Hei siis onhan minulla vakavia delirium-tiloja, välipäivinä dokaamisesta kun täytyy raitistua autolla ajamista varten. Mutta ne ovat luonteeltaan paniikkihäiriöitä pelko-oksentelun kera ja aiheeltaan alle minuutin välein vaihtuvia ihan aiheellisia surun, häpeän ja pelon tunteita. Ihan pikkuasioistakin. Mutta ei niihin liity kuvitelmia taloon tunkeutujista. Katuväkivaltaakaan en osaa pelätä.
Onhan täällä maalla aitoja rosvojakin, juurikin Itä-Uudellamaalla. Niitäkin jotka ryysivät maalaistaloon jopa isäntäväen ollessa siellä. Helpompaa kuin kerrostaloissa eikä maallamaalla olevaa taloa kohta uskalla jättää tyhjilleen edes viikoksi. Mitä lienevät valkoihoisia ulkomaalaisia.
Enemmän kuin tuo varsin myöhäinen "kehitys", minua on hintelänä nynnypoikana jo nuorena aina kiinnostaneet aseet ja niiden käyttö. Mitkä vaan aseet hävittäjäkoneista käsiaseisin ja teräaseisiin. Olettamatta, että itse osaisin käyttää, vaan joku atavistinen kamppailuvietti nössölläkin. Ja ehkä myös amerikkalaistyylinen asenne, että johan on Orwellilaista, jos kansalaisilta viedään aseet ja pitäisi vain soittaa kytllle ja linnaan joudut itse jos puolustaudut. No vaikka sitten lusimaan mieluummin, jos jotain niin epätodennäköistä kävisi.
Yhdyn heterosti Bluntlyyn, että vesuri on huono aseena. On minulla klassinen kahdenkäden vesuri, itse asiassa just eteisen vajantapaisessa. Mutta siinä on koukkukärki, ei pistoterää. On myös suomalainen uusi keksintö lyhyempiteräinen hukarityyppinen Skrama (edit:
https://www.varusteleka.fi/fi/product/t ... eras/28025 ), jota voi käyttää yhdellä tai kähdella kädellä. Käy mainiosti maastoon leukun parannettuna versiona, mutta aseena olisi sittenkin kömpelö ja vaikka kärki onkin, on kovin tylppäkulmainen.
Kyllä se niin vaan on, että vaikka työkalut käyvät tilapäisaseiksi, oikeat aseet ovat eri asia kuin työkalut. Vanhanajan laivoissakin oli joka paikassa kirveitä, mutta mieluummin käyttivät sapeleitaan. Lyhyt laivastosapeli on tarkoitettu nimenomaan ahtaisiin paikkoihin ja laivan kannen alla tappeluun.Voi pistääkin, kun ei ole liian käyrä. Rystyssuoja on kuin nyrkkirauta. Käytetään (kuulemma) kuin tavallista sapelia. Mikä on helpompaa kuin nykyinen pistomiekkailu, joka sopii vain herrasmiesten sovittuihin kaksintaisteluihin, ja onkin nissä paras. Mutta nyt ei ole kyse sellaisesta.
Kovin painava ei teräaseen tarvitse olla. Ei tuo mun puolentoistakäden pitkämiekkakaan paina kuin puolitoista kiloa, ja sekin on yli historiallisen keskimäärän. Kevyttä asetta isokin mies liikuttelee nopeammin ja tarkemmin, ja kevyempikin ase tekee ainakin haarniskoimattomaan ihan saman letaalin vaikutuksen.
Psykologisesti sitten mietin, että vaikka rosvo ymmärtäisi haulikon aseeksi, pistoolin aseeksi, puukon aseeksi, pesäpallomailan aseeksi..... niin mahtaisiko muuta kuin nauraa miekan nähdessään. Kuvittelen että vaikka täysin teräaselain vastaisesti lähtisin kylille tuo 1400-luvun tyylin mukainen pitkämiekka vyöllä, niin mahtaisivatko edes poliisit mieltää sen aseeksi? Vai leluksi tai rekvisiitaksi?