Kitinä

Vesper kirjoitti: ↑26.10.2021 11:48 Tuun tänne säännöllisesti tsekkaamaan, oisko KK:lla jotain päivitystä. Aina vähän kauhistuttaa, kun ei ole.

Viime aikojen päivitykset on olleet leffaketjussa, joka voi olla myös ihan hyvä merkki.

exsu kirjoitti: ↑26.10.2021 11:51 Viime aikojen päivitykset on olleet leffaketjussa, joka voi olla myös ihan hyvä merkki.

Hmm, äidilläni todettu kuulohermokasvain, 1,5cm halkaisijaltaan, vasemmalla, vielä ei tietoa laadusta eikä kasvunopeudesta. Mummillani oli samanlainen oikealla, kasvoi nopeasti ja leikattiin v. -85. Leikkaus vaurioitti kuulo- ja tasapainohermon leikkausvirheen vuoksi, ja kuntoutuminen vei aikaa. Nyt en toivo kyllä samaa äidilleni.

Muoks. Ai niin, saihan kasvohermokin osuman siinä.

Joku kausiväsymys iski päälle. Voisin nukkua vuorokauden ympäri, 8 tuntia ei riitä mihinkään. Kirkasvalolamppu tehokäytössä ja ulkoilua joka välissä missä vain mahdollista. Montakos kuukautta tätä olikaan taas edessä?

exsu kirjoitti: ↑01.11.2021 8:36 Joku kausiväsymys iski päälle. Voisin nukkua vuorokauden ympäri, 8 tuntia ei riitä mihinkään. Kirkasvalolamppu tehokäytössä ja ulkoilua joka välissä missä vain mahdollista. Montakos kuukautta tätä olikaan taas edessä?

Minulla ei varmasti noin voimakkaana sama juttu, mutta tammikuussa itsellä helpottaa isommin. Lumen tulo ja maassa pysyminen sekä tästä seuraavat hiihtolenkit auttavat. Pitää pysyä kiireisenä, koska aina kun on hiljaisempaa, alkaa väsyttämään. Kai se on auringon valon puute.

Perseilyä takana, joten refluksi ja IBS jyllää.

Munkkielo: ON

Telkkarista tulleen Levottomat-leffan hengessä:

...

(En viitsinyt pilata toista ketjua, jossa oli ihan asiallista keskustelua siitä, että "en ole koskaan.")

Luultavasti asia ymmäretään väärin, tai ainakin kadun postausta n. 12 tunnin sisällä.

nokkaelain kirjoitti: ↑10.11.2021 15:20 En ole koskaan saanut orgasmia yhdynnässä

(En viitsinyt pilata toista ketjua, jossa oli ihan asiallista keskustelua siitä, että "en ole koskaan.")

Sehän nimenomaan ei ole asiakeskustelu, vaan tarkoituksena on mainita asioita joita ei ole tehnyt, mutta olettaa toisten tehneen.

Tenniskyynärpää haittaa nukkumista.

Oon diagnosoinut itseltäni ihosyövän. En ole halunnut siitä oikeaa diagnoosia, joten en ole mennyt lääkäriin. Tänään sain vihdoinkin aikaiseksi ottaa siitä valokuvan työterveyshoitajalle lähetettäväksi. Oikeasti se ei näytä yhtään samalta kun mikään kuva mitä olen internetistä löytänyt ihosyövistä, mutta ne kuvat on yleensä otettu noin 100 vuotiaista ihmisistä ja mun iho näyttää muutenkin ihan erilaiselta kun niissä. Eli vaikea verrata.

Vaiva on siis ranteessa sitkeästi kuukausia pysytellyt rakkula tai muu näppylä, joka ei oikeastaan tunnu miltään, mutta saa minut pohtimaan syöpämahdollisuutta aina sen nähdessäni.

^ suosittelen homeopatiaa. Se toimii paremmin itse diagnosoituun syöpään kuin kadulta ostetut solun salpaajat.

Mä oon harkinnut lähinnä amputaatiota toistaiseksi, mutta odotan nyt mitä työterveys tästä tuumaa.

