Kitinä

Milloin sinua jännittää? Millaisissa tilanteissa? Millaisia oireita jännittäminen mukanaan tuo? Jännitätkö paljon vai oletko rento reiska? Mitä teet, kun jännität? Huomaavatko muut jännittämistäsi? Kerro jotain....

Itse olen ihan himojännittäjä. Sekä kontrollifriikki.
Ajattelen usein, miltä jonkun toisen mielestä ulospäin näytän. Mitä omalla itselläni ja persoonallani muille viestitän. Joskus tämä ajattelu saattaa mennä jopa liiallisuuksiin, enkä tuolloin osaa ajatella itseäni, vaan sitä toista. Olen myös todella miellyttämisen haluinen. (Tästä tavasta olen jo jonkin aikaa pyrkinyt pääsemään eroon, mutta ah, vaikeata se niin kovin on).

Uudet tilanteet on jännittäviä. Samoin kun uusien ihmisten tapaaminen. Ison väkijoukon keskipisteenä oleminen on jännittävää. Kouluaikoina inhosin tilannetta, jos joutui luokan eteen taululle kirjoittamaan jotain tehtävää. Ajattelin olevani tarkkailtavana ja sekös se jännittikin. Työpaikkahaastattelut saattavat ahdistaa, kun koskaan et tiedä, mitä ne mukanaan tuo. Jännitän sitäkin, että jos en osaakaan olla mieliksi. Luulen osaavani jännittää lähes mitä vain. Enemmän tai vähemmän. Jännityksen aste ja suuruus/pienuus taas vaihtelee pitkälti muun yleisen vointini mukaan ja ympäristölläkin toki merkityksensä.

Pahimmillaan jännittäessä vapisen aivan kauttaaltaan, en saa sanaa suustani ja silmistäni paistaa se jännitys (ehkä jopa tilanteeseen liittyvä pelko). Kuitenkin, ne tilanteet, joissa jännitän, saattavat olla pieniä arkipäivän tilanteita. Suuremmissa tilanteissa, joissa kuuluukin pelätä/jännittää (kuten töissä aggressiivisen asiakkaan kohtaaminen tai muu tilanne, liftaaminen sun muu) en vain osaa, vaan annan asioiden mennä luonnostaan omalla painollaan ja näissä hätäisimmissä tilanteissa se itsevarmuus ja kaikki löytyy. Joskus ihmettelenkin, mikä saa minut jännittämään niitä tavanomasimpia asioita. Hmp, ehkä tuo vielä ratkeaa...

Pahin asia, joka osittain myös jännittämiseni seurauksena syntyi oli aikoinaan paniikkihäiriö. Se jos mikä ei ollut kiva kaveri. Onneksi edellisestä paniikkikohtauksesta on kuitenkin jo nelisen vuotta aikaa ja toivon tämän vaiheen olleen jo kokonaan ohi elämästäni, mutta koskaanhan ei ihan satavarmasti voi tietää, kun se uusiutumisriskikin on olemassa.

Usein minusta huomaa, jos jännitän. Ei kuitenkaan aina. Jännittämisen voi peittää tai poistaa keskittymällä johonkin muuhun oheistoimintaan. Pätee ainakin omalla kodallani.

Aina ennen esiintymistä tai overhead-environmentiin penetroitumista.
Esiintymisjännityksestä pääsee eroon esiintymällä.. eikä siitä näy katsojalle kuin 10%.
Wanha Hywä Neuvo on kuvitella yleisönsä alastomaksi - siinäkin tosin on riskinsä..

Sepäs vasta noloa olisikin jos alkaisi seistä yleisön edessä!

Uusien ihmisten tapaamista en mielestäni hirveästi jännitä. Potentiaalisia jännittämisen kohteita nykyelämässäni voisi esim. olla jos minun taas pitäisi esittää jonkun tuotteen toimintaa asiakkaille, ja pelkään mokaavani jotain (systeemi ei toimi) tai he tekevät liian kiperiä kysymyksiä. Mitä enemmän vastuuta, sitä jännempää. No eipä ole tullut tällaisia nakkeja taas pitkään aikaan, ja ihan hyvä niin.

Jaa-a. Viimeksi kun olen oikeen tosissani jännittänyt, oli varmaan silloin kun odotimme tietoa tästä asunnosta, jotta saammeko sen vai onko joku kerennyt napata jo. Se oli kamalaa. Informaatio ei pelannut mitenkään päin.

Esiintymistä en jännitä. Ala-asteella varmaan viimeksi sellaista jännittänyt. Työhaastatteluissa en ole käynyt vuosiin. Niin no, kun tauon jälkeen palasin vanhaan baariin töihin, oli mukava kutina mahanpohjassa, mutta lähinnä odotusta, ei niinkään jännitystä.

