Dryad kirjoitti:
Pidän kiinni yhä näkemyksestä että alkoholismi EI OLE sairaus. Se on riippuvuus.
Liityn tähän viimeisimpään komppaamaan, ehkä. Alkaa riippuvuutena, muodostuu sairaudeksi. Alkoholisti saa mielestäni nimetä vaivansa kummaksi vain, kunhan kantaa vastuuta toipumisestaan eikä pakene diagnoosin taakse. Lohduton totuus on ettei raittiutta ole näköpiirissä ennenkuin siihen on omaa tahtoa, ennenkuin oma pohjakosketus on otettu ja nähty että vaihtoehto on tuhoutuminen ja kuolema. (Suuria sanoja, tiedän, mutta tämä on läheinen aihe.)
Minnesotahoito kuulosti kammottavalta, voi ehkä toimia siinä vaiheessa kun alkoholisti vielä kieltää juomisestaan olevan haittaa läheisilleen. Ei vain auta silloin kun alkoholisoituminen pahenee, koska silloin viina menee aina läheisten edelle. AA:n periaate taas on myöntää ITSELLEEN mitä viina saa aikaan, ja toimia tilanteen korjaamiseksi. Raittiina päivä kerrallaan.
huima kirjoitti:Ei liene myöskään sattumaa, että kavereista alkoholiongelmattomissa perheissä kasvaneista lapsista on myös itsestään tullut alkoholin suhteen ongelmattomia ihmisiä. Ne joilla oli alkoholi lapsuudessa tärkeä osa vanhempien elämää, ovat enemmän tai vähemmän omineet ko. tavan myös itsekin.
Havaintojeni mukaan alkoholistiperheissä kasvaa ennen kaikkea jyrkästi alkoholiin suhtautuvia lapsia: joko juoppoja tai absolutisteja. Harvoin mitään sitltä väliltä..
Jostain olen lukenut/kuullut, että jos perheessä on juuri esimerkiksi alkoholisti riippuvainen vanhempi, niin tämä sitten ilmenee lapsissa, ei välttämättä juuri alkoholismina, vaan toinsenlaisena riippuvuutena, äärimmäisenä uskoontulemisella tai vaikkapa väkivaltaisuutena, ja siihen sitten jälkikasvu taas reagoi... Aikamoinen noidankehä. Tuskinpa tämä kuitenkaan mikään absoluuttinen totuus on, tapauksia on yhtä monta erilaista kuin on ihmisiäkin.
huima kirjoitti:Ei liene myöskään sattumaa, että kavereista alkoholiongelmattomissa perheissä kasvaneista lapsista on myös itsestään tullut alkoholin suhteen ongelmattomia ihmisiä. Ne joilla oli alkoholi lapsuudessa tärkeä osa vanhempien elämää, ovat enemmän tai vähemmän omineet ko. tavan myös itsekin.
Havaintojeni mukaan alkoholistiperheissä kasvaa ennen kaikkea jyrkästi alkoholiin suhtautuvia lapsia: joko juoppoja tai absolutisteja. Harvoin mitään sitltä väliltä..
Jostain olen lukenut/kuullut, että jos perheessä on juuri esimerkiksi alkoholisti riippuvainen vanhempi, niin tämä sitten ilmenee lapsissa, ei välttämättä juuri alkoholismina, vaan toinsenlaisena riippuvuutena, äärimmäisenä uskoontulemisella tai vaikkapa väkivaltaisuutena, ja siihen sitten jälkikasvu taas reagoi... Aikamoinen noidankehä. Tuskinpa tämä kuitenkaan mikään absoluuttinen totuus on, tapauksia on yhtä monta erilaista kuin on ihmisiäkin.