Työterveydestä kolme eri ammattilaista on nyt katsonut kuvaa mun ranteesta. Lääkäri lähetti eteenpäin livelääkärille, joten ei tuo varmaan ainakaan ihan alleviivaten ole vain luulotautia.

Harmi, että täällä ei ole enää galleriaa. Olisit voinut hankkia vielä parin kokeneen internet-diagnostikon käsityksen. Tai no, ehkä me ei edes tarvita kuvaa.

urpiainen kirjoitti: ↑29.11.2021 11:05 Olisit voinut hankkia vielä parin kokeneen internet-diagnostikon käsityksen.

Joka paikan puoskarirykmentti odottaa herkeämättä tiiviinä rivistönä toimeksiantoja.

Työterveyslääkäri puukotti tuon rakkulan tänään irti ja postitti patologille. Tälle arvonnalle saadaan siis vielä asiantuntijalausunto! Paikallinen tulehdus oli puukon kanssa heiluneen kaverin arvio, mutta oireet oli vähän epätyypilliset.

Tänään sain patologin lausunnon. Reaktiivinen tulehdus, ja kun hoitotoimenpidekin on jo suoritettu eli leikattu mokoma kokonaan pois, niin homma on tältä osin selvä.

Toivon vain yhtä asiaa joululahjaksi.Diagnoosia.

Kertaus: 1.5v sitten alkoi vaivata istuessa vasemman kankun alla "jokin ylimääräinen". Ikäänkuin olisi istunut marmorikuulan päällä.
Matkan varrella tutkittu:
- eturauhanen ja virtsaputki
- ultrattu, magneettikuvattu lantion seutu
- SPET-TT eli radioaktiivisella tehosteaineella etsitty neuroendokriinisiä kasvaimia
- gastroskopia
- kolonoskopia - kahdesti
- ohutsuolen TT
- normaalit TT:t syöpäkontrolleihin liittyen
- käyty psykologin luona juttelemassa
- käyty fysikaalisissa hoidoissa ja koetettu tens-vekotintakin (humbug)

Lopputulema: missään ei näy mitään syytä, miksi mieheen koskee. Kipu vaan leviää ja monimuotoistuu koko ajan. Pahimillaan istuessa tai maatessa. Manifestoituu eniten nivusten alueelle. Maatessa ei merkitystä oletko kyljelläsi vai selälläsi vai vatsallasi. Liikkuessa kipu asteikolla 1-10 maltillinen kolmonen, istuessa ajoittain seiska. Maatessa nousee ysiin asti. Sen pisemmälle en yleensä kuulostele vaan käyn lääkepurkilla.

Lisäksi vanhoja tuttuja suolistovaivoja, luulen että ovat ihan eri vaiva.

Kipulääkitys ollut päivittäin 6kk. Nyt lyhyen ajan sisällä triplattu ja rouhin päivittäin 60mg oxyjä ja 300mg lyricaa - että jotenkin "pystyy olemaan"

Nukkumiset on mitä sattuu. Keskimääräinen yöuni on lyhentynyt puolisen tuntia viimeisen kk aikana. Viimeisen viikon aikan ruvennut tulemaan sellaista kropan nytkähtelyä ja unesta heräämistä henkeä haukkoen paniikissa. Eli on tässä henkistä kuormaakin mukana. Tuntuu vaan älyttömältä että psykosomaattinen kipu manifestoituisi aina samaan paikkaan ja johdonmukaisesti pahenisi.

Toki välillä ympäri kroppaa tulee random pisto- ja viiltokipuja. Lähimuisti on ihan paskana, unohtelen asioita enemmän kuin koskaan ennen. Välillä tuntuu että tasapaino on hukassa ja katseen kohdistamisessa on haasteita. Hillitön väsymyskin välillä vaivaa, saatan vedellä viikonloppuna 11h unta ja parit päivätorkut päälle.

Seuraavat tutkintolinjat on neurologi ja psykologi. Terapiaan haluan joka tapauksessa, mutta luulenpa että näillä taustoilla ei lähetettä tarvitse juuri ruinata. Neurologilta toivon että sulkee mahdolliset vakavammat neurologiset vaivat (kuten MS) pois.

