Kitinä

Keski-ikäistyvän ja keskiluokkaistuvan urakriisiä täällä hei.

Olen jumissa. Sellaisessa hyvässä ja turvallisessa jumissa missä saa tehdä esimiestyötä, esiintyä oman alansa johtavana asiantuntijana ja pönöttää kertomassa muille elämän totuuksia. Palkka ja edut on kohdallaan, ja toisaalta tiedän, että jos olisin valmis joustamaan muutamasta periaatteestani työnantajan ja työpaikan sijainnin ( = pk-seutu) suhteen, niin parempipalkkainen työ olisi todennäköisesti suhteellisen helppo saada. Tässähän sitä löllöttelis, mutta mieli sanoo, että pitäisi enemmän ja isommin. Kohta 10 vuotta tätä takana ja näissä kuvioissa urakehitys on nyt tässä.

Ohessa kulkee kyllä jatkuvasti opintoja sillä ajatuksella, että voisin sitten joskus opettaa tätä samaa, ja se kyllä kiinnostaisikin, mutta se ei kyllä suoranaisesti edistä uraa vaan ennemminkin juurruttaa junnaamista. Toinen puoli minusta käskee istumaan tässä kaarnalaivassa, jossa kaikki tilaisuudet ovat tulleet vastaan puolisattumalta ja nauttimaan menosta. Toinen puoli taas haluaisi asettaa tavoitteita korkealle ja lähteä ihan tiedostaen pyrkimään eteenpäin täältä mukavuuskuopasta. Nyt on ns. isot tutkinnot ja lisääntymiseen liittyvät poissaolot lusittuna, joten ajoitus voisi olla hyvä.

Kaipaisin ajatuksia muiden urakehityksestä ja sen suunnitelmallisuudesta. Onko harmittanut harppaus pois mukavuuskuopausta tai vaihtoehtoisesti se, että sitä ei ajoissa tehnyt?

Mä arvostan ihan liikaa vapaa-aikaani, että uhraisin edes ajatusta uraani kohtaan. Rahaakaan en tarvitse. Töissä on mukavaa ja kotona riittää virtaa olla aviomies ja isä kolmelle lapselle. On kiva, kun kotona ei tarvitse murehtia työasioita pätkääkään. Nytkin vedän illalla tyttöjen futisjoukkueelle kerran peruuntuneet (valmentajat kipeinä) reenit, koska uravanhemmat eivät ehtisi. Saan tästä hyvän mielen.

Onhan tässä pikkuisen pelko pöksyissä, että tämä on lopun aikaa tässä. Tietenkin näin 12 yt-neuvottelun veteraanina vakiduuni firmassa, jonka keski-ikä suurempi kuin omani, ei ole paha.

Olen kai alallani palkkakuopassa, mutta eipä kulut näin velattomalla yksinasujalla kovin kummoiset ole. Ja verot söisi kuitenkin nousevan palkan tehokkaasti.

Ja kakkapöksynä en tietenkään uskalla tehdä mitään peliliikkeitä.

Haluan lisätä, että vielä parikymppisenä minusta piti tulla esimies ja vaikka mitä. Sittemmin huomasin mm. sen, että alallani esimieshommat ovat sangen kuormittavia ja aika täynnä hallinnollista shaibaa yms. Eikä palkka ja vastuu kohtaa yhtään. Lapsien synnyttyä olen jopa hieman tietoisesti downshiftannut ajatteluni siihen, etten esimieshommiin ala, koska voin paremmin virkeämpänä ja olen siis myös parempi puoliso ja isä.

Elämä ja duuni ovat täynnä sattumia ja mahdollisuuksia.

Noin yleensä jengi on aivan liian kärsimätöntä odottamaan. Sauma tulee hyvin epätodennäköisesti siloin kun sitä koviten odottaa. Toisekseen, jengillä on hyvin lapsellinen kuva urakehityksestä ("mitä minun pitää tehdä saadakseni ylennyksen..."). Eli joko tekee aktiivisia liikkeitä kuten hakee duunia tai kehittää osaamistaan ja verkostoaan tai sitten passiivisemmin pyrkii olemaan riittävän hyvä työssään ja toivoo, että meno jatkuu tai paranee. Kun sauma tulee niin silloin pitää päättää ja riippumatta päätöksestä on helpompaa kun ei kadu tekemisiä tai tekemättä jättämisiä.