Eräs psykologi taas sanoi, että alkoholistien lapsista tulee joko alkoholisteja tai alkoholistien hoitajia. Minusta on tullut hoivaajanainen. Olen ihan pienestä pitäen joutunut kantamaan vastuuta ja hoitamaan sekä ihmisiä että asioita. Suhtautumiseni alkoholiin on kaksijakoinen. Juon kyllä itse, mutta toisaalta viime aikoina olen pyrkinyt vähentämään käyttöä mahdollisimman paljon.
killkill kirjoitti:
Havaintojeni mukaan alkoholistiperheissä kasvaa ennen kaikkea jyrkästi alkoholiin suhtautuvia lapsia: joko juoppoja tai absolutisteja. Harvoin mitään sitltä väliltä.
Mä ainakin kuulun tähän kastiin, siltä väliltä.
Joskus maistuu, joskus ei.
Mutta kuten aikaisemminkin tuolla ihmettelin, että osaanko lopettaa ajoissa? Siinä vaiheessa jos viina maistuu viikottain, päivittäin, ymmärränkö enää että juon liikaa? Ja että pitää lopettaa..
Toivottavasti tajuan. Ja jos asiat menee joskus niin pitkälle, niin toivon että jos en itse sitä tajua, joku toinen tajuaa ja yrittää auttaa.
killkill kirjoitti:Havaintojeni mukaan alkoholistiperheissä kasvaa ennen kaikkea jyrkästi alkoholiin suhtautuvia lapsia: joko juoppoja tai absolutisteja. Harvoin mitään sitltä väliltä.
Minä taidan sitten olla se harvinaisuus sisarukseni ja muutamat ystäväni mukaanlukien.
*kirjautuu rariteettien harvalukuiseen joukkoon*
Isäni oli alkoholisti, tuurijuoppo. Hän kuoli viime keväänä, ei suoraan alkoholiin, mutta epäsuorasti kyllä.
Oma alkoholinkäyttöni on varmaan ihan keskivertoa. Läheisen alkoholismin vaikutukset näkyvät omassa suhtautumisessani lähinnä siinä, että flippaan herkästi, jos joku muu läheiseni osoittaa alkoholismin oireita - kuten kertakulutuksessaan menee toistuvasti liiallisuuksiin, ei osaa lopettaa juomistaan tai hamuaa aamulla korjaavia.
En usko noihin teorioihin alkoholistien lapsista. Oman kokemukseni mukaan juoppojen jälkikasvu juo kuten muutkin, ystäväpiirini juopot taas sattuvat olemaan peräisin kohtuukäyttäjäperheistä.
Kidille tsemppiä. Ei tähän kukaan varmaan osaa mitään uutta tai poppaskonstia vääntää. Mun ohjeeni on, että auta minkä kohtuudella voit, älä tue juomista millään lailla, pidä omat rajasi, mutta älä katkaise välejä, mikäli se oman hyvinvointisi kannalta on mahdollista. Alkoholistia on surullista seurata vierestä. Muuta ei kuitenkaan voi kun pitää kirkkaana mielessä, että juoppo itse päättää elämänsä suunnasta. Oma isäni oli minun elämäni aikana kaksi pidempää jaksoa raittiina - toisen kun kävi AA:ssa, toisen kun seurusteli uskossa olevan naisen kanssa ja kävi kirkossa.
killkill kirjoitti:
Havaintojeni mukaan alkoholistiperheissä kasvaa ennen kaikkea jyrkästi alkoholiin suhtautuvia lapsia: joko juoppoja tai absolutisteja. Harvoin mitään sitltä väliltä.
Vastustan, ja otan huikat samalla.
Hyvä ystäväni on kolmen veljeksen katraasta nuorin, 41 vuotiaana. Hän on normaali viikonlopputissuttelija, kuten vanhinkin veljeksistä. Keskimmäinen veli taasen on täysi absolutisti. Kerran on kuulemma maistanut, mutta kun maistui niin paskalta, ei ole nähnyt tarpeelliseksi maistaa toista kertaa.
Poikien isä oli juoppo pahimmasta päästä. Joi jopa poikien laivalta raahaamat partavedet ja kaiken muunkin joka vain päähän nousi..
