Kitinä

^ KIva pikku venytys:

Lattialle makaamaan mahalleen ja kädet suoriksi sivuille eli olo on kuin ristiinnaulitulla. Sitten vasemmalla jalkaterällä kosketetaan oikeaa kämmentä. Seuraavaksi toisinpäin. Kymmenen toistoa kummallekkin puolelle vuorotellen.

Sitten sama, mutta selällään maaten.

Tekee ihmeitä alaselän jumille.

Suvinen kirjoitti:Kaikki poppakonstit mihin tahansa selän vaivaan otetaan vastaan ja kokeiluun. En haluaisi olla selkävaivainen lopun ikääni, eniten ärsyttää selkäkivun/iskiaskivun kokonaisvaltainen vaikutus elämään ja liikunnan poisjääminen. Ennen sain liikunnasta voimantunnetta, energiaa ja riemua, nykyään vain kipuja ja väsymystä. Vituttaa kuin pientä oravaa.

Kokeile jäsenkorjaajaa. Ja tämä ei ole vittuilua tai pelleilyä, vaan ihan aito ehdotus. Kävin itse kesällä jäsenkorjaajalla karsean nivusesta alas jalkaan säteilevän kivun takia (josta itkin täälläkin). Hoito oikeasti auttoi! En siis itse edes oikein uskonut, että siitä välttis on apua, mutta niin vain oli. Olisin tarvinnut kaksi hoitokertaa (niin paljon kremppaa, lol), mutta nyt hoitaja keskittyi sen tietyn pinteen avaamiseen. Kipu ei poistunut kokonaan heti hoidossa, mutta muutamien päivien jälkeen lähes. Nyt voi liikutella ja levittää.

^Laitoin sulle Yv:tä!

Se tunne kun pallista puuttuu pala nahkaa ja farkun sauma hieraisee ko. aluetta.

Noniin, joku romminpuutosebolahan se iski. Pari päivää saikkua tuntuu kivalta, tässähän on vaan se riski että tämä kestää taas viikko tai kuukausitolkulla ja mulla lähtee treenien keskeytyessä järki.

Georgina kirjoitti:Noniin, joku romminpuutosebolahan se iski. Pari päivää saikkua tuntuu kivalta, tässähän on vaan se riski että tämä kestää taas viikko tai kuukausitolkulla ja mulla lähtee treenien keskeytyessä järki.

Pelkän palstakirjoittelun perusteella psykologisoisin sellaista, että onko treenaamisesta tullut pakkomielle? Onko flunssa kehon tapa himmata? Jos jo etukäteen stressaa sitä, että treeni keskeytyy vaikka viikoksi, ei se varmasti ainakaan nopeuta paranemista. Joskus pitää osata vaan olla.

Vesper kirjoitti:

Georgina kirjoitti:Noniin, joku romminpuutosebolahan se iski. Pari päivää saikkua tuntuu kivalta, tässähän on vaan se riski että tämä kestää taas viikko tai kuukausitolkulla ja mulla lähtee treenien keskeytyessä järki.

Pelkän palstakirjoittelun perusteella psykologisoisin sellaista, että onko treenaamisesta tullut pakkomielle? Onko flunssa kehon tapa himmata? Jos jo etukäteen stressaa sitä, että treeni keskeytyy vaikka viikoksi, ei se varmasti ainakaan nopeuta paranemista. Joskus pitää osata vaan olla.

Mä kyl ymmärrän Geoa. Muakin vituttaa flunssat melkein etukäteen, koska liikkumattomuus on kova paikka päälle.

Jotain kolme+ - viikon hyppykuppaa tuntuu vielä olevan liikkeelläkin, just liikkumisen estävää mutta ei oikein edes saikun arvoista.

Ylermi Ylihankala kirjoitti:

Vesper kirjoitti:

Georgina kirjoitti:Noniin, joku romminpuutosebolahan se iski. Pari päivää saikkua tuntuu kivalta, tässähän on vaan se riski että tämä kestää taas viikko tai kuukausitolkulla ja mulla lähtee treenien keskeytyessä järki.

Pelkän palstakirjoittelun perusteella psykologisoisin sellaista, että onko treenaamisesta tullut pakkomielle? Onko flunssa kehon tapa himmata? Jos jo etukäteen stressaa sitä, että treeni keskeytyy vaikka viikoksi, ei se varmasti ainakaan nopeuta paranemista. Joskus pitää osata vaan olla.

Mä kyl ymmärrän Geoa. Muakin vituttaa flunssat melkein etukäteen, koska liikkumattomuus on kova paikka päälle.

No varmasti kaikki ymmärtää, ei liikkumaan tottuneelle ihmiselle ole "helppoa" lopettaa liikkumista. Mutta viikko-kaksi ei vie kuntoa keneltäkään, ja liikunnalta jäävän ajan voi käyttää vaikka leffassa.

Vesper kirjoitti:No varmasti kaikki ymmärtää, ei liikkumaan tottuneelle ihmiselle ole "helppoa" lopettaa liikkumista. Mutta viikko-kaksi ei vie kuntoa keneltäkään, ja liikunnalta jäävän ajan voi käyttää vaikka leffassa.

Mulla tuli loman vuoksi lepoviikko salilta, vaikka meni vähän flunssaisena niin rautaa nousi enemmän kuin ennen lepoa. Kroppa tarttee sitä lepoakin kuitenkin toisinaan.

Mutta ei se liikunta-addiktio nyt tietysti huonoin mahdollinen ole, paitsi jos sitten ei osaa parantua kunnolla vaan menee pakolla treenaamaan ja hommaa itselleen jonkun pahemman vaivan.

So Hard kirjoitti:

Vesper kirjoitti:No varmasti kaikki ymmärtää, ei liikkumaan tottuneelle ihmiselle ole "helppoa" lopettaa liikkumista. Mutta viikko-kaksi ei vie kuntoa keneltäkään, ja liikunnalta jäävän ajan voi käyttää vaikka leffassa.

Mulla tuli loman vuoksi lepoviikko salilta, vaikka meni vähän flunssaisena niin rautaa nousi enemmän kuin ennen lepoa. Kroppa tarttee sitä lepoakin kuitenkin toisinaan.

Mutta ei se liikunta-addiktio nyt tietysti huonoin mahdollinen ole, paitsi jos sitten ei osaa parantua kunnolla vaan menee pakolla treenaamaan ja hommaa itselleen jonkun pahemman vaivan.

Kyllä se varmaan huumeet voittaa, mutta tunnen kyllä parikin henkilöä, jolla on mennyt terveys treenamisen takia. Kohtuus kaikessa, sano Kekkonen.

En mä ole sitä mieltä että treenaaminen on pakkomielle. Tai no se varmaan riippuu siitä miten sen itse kukin määrittelee. Jos se onkin pakkomielle niin ei varmasti huonoimmasta päästä ole kuten So Hard tuossa jo mainitsikin. Tästähän me väännettiin mun kohdalla täällä jo viime vuonna kun olin siinä saatanan mykoplasmassa yli puoli vuotta. Mä silloin kelailin näitä juttuja aika paljonkin. Tulin silloin siihen tulokseen että kukin ihminen rentoutuu ja palautuu (henkisesti) eri tavoin. Mä rentoudun tekemisen kautta. Musta on hienoa se flow, tunne jossa keskittyy vain ja ainoastaan tekeillä olevaan juttuun. Ratsastus, liikkeen rytmi, tasapaino, hevosen kuunteleminen, oman kropan ja apujen hallinta. Juoksussa askelten rytmi, hengitys ja mahdollisesti ne biisit jotka on ottanut mukaansa. Jos tekee pitkää kuulasarjaa niin pitää koko ajan miettiä eri vaiheiden tekniikan osasia, hengitystä ja rytmitystä. Kyykkäämisen hienouteenkin alan päästä vähän sisälle.

Mä en rentoudu vain olemalla!!!! Mua alkaa vaan ahistaa, tunnen oloni levottomaksi, en osaa keskittyä mihinkään ja nukun huonosti joiden seurauksena oonkin sitten helvetin ärtyisä ja lyhyellä pinnalla.

Eli mä ymmärrän että mun kunto ei siihen romahda, ei mua se huoletakaan varsinkaan kun en nyt tähtää mihinkään kisoihin. Enkä treenaa kipeänä, se on vaarallista ja ei kehitä. Mutta pää siihen kyllä meinaa posahtaa. Kyllä tämä päivä-pari menee mutta todellakin toivon että tämä menis vaikka nyt tällä viikolla jo ohi.

Nuppi voi rentoutua tekemällä, mutta kroppa vaatii lepoa. Pidän joka viidennen viikon paussia kuntoilusta lukuunottamatta leppoisia kävelylenkkejä.

Vaiva ei (periaatteessa) ole mulla vaan 2/3 lapsella. Silti lääkittäväksi joutuu koko porukka.
Meille ilmestyi täitä. Saatanan inhottavaa.

Selkä päksähti, eikä mulla oo mitään tietoa että missä.Tulin töistä, söin, join kahvit sohvalla ja töllötin hiukan töllötintä. Nousin aikeinani alkaa remonttihommiin. Jäi vähän aikeeksi. Liikkuminen on vaikeaa ja ehdin jo vuodattaa kyyneleitä ja huutaa hellulle kurkku suorana, että ÄLÄ VITTU KOSKE SAATANA. 1200mg ibuprofeenia auttoi sen verran, että pystyn käymään vessassa ja tod näk suihkussa. Saas nähä pääsenkö aamulla ylös, kävely on nytkin käyrää. No, aamulla työmaalle joka tapauksessa, potilaana tai työntekijänä.

Kipu oli alkuun sen tyylistä, että lannerangan ympärillä olevat lihakset on ihan supussa. Sitten kipu alkoi säteillä heikosti lantion sivulla olevaan lanneluun korkeimpaan kohtaan - mikähän lienee sen oikea nimitys. Nyt kipu on tasaista, mutta siedettävää. Tarvin apua kyljen kääntämiseen ja ylösnousemiseen. Jee.

Ihan pikkusen tekis mieli taas tökkiä, että jos noin kivuliaan kohtalon on kohdannut, niin se lyhin tie on näppikselle ja itsediagnoosi. Kärsi!

Mitäs pahaa minä sulle olen tehny? Vai onko joku muu ja nyt purat sitä?

Siinä olet oikeassa, että itsediagnoosiksihan se meni. Mulla on ihan vaan tylsä noidannuoli. Sain nukuttua ja särkylääkkeet toimii.

Minä en silti toivo kärsimystä kenellekään muulle, mut ihmisethän on erilaisia.

annepa kirjoitti:Kipu oli alkuun sen tyylistä, että lannerangan ympärillä olevat lihakset on ihan supussa. Sitten kipu alkoi säteillä heikosti lantion sivulla olevaan lanneluun korkeimpaan kohtaan - mikähän lienee sen oikea nimitys. Nyt kipu on tasaista, mutta siedettävää. Tarvin apua kyljen kääntämiseen ja ylösnousemiseen. Jee.

Valitettavan tutun kuuloista. Mä en meinannut päästä aamuisin sängystä ylös, kun kipu oli niin kova, ettei jalat kantanut. Konttaamalla liikkeelle ja pikkuhiljaa seiniä pitkin ylös kiiveten. Elämäni kovin kipulääkitys, että pystyi joten kuten kävelemään.

Vagabondo kirjoitti:Elämäni kovin kipulääkitys, että pystyi joten kuten kävelemään.

En ole kivuttomaksi vielä päässyt, mut buranalla ja panadolilla pärjää niin, että pystyy liikkuun. Olen töissä. Sain työkaverilta lainaan satulatuolin, mulla on mukana tyyny ja retkipatja, jolla nyt pötköttelen huoneeni lattialla sääret tuolilla. Lisäksi on sähköpöytä, eli työnteko onnistuu seisten. Kyllä tässä pärjää ainakin siihen asti, että pääsee lääkärille kolmen maissa.

Kyllä mieki meinasin eilen tipua polvilleni muutaman kerran.

Pakollisen keittopaaston (enkä nyt tarkoita mitään viinapaastoa) päätteeksi saatoin alkaa taas syödä kiinteää ruokaa. Meni heti suoli läpiajolle eli kaikki tulee ulos samantien. Siistii.

neljä päivää flunsssaa takana töihin huomenna..

Ei ole nyt mitään fyysistä vaivaa tarjolla. Jännää, että on laitettu näinkin terveeseen kehoon niin sairas mieli.

Tuossa muutama viikko sitten katsoin telkusta taas olikos se Tappava Ase/Lethal Weapon kakkonenko se oli. Siinä on pahiksena äärimmäisen kova jätkä, häijy albiino Joshua. Jonka äijyyttä ja lojaalisuutta esiteltiin, että antoi polttaa käsivarttaan sytkärillä ilmeenkään värähtämättä.

Silloin luonnollisesti tuhannen päissäni tulin ajatelleeksi, että onkos tuo sittenkään niin kova juttu. Käristin siis kyynärvarttani sytkärillä. En niin pitkään kuin leffassa äärimmäisen kovalle jätkälle Joshualle tehtiin, kunhan laskin hitaasti kolmeen. Ei tuntunut minun kipuasteikollani juuri miltään. Eikä heti näkynyt ihovaurioitakaan. Mutta palovammahan siitä tuli. Ei infektiota, kunhan kutisi ja rupeutui.

Ei haittaa. Muuta kuin että soikiomainen arpi tai tummentumahan siihen jäi, valkeneeko koskaan? Tän voisi pyskologi tulkita joksikin itsensä viiltelyksi. Mutta kun sellainen kai tehdään koska halutaan tuntea olevansa elossa. Kyllä minä tunnen jatkuvan vitutuksen takia muutenkin elämää. Kunhan yritin ihan yksityisesti testata kivunsietoani ja kovajätkyyttäni. Pillua tarttis saada, vittu sentäs.

Olkaniveleen ilmestyy tympeä särky pienestäkin rasituksesta. Samalla sormet alkavat puutua.
Ihan saatanan ärsyttävää; estää käytännössä kaiken treenin johon tarvitaan käsiä. Alkaa haitata myös arkihommia.

Ikävaiva?
Mä en ole pystynyt pariin vuoteen tekmään oikealla käsellä voimaharjoitteit koska olkapäässä tukirakenteet repsottaa ja valkuaiset viallisia..

Mjoo, kaksi päivää on koskenut vasenta jalkaterää, kun astelee niinkuin sähköiskuja saisi, hermovika? Päässä.
Pohjalla on marssimurtuma kskivarpaan kolmannen nivelen yläpuolella, rasitteena pikkuisen kasvanut paino ja paska reisi murtumut ja sentin tosta lyhempi, viimeviikonloppuna rinkkaa kansin viinalla ja muulla lasitevaralla höystettymnä, jotain vikaa jänteissä..