Kitinä

Minusta on kummallista, että jotkut eivät muista varhaislapsuudestaan mitään. Minulla ainakin on aika varhaisia näkö-kuulo-tunto-haju -muistikuvia Tampereesta jossa siis synnyin.

Toki ihmisen muistikuvat ovat usein kuvittelua, muokattua ja muiden ihmisten kertomusten pohjalta. On kuitenkin niitäkin, joita kukaan muu ei ole sanonut.

Joten mikä on aikaisin selkeä ja siis ajoitettava muistikuvanne? Luultavasti on aiempiakin, mutta mikä on eka suurinpiirtein ajoitettava?

Minun:
Tampereella oli silloin eläintarha. Muistan leijonien surkean häkin. Leijonat Tam ja Pere.

Ja ennen kaikkea miten minut oli lasten eläinaitauksessa nostettu aasin selkään.
Se harmaa selkä.
Ikää minulla oli kaksi vuotta plus kaksi kuukautta.

EDIT: Vaikea ajoittaa, mutta vielä nuoremmalta iältä muistan pinnasänkyni ylle narulla viritetyn vauvalelujutskan.

Jotenkin hämärästi muistan leikkijunan ja sen, kun tv-korjaaja tuli ja avasi töllön. Tuolloin jotain 2v ja risat.

Vähän vanhempana, reilu 3v muistan elämyksen, kun teleasentaja avasi kerrostalon seinässä olleen kaapin, jossa ilmeisesti puhelin ja keskusantennijohtoja.

Mielenkiintoista muuten, että sun ekat muistikuvat on eläimistä ja mulla tekniikasta

Kitinässä oli muuten aiemmin ketju ensimmäisestä uutisesta, jonka muistaa. Mulla Skylabin ongelmat. Tämähän oli kait 1973? Toiseksi vanhin Sammy Babitzinin kuolema. Muistan kun äiti luki lehdestä. Googlettamatta en ole aivan varma, kumpi on vanhempi. Skylab vai Sammy.

Ajelen oranssilla kolmipyöräisellä pitkin tupaa puristaen liimaa purkista perääni. Tuli vähän tukkapöllyä.

Muistan mun mummon kodin ja sen hajun, joka oli vanhainkodissa. Mummo kuoli kun olin neljä. Muita muistoja on vaikea ohjata tiettyyn ajanjaksoon.

Jysäytin paskat housuun Kouvolassa. Ikää 2+ (mutta alle 3).

^ Aloitit heti huipulta! Sen jälkeen on ollut alamäkeä!

Me muutettiin juuri ennen koulun aloittamista, joten kaikki muistikuvat ennen kouluikää on kyllä helppo erottaa omikseeen, mutta niistä on vaikea tietää että mikä olisi varhaisin.

Kitinässä oli muuten aiemmin ketju ensimmäisestä uutisesta, jonka muistaa. Mulla Skylabin ongelmat. Tämähän oli kait 1973? Toiseksi vanhin Sammy Babitzinin kuolema. Muistan kun äiti luki lehdestä. Googlettamatta en ole aivan varma, kumpi on vanhempi. Skylab vai Sammy.

Tosin tästä tuli mieleen, että olin aiemmin väittänyt Olof Palmen murhan olleen ensimmäinen uutinen jonka muistan - mutta muistankin uutisen tulipalosta, jonka jäljet näkyivät 1985 elokuussa kotoa käsin.

^Tämä ja se, että AitoJohannan ensimmäinen muistikuva oli Kekkosen kuolema, saavat tuntemaan itsensä vanhaksi. Itse olin ekan tyttöystäväni kanssa Toyota Corollassa, kun kuulin autoradiosta uutisen Palmesta.

On jotain varhaisia muistikuvia, mutta ei mitään käryä aikajanasta.

Yksi muistikuva että seison häkkisängyssä ja mokellan jotain mutsille. Ehkä pari-kolmevuotias.
Toinen oli mustavalkoinen King Kong-elokuva telkkarista - se johon Harryhausen pusasi stop-motion animaatiot, kurkin ovenraosta salaa kohtauksen jossa Kong otti erää jonkun perkeleen kumiliskon kanssa.