Oma isäni on alkoholisti, joka pystyi hoitamaan työnsä. Mitä nyt muutamia krapulapäiviä poissa aika loppuvaiheessa uraansa, mutta pääasiassa hän oli/on ihan ihmisten arvostama.. mutta muutamia lapsuudenmuistojani en haluaisi kenellekään. Hän oli päissänsä myös joskus ilkeä juoppo, ei aina.. mutta riittävän usein juoma oli rähinäviinaa. Äitinikään ei pulloon sylkäise, mutta hän juo vain joka toinen päivä, isäni on ollut tokkurassa joka ikinen ilta viimeiset 25 vuotta elämästäni.. Tokkura on tarkoittanut 10-20 pulloa keskiolutta - joka ilta. Eräs kerta hän oli joutunut puhallutukseen aamulla, edellisen illan saldo oli ollut 14 pulloa keskaria 16-20 välisenä aikana, ja aamulla klo 7 - puhtaat nollat.
Lapsuuteni oli sitä että noin 6 ikäisestä alkaen olen toiminut vanhempieni riitojen välittäjänä, ellen sitten ollut osallisena. Isäni tapoihin kuului se että hän yritti heittää ulos ovesta pakkaseen.. Kuristaen käsivarttaan vasten, vetäen jaloista tms.. Tuota tapahtui kerran pari viikossa seuraavat 10 vuotta. Eräskin kaunis talviyö, pakkasta 10 astetta, isä heitti minut ulos yöpaidassa, muistan kävelleeni paljain jaloin naapuriin (jossa ei ollut ketään kotona) kun varpaani eivät tunteneet mitään kevyessä pakkaslumessa, kotiinkaan en halunnut, mutta pakko oli mennä, kun ketään en löytänyt mistään. Tuon jälkeen laitoinkin aina leikkimäkkiiin riittävästi vaatteita, peittoja ja varakengät ettei tarvitsisi enää jäätyä
Kävin kerran näyttämässä itsekin mustelmiani lääkärillä (ei todellakaan ensimmäinen eikä viimeinen kerta kun olin saanut turpiini) mutta kuulemma jos tuo toistuisi siitä tehtäisiin juttu. En mennyt toiste, en vain jaksanut, kun sitä ei otettu vakavissansa silloinkaan. Ikinä ei luita murtunut, eikä kasvoihin lyöty, väkivallan virkamiehenä hän tiesi mihin kannatti lyödä ja mistä ei tule sisäisiä vaurioita - vain kipua.
Itse rikoin erään kerran jälkeen hiljaisuuden, ja päätin että ikinä en enää peittele väkivaltaa enkä juomista. Minulla oli ikää 13, painoa jotain 40 kg.. Isäni tuli huoneeseeni, kuulemma patterini säätöjen piti olla kuten hän sanoi, eikä muuten.. Riidanhaastamista, ja minusta kyllä sai vastuksen, silloin ei itsesuojeluvaisto minua juurikaan suojellut, (nykyään sentään jo jonkin verran.)
Tilanteesta on muutamia välähdyksiä mielessäni.. kun hän potkii minua reisien ulkopintoihin (mustelmat nousivat pintaan vasta viikon kuluttua), kun hän lyö minua nyrkillä olkavarsiin niin että ne ovat kaikissa sateenkaaren väreissä seuraavat pari viikkoa Kun hän kuristaa minua ja olen pyörtymäisilläni, ja mietin juuri kun olin antamassa periksi että "jos menee henki, niin minusta saa yhtä paljon kuin ihmisestä"..
Oli noita kertoja monia sen jälkeenkin, mutta vaikka isäni inhosi että puhuin asiasta.. kuulemma "omaa pesää ei saa liata" - johon aina vastasin että en minä sitä likaa, vaan hän teoillansa.
