Kitinä

Kyse vainajan tunnistamisesta. Ruumiinavaus tehdään "tietenkin" koska kuolinsyy epäselvä.

Jos kroppa on saanut rauhassa "tekeytyä" huoneenlämmössä viitisenkin päivää niinkuin nyt on tämän hetkisen arvion mukaan käynyt, sormenjäljistä ei ole apua. Luojan kiitos ei tarvinnut mennä oikeuslääketieteellisen kylmiöstä faijaa tunnistamaan. Mieluummin muistan hänet elävänä kuin "toxic avengerin" näköisenä biomassana.

Kummallista, että kun vainaja löytyy asunnosta, jossa
asunutta henkilöä ei nyttemmin näy elossa ja vainaja oletettavasti sopii asunnossa aiemmin asuneeseen henkilöön, niin ei voida riittävällä varmuudella hyväksyä, että vainaja on talossa asunut henkilö.

Selvyyden vuoksi; en millään muotoa väitä kertomaasi vastaan, mutta ihmettelen, miten vaikeaksi kuoleminen on mennyt.

Minusta on täysin käsittämätöntä että DNA-testiin menee enemmän kuin vuorokausi tai max 2. Yksityiset yritykset pystyvät siihen, miten ei julkinen valta.

Hel**tin kipeät selkänikamat, kyynärpäät, sorminivelet ja olkapäät. Argh. Eikä lääkkeet tahdo auttaa.

Toisaalta ymmärrän viranomaisia - että halutaan olla perinpohjaisia. Eihän se ole mikään pikkujuttu julistaa kansalainen kuolleeksi. Ei mahda olla kovin iisisti undoable prosessi.

Siltikin, mikä on todennäköisyys että mies poistui kotoaan ottamatta vaatteita tai lompakkoa, jätti auton pihaan, valot päälle ja television auki ja katosi - ja samaan aikaan jostain sisään on puikahtanut toinen mies joka sitten hupsistaheijaa kuoli siihen olohuoneen lattialle. These things happen, eh?

Oksikodonia menee parhaimmillaan 2*40mg päivässä. Tuo lantio-persus on niin stnan kipeä. Kipu on levinnyt vasemman kankun alta molemmille puolille. Välillä säteilee alavatsaan ja kiveksiin. Ei auta venyttelyt eikä vanuttelut. Tiedä sitten johtuuko kolmiolääkkeistä mutta oon myös aivan tolkuttoman väsynyt. Viime yönä 10h ja päälle parit päiväunet. Toissayönä oksensin keskellä yötä. Laihtumista en ole havainnut eikä kakkelbergissa näy verta.

Vatsakivut kuitenkin taas pahenemaan päin. Litalginia rouhin, ei ole oikein muutakaan. Lasken päiviä ohutsuolen tähystykseen. Magneettin vielä pari vkoa.

Niin hullulta kuin se kuulostaakin - ottaisin mieluummin heti syöpädiagnoosin kuin enää päivääkään tätä epätietoisuutta. Olen ollut viimeksi täysin kivuton kokonaisen päivän 3.5 vuotta sitten. Jossakin määrin näihin on tottunut ja kipukynnyskin noussut. Ei tämä krooninen kipuilu ja epätietoisuus elämän laatua kyllä mitenkään paranna.

I feel you. Epätietoisuus ennen omaa reumadiagnoosiani kesti yli kymmenen vuotta puuttellisella ja toimimattomalla lääkityksellä, ja se oli perseestä. Vaikka kivuttomia päiviä ei olekaan ollut viiteentoista vuoteen, pelkästään se että kivulle on syy, nimi ja täsmälääkkeet hidastamaan tuhoja, auttaa jo paljon psyykkisesti. Jaksamista!

Jos kuvittelitte, että raportoin sukupuolitaudistani, ette voisi olla enempää väärässä. Mutta epäilen pitkän aikaa hiljalleen kehittäneeni elämäni ensimmäisen tenniskyynerpään oikeaan käsiraajaani. Tai mistä minä tiedän mikä pirullinen tauti tämä on, kun ei aikaisemmin ole vastaan sattunut. Huomenna työterveyteen selvittämään asiaa.

^

^ En mä mikään kyborgi ole.

^ Kuitenkin revit rautaa säännöllisesti, vai mistä luulet vaivan tulleen?

Alun perin en tiedä. Hiihto ja yksi remppahomma pahensi. Ei ole mitään selkeää lähtösyytä. Salilla ei oikein tule pahoja liikeratoja tähän vaivaan.