Ja mä muistan Elviksen, Chaplinin ja John Lennonin kuolinpäivät. Ekan kertoi musiikinopettaja tunnilla, tokan kuulin radiosta mummolassa ja kolmannen julkitoi luokkakaveri Matti kylmänä pimeänä talviaamuna koulun pihalla.

KKK kirjoitti:
Ja mä muistan Elviksen, Chaplinin ja John Lennonin kuolinpäivät. Ekan kertoi musiikinopettaja tunnilla, tokan kuulin radiosta mummolassa ja kolmannen julkitoi luokkakaveri Matti kylmänä pimeänä talviaamuna koulun pihalla.

Elvarin kuoleman muistan, en juuri sitä hetkeä kun kuulin kuolemasta. Chaplinista ja John Lennonista ei muistikuvaa.

McJanne kirjoitti:Isän kanssa Sorsakosken vanhan koulun ikkunan muoto ja ikkunalauta, jossa isä poltteli tupangia.

Selkeästi tulevaisuuden mielenkiinnon kohteet lapsena jo tulleet esille, kun Gat muistaa eläimen, minä sähkötekniikan ja sinä ikkunan ja ikkunalaudan

Tosin sua ei vissiin raksahommat enää kiinnosta. Mikä on sääli. Juuri muutama päivä sitten mietin sua ja ajattelin, että se, että osaa talon rakentaa on niin hieno taito, että on sääli heitää se hukkaan. Tulipas monta kertaa "että".

James Potkukelkka kirjoitti:^ Aloitit heti huipulta! Sen jälkeen on ollut alamäkeä!

Jos vielä joskus joudun Kouvolaan niin lupaan käyttäytyä hyväksi havitulla linjalla.

McJanne kirjoitti: Kuvittelisin, että lekurilla nuhasaikku-maatti on samanlaista.

Juu. Mutta mä olen ajatellut sen niin, että en ole tässä toteuttamassa itseäni, vaan toimitan sitä mitä tilataan ja nauran matkalla pankkiin.

Tästähän on muuten tutkimustietoa, jonka mukaan lääkärien tulot korreloivat negatiivisesti älykkyyden kanssa. Uskon. Mun kaverini, joka nappasi Mensan testissä 160 pistettä (Sic!) tienaa huomattavasti mua vähemmän.

Toki on erikoislääkäri, ylilääkäri, tekee väikkäriä, maalaa ja opiskelee ajankuluksi tkk:ssa. Mutta ei noista rahaa saa.

Ei mun aivoissa ole tilaa moisille turhanpäiväisyyksille. Hyvä kun muistan mitä eilen tapahtui.

KKK kirjoitti: Toinen oli mustavalkoinen King Kong-elokuva telkkarista - se johon Harryhausen pusasi stop-motion animaatiot, kurkin ovenraosta salaa kohtauksen jossa Kong otti erää jonkun perkeleen kumiliskon kanssa.

Mahtaako olla sama lähetys jonka näin kun tulin ekoista ja viimeisistä koulutansseistani. Muistan että sitten tuo King Kong tuli telkkarista. Söin metrilakua ja minua alkoi hirveästi hävettää että minä olin rohjennut tanssia niin monen tytön kanssa. Psykopatologiani kehittymisen kannalta olisi mielenkiintoista ajoittaa se päivä, verraten muihin elämäntapahtumiin.

Taidan olla vanha, koska uutisista muistan tietysti ekan kuulennon ja suoran TV-lähetyksen siitä. Skylabin totta kai. Apollo-Soyuz-lennosta keräsin jo lehtileikkeitä. Sitten ihan selvästi aina vaan jatkuva Vietnamin sota, Biafran sota ja nälänhätä, Watergate ja Nixonin eroaminen ym ym. Joku Kekkosen eroaminen saati kuolema oli paljon myöhempää.