Outoa kyllä, väkivalta loppui noin 5 vuotta sitten.. Oli se vähentynyt koko ajan, mutta lopullisesti se päättyi kun systerini muutti pois kotoa. (Ikinä isä ei ollut siskoani lyönyt). Äiti katosi viikoksi kotoa (tähän päivään mennessä ei ole kertonut kenellekään missä oli), kun hän tuli takaisin, isäni uhkaili aseella. Äiti soitti kuten aina minulle, ja lähdin katsomaan mikä kotona oli tilanne (exäni ei suostunut tulemaan mukaan tueksi odottamaan edes autoon - kuulemma hänellä oli pahoja fiiliksiä asiasta) .. En tiennyt, mit/kä odottaa kun saavuin, mutta riita oli jo siihen mennessä rauhoittunut ja isäni oli murheen murtama.. hän tiesi että äiti lähtisi lopullisesti, jos kyseinen toistuisi. Sen jälkeen kaikki on ollut vain max suurta ääntä..
Nyt ehkä.. en tiedä uskoako.. hän on parin vuoden eläkkeelläolon jälkeen (ja melkein jatkuvan putken jälkeen) itsekin tajunnut että elämää ei ole enää paljon jäljellä, jos kaljanlitkiminen ei lopu. Kuulemma lasissa ei pysynyt vesi eikä se pysynyt kädessä krapulan iskiessä.
Ensimmäisen kerran ikinä, hän on - ilman kenenkään pakotusta - ollut pari viikkoa juomatta. Ilmeisesti liskot olivat ensimmäisen pari yötä aikamoisia, hiki joka oli valunut kuin suihkussa olisi käynyt, mutta rauhoittava oli auttanut, ja nyt hän ei käytä niitäkään enää.. ja nyt hän on ollut 2 viikkoa juomatta - ihan omasta tahdostansa.
Toivon oikeasti että kaljattomuus jatkuu.. Olisihan sieltä perittävää, jos niiksensä tulee, mutta ennemmin pitäisin vanhempani hengissä, kuin katsoisin haudan ääressä arkunlaskua.
Oma alkoholinkäyttöni on pääasiassa aika vähäistä. Kännissä olen ehkä kerran pari vuodessa (pätkä ei katkea, mutta krapulan oireita on seuraavana päivänä).. hiprakassa vähän useammin, ehkä yhden kerran parissa kuussa kun keskiarvoa katsotaan. Olen sosiaalinen juoja, seurassa, yksinollessa ei kiinnosta.. enkä hyväksy riitelyä kännissä lainkaan.
Minulle on ihan turha käyttää tekosyynä että "viina".. jokainen itse päättää miten viinapäissänsä käyttäytyy. Jos ei osaa käyttää viinaa vaan kielletyt agressiot tulevat esiin, niin sellaisen on parasta pysyä siitä erossa. Niin yksinkertaista se on!
No reilu 1,5 v olen asunut omassa sinkkuboksiyksiössä koillisessa esikaupungissa,mutta se ei poista sitä että faijallani on jonkinasteinen
alkoholiongelma,juo viikonloppuisin liikaa,huutaa,räyhää,rähisee kuin viimeistä päivää vaikka ei olisi mitään syytäkään.Mulla oli tavallaan ihan vähän traumaattinen lapsuus,kun esim,kaadoin vahingossa maitopurkin
tai olin muuten vaan tottelematon se hakkasi mua sanomalehdellä päähän,sainpa 12 v yheltä systerin kaverilta banaanista päähän kovaa.
Joskus murkkuna 12-13 ikävuoden välillä sain mummiltani mattopiiskaa kun kiroilin&olin muuten vaan ilkeä.Mutta takaisin alkoholismiin hyvin todennäköisesti olen vanhemmiltani perinyt alkoholismin tosin paljon pahempana kuin heillä itsellään ne kun ei sammu vessaan niiQ mä
SingleMalt kirjoitti:Vastustan, ja otan huikat samalla
Cheers. Olisi näemmä pitänyt säilyttää se yleistysteni purku-ohje allekirjoituksessani
Eilen vietin pitkästä aikaa iltaa vanhojen baarimikkotyökavereideni kanssa. Oli aika järkyttävä todeta, että minua viisi vuotta nuoremmat näyttivät vähintään 10 vuotta ikäistään vanhemmalta. Dokaamisen aiheuttamaa pöhötystä, silmäpusseja, rahisevaa tupakkayskää... Kiitin N:nen kerran kaikkia pimeyden jumalia siitä, että pääsin irtautumaan tuosta yöelämästä. Se tappaa ihmisen.