Tää on kylmähermoinen ihminen. En jännitä uusien ihmisten tapaamista enkä esiintymistä enkä työhaastatteluja. En jännittänyt yo-kirjoituksissa tai pääsykokeissa tai missään tenteissä (huvitti, kun muut hyppivät paineissaan kattoon). Ainoa, mitä jännitän, on kunnon trillerin tai muun jännityselokuvan katsominen

Kiinnostavan naisen läsnäollessa menen totaalikipsiin.
Ei ole sen pelottavampaa asiaa kuin aloitteen teko. Kuollakin saa yksin eikä silloin tarvitse harpata sen kuilun yli että uskoisi kelpaavansa.

Toistaakseni itseäni sanon, että te jotka uskallatte iskeä vastakkaista sukupuolta, olette ihan outoja jos sen uskalluksen jälkeen enää pelkäätte mitään elämässä tai kuolemassa.

Gattaca kirjoitti:Kiinnostavan naisen läsnäollessa menen totaalikipsiin.
Ei ole sen pelottavampaa asiaa kuin aloitteen teko. Kuollakin saa yksin eikä silloin tarvitse harpata sen kuilun yli että uskoisi kelpaavansa.

Juo Karhua tarpeeks niin relaat, juunou. Poks zap.

töihin mennessä saattaa hieman jännittää, joskus. Pitäisi ottaa hieman rennompi asenne töihin, eikä liian hätäinen... *yritän rentoutua*

Gattaca kirjoitti:Kiinnostavan naisen läsnäollessa menen totaalikipsiin.

tarpeeksi lähellä suloinen tyttönen elelee, niin asiaa tuskin voidaan kuivailla sanalla kipsi.

En niin hirveesti jännitä missään muussa tilanteessa kuin esiintymistilanteissa. Jos esimerkiks joutuu jotain breikkiliikkeitä esittämään, niin ei ne koskaan mene niin kuin yksin harjoitellessa. Usein tuntuu siltä ku lähtis kaikki voima pois lihaksista, eikä tasapainoa oo nimeksikään. Eikä mielikuvitus riitä samalla tavalla kehittämään uniikkeja liikkeitä ku yksinään...siks en ole juuri mihinkään kilpailuihin osallistunut.

Toisaalta sosiaalisia tilanteita en taas jännitä pätkääkään.

Jännitän oikeasti kiinnostavan ihmisen seurassa. Suorituspaineita tai jotain.

Homeboy65 kirjoitti:

Gattaca kirjoitti:Kiinnostavan naisen läsnäollessa menen totaalikipsiin.
Ei ole sen pelottavampaa asiaa kuin aloitteen teko. Kuollakin saa yksin eikä silloin tarvitse harpata sen kuilun yli että uskoisi kelpaavansa.

Juo Karhua tarpeeks niin relaat, juunou. Poks zap.

Ei toimi. Niin känniin en tule.
En kuitenkaan jatka aiheesta, minähän en saa puhua koska "jankutan".. noh Cityssä oli jo kaikki tästä ongelmastani,

Jännitän kauhuelokuvissa. Esiintymistä en pelkää, paitsi ehkä jossain kilpailuissa.

Gattaca kirjoitti:

Homeboy65 kirjoitti:

Gattaca kirjoitti:Kiinnostavan naisen läsnäollessa menen totaalikipsiin.
Ei ole sen pelottavampaa asiaa kuin aloitteen teko. Kuollakin saa yksin eikä silloin tarvitse harpata sen kuilun yli että uskoisi kelpaavansa.

Juo Karhua tarpeeks niin relaat, juunou. Poks zap.

Ei toimi. Niin känniin en tule.
En kuitenkaan jatka aiheesta, minähän en saa puhua koska "jankutan".. noh Cityssä oli jo kaikki tästä ongelmastani,

Mikä siinä nyt NIIN pelottavaa on? Ja luulisi että esim. 6-8 Karhun (1/3 puteli) jälkeen olisit jo selvästi relampi. Enempäähän sinä et tarvinne rentoutumiseen koska elopainoakaan ei ole niin paljon.

Sitäpaitsi: mitä enemmän teet aloitteita sen vähemmän se pelottaa...

Eniten olen jännittänyt tenttejä,pahin stressi ja jännitys oli kuitenkin opinnäytetyön esittäminen julkisesti luokan edessä,samoin opponoida
toisen opinnäytetyötä.Kyllä ne esitelmätkin laittoi polvet lyömään loukkua

Homeboy65 kirjoitti:Mikä siinä nyt NIIN pelottavaa on? Ja luulisi että esim. 6-8 Karhun (1/3 puteli) jälkeen olisit jo selvästi relampi. Enempäähän sinä et tarvinne rentoutumiseen koska elopainoakaan ei ole niin paljon.

