Kitinää elämästä, ihmisistä ja kaikesta muusta tärkeästä
https://kitina.net/
Henkinen nyrkki, darling.sivustahuutaja kirjoitti:Joko tärppäs?Vesper kirjoitti:Ei ehdi täältä nyrkin ja hellan välistä.sivustahuutaja kirjoitti:Naista tarvitaan kalsareiden pesuun. Tuon tietäisit, jos hieman seuraisit keskustelua.
Mutta tuohan on nimenomaan oleellinen osa teorian mukaista mallia, että osa tästä tavoitellummasta ryhmästä ei ole kiinnostunut pariutumaan tai omaa erittäin korkean vaatimustason, kun sinkkunakin saa tarpeeksi seuraa. Osa on tietysti myös homoja, jotka ei vaan viitsi suuntautumistaan mainostaa.prosessi kirjoitti:Tätä minä olen ihmetellyt, että väitetään tuon sektorin olevan erityisen kilpailtu, mutta silti jo omaan tuttavapiiriini kuuluu useampia tuollaisia miehiä, jotka ovat sinkkuja, olleet jo vuosia.
Päteekö tämä myös naisiin?Kottarainen kirjoitti:Mä olen lähtökohtaisesti sitä mieltä että melkein kaikissa jatkuvasti sinkkuna keikkuvissa 30+ miehissä on joku vika, näkyi se sitten päälle tai ei. 2. kierroksella olevat on sitten oma lukunsa joka ei kuulu tähän.
Kaikki parisuhteet ovat laastarisuhteita. Yksinolon avohaava on tukittava.Dynamo kirjoitti:Ja erityisesti heissä, jotka ottavat heti uuden laastarin, kun vanha ei pysynytkään kiinni11!!1
Aika fallistinen näkemys.Ylermi Ylihankala kirjoitti:Yksinolon avohaava on tukittava.
Jos tämä on kovinkin yleinen lähtökohta, selittää se hyvin yhden mysteerin. Alettuani seurustella mieheni kanssa naiset soittelivat hänelle vähintään yksi päivässä ja ehdottelivat milloin mitäkin tekemistä, vaikka he tiesivät hänen juuri alkaneen seurustella. He olivat tunteneet hänet vuosia, mutta mies väitti etteivät he olleet hänelle aiemmin juurikaan soitelleet. Eivätkä he kuitenkaan olleet tunteneet häntä niin monta vuotta, että he olisivat olleet tietoisia hänen 1. kierroksestaan, ja toisaalta 9 vuotta on pitkä aika olla sinkku eronkin jälkeen. Joten *simsalabim* minun kelpuutettuani hänet seurustelukumppaniksi tuo +30sinkkuvika tietenkin taianomaisesti katosi, ja ilmeisesti he sitten pidemmän tuntemisensa takia katsoivat olevansa etuoikeutettuja ja minun vieneen jotain heille kuuluvaa. Muutaman kuukauden sitä soittelua jatkui kunnes se hiipui pois, vaikka patistinkin miestä osallistumaan häntä kiinnostaneisiin ajanvietteisiin, etteivät ystävät tunne itseään hylätyiksi, ja hän aina välillä tekikin niin.Kottarainen kirjoitti:Mä olen lähtökohtaisesti sitä mieltä että melkein kaikissa jatkuvasti sinkkuna keikkuvissa 30+ miehissä on joku vika, näkyi se sitten päälle tai ei. 2. kierroksella olevat on sitten oma lukunsa joka ei kuulu tähän.
Kai se vähän niin menee, että parhaimmillaan hiton kivaa ja pahimmoillaan ihan perseestä.So Hard kirjoitti:Sinkkuelämä on parhaimmillaan hiton kivaa. Kuuluin itsekin tähän ryhmään vielä vuosia 30 vuotta täytettyäni.
Mä oon taas raakasti eri mieltä. Kiinnostavia ihmisiä on aniharvassa ja vaatii joko paljon efforttia tai ison sattuman että kiinnostavan ihmisen kohtaa niin, että molemmat on saatavilla ja kiinnostuvat toisistaan. Sellaiset tyypit jotka kykenevät elämään hyvää elämää itsekseen ovat yleensä hyväitsetuntoisia, aktiivisia ja kiinnostavia kumppaneita sitten kun parisuhteeseen päätyvät. Ne jotka ryhtyvät valitsemaan astiastoja 4. treffeillä taas pääsääntöisesti ovat salkkareita sohvalla -tyyppejä.Kottarainen kirjoitti:^Auliisti toki myönnän että yleistin karkeasti. Enkä myöskään tarkoittanut että ko tyypeissä välttis olisi vikaa muuta kuin potentiaalisen parisuhdekumppanin ominaisuudessa. Toki joku voi olla ihan tyytyväinen metsästäessä, kalastaessa, golfatessa ja kavereiden kanssa hengatessa, eikä siinä ole mitään pahaa. Kertoo se kuitenkin siitä ettei jostain syystä ole ollut suhteeseen halukas tai muilta osin valmis, ja jos näin on ollut jo vuosia (aina) niin oddsit eivät ole suuret, että muutos enää tapahtuisi 35-vuotiaana.
Minähän en siis usko, että jollain kestää 10 vuotta löytää se ns. oikea. Uskon että niitä oikeita on Elcon kaavan tyylisesti vaikka kuinka (joskin testauksen jälkeen edelleen porukkaa karsiutuu), ja itsestä on kiinni mitä siitä pitkällä tähtäimellä syntyy.
Lisäksi tuossa oli porsaanreikä 2. kierroksella. Miten tämä sitten määritelläänkään. En oikeastaan itsekään tiedä tarkoitinko avio/avoliitosta eronneita, joilla on lapsia vai myös heitä joilla ei ole lapsia. Varmaan sitten molempia.
En ole koskaan päässyt tuohon ihan perseestä -vaiheeseen, sellainen varmaan kytkeytyy sellaiseen tilanteeseen jos kovasti kaipaisi parisuhdetta mutta ei millään saa. Kai se on niin, että kaikki mikä ei vastaa omia toiveita on pidemmän päälle ikävä juttu.Leevi kirjoitti:Kai se vähän niin menee, että parhaimmillaan hiton kivaa ja pahimmoillaan ihan perseestä.So Hard kirjoitti:Sinkkuelämä on parhaimmillaan hiton kivaa. Kuuluin itsekin tähän ryhmään vielä vuosia 30 vuotta täytettyäni.
Mua jäi jotenkin vain tökkimään tuo se oikea. Eri elämäntilanteissa voi toivoa kovin erilaisia kumppaneita ja parisuhteen ainoa oikea formaatti ei ole se perinteinen malli jossa päädytään sormusten kautta porsimaan nuorella iällä ja erotaan varhaiskeski-iässä.Kottarainen kirjoitti:On tuossa välissäkin ehkä jotain.
Mä luulen kuuluvani tähän. Tai mistä mä tiedän mitä kaikkea vikaa mussa on, olen luultavasti jäävi arvioimaan itseäni.So Hard kirjoitti:Mä tunnen 30+ ihmisiä joissa ei ole mitään muuta "vikaa" kuin se, että ei ole hinkua parisuhteeseen että kun ei ole tarpeeksi hyvää tyyppiä tullut vastaan, on mielummin itsekseen.
Täydellisen ja virheettömän määrittelee tietty jokainen itse.Kottarainen kirjoitti:Ajattelin ensisijaisesti sellaista vikaa, että etsii ikuisesti sitä oikeaa täydellistä ja virheetöntä kumppania, jota ei luonnollisestikaan ole olemassa, koska ihmiset ovat epätäydellisiä.
No juurikin näin. Jos ihan oikeasti nyt tarvitsisin jonkun kumppanin epätoivoisesti, varmaan myös altistaisin itseni potentiaalisten ehdokkaiden kohtaamiselle ja vähissäkin tilanteissa olisin aloitteellinen. Nykyiselläänhän en oikeastaan juuri edes käy missään missä tapaisin vieraita tyyppejä, jos ei kuntokeskusta ja kauppaa lasketa mukaan. Niissä varmaan pokailisin, jos sitä supertarvetta olisi. Nettideittailussa en jaksanut olla aktiivinen, ja yksi kokeilu riitti. Mahdollisuus siis jonkun helmen tapaamiselle on aika olematon, kun ei ole tuntosarvetkaan erityisen aktiivisesti ojossa. Ehkä se sitten on se mun suuri vika?So Hard kirjoitti:Kiinnostavia ihmisiä on aniharvassa ja vaatii joko paljon efforttia tai ison sattuman että kiinnostavan ihmisen kohtaa niin, että molemmat on saatavilla ja kiinnostuvat toisistaan.
Tottakai!exsu kirjoitti:Alatko Vespa mun sinkkukaveriksi? Käydään kaupunkilomilla ja ollaan hurjia!
Mä en ole tavannut elämäni aikana kuin yhden ihmisen, johon en voisi kuvitella kyllästyväni - kaikkien muiden tyhmyyteen tai henkiseen kehittymättömyyteen olisin varmaankin turhautunut jossakin vaiheessa.Kottarainen kirjoitti:
Minähän en siis usko, että jollain kestää 10 vuotta löytää se ns. oikea. Uskon että niitä oikeita on Elcon kaavan tyylisesti vaikka kuinka (joskin testauksen jälkeen edelleen porukkaa karsiutuu), ja itsestä on kiinni mitä siitä pitkällä tähtäimellä syntyy.
Tuo on kyllä varmaan totta, kynnys parisuhteen aloittamiselle oletettavasti yleensä nousee sitä enemmän, mitä kauemmin on ollut ilman parisuhdetta, viitaten tässä ketjussa aiemmin mainitsemaani autonomisuuden muuriin. Esim. mieheni "deitti"ilmoituksessa ei sanallakaan mainittu mitään parisuhdetta, vaan toive lapsesta jaetulla huoltajuudella. Koska minulla oli urpiaisen lupa moiseen toimintaan toisen lapsen saadakseni, tartuin toki heti ilmoitukseen. TJEU:Kottarainen kirjoitti:^Auliisti toki myönnän että yleistin karkeasti. Enkä myöskään tarkoittanut että ko tyypeissä välttis olisi vikaa muuta kuin potentiaalisen parisuhdekumppanin ominaisuudessa. Toki joku voi olla ihan tyytyväinen metsästäessä, kalastaessa, golfatessa ja kavereiden kanssa hengatessa, eikä siinä ole mitään pahaa. Kertoo se kuitenkin siitä ettei jostain syystä ole ollut suhteeseen halukas tai muilta osin valmis, ja jos näin on ollut jo vuosia (aina) niin oddsit eivät ole suuret, että muutos enää tapahtuisi 35-vuotiaana.
Joten olin kyllä aika yllättynyt, kun mies parin kuukauden lapsenteon jälkeen yllättäen alkoikin puhua yhteisen asunnon hankkimisesta. Ja urpiainen on siis välillisesti syypää siihen, että nyt olenkin neljän lapsen äiti!urpiainen kirjoitti:Niin, en nyt sitten oikein tiedä, onko tässä välttämättä mitään tuplastandardeja. Moraalisesti sallitun teon välillä (sellainen, mistä ulkopuolisen ei pidä mennä kovin helposti moittimaan) ja moraalisesti suositeltavan teon (sellaisen, johon henkilö katsoo parhaaksi ryhtyä) voi olla merkittävä ero. Moraalinen luvallisuus on kai jonkinlainen välttämätön ehto moraaliselle teolle, mutta ei riittävä. Tai siis ainakin itse haluan konstruktiivisimpina hetkinäni rakentaa elämäni kokonaisuudesta jonkinlaista persoonallista taideteosta, jossa tekojen kriteerit ovat omasta halustani tarkempia kuin ne, joita edellytän itseltäni tai muilta. Hyväksyttävyys merkityksessä "ei varsinaisesti paheksuttava" on aika laimea kriteeri sille, että ryhtyy tuumasta toimeen. On siinä kaikenmoisia muita eettisiä, esteettisistä puhumattakaan, tekijöitä.prosessi kirjoitti:Ei onnaa, kun tuohon tyhmään minä-haluuni sisältyy myös lapsen oikeus isään. Ehkä se ei ole ihan puhdas minä-halu siinä mielessä. <clip>urpiainen kirjoitti:Että siitä vaan adoptoimaan, keinosiemennyttämään tai baariseikkailemaan, mikä pirtaasi parhaiten sopii. Virallinen kitinäteoria on antanut hankkeelle moraalisen siunauksensa.
miten nurinkurisia omat tuplastandardini ovatkaan, kun hyväksyn muilta ihmisiltä kovin paljon sellaisia tekoja, joita en omalla kohdallani ikinä voisi hyväksyä.
Kannattaa ehkä kokeilla laittaa ne tuntosarvet ojoon ihan vaan kaikean suhteen. Smell the flowers ja silleen. Eihän tommosta hippeilyä kauaa jaksa, mutta virkistää hetkittäin ja prinssi saattaa tarttua tuntosarviin vaikka kahvipapuja nuuhkiessa.Vesper kirjoitti: Mahdollisuus siis jonkun helmen tapaamiselle on aika olematon, kun ei ole tuntosarvetkaan erityisen aktiivisesti ojossa.