Havaintosi on muuten aivan tilastotieteellinen faktakin. Ravintolatyöntekijöiden kuolleisuus ylittää selvästi työntekijöiden keskiarvon. Ero tullee nimenomaan elintavoista.
killkill kirjoitti:
Eilen vietin pitkästä aikaa iltaa vanhojen baarimikkotyökavereideni kanssa. Oli aika järkyttävä todeta, että minua viisi vuotta nuoremmat näyttivät vähintään 10 vuotta ikäistään vanhemmalta. Dokaamisen aiheuttamaa pöhötystä, silmäpusseja, rahisevaa tupakkayskää... Kiitin N:nen kerran kaikkia pimeyden jumalia siitä, että pääsin irtautumaan tuosta yöelämästä. Se tappaa ihmisen.
Mikähän siinä on, että on niin hurjan helppoa jäädä duunin jälkeen ottamaan parit? Karkeasti yleistäen: baarityöntekijät ovat joko absolutisteja tai juoppoja...
Itse tein viimeisen vuoroni viime perjantaina, ja eikös jo eilen mua soiteltu tuuraamaan kun "on niin kova kankkunen". No en päässyt, kun mies oli omissa töissään ja minä kahden muksun kanssa kotona.
Joskushan se on pakko taas mennä tuuraamaan, ihan jo rahankin takia. Mutta KOSKAAN, en siis ikinä MILLOINKAAN enää tee vakituisesti noita hommia. Oman terveyden ja mielenterveydenkin takia jo.
Faija oli käynyt Alkossa. Punaviinin lisäksi hän toi valistuslehtisen, jossa vertailtiin ranskalaista ja suomalaista juomatapaa. Ranskalainen tissutteli pitkin viikkoa ja otti sitten viikonloppuna vähän enemmän. Suomalainen oli viikolla raitis mutta otti kunnon lärvit viikonloppuna. Ko. vertailu antoi ymmärtää, että ranskalainen tapa se on fiksu ja sivistynyt. Olen eri mieltä. Ei pullo viikonloppuna ole niin vaarallista kuin tissuttelu, jolla on tendenssi kasvaa. Sitä paitsi on mielekkäämpää rentoutua k u n n o l l a raskaan viikon jälkeen kuin tissutella vähän joka päivä.
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
Homeboy65 kirjoitti:Ranskalainen tissutteli pitkin viikkoa ja otti sitten viikonloppuna vähän enemmän. Suomalainen oli viikolla raitis mutta otti kunnon lärvit viikonloppuna.
Tuli tästä mieleeni, kun pakotin äitini ensimmäiseen AA-kokoukseen. Tavallisten tuurijuoppojen, puistokemistien ja kokopäivädeekujen lisäksi paikalla oli ollut mies, joka ei muuten juonut, mutta hänen oli pakko saada juotua joka ilta yksi konjakkilasi. Ilman tätä kyseistä lasia hän ei voinut elää. Alkoholismiin kuuluu olennaisesti se, että juominen on pakonomaista ja näin ollen yhden lasin konjakkia tarvitseva mies oli ainakin omasta mielestään alkoholisti, enkä kiistä etteikö olisi, koska varmaan itse asian tuntee paremmin.
Suurkulutus ja alkoholismi ovat eri asia, alkoholisti voi olla suurkuluttaja ja toisinpäin mutta tämä ei ole välttämättömyys.
ninnithequeen kirjoitti:Mikähän siinä on, että on niin hurjan helppoa jäädä duunin jälkeen ottamaan parit? Karkeasti yleistäen: baarityöntekijät ovat joko absolutisteja tai juoppoja...
No se on sellainen hengähdyshetki. Puretaan päivän kiireet, haukutaan asiakkaat ja rentoudutaan. Kai tässä on sekin, että baarialalle hakeutuu/ajautuu tietynlaisia ihmisiä, joille alkoholin kanssa luttaaminen ja bilettäminen ovat luonnollinen osa elämää.