Sitäpaitsi: mitä enemmän teet aloitteita sen vähemmän se pelottaa...

Ei ole kohdetta.
Baarit toivoton paikka minulle.
Treffeilläni ei onneksi ole juopoteltu. Hyviä Tyttöjä

Jännitän ihan riittämiin. Tosin esim. estelmän pito ulkomaisessa konferenssissa ei välttämättä ole pahempi nakki kuin vaikkapa uusiin ihmisiin tutustuminen - vaan jopa helpompaa, koska ei tarvitse olla sinänsä sosiaalinen.

Homeboy65 kirjoitti: Mikä siinä nyt NIIN pelottavaa on? Ja luulisi että esim. 6-8 Karhun (1/3 puteli) jälkeen olisit jo selvästi relampi.

Vaikka yksikin voi rentouttaa, mutta joku 6 Karhua on yhtä tyhjän kanssa estyneisyyden poistajana. Hyvällä tuurilla sekin voi vaikuttaa tosinaan, mutta 16 Karhuakaan ei takaa mitään vaikutusta. Kontrollikin säilyy varsin hyvin.

nokkaelain kirjoitti:Jännitän ihan riittämiin. Tosin esim. estelmän pito ulkomaisessa konferenssissa ei välttämättä ole pahempi nakki kuin vaikkapa uusiin ihmisiin tutustuminen - vaan jopa helpompaa, koska ei tarvitse olla sinänsä sosiaalinen.

Mikäli kävisin usein esitelmöimässä ulkomaisissa konferensseissa sanoisin, notta samikset. Mä en jännitä silloin, kun tiedän tarkasti mitä sanon ja milloin ja olen valmistautunut hyvin. Sen sijaan joskus saatan juuri jännittää spontaania hauskanpitoa.

Edith kirjoitti:

nokkaelain kirjoitti:Tosin esim. estelmän pito ulkomaisessa konferenssissa ei välttämättä ole pahempi nakki kuin vaikkapa uusiin ihmisiin tutustuminen - vaan jopa helpompaa, koska ei tarvitse olla sinänsä sosiaalinen.

Mikäli kävisin usein esitelmöimässä ulkomaisissa konferensseissa sanoisin, notta samikset. Mä en jännitä silloin, kun tiedän tarkasti mitä sanon ja milloin ja olen valmistautunut hyvin. Sen sijaan joskus saatan juuri jännittää spontaania hauskanpitoa.

Samoilla linjoilla. Konferenssiesitelmät tai luennointi ylipäänsä ei nykyään jännitä ollenkaan. Ennen ehkä jännitti hieman, unohtuuko englannin kieli kriittisessä vaiheessa, mutta nykyisin tämäkään ei vaivaa (toki välillä kielitaito pettää, mutta nykyään ei jännitä surkea sönkkääminenkään).

En varsinaisesti jännitä myöskään vieraiden ihmisten tapaamista tai sosiaalisia tilanteita. Mutta koska minulle hauskanpito tarkoittaa pienessä ryhmässä kaikessa rauhassa keskustelua - ja kammoan yleistä "bailaamista" - jännitän joskus sitä, miten ihmiset suhtautuvat siihen, että suuressa seurueessa (jossa ei voi käydä hidastempoisempaa keskustelua) saatan jäädä aika hiljaiseksi ja etäiseksi. Ja näyttää tylsistyneeltä.

Gattaca kirjoitti:Kiinnostavan naisen läsnäollessa menen totaalikipsiin.
Ei ole sen pelottavampaa asiaa kuin aloitteen teko. Kuollakin saa yksin eikä silloin tarvitse harpata sen kuilun yli että uskoisi kelpaavansa.

Kyllä se on aivan kamalaa, mutta joskus olen myös onnistunut voittamaan pelkoni, ja jopa saanut joskus sen mitä halusinkin. Minähän myös nautin siitä, mutta olenkin masokisti.

Joskus muutama vuosi sitten vielä jännitin ihan tajuttomasti puhelinta ja siihen puhumista. Etenkin, jos joku soitti minulle, iski miltei paniikki kohtaus: Mitä tähän pitää vastata, puhua, sanoa... hittoku ei näe sitä toista joka soittaa, mitä pahaa olen tehnyt jne... ahistus.
Kamalinta oli silloin ennen kännyköitä, kun se puhelin vain pirisi ja et voinut mitenkään ennustaa, kuka siellä soitti.

Onneksi tämä on aika hyvin laantunut tämä puhelinpelkoni...