Mutta varhaisemmasta koetin miettiä mikä olisi ajallisesti tai paremminkin ajoitettavasti eka muistikuvani. Se aasi luultavasti. Ja se vauvanlelu aiemmin.

Onhan niitä muuten vaikka kuinka paljon. Olin neljä vee 10 kk. kun muutimme pois Tampereelta. Joten nelivuotiaana ja alle muistan Tampereella mm. asuntomme Hämeenpuistossa, pari suihkukaivoa, lasten kahluualtaan Hämeenpuistossa, , luonnontieteellisen museon, lintutarhan..... miten halusin pihalta lunta sisään, annoin sulaa ja vein taas ulos jäätymään.... kiehtoi se fysiikka. Lentonäytöksessä isän kanssa. Minulla oli maustepurkki jonka leikin olevan radio. Minulla on se punainen purkki tallessa ja mausteen tuoksu herättää vieläkin näkömuistikuvan!

Muistan miten isäni kanssa kävimme katsomassa lasten piirrettyjä. Ensimmäinen pitkä elokuvani oli Disneyn "Kaunotar ja kulkuri", jonka loppu teki vaikutuksen. Kävimme isäni kanssa myös kahvilla ja limsalla baarissa jossa oli jännä jukebox, jonka koneiston toiminnan näki akryylikuvun läpi.

Televisiota meillä ei vielä ollut, mutta hoitotädilläpäs oli. Sieltä tuli ainakin "Niksulan teevee" jossa mm. Kasper-nukke ja Eulaalia Kenkkunen. Myös Spedeä seurasin. Edit: Radiosta soi ainakin Puhelinlangat laulaa, Juokse sinä humma, Virtasen hottettotti, Mari Laurila ja Eveliina Pokela (joka oli minulle kuulemma jo liian vanha nainen.).

Kaupungilta mustan myös mm. Tammerkosken sillan. Valomainoksen jossa röökaava äijä. Ensimmäinen automerkki jonka opin tunnistamaan oli Wartburg. Se kaksitahtisen pörinä. Muistan myös Tampereen sähköbussit. Särkänniemi oliko jo... no ainakaan alkuun siellä oli vain akvaario ja planetaario. Ei niitäkään silloin.

Isäni joutui käymään muualla töissä, joten tuli vain viikonloppuisin kotiin. Muistan leikanneeni isälle pahvista halkilekkauksena itselataavan pistoolin mallin panoksineen. Seuraavan kerran kysyin isältä Hämeenpuistossa oliko ampunut sillä. En uskonut kun väitti ampuneensa. Ihmettelen mistä silloin tiesin pistoolin rakenteesta mitään.

Äiti oli Pispalan sivukirjaston hoitaja. Muistan miten lykkäsi minua kirjavaunuissa hyllyjen välissä ja sen ison ikkunan ääreen. Pienessä varastohuoneessa oli myös tosi jännä avaruuspeli pienine avarussaluksineen. Kotona leikin olevani astronautti. Toin avaruuslennoilta vanhemmlleni murukeksejä. Tämä koska murukeksit olivat minusta niin pahoja, että yritin syöttää ne vanhemmilleni. Äitini käsitti väärin, että minä pidänkin murukekseistä.

Iltaisin sammuttivat valot kun minun piti päästä heitä aikaisemmin uneen. Siinä yksiössä oli turvallista nähdä isän tupakan kaarrot pimeässä kuin jälkikuvina. Joskus yksinkertaisesti vain laittoivat pinnasänkyni päälle pimentävän peiton ja pitivät itse valot. Kerran heräsin möykkään. Raotin peittoa juuri kun äitini oli lyömässä isää päähän sivupöydän lasilevyllä!!!! No rauhoittuivat sitten.

Positiivisempana muistikuvana minulla oli pinnasänkyni yläpuolella juliste ihailemastani sen ajan tenavatähdestä Mari Laurilasta. Ikäiseni. Kuvassa Mari makasi vatsallaan ja farkkupeppunsa koholla. Se kuva tuntui minusta selittämättömän "jännältä"!