Tää on niin monilla tavoilla aivan persiasta. Tätä kirjoittaessa makaan sängyssä selälläni. Jokin yrittää tulla ilmeisesti oikean kyljen kautta ulos ja jalkovälissä joku yrittää tunkea ilmeisesti Jack Daniesl-flindaa perseestä sisään.

Paino on ennallaan eikä mitään muitakaan selviä syövän merkkejä ole näkyvissä (ainakaan neuroendo-kasvainten). Käyn salilla nelisen kertaa viikossa ja filettä alkaa pikkuhiljaa pakata oikeisiin paikkoihin. Tykkään kovasti.

Työnteko on vaan tolkuttoman vaikeaa. Yritä tehdä keskittymistä vaativaa työtä neljän tunnin yöunilla jotka nekin on haettu purkista. Jotain hyvääkin vuosien ryyppäämisellä. Osaan toimia aika hyvin automaattiohjauksella. Joskus tuli sekin taito opittua, sekä kännissä että krapulassa.

Vaimon kanssa käyty pitkiä keskusteluja joissa molemmat ehkä ensimmäistä kertaa, yhtään kaunistelematta on tuoneet tunteitaan ja ajatuksiaa esille. Olen varovaisen toiveikas mutten sokea optimisti.

Viime viikonloppuna oli yksi kivuton päivä - ensimmäistä kertaa since who knows when. Melkein menin kotikadulle juoksemaan interflora-hyppyjä pakkaseen kun kerrankin ei sattunut. "Onneksi" seuraavana päivänä palattiin ruotuun taas... Muutamia lyhyitä jaksoja jolloin masennusoireita, mutta hämmästyttävän nopeasti ovat taittuneet. Töissä olen ihme ja kyllä tähän saakka ollut ainakin omasta mielestäni varsin aikaansaava - toistaiseksi. Ei tule jatkumaan jos yöt on jatkossakin heräilyä ja valvomista...

^Todella paskamainen tilanne, enpä osaa muuta kuin pidellä peukkuja että jokin syy ja ratkaisu löytyy. Mielellään siis hoidettavissa oleva.

Psykosomaattinen oireilu (kivut ja kehollisten toimintojen muutokset) voi kyllä mainiosti kohdistua vain ja ainoastaan tiettyihin paikkoihin. Menemättä yksityiskohtiin mulla on ollut (ei ole enää, thank god) vuosikausia (puhutaan siis kymmenistä vuosista) kestävää psykosomaattista oirelua. Se oli aina suunnilleen samanlaista, mutta vaikeusaste vaihteli (vaikeasta vitun vaikeaan). Neurologiset ja elimelliset syyt suljettiin pois, joten ei liittynyt sellaisiin. On ihan uskomatonta, miten voimakkaita ja invalidisoivia psykosomaattiset kivut ja/tai muu oireilu voi olla.

Tämän on tarkoitus olla lohduttavaa siinä mielessä, että sulta ei löydettäisi mitään uusia syöpiä tmv. vaan saisit apua terapiasta. Tai sitten tosiaan löytyisi jokin neurologinen syy, jota voi hoitaa. Tsemppiä!

Neurologilla käyty. Haistattali hyvän tovin, sitten tehtiin ns. neurologinen kartoitus, eli tutki koordinaatiota yms.
Yllätyin itsekin aika lailla, että kolmesta testistä tuli poikkeava löydös.

Käsivarret suoraan ojennettuna - oikean käden pystyy painamaan alas suunnilleen yhdellä sormella. Toistettiin testi - sama tulos. Ja neurologi oli pienikokoinen naisihminen ja mä oon käynyt nyt aika lailla vuoden 3-5 kertaa viikossa puntilla - enkä vaan räpläämässä itseäni tai kännykkää.

Silmät kiinni kantapäät yhdessä seisonta - mies kaatuu vasemmalle.

Silmät kiinni kuvitteellista viivaa pitkin kävely - pari askelta ni mies kaatuu, yleensä vasemmalle.