Ylermi Ylihankala kirjoitti: ↑28.04.2021 18:51 Jos kuvittelitte, että raportoin sukupuolitaudistani, ette voisi olla enempää väärässä.

Ei ne tartu WC-pöntön kannesta!

Vasemmassa hiirikädessä rannekanava-syndrooma, noinniinku virallisesti. ENMG parin viikon kuluttua. Sieltä sitten tarvittaessa leikkausjonoon. Luoja yksin tietää miten pitkä sekin on.

Kumma miten nää vaivat ja haisteet aina kasautuvat.

Tällä viikolla valvonut kaksi kokonaista öitä tuon lantiokivun takia. Hitoksensa hidasta univeloista palautuminen näillä vuosilla.

Parin kk sisällä kaksi eri lääkäriä on kahdessa eri tilanteessa nostanut esille, että osa näistä mystisistä kivuista ja vatsavaivoista on puhtaasti stressiperäisiä. Viimeksi ehdotti ihan suoraan että "voisi olla hyvä käydä juttelemassa jollekulle". Hieman jopa alkoi vituttaa.

Sitäkö korttia pelaatte että kun Käypä Hoito (tm) ei selitä vaivoja, potilas on automaattisesti luulosairas? Kipuahan ei voi mitata eikä kuvantaa, mutta ei se tarkoita sitä etteikö sitä olisi.

Ihan varmaan stressi vaikuttaa fyysiseen vointiin. Sekin voi olla mahdollista että tarkkailen oloja ja vaivoja nykyään turhankin tarkkaan. Eikö se näillä taustoilla ole luonnollista? Ettei halua antaa isolle ässälle yhtään etumatkaa? Ei mulla ole mitään pakkomiellettä että kyse on "pakko" olla syövästä. Mutta jokin elimellinen syy näihin vaivoihin on pakko olla. Kyseessähän voi olla ihan joku toiminnallinen suolistohäiriö jota vaan ei ole saatu vielä kiinni.

Varmasti ennenaikaiseksi osoittautunut "kuolemantuomio" ja se miten minut puolen vuoden syöpähoitojen jälkeen oltiin valmiina heittämään palliatiiviseen hoitoon kuolemaan on vaikuttanut ajatuksiin ja fiiliksiin. Olen edelleen vihainen siitä miten kaikkea mahdollista ei puolestani tehty. Kovasti opettavainen kokemus tuo karuudessaan oli. Osaan arvostaa elämää ja terveyttä aivan eri tavalla nykyisin. Monella tavalla viimeiset 2.5 vuotta ovat olleen parasta aikaa elämässäni.

Ohutsuolen CT-tuloksia odotellessa.

Täysin yleisellä tasolla; kipu on todellista, mutta mikä sen aiheuttaa, on aina laajempi kysymys. Psyykeä ja ruumista ei voi erottaa toisistaan.

Edelleen korostan, että puhun yleisellä tasolla.

Voin hyvin kuvitella, että tämän tyyppiset asiat ovat kovin hankalia sekä potilaalle että hoitaville lääkäreille. Mä en tietenkään voi ottaa mitään kantaa KKK:n oireisiin tai kivun syihin ja vastaaviin, niistä, eli todellisesta tilanteesta ja siis itse asiasta, en toki sano mitään. Mutta puhtaasti tekstianalyysin tasolla ikään kuin for the sake of argument voi kuitenkin huomata, että KKK:n reaktiossa lääkärin ehdotukseen, että kipukokemuksessa voisi olla mukana psykosomaattinen elementti, on itse asiassa nähtävissä kolmea erilaista reaktiolinjaa. Voisi ajatella, että KKK:n kannattaisi reflektoida näitä kolmea linjaa ja miettiä, mikä niistä on hänen linjansa.

1. Koko idea siitä, että kyseessä voisi olla psykosomaattinen stressireaktio, on loukkaava ("jopa alkoi vituttaa"). KKK vieläpä jatkaa, että psykosomaattinen tulkinta tarkoitata, että potilasta pidetään luulosairaana eikä kipua oikeasti ole olemassa. Mä luulen, että tämä loukkaantunut jatkojohtopäätös ei ole perusteltu. Psykosomaattinen stressireaktio ei kai tarkoita luulosairautta eikä missään nimessä sitä, etteikö kipu olisi ihan todellista (kuten Dave korostaa). Pikemminkin, se olisi vain yksi mahdollinen diagnoosi kivun syistä, jonka pohjalta kipua voitaisiin hoitaa laajemmin menetelmin ("voisi olla hyvä käydä juttelemassa jollekin"). En tiedä, onko loukkaantunut tai paranoidi reaktio ("sitäkö korttia pelaatte") ihan perusteltu.

2. KKK myöntää, että stressi vaikuttaa fyysiseen vointiin, ja että hän mahdollisesti tarkkailee tuntemuksiaan aika intensiivisesti. Hän kuitenkin tulkitsee tämän ikään kuin syytöksenä ja haluaa voimakkaastikin esittää, että tällaiselle olisi hänen tilanteessaan niin hyvät syyt, että ei häntä tästä voisi syyttää ("eikö se näillä taustoilla ole luonnollista?"). Mä ymmärrän lääkärin ehdotuksen nimenomaan niin, että kyseessä ei ole syyte, vaan juuri lääkärin havainto siitä, että noilla taustoilla psykosomaattinen reaktio tosiaan olisi ihan luonnollista. Jos kerran sekä KKK että lääkärinsä ovat sitä mieltä, että psykosomaattinen reaktio olisi mitä luonnollisin reaktio tuohon taustaan, niin sitten ehdotusta psykosomaattisen reaktion mahdollisuudesta ei kai ole perusteita ottaa loukkaavana tai syytöksenä?

3. Varmuus siitä, että "jokin elimillinen syy näihin vaivoihin on pakko olla". Kun vaivojen kirjo on aika laaja, on varmaan vähän suppeaa etsiä "elimellistä syytä" (yksikössä ja määräisellä artikkelilla) vaivoihin, vaan hyvin voisi olla avoin tilanteelle, jossa eri vaivoihin on erinäisiä syitä, ja ne kaikki sekoittuvat aika hankalasti analysoitavaksi ja diagnosoitavaksi sekasotkuksi. En ole ihan varma, että kannattaa kategorisesti kieltäytyä yhdestä avuntarjoamislinjasta, joka rakentaa psykosomaattisen stressireaktion mahdollisuudelle, joka KKK:n omastakin näkökulmasta olisi siis tuolla taustalla täysin luonnollinen. Toki samalla argumentilla ei varmaan kannata myöskään lopettaa puhtaasti somaattisten selityslinjojen etsimistä, vaikka laajentaisikin selvittelyä psykosomaattiselle puolelle.

Lisättäköön vielä Daven tapaan loppuun toisto siitä, että en tietenkään pysty sanomaan KKK:n oikeasta tilanteesta yhtään mitään. Pystyn puhumaan vain tuosta yhdestä viestistä, jossa näen deskriptiivisen ja preskriptiivisen sekoittumista sekä jopa loogisia ristiriitoja. Puhun vain noiden lauseiden semanttisista suhteista toisiinsa, en siitä, mitä KKK:n kropassa ja maailmassa olemisessa tapahtuu.

Ylermi Ylihankala kirjoitti: ↑28.04.2021 18:51 Jos kuvittelitte, että raportoin sukupuolitaudistani, ette voisi olla enempää väärässä. Mutta epäilen pitkän aikaa hiljalleen kehittäneeni elämäni ensimmäisen tenniskyynerpään oikeaan käsiraajaani. Tai mistä minä tiedän mikä pirullinen tauti tämä on, kun ei aikaisemmin ole vastaan sattunut. Huomenna työterveyteen selvittämään asiaa.

Sama! (Paitsi kirjoitusasu - "kyynerpää" kuulostaa liian ruotsalaiselta jopa mun makuuni. Mua vaivaa (ehkä) tenniskyynärpää. Enkä mä varmaan mene ihan helposti työterveydenhoitoonkaan tästä asiasta...) Ei ole helppoa tämä keski-ikäistyminen. Olen itsekseni, salaa ja huomaamatta, hihitellyt työpaikan erilaisille ergonomiahiirille ja muille huomionhakuisuuksille, mutta nyt tämä reilu vuosi etätyötä ilman hiirtä läppärin touchpadia(?) hinkaten huonossa asennossa vaatii ehkä veronsa.

Aika suuri osa noista on hoidettavissa aivan perusjutuilla. Perinteinen hiiri, rannetuki hiirelle ja näppikselle. Toki seuraavaksi sitten mennään sitten esim. pystyhiireen tai rollermouseen. Mutta noista kannattaa aloittaa.

Paljon näkyy nyt noita kotikonttorin ongelmia, kun tehdään läppärillä hommia.

urpiainen kirjoitti: ↑03.05.2021 11:28 Olen itsekseni, salaa ja huomaamatta, hihitellyt työpaikan erilaisille ergonomiahiirille ja muille huomionhakuisuuksille, mutta nyt tämä reilu vuosi etätyötä ilman hiirtä läppärin touchpadia(?) hinkaten huonossa asennossa vaatii ehkä veronsa.

Nyt korjaat ergonomian heti perustasolle: Seisomapöytä, kunnon näyttö, kunnon näppis, normaali hyvä hiiri.

Tein joskus hommia hetken paskalla mäkkihiirellä ja sain ranteeni paskaksi alle päivässä.

Mä olen ajatellut pikemminkin ylipitkää, osin palkatonta kesälomaa, jonka aikana joisin viiniä vain vasemmalla kädellä.

Gattaca, oletko se sinä?!

^ Se on sitten oikea ranne sökönä heti kesän alussa.

Potkaisin eilen varpaan sohvanjalkaan, nyt se taitaa tulehtua. Jos historiaan voi luottaa niin huomenna saatanallinen kuume.

Tjah. Tulkoon aurinko ja auringonpaiste pian! Psori leviää taas pitkin ihoa ja niveliä lääkkeistä huolimatta.

Alan taipua sille kannalle, että tuo psykiksen mahdollisuus olisi sekin syytä sulkea pois. Asiasta on huomauttanut nyt useampikin terveydenhoitoalan ammattilainen ja jopa paras kaveri.

Kun se "kuolemantuomio" aikanaan tuli niin sehän veti minut henkisesti ihan polvilleni. Muistan harkinneeni jopa homman jouduttamista oma-aloitteisesti. Ajatuskin siitä että pikkuhiljaa näivettyy ja kuihtuu pois oli täysin sietämätön. 3-5v oli elinikäennuste, kun palliatiiviseen ohjasivat.

Sitten kaikki kääntyi yhdessä hetkessä päälaelleen. Olisiko mennyt vähän toista kuukautta kun "toisen mielipiteen" saatuani makasin leikkauspöydällä. Sen jälkeen oli täysi työ keskittyä lääkkeiden alasajoon ja 2kk myöhemmin olin taas täyspäiväisesti töissä.

Duunissa olin niin monta kierrosta kollegoja jäljessä, että oli pakko painaa koko ajan epämukavuusalueella. Olin alakohtaiselta työkokemukseltani ja osaamiseltani niin paljon nuorempia kollegoja jäljessä että oli PAKKO omaksua maksimaalinen määrä tietoa mahdollisimman lyhyessä ajassa. Perseessä tietty pelko siitä että esimiehet tajuaisivat etten olekaan oikeasti niin pätevä kuin ehkä paperilla näytin.

Lisänä rokassa tietyt ristiriidat parisuhteessa, kipuilu laskeneen fyysisen suorituskyvyn kanssa... en edes jaksa listata kaikkea.

No. Pari vuotta on nyt menty täysiä, opiskeltu, treenattu, silitelty parisuhteen ryppyjä, nyt sitten faijakin kuoli... Ehkä jossain kohtaa olisi pitänyt käsittelemään tuota että minut oltiin valmiita heittämään roskikseen vain puolen vuoden hoitojakson jälkeen. Sitä en perkele ole vieläkään antanut niille lekureille anteeksi, vaikka sen jälkeen minusta on kyllä pidetty hyvää huolta. Ikään kuin systeemi olisi tajunnut mokansa ja haluasi sitä nyt epäsuorasti hyvittää.

Sehän tässä on hullua, etten oikeastaan koe itseäni stressaantuneeksi. Mutta kroppa viestii kyllä toista. En nuku kunnolla edes lääkkeillä. Rytmi on yleensä 3-5 paskasti nukuttua yötä, sitten vedän 12h kun en yksinkertaisesti enää pysy hereillä ja sitten valvominen alkaa taas. Valveilla leposyke on maratoonaritasoa (50-55 bpm) mutta nukkuessa harvoin alle 80 bpm. Keskittymiskyvyn ja muistin kanssa on vaikeuksia. Räjähtelen todella helposti, mutta vastaavasti itku on todella herkässä ihan ihmeellisistäkin asioista.

Minut on nyt tutkittu ja tähystetty joka puolelta moneen kertaan. Periaatteessa olen terve mies, nautin elämästäni ehkä enemmän kuin koskaan aikaisemmin, mutta jokin on silti vialla. Eikä pelkästään isän kuolema.

Ehkä toi itseanalisointikin voi mennä liian pitkälle ja olis aika ottaa objektiinen ammattilaisen mielipide.