Että näitähän riittäisi vaikka kuinka. Koko päivä menisi kuvailla kaikkia. Ovatko useat muut ihmiset sitten jotenkin varhaislapsuudessaan vintti pimeenä ja melkein tiedottomina älyttöminä kakaroina? Vai eivätkö vain myöhemmin muista sitä aikaa?

Ehkä meille muille on löytynyt tarpeeksi onnellisia hetkiä myös 10v. synttäreiden jälkeen.

exsu kirjoitti:Ehkä meille muille on löytynyt tarpeeksi onnellisia hetkiä myös 10v. synttäreiden jälkeen.

Niin jopa minullakin. Mutta ne ensimmäiset vaikutelmat ja kokemukset ainakin minulle jäivät voimakkaina mieleen, juuri koska olivat minulle ihan uutta. Koko maailma oikeastaan.

Muistikuvia on aika paljon. Ensimmäinen uutinen jonka muistan on Chilen sotilasvallankaappaus syksyllä 1973.

Gat kirjoitti: Niin jopa minullakin. Mutta ne ensimmäiset vaikutelmat ja kokemukset ainakin minulle jäivät voimakkaina mieleen, juuri koska olivat minulle ihan uutta. Koko maailma oikeastaan.

Uskoisin tämän olevan universaali ilmiö.

Tänään tuli vielä yksi mieleen. Mun on ollut vaikea ostaa mun lapselle pyörän istuinta, kun oma oli niin epämukava silloin yli 30v. sitten. Todennäköisesti oon yrittänyt tunkea siihen vaan liian isona, eikä se tuollaiselle minille olisi niin karmea.

exsu kirjoitti:

Gat kirjoitti: Niin jopa minullakin. Mutta ne ensimmäiset vaikutelmat ja kokemukset ainakin minulle jäivät voimakkaina mieleen, juuri koska olivat minulle ihan uutta. Koko maailma oikeastaan.

Uskoisin tämän olevan universaali ilmiö.

Tänään tuli vielä yksi mieleen. Mun on ollut vaikea ostaa mun lapselle pyörän istuinta, kun oma oli niin epämukava silloin yli 30v. sitten. Todennäköisesti oon yrittänyt tunkea siihen vaan liian isona, eikä se tuollaiselle minille olisi niin karmea.

Mutta onko sulla omaa muistikuvaa pikkulikkana olon pyörästäsi, vai päätteletkö, että sellainen satula olisi ollut?

Tuossa aiemman viestini Tampereelta (josta siis muutimme kun olin 4 vee kymmenen kuukautta ja muistan muutonkin hyvin) tuli traagisen pyöränsatulakokemuksesi takia mieleen muistella, muistanko Tampereen ajoista jotain traumaattista.

No ei paljon. Ei ainakaan väkivaltaa (paisi ylläkerrottu kun äitini aikoi lyödä isääni päähän) saati pedofiliaa.

Hmmm...
Sillä hoitotädilläni siis oli hoidossa myös joku tyttö.
Muistan miten sen kanssa leikimme, "autoa" niin että vedimme toisiamme pitkin lattiaa. Minä vedin ilmeisesti liian lujaa, joten tyttö alkoi tyttömäisesti parkumaan. Hoitotäti ei huomannut. Minä nolona häpesin. Koska minä olin jo neljä ja tyttö vasta kolme. Joten minun olisi pitänyt olla varovaisempi, olinhan vanhempana vastuussa.

Kerran kuului kylppäristä parkunaa. Menin katsomaan. Siellä se tyttö oli nakuna ammeessa. Ja oli KAKKINUT sinne!! Hoitotäti yritti potalla onkia kakkapökälettä pois! Taitaa selittää naiskammoani ja vakaumustani että naiset siis eivät käy kakalla!!!

Kerran leikin olevani käärme, ja kiemurtelin hoitotätini luo. Vasta tädin inhosta silloin kolmivuotiaana käsitin ja ihmettelin, että inhotaanko käärmeitä.