Huoh, vasta 1 sukulainen kuollut viinaan. Nyt 2 menossa ja mietin 24/7 millä tuota lähtöä voisi vähän niinq nopeuttaa. Ei jumalauta kun kaikki mahdollinen ja mahdotonkin on jo tehty ja ihminen ei silti kykene elämään vain ja ainoastaan itseään satuttaen, ni olisiko jo aika saada valtiolta lupa ns. armomurhaan? Jonkun dropin avulla voisi kyseiset henkilöt saada leikkimään liito-oravaa tms., en vain halua syyllistyä tyttäreni takia rikokseenkaan. On tää elämä hassu jutska hei. Tuntee epäonnistuneensa ihmisenä kun ei kykene antamaan anteeksi. Ja ilman anteeksiantoa ei pääse ihmisistä eroon.
Geetzu kirjoitti:Huoh, vasta 1 sukulainen kuollut viinaan. Nyt 2 menossa ja mietin 24/7 millä tuota lähtöä voisi vähän niinq nopeuttaa. Ei jumalauta kun kaikki mahdollinen ja mahdotonkin on jo tehty ja ihminen ei silti kykene elämään vain ja ainoastaan itseään satuttaen, ni olisiko jo aika saada valtiolta lupa ns. armomurhaan? Jonkun dropin avulla voisi kyseiset henkilöt saada leikkimään liito-oravaa tms., en vain halua syyllistyä tyttäreni takia rikokseenkaan. On tää elämä hassu jutska hei. Tuntee epäonnistuneensa ihmisenä kun ei kykene antamaan anteeksi. Ja ilman anteeksiantoa ei pääse ihmisistä eroon.
No eiks sille voisi vaan ostaa lisää viinaa, vaikka niin kuin lahjaksi... Jouluhan on tulossa.
No jaa. Tämä viinan kirot -ketju on sillä tavalla ihanan vieras ketju, että en oikein tiedä missään sukuhaarassa ketään, jolle maistuisi viina jotenkin ihmeen hyvin. Hyvä niin. Kaikkia muita vaivoja tietenkin löytyy, mutta se onkin jo toinen juttu.
Keikaus kirjoitti:No eiks sille voisi vaan ostaa lisää viinaa, vaikka niin kuin lahjaksi... Jouluhan on tulossa.
Mulla on semmonen hassu periaate, että en anna viinaa sitä kerjääville. Tuntuu et menis niinq rahat hukkaan, ku ei se auta kuitenkaan...
No jaa. Tämä viinan kirot -ketju on sillä tavalla ihanan vieras ketju, että en oikein tiedä missään sukuhaarassa ketään, jolle maistuisi viina jotenkin ihmeen hyvin. Hyvä niin. Kaikkia muita vaivoja tietenkin löytyy, mutta se onkin jo toinen juttu.
Tossa viinassa on se ikävä puoli (verrattuna ehkä joihinkin huumeisiin ja lääkkeisiin, joita ottaa ehkä huomaamattaankin liikaa kerralla), että se tuntuu tappavan niin inhottavan hitaasti! Vähän kuin tupakka. Enoni sai vedellä mallikkaan urheilu-uransa päälle vaivaiset 20 vuotta brenkkua (fiksuna tajusi myös hankkia 50 kilon ylipainon, joka toki auttoi poistumisessa), sitten pääsi pois maailmastamme, mutta tämä yksi tapaus on jo korkeakoulu-opintojensa aikana aloitettuaan nyt päNpännyt semmoset 35 vuotta, eikä vieläkään pieniä sairaalassa hengailu -jaksoja lukuunottamatta ole painunut vittuun elämistämme. Lapsenkin lykkäs tähän maailmaan suvun huomaamatta, nyt ihan hyvilläni toki olen tuosta kun veikka adoptoitiin meidän perheeseemme, silloin oli lähellä ettei omat vanhempansa vääntäny niskoja alkoholistipilleristi-äitiltä. Kyllä palkkamurhat ja tommoset on mietitty päässä mutta kun suvusta löytyy yhä semmosia äititeresoja niin ei auta kuin odotella...
Viime viikolla tämä toinen hullu nyt sitten uhkasi sadannen kerran päättää elämänsä ja mieheni (hullun poika) asiaa tuumattuaan totesi, että menköön nyt sitten. Enää ei meidän perhettä tartte ongelmillaan rasittaa, kun ei mikään auta niin sitten ei auta. Pakottamisessa on se huono puoli, että se ei vaan toimi. Eikä toimi oikein tämäkään, että yrittää kovettaa ittensä asialle. Hemmetti kun sattuukin all the fucking time!!!11 Argh.
Mua alkaa väkisin ihmetyttää mikä päihteissä on niin voimakasta että niihin voi huomaamattaan ajaa itsensä koukkuun. Tilanteeseen jossa omat voimat eivät enää riitä valinnan tekemiseen jatkaako vai lopettaako. Mikseivät ihmiset AJATTELE että tilanteessa voi olla jotain outoa ja välttämisen arvoista kun riippuvuus alkaa viedä mennessään?
Eikö sitä muka huomaa miten riippuvuus kaventaa elämää kun ajatukset pyörivät vain riippuvuuden aiheuttajan ympärillä? Eikö pysäytä pakko-oireiset ajatukset, läheisten sanat, lisääntynyt rahanmeno, haitta aiemmalle elämälle? Eikö tule jumalauta mieleen kokeilla millaista olisi ilman, edes jotta voisi säikähtää ja hakeutua hoitoon huomatessaan ettei pystykään olemaan ilman?
Todistusaineiston (tässäkin ketjussa) perusteella harvalla noita ajatuksia sitten risteilee. Kohtuukäytöstä ollaan kaukana jos tarvitsee miettiä mikäkin aine parhaiten vaikuttaisi ja miten voisi maksimoida mahdollisuutensa käyttöön.
Lisäinformaatiota http://www.paihdelinkki.fi/keskustelu/index.php. Karmiva saitti, vähentäjissä vähennetään viikoksi kerrallaan ennenkuin vedetään tajunta sammuksiin kolmeksi päiväksi, taas kerran, saunassa annetaan vinkkejä millä pillerikomboilla saa itsensä tehokkaimmin sekaisin ja kotikanavalla äidit kuvailevat miten salaavat juomisensa perheeltä jotta saavat varmasti kiskoa niin paljon tahtovat ja tarvitsevat. Jos oma juominen epäillyttää, toimii oivana herättelijänä näyttämällä miten kieroutuneesti päihderiippuvaisen mieli toimii.
Korjatkaapa jos puhun läpiä päähäni, mutta muistelen lukeneeni jostain seuraavaa: on olemassa geeni/periytyvä ominaisuus, joka altistaa riippuvuuksille, oli kyseessä sitten uhkapeli, viina, huumeet tai yletön urheilu. Tämäkään ei ole "vapaudut vastuusta" -kortti, mutta auttaisi ehkä ymmärtämään paremmin sitä, miksi toiset ihmiset menevät ylettömyyksiin oikeastaan minkä asian kanssa tahansa. Toiset taas eivät kehitä minkäänlaisia riippuvuuksia.
FatLeilah kirjoitti:Eräs psykologi taas sanoi, että alkoholistien lapsista tulee joko alkoholisteja tai alkoholistien hoitajia. Minusta on tullut hoivaajanainen. Olen ihan pienestä pitäen joutunut kantamaan vastuuta ja hoitamaan sekä ihmisiä että asioita. Suhtautumiseni alkoholiin on kaksijakoinen. Juon kyllä itse, mutta toisaalta viime aikoina olen pyrkinyt vähentämään käyttöä mahdollisimman paljon.
Kuulostat aivan lapsuudenystävälleni, jonka perheessä alkoholi oli vahvasti läsnä päivittäin. Ei siellä mitään rapajuoppoja oltu, mutta joka ilta meni useita pulloja olutta/kotiviiniä. Tämän seurauksena ystävättäreni on itse lähes absolutisti, mutta nai itseään 11 vuotta vanhemman alkoholistin. Nyt miehellä alkaa ilmetä jo mielenterveydellisiä ongelmia lähinnä masennuksen muodossa, ja kun tähän kasataan päälle vielä sairas lapsi, epävarma työpaikka ja iso asuntolaina, alan olla todella huolissani ystävättärestäni. Hän kun yrittää hoitaa tämän kaiken itse...
Geetzu kirjoitti:Tossa viinassa on se ikävä puoli (verrattuna ehkä joihinkin huumeisiin ja lääkkeisiin, joita ottaa ehkä huomaamattaankin liikaa kerralla), että se tuntuu tappavan niin inhottavan hitaasti! Vähän kuin tupakka. Enoni sai vedellä mallikkaan urheilu-uransa päälle vaivaiset 20 vuotta brenkkua (fiksuna tajusi myös hankkia 50 kilon ylipainon, joka toki auttoi poistumisessa), sitten pääsi pois maailmastamme, mutta tämä yksi tapaus on jo korkeakoulu-opintojensa aikana aloitettuaan nyt päNpännyt semmoset 35 vuotta, eikä vieläkään pieniä sairaalassa hengailu -jaksoja lukuunottamatta ole painunut vittuun elämistämme. Lapsenkin lykkäs tähän maailmaan suvun huomaamatta, nyt ihan hyvilläni toki olen tuosta kun veikka adoptoitiin meidän perheeseemme, silloin oli lähellä ettei omat vanhempansa vääntäny niskoja alkoholistipilleristi-äitiltä. Kyllä palkkamurhat ja tommoset on mietitty päässä mutta kun suvusta löytyy yhä semmosia äititeresoja niin ei auta kuin odotella...
Viime viikolla tämä toinen hullu nyt sitten uhkasi sadannen kerran päättää elämänsä ja mieheni (hullun poika) asiaa tuumattuaan totesi, että menköön nyt sitten. Enää ei meidän perhettä tartte ongelmillaan rasittaa, kun ei mikään auta niin sitten ei auta. Pakottamisessa on se huono puoli, että se ei vaan toimi. Eikä toimi oikein tämäkään, että yrittää kovettaa ittensä asialle. Hemmetti kun sattuukin all the fucking time!!!11 Argh.
Siis sun (adoptoidun) veljesi äiti on hankala ja sen lisäksi vielä sun miehesi toinen vanhempi on myös hankala? Voih!
Tuo kuoleman toivominen tuntuu rankalta, kun ei tunne tapauksia, mutta uskon kyllä, että on vaikeata seurata tuollaisten ihmisten elämää vierestä ja mahdollisesti kärsiäkin niiden tekosista. Katsoin eilen dokkaria poliisin työstä ja voi herranen aika sitä yhtä parikymppistä Sari-narkkaria. Aivan lapsen tasolla, huusi äitiä huuruissaan apuun jne.
Keikaus kirjoitti:Siis sun (adoptoidun) veljesi äiti on hankala ja sen lisäksi vielä sun miehesi toinen vanhempi on myös hankala? Voih!
Joo ja sit mä pusken lisää lapsia tähän sukuun. Käsittämätöntä! Anteeksiantamattoman ajattelematonta! No mut perkele. Välttely on se ratkaisu nyt meillä. Ja aina voi toivoa, ettei geeniperimä menekään kaiken muun edelle ja omat muksut välttäis tuommosen elämän. Syy miksi en itseäni lääkitse koskaan viinalla masennuskausinani on nimenomaan se pelko, että moisesta tulisikin liian hyvä olo ja ns. pikkujuopottelu muuttuisi tavaksi.
Patzin tavoin olen vältellyt huumeitakin suurimmaksi osaksi siksi, että tiedän miten helposti jäin tupakkaan koukkuun 10 vuodeksi. Ja tuo röökihimokin taitaa kaivella kropanperukoilla hautaan asti...