Yksi merkittävä päätös on josko haluaa jotain enemmän, riittääkö nykyinen vai skaalaako alaspäin. Kaikissa on omat etunsa ja haittansa/riskinsä.

Itse olen asunut neljässä maassa, mennyt asemassa ja palkassa ylös ja alaspäin. Arvostan vapaa-aikaa ja tiedostan vahvuuteni ja rajoitteeni. On luultavaa, että kymmenen vuoden kuluessa on pakko tehdä muutoksia, koska maailma ja bisnes muuttuvat. En jaksa merkittävästi kehittää osaamistani, joten yritän parantaa verkostoani. Isyysloman jälkeen olen valmis hyppäämään eri rooliin firman sisällä tai ulkona. Varavarjo on alkaa freelanceriksi, jos jossain vaiheessa tulee kenkää.

Ylermi Ylihankala kirjoitti: ↑04.09.2017 10:46olla aviomies ja isä kolmelle lapselle

Ylermi Ylihankala kirjoitti: ↑04.09.2017 10:46 Mä arvostan ihan liikaa vapaa-aikaani, että uhraisin edes ajatusta uraani kohtaan. Rahaakaan en tarvitse. Töissä on mukavaa ja kotona riittää virtaa olla aviomies ja isä kolmelle lapselle. On kiva, kun kotona ei tarvitse murehtia työasioita pätkääkään. Nytkin vedän illalla tyttöjen futisjoukkueelle kerran peruuntuneet (valmentajat kipeinä) reenit, koska uravanhemmat eivät ehtisi. Saan tästä hyvän mielen.

+1 Vapaa-aika ja perhe edellä. Kunnian himo tuli aikanaan urheilun puolella tyydytettyä. Nykyään en edes halua olla enää huippu missään, koska ymmärrän kuinka paljon sen eteen pitäisi panostaa. En ole valmis sellaiseen. Tämä on myös järkevää senkin takia, että vaimo on aina mua parempi kaikessa, joten kun olen kantanut enemmän vastuuta lapsenhoidosta, niin hän on ollut vapaa vastaanottamaan haasteellisempia tehtäviä.

exsu kirjoitti: ↑04.09.2017 10:32 Nyt on ns. isot tutkinnot ja lisääntymiseen liittyvät poissaolot lusittuna, joten ajoitus voisi olla hyvä.

Kaipaisin ajatuksia muiden urakehityksestä ja sen suunnitelmallisuudesta. Onko harmittanut harppaus pois mukavuuskuopausta tai vaihtoehtoisesti se, että sitä ei ajoissa tehnyt?

Onko sinulla jotakin menetettävää, jos laitat verkot vesille ja kartoitat vaihtoehtoja? Viihdyn asiantuntijatehtävissä enkä en kaipaa enää esimiesvastuuta. Minulta puuttuu kuitenkin loppuelämää ajatellen visio siitä minkälaisiin tehtäviin haluaisin vielä siirtyä. Todennäköisesti jossakin vaiheessa kartoitan tilannetta ja teen siirron, jos uskon toisen työpaikan tarjoavan mielenkiintoisempia tehtäviä tms. Urani on mennyt tähän asti vähän sattumaltakin nousujohteisesti. Tällä hetkellä olen kuitenkin suvantovaiheessa, koska minulla on pieni lapsi. Työpaikan vaihtaminen 1-1,5 vuoden sisällä kuitenkin houkuttelisi jo pitkien työmatkojenkin takia.

Fiona kirjoitti: ↑04.09.2017 12:48 Onko sinulla jotakin menetettävää, jos laitat verkot vesille ja kartoitat vaihtoehtoja?

Toimintakenttä on niin kapea, että pitäisi ensin vähän kirkastaa itselleen mihin suuntaan sitä verkkoa viskoo. Oon suurella ihmetyksellä seurannut saman koulutuksen omaavan opiskelutoverin hyppelyä asiantuntijatehtävästä toiseen hyvin laajalla skaalalla. Itse pyörin tällä turvallisuusalueellani lainkaan hahmottamatta, minne muualle voisi olla paukkuja. Verkostoitumista olen tässä jo vähitellen laajentanut sillä toiveella, että sieltä jotain ajatusta tähän suuntaukseen tulisi.