Tunnustettava on että noita tasapainon menetyksiä on tullut välillä, mutta ne on olleet yksittäisiä insidenttejä joten en ole kiinnittänyt niihin huomiota. Liikkeelle lähtiessä jalat on aivan saatanan jäykät nykyään, tääkin on uutta. Panin iän piikkiin.
Lähimuisti on mennyt aika huonoksi, olen pannut sen hillittömän ärsyketulvan ja kovan työstressin piikkiin.
Puheenmuodostuksessa on lähes päivittäin pieniä ongelmia. Tämä on oikeasti ärsyttänyt, koska olen aina ollut ylpeä kyvystäni virheettömään verbaaliseen ulosantiin, enkä ole keksinyt tälle syytä. Välillä pitää oikeasti keskittyä ja muotoilla lause valmiiksi päässä ennen kuin sen voi sanoa.

Seuraava steppi on siis pään MRI.

Ristiriitaiset tunteet.

Yhtäältä - en halua stressata etukäteen. Voi olla että kaikki yllä kuvattu selittyy lääkkeiden sivareilla, stressillä, whatnot.

Toisaalta - mietin (lue: pelkään hieman) MS-tautia. Ja toisin kuin syöpä"taistelu" - sitä ei voi voittaa. Nykylääketiede ei tiedä siihen parannuskeinoa. Taudin etenemistä voidaan vain hidastaa.

SyöpäVuodesta ei ole tarkkoja muistikuvia. Ehkä parempi niin. On kuitenkin yksittäisiä tilanteita jotka jäivät mieleen. Kuten:
Kuopuksen kanssa hiekkalaatikolla. Kevätaurinko paistaa, minä palelen mustissa vaatteissani. Istuin siinä pojan leikkiä katsellen, en jaksanut oikein osallistua. Katsoin alas reisiini. Puristin polvet yhteen. Työnsin vaivatta nyrkin reisien välistä. Puoli vuotta aikaisemmin ja 25kg painavampana reidet olivat pyöräilyharrastuksen ansiosta vähintään sisäfilettä, jos ei Kobea, eikä niiden reisien välistä olisi mahtunut kuin Fillari-lehden irtonumero. Muutamassa kuukaudessa näkymätön vihollinen näännytti ison raavaan miehen variksenpelätiksi jonka vaatteet lepattivat tuulessa.

MS rappeuttaa lihaksiston lisäksi koko kropan ja sisäelimet. Tiedän koska äitini sairastui siihen jo 1990-luvulla ja olen saanut seurata tuon pienen, rohkean ja äärettömän sisukkaan naisen hidasta tuhoa siitä lähtien. Hän on edelleen elossa mutta pikkuhiljaa vääjäämättä huonompaan menee koko ajan. Ei ole pystynyt kirjoittamaan nimeään vuosiin kun kädet vapisevat niin pahasti. Viime aikoina tauti on kiusannut erityisesti sydäntään. Ikää vasta 73v.

Enemmän kuin sitä että lapsille tai vaimolle käy jotain pelkään tuota inhottavaa, vääjäämätöntä rappeutumista, hiipumista, räytymistä. Vanhenemista pikakelauksella.

Se että tässä iässä terveelläkin ihmisellä ovia sulkeutuu enemmän kuin avautuu on luonnollista. Mutta se että tuon syövänpaskan päälle saisin jonkun rappeuttavan kroonisen, parantumattoman hermostosairauden kuten MS tuntuu ehdottomasti aivan saatanan vitun epäoikeudenmukaiselta. Eikä MS suojaa mitenkään syövän uusimiselta, ehei! On joka tapauksessa todennäköisempää että syöpä uusiutuu kuin että se ei uusiudu. Jatkoajallahan tässä eletään joka päivä ja edelleen joka päivän jälkeen iltarukoilen ja kiitän vilpittömästi - en tiedä ketä - siitä että sain toisen mahdollisuuden. Mahtaakohan samalta taholta herua kolmansia?

Kävi miten kävi, on tässä taas mietittävää ja prosessoitavaa.

Sanoin työkaverille taannoin kahvitauolla että "mulla on jostain tullut erittäin vahva tunne, etten elä kauaa. Semmoinen hiljainen tieto. Ikään kuin joku tai jokin joka tämän tietää olisi sen korvaan sisäpiiritietona kuiskannut."

