia.
2.Heikentynyt kyky hallita alkoholin käytön aloittamista, määrää tai lopettamista.
3.Vieroitusoireita alkoholin käytön päättyessä tai vähentyessä. Voi ilmetä (a) alkoholille tyypillisenä vieroitusoireyhtymänä tai (b) alkoholin tai muun samankaltaisesti vaikuttavan päihteen käyttönä vieroitusoireiden lievittämiseksi.
4.Sietokyvyn kasvu. Voi ilmetä siten, että (a) käytettyä annosta suurennetaan päihtymyksen tai entisen vaikutuksen saavuttamiseksi tai (b) entinen annos tuottaa selvästi heikomman vaikutuksen käytön jatkuessa.
5.Käytön muodostuminen elämän keskeiseksi asiaksi. Voi ilmetä (a) muista merkittävistä kiinnostuksen kohteista tai tyydytyksen lähteistä luopumisena joko osittain tai kokonaan siten, että (b) tuntuva osa ajasta kuluu alkoholin hankkimiseen, käyttöön ja sen vaikutuksista toipumiseen.
6.Käyttö jatkuu huolimatta sen aiheuttamista kiistattomista haitoista, joista käyttäjä on tietoinen tai joista hänen voidaan olettaa olevan tietoinen.
Homien kohdalla täyttyvät kohdat 1, 2, 4, 5, 6. Eli hän on alkoholisti. Seuraava kysymys on, minkälainen alkoholisti hän on.
Keskeinen lainaus samasta lähteestä voisi olla tämä:
Merkittävä osa terveyttä uhkaavasta alkoholin suurkulutuksesta ei liity alkoholismiin. Vain harva alkoholin suurkuluttaja on alkoholisti, mutta juuri suurkuluttajilla on suuri riski sairastua alkoholismiin ja alkoholin aiheuttamiin elinkomplikaatioihin. Onko sitten alkoholisti aina suurkuluttaja? Yleensä on, sillä suuri osa alkoholisteista käyttää alkoholia niin paljon, että he kuuluvat ilman muuta suurkuluttajien ryhmään. Luokittelun kannalta hankalan ryhmän muodostavat myös nk. tuurijuopot, jotka ovat pitkiä aikoja raittiina mutta juodessaan käyttäytyvät alkoholistien tavoin ja silloin juomamäärät täyttävät suurkulutuksen kriteerit.
Voisi ajatella, että Homie on vain suurkuluttaja, mutta noilla kriteereillä jo totesimme hänen olevan alkoholisti. Hän on tällainen tuurijuoppo-tyylinen alkoholisti, jonka kokonaismäärät saattavat joillain mittareilla pysyä jopa suurkulutuksen alapuolella, mutta kertakulutuksessa riskirajat paukkuvat ja juominen jatkuu seuraavana päivänä, jos jotain juotavaa on saatavilla. Hän nimenomaan ei ole, toisin kuin väität, henkilö joka ottaa kerran viikossa alkoholia runsaastikin, eli suurkuluttaja, vaan tuurijuoppo-profiilin alkoholisti. Hän ei ole sellainen arkkityyppinen kansanperinteen tuurijuoppo, mutta silti hänen toimintansa sopii hyvin esimerkiksi tähän kuvaukseen:
joku satunnainen lähde kirjoitti:On yleistä, että henkilö ei juo päivittäin eikä juomisesta seuraa [tyypillistä epämääräisen pituista] tuurijuopon juomaputkea, mutta henkilö on täysverinen alkoholisti.
Tuurijuopolla tarkoitetaan alkoholistia, jonka juominen on ns. periodista. Hän voi olla olla pitkiäkin aikoja täysin ilman alkoholia ja saattaa juoda vain kerran parissa kuukaudessa. [Esimerkiksi] ihminen, joka on sopinut lähtevänsä saunailtaan ja tulevansa keskiyöhön mennessä kotiin. Mutta ei pääsekään yöksi kotiin, kun juominen meni pitkäksi. Tai ihminen, joka lähtee viikonloppuna baariin, mutta ei pääsekään maanantaina töihin, kun juominen jatkui vielä sunnuntaina.
Vaikka tuurijuopon juominen johtaa ongelmiin ja ylilyönteihin, hän lupaa aina parantaa tapansa jatkossa. Koskaan hän ei myönnä, että juominen olisi ongelma. Todisteena on aina se, että ”voin olla juomatta jos haluan”. Pitkänkin ajan.
Juomattomuuden taustalla ei kuitenkaan ole se, ettei ihminen kokisi tarvetta juoda. Vaan hän oikeuttaa juomattomuudella tulevaa juomistaan. Koska jos ei ole juonut esim. kahteen kuukauteen, ei mukamas voi olla alkoholisti ja voi siksi taas juoda.
On tärkeää sisäistää, että edes vuoden juomaton jakso ei käännä kelloa riippuvaisen aivoissa. Ilman ammattiapua, riippuvuus pitää huolen, että lopulta tuurijuoppo juo ja ylilyönnit toistuvat. Usein pienikin vastoinkäyminen katkaisee kamelin selän [...] alkoholisti löytää syyn, millä oikeuttaa juomisensa.
Homie ei (toistaiseksi) ole ollut sellainen klassinen tuurijuoppo, jonka putket kestävät kauan, mutta kuitenkin alkoholismi-tyypin tuurijuoppo, jonka juominen kerran alettuaan loppuu vasta, kun Homie sammuu (vuorokausirytmi on korjattu) tai alkoholi on loppu (lauantain sammumisen jälkeen jäljelle jääneet oluet on sunnuntaina vedetty tuulensuojaan). Tuo ryyppäämisen oikeuttaminen ajoittaisilla nenänvalkaisuputkilla, ja aivan mielikuvituksellisten juttujen näkeminen syynä juoda, kuulostavat kovin tutuilta.
Tuurijuopon voisi määritellä periodisen juomisen alkoholistiksi. Se kuvaa Homieta hyin.
QED
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."