Elcon tekstistä tunnistin kyllä paljon. Uskon, että itselläni ihan aito jarru on esimerkiksi se, että en ole oikein halukas poistumaan Tampereelta. Varsinkaan nyt kun lapsi on alle kaksivuotias, en myöskään haluaisi käyttää kohtuuttomia aikoja päivittäiseen työmatkaan. Minulla tuo "odottelu"- tekniikka on kantanut hyvin, ja kyllä tästä passiivisuudesta huolimatta niitä tarjouksia tulee vieläkin joitakin vuodessa. Vielä ei tosin mitään, johon tekisi mieli tarttua.

Toinen olisi tietysti tuon suorittamisvimman kanavoiminen jonnekin vapaa-ajalle. Mä kyllä vietän mielelläni perheen ja ystävien kanssa aikaa ja harrastan, mutta se on sellaista latailua. Tarvitsen tavoitteita, suorituksia ja onnistumisia, oleskelu on enemmänkin turhauttavaa kuin palkitsevaa pidemmän päälle.

exsu kirjoitti: ↑05.09.2017 9:29

Fiona kirjoitti: ↑04.09.2017 12:48 Onko sinulla jotakin menetettävää, jos laitat verkot vesille ja kartoitat vaihtoehtoja?

Toimintakenttä on niin kapea, että pitäisi ensin vähän kirkastaa itselleen mihin suuntaan sitä verkkoa viskoo. Oon suurella ihmetyksellä seurannut saman koulutuksen omaavan opiskelutoverin hyppelyä asiantuntijatehtävästä toiseen hyvin laajalla skaalalla.

Asiantuntijaksihan voi päästä nimittämällä itsensä ko.alan asiantijaksi, eli se on oma vaatimattomuus, joka rajoittaa

Ps. älkää ottako liian tosissaan, mutta kyllä tuossa pieni totuus on. Ei pidä miettiä, miksi ei ole pätevä johonkin, vaan miksi on pätevä.

Pps. mulla ei ole mitään muutossuunnitelmia. Tällä hetkellä olen oikein tyytyväinen omaan ekologiseen lokerooni.

exsu kirjoitti: ↑05.09.2017 9:29Toinen olisi tietysti tuon suorittamisvimman kanavoiminen jonnekin vapaa-ajalle. Mä kyllä vietän mielelläni perheen ja ystävien kanssa aikaa ja harrastan, mutta se on sellaista latailua. Tarvitsen tavoitteita, suorituksia ja onnistumisia, oleskelu on enemmänkin turhauttavaa kuin palkitsevaa pidemmän päälle.

Tästä tulee mieleen se, kun oliko se nyt Timo Airaksinen jossain kolumnissaan ihmetteli, että nykyään äännähdellään jotenkin ihailevan hyväksyvästi, kun joku urheilija sanoo vihaavansa häviämistä yli kaiken. Kannustamisen sijaan tällöin pitäisi tietysti varovasti tiedustella, onko urheilija hakenut apua tähän ongelmaansa, harkinnut vaikka terapiaa?

Mä olen aika huono suunnittelemaan uraani mitenkään. Olen tehnyt sitä, mikä on sattunut kiinnostamaan ja huvittamaan (tietyissä, hyvin rajallisen panostuksen asettamissa rajoissa).

Jonkun aikaa elätin itseäni tutkijana ja opettajana, mutta siinä oli koko ajan jotenkin sellainen määräaikaisen projektin maku mukana. Ajatus siitä, että kyttäisin vakivirkaa vuosikymmeniä siten, että kaikki toimeni ja toimeentuloni olisivat joidenkin toistaitoisten tunareiden subjektiivisten ja läpinäkymättömien arvioiden varassa, oli vähän luotaantyötävä. Eikä minulla ehkä ollut sellaista sisäistä paloakaan omistautua tieteelle ja opetukselle pyyteettömästi, vaan motivaationa oli sellaisen oman projektin läpivieminen.