Mm tästä syystä olen painanut niin lujaa sekä töissä että kotona että harrastuksissa. Että ehtisi tehdä mahdollisimman monta asiaa ennen kuin lähtövuoro tulee. On niin paljon mitä haluaisi itse vielä kokea. Monen monta asiaa mitä pitäisi lapsille saada opetettua että niistä tulisi parhaita mahdollisia versioita itsestään. Parisuhdekin mielellään paikkoa, koska en halua kuolla ilman että joku joka minua oikeasti rakastaa on saattamassa.

Voi KKK, mut ajattele niin että on se diagnoosi sitten mikä tahansa, se on ehdottomasti parempi kuin elää pelossa ja epätietoisuudessa! MS on kurja, sitä ei voi kieltää, mutta lääkityksellä monesti se saadaan tasaantumaan ja vähäoireinen elämä jatkuu monella vielä vuosia.

Pidetään peukkuja, ja odotellaan sun pään magneettitutkimusten tuloksia. Pidä itsesi jalat harallaan, niin et kaadu ja saa uusia ongelmia aikaiseksi.

KKK:lle täältäkin sympatiaa ja tietenkin toivomuksia paremmasta.
Kerberos oikeassa siinäkin, että pelko ja epätietoisuus tulevasta on sitä raastavinta.

Jouluarska

^ Näin on. Haluan että syy tähän vyyhteen selviää, maksoi mitä maksoi.

Tiedä näistä perimistä. Alan epäillä luulosairautta.
Päästä puhtaat MRI:t, helpottaa hieman.
Kusin verta eilisaamuna. Seuraillaan toistuuko.

Onneks nuo verihommat jäivät kertaluontoiseksi. Helpottaa vähän.
Lantiokipujen aiheuttaja ei ole löytynyt mutta vatsa- ja suolistovaivat paranivat kuin taikaiskusta.

Kävin aikanaan allergiatutkimuksissa ja niistä negat sekä gluteeni- että laktoosivaivoihin. Molempia käytin normaalisti ja totuttauduin ajatukseen että tätä paskarallia mennään hautaan saakka.

Kävipä sitten kummasti. Otin PT:n ja ravinto-ohjelman itselleni koeluontoisesti kolmeksi kuukaudeksi. Nyt ollaan viikon ajan menty pienillä miinuskaloreilla ja treenattu oikeasti lujaa 3 punttia (isoja perusliikkeitä isolla intensiteetillä) ja 2 aerobista viikossa. Sapuska on yksinkertaista ja terveellistä. Ei voileipiä, jugurtteja, juustoja tms vaan paljon, paljon kasviksia, maltillisesti lihaa ja hiilihydraatteja, unohtamatta rasvoja ja vitamiinejä. Kaikki tietysti vaa'an kautta.

En ole viikkoon pieraissut kertaakaan eikä paria pantakipukohtausta lukuunottamatta ole tarvinnut kertaakaan kiroilla kipuja kaksinkerroin tai juosta vesiripuloimassa. Jumalauta. Näin yksinkertaistako se oli? Eikä yksikään lääkäri reilun vuoden kestäneen lääkärirallin aikana ehdottanut mitään muutoksia ruokavalioon. Vaivojen helpottamisesta rohkaistuneena yritän tässä samalla ajella kipulääkitystä alas.

Odottamattomia huimauskohtauksia lukuunottamatta vointi aika hyvä. Verenpaine osoittautui mitatessa merkittävän alhaiseksi aikaisempaan verrattuna, en ole vielä varma miksi. Epäilen että leikkeleiden ja juustojen poisjäännin myötä ruokavaliosta katosi merkittävä määrä suolaa. Uniongelmia ollut myös, dieetin vaihtumisen jälkeen yöunista on sulanut 1-2h eikä tää ole hyvä pitkässä juoksussa. Kofeiinin leikkasin puoleen ja sekin oli ehdottomasti hyvä päätös.

Olen myös aloittelemassa psykoterapiaa, edellyttäen että kela näyttää vihreää valoa.

Päätin siis hoitaa itseni kerralla parhaaseen mahdolliseen kuntoon, niin ruumiillisesti kuin henkisestikin.

Eli ensimmäistä kertaa pitkään aikaan pelko syövän uusiutumisesta alkaa helpottaa ja asiat alkavat näyttää valoisammalta.