Myöskin jo vasta kolmevuotiaana sen hoitotädin kattovalo ei toiminut. Minä kehuin, että kun isäni on sähköinsinööri, ehkä hän osaa korjata. Ja samantien minua hiljaa nolotti kun tajusin, että osanneeko isäni sille sittenkään mitään tehdä, miksi minä isän vastuulle tuon laitan. No, isäni tuli minua hakemaan. Tarkasti valaisimen ja lampun sekä napsutteli seinän kytkintä. Sanoi vain: "Joo, rikki on. Tilatkaa joku asennusliike tänne".

Ettäpä olin jo silloin niin tiedostava, että tajusin ongelman ja nolouden kehuinko tädille liikaa ja että onko tuo kuitenkaan isän korjattavissa.

Suurempana traumana muistan, että kun äitini harvoin sai minut edes kämpästämme ulos. Silloin yleensä istuin sen pohjoisHämeenpuiston hiekkalaatikossa tympääntyneenä. Yhden kerran mielelläni menin talvella ulos ja olin ihan yksikseni. Sinisellä lumilapiolla onnellisena lapion lunta. Yhtäkkiä joku iso äijä eli talonmies tuli minulle pienelle mölisemään vihaisena, ettei siihen kävelytielle saa lapioida. Mahdollisesti eka kerta kun ihmistä säikähdin ja tajusin, ettei minun toimintani kelpaa ulkomaailmalle. Äiti oli kovin pahoillaan, että kun kerrankin oli saanut minut yksin ulos ja iloisena, noin keljusti se ilkeä setä sanoi.

Minä olen muuttanut pikkulapsena
vanhempieni kanssa Tukholman esikaupungista.
He kuten minäkin olen täyssuomalainen.

Ensimmäinen muistikuvani on sireenipensas siellä
Tukholmassa, jossa hyvin tummansininen
kukka ja josta muutaman katkaisin äidille.
Äiti halasi ja nauroi. Juttua kertoiltiin usein.
Olin 2,5 vuotias.

SYYSARSKA

Stadinarska kirjoitti: Ensimmäinen muistikuvani on sireenipensas siellä
Tukholmassa, jossa hyvin tummansininen
kukka ja josta muutaman katkaisin äidille.
Äiti halasi ja nauroi. Juttua kertoiltiin usein.
Olin 2,5 vuotias.

Ei tälläsiä lasketa. Sun muisto on siitä, kun juttua on kerrottu.

Myös minun eka muistikuvani liittyy kakkaamiseen Kouvolassa. Olin kyykkykakalla jonkin tavarajunan kuljetusvaunussa, kun leirintäalueenamme toiminut Mäkkärin piha tarjosi liian hyvät näkymät joka suunnasta ja kyseinen pulju oli kiinni. Saattoi se olla jokin muukin paikkakunta kuin Kouvola, koska tämä tapahtui Kotkan meripäivien aikana. Ikää oli 20+.

Hans Jörgen:

Tuollainen on ihan luonnollista 20-vuotiaalle pojalle.
Muistatko vielä tuliko isokin jööti?

Itselläni ei ole paljoa kakkamuistoja varhaislapsuudesta.
Muistan kyllä istuneeni potalla.
Muistan myös, että kun oikeaan wc-pyttyyn totuttelin, vaikeutena oli että jalkani eivät ylettäneet lattiaan.

Äitini on kertonut lapsuudestaan, että täällä heidän aikaan puuseessä oli pienokaisille oma reikä. Sellainen pienempi, ettei lapsi tipahda kakkaan ja vielä koroke lapsen jalkojen lyhyyden vuoksi.

Joka tapauksessa minut ilmeisesti opetettiin aika varhain potalle. Olen ihmetellyt vaippamainoksia, joissa pitkälle kävelyikäisetkin käyttävät vaippoja.

Ehkä ketjun aloitus oli minulta liian vaativa, että mikä on ensimmäinen ajoitettu muistikuvanne.

Voinette tähän muitakin varhaislapsuuden muistoja kertoa.
Mielestäni sopii hyvin Shrink- osioon sellainenkin.