Niinpä olen nyt melkein jo kymmenisen vuotta touhunnut virkamiehenä, hallintoihmeenä ja erilaisissa asiantuntijatehtävissä mitenkään ihmeemmin uraani rakentamatta. Mä olen tosi huono ja vastahakoinen verkostoituja, ja minulla on äärimmäisen vähän mielenkiintoa esimiestehtäviin tai myöskään alaisen asemaan. Tällä pohjalla minun pitäisi varmaan olla joku pienyrittäjä-konsultti, mutta sekään ei vetoa. Se verkostoituminen, minkä lisäksi ajatus minkään myymisestä on epämiellyttävä.

Ehkäpä ainoa uraan liittyvä rakennustyö onkin ollut siinä, että olen melkein määrätietoisesti rakentanut itselleni sellaista vanhemman erityisasiantuntijan brändiä, johon liittyy se, että työyhteisössäni minun varmaan kuvitellaan olevan tosi kiireinen ja jotenkin kiinni jossain syvää ymmärrystä vaativissa asioissa. Minulta pyydetään itsenäisiä selvityksiä eri asioista, tai varovasti kysellään mukaan neuvonantajaksi ja asiantuntijaksi joihinkin projekteihin, joissa jotkut muut tekevät käytännön operatiivisen työn. Toistaiseksi tämä on sopinut minulle oikein hyvin, tulevaisuudesta en tiedä.

Mä olen tosi laiska ja mukavuudenhaluinen, koko idea mukavuusalueeltaan poistumisesta on minusta lähtökohtaisesti järjetön. Paljon fiksumpaa on koettaa löytää oma mukavuusalueensa ja pysyä siellä. Minulla ei ole suoritusvimmaa, en tarvitse tavoitteita enkä oikein kaipaa ulkoista palkintoa töistäni. Oleskelu on aivan mahtavaa, varsinkin pidemmän päälle. Vapaa-aikaa tulee olla tosi paljon.

Määrätyllä tavalla mä olen kyllä ollut hyvin määrätietoinen. Aluksi lainaan Mr. Krabsia



Eli kaikki lähti siitä.

Siinä sitten lukiossa arvoin, että mistä sitä rahaa saisi. Jossakin julkaisussa oli eri ammattiryhmien keskiansioita ja lääkärien keskiansio oli korkein. Eli se ratkaisi. Hetken aikaa kyllä mielessäni oli myös kerettiläisiä ajatuksia, eli jospa sittenkin antautuisin maallisille houkutuksille ja lähtisin opiskelemaan sitä, mikä mua kiinnostaa, eli tietotekniikkaa. Lääkärin ammatille harkitsin vaihtoehtona myös sekonomin uraa, mutta isäni (hän kaupallisella alalla toimineena sanoi, että se on niin raadollinen maailma) kehotti välttämään sitä ja panostamaan porvarillisieen turvallisuuteen. En ole aivan varma, olisiko samoihin aikoihin myös Suomen Kuvalehti haastattelututkimuksella selvittänyt eri ammattien arvostusta ja lääkärien arvostus oli korkein. On kuitenkin mahdollista, että tämä tapahtui vasta jo aloitettuani opiskelun.

Aloitin lääkärikoulun vuonna -87, eli kovimman nousukauden aikaan ja jupit kantoivat pankeista lainarahaa muovikasseilla, ajelivat Seay Ray'lla ja puhuivat Gorbatchov-Nokioihin. Olin harmissani.

Noh.. sitten lääkärikoulun jälkeen mulla oli ajatuksena, että hankin sisätautien erikoislääkärin paperit ja siirryn sitten (osa) privaattiin. Kirurgiksi mulla ei ollut riittävää rohkeutta ja sen vaatimaa kyynärpäätaktiikkaa. Harkitisin myös radiologiaa, mutta koska mulla on huono näkömuisti, epäilin, että musta ei tulisi hyvää radiologia.

Oltuani jo vuosia privaatissa kuntapuolen sairaalatyön ohella näin, että privaatissa on eniten mun osaamisalueella hommia yleislääkärille ja sisätautien erikoislääkäriksi kouluttautuminen ei toisi siihen lisäarvoa. Ajattelin kuitenkin, että hoidetaan nyt tämä erikoistuminen ensin pois. Mulla oli siihen aikaan varmaan myös ajatuksena, että tekisin jatkossa sekä kuntapuolen hommia että privaattia. Sairaalassa kuitenkin näin, että erikoislääkärinkin työ sairaalassa oli mun mielestäni aivan paskaduunia huonolla palkalla ja se varsinainen raha tulisi privaatista. Sitten muistan momentaanisen ilmestyksen hetken. Istuin paskalla WC:ssä, kun yht'äkkiä tajusin, että ajan tuhlaaminen olemalla virassa sairaalassa olisi aivan järjetöntä ja eihän mun kannata tuhlata rahaa tekemällä paskapalkalla hommia sairaalassa, ja miksi en siirtyisi samantien kokonaan privaattiin. Seuraavana päivänä jätin erikoistumisen kesken ja siirryin privaattiin yleislääkäriksi. Lopetin virkamiehen hommat toukokuussa 2000 ja sitä päätöstä en ole katunut hetkeäkään.

Sitten erilaisten onnelisten sattumien (ja olemalla varmaan selväjärkinen ja sopivan oloinen) kautta olen päätynyt tekemään pääasiassa työterveyslääkärin töitä ja sen lisäksi yleislääkärin hommia.

Jos 18-vuotias minäni näkisi mut nyt, olisi varmaan tyytyväinen. Kiitos myös isälle.

urpiainen kirjoitti: ↑05.09.2017 10:04 pienyrittäjä-konsultti

Tätä oon kyllä myös puolivakavissani miettinyt kans, mutta kuunneltuani Unelmahommissa- kirjaa äänikirjana tulin siihen tulokseen, että ei kyllä sovellu minulle lainkaan sellainen. Ja koska kahden kauppatieteilijä-bloggarin hömppäpokkari on tietysti validi tietolähde yrittäjyydestä, ei ole nähnyt tarpeelliseksi selvitellä asiaa enempää.

urpiainen kirjoitti: ↑05.09.2017 10:04. Mä olen tosi huono ja vastahakoinen verkostoituja, ja minulla on äärimmäisen vähän mielenkiintoa esimiestehtäviin tai myöskään alaisen asemaan.

Ehkäpä ainoa uraan liittyvä rakennustyö onkin ollut siinä, että olen melkein määrätietoisesti rakentanut itselleni sellaista vanhemman erityisasiantuntijan brändiä, johon liittyy se, että työyhteisössäni minun varmaan kuvitellaan olevan tosi kiireinen ja jotenkin kiinni jossain syvää ymmärrystä vaativissa asioissa. Minulta pyydetään itsenäisiä selvityksiä eri asioista, tai varovasti kysellään mukaan neuvonantajaksi ja asiantuntijaksi joihinkin projekteihin, joissa jotkut muut tekevät käytännön operatiivisen työn. Toistaiseksi tämä on sopinut minulle oikein hyvin, tulevaisuudesta en tiedä.

Mä olen tosi laiska ja mukavuudenhaluinen. Vapaa-aikaa tulee olla tosi paljon.

Näin monesta kohdasta tunnistin itseni. Lisäisin vielä listaan, että kun olen palkkahaitarissa tehtäväni vaativuden osalta vielä ylemmässä 10% niin jo se hankaloittaa edes aikomusta siirtyä - vertikaaliset siirtymät tyssävät usein palkkatasoon ja horinsontaaliset eivät oikein kiinnosta. Saa nähdä koska joku keksii, että minun pitäisi olla kiireisempi, viime aikoina on ollut hetkiä että olen sen verran rasittunut työstä että tuntuu ansaitsevansakin palkkansa.

Luulen, että velattomuuden saavutettuani siirryn siihen konsulttihommaan yrittäjänä, koska mun verkosto on luontaisella charmilla kuitenkin karttunut vaikka olenkin hyvin laiska verkostoija. Luulen, että saisin itseni elätettyä ihan kunnialla mutta lainakannan kanssa en ole valmis ottamaan tulodroppia. Nykymenolla velattomuus on ehkä pikemminkin 8-10 vuoden kuin 5 vuoden päässä, koska pitää ostaa Teslaa ja rahoittaa projekteja kotona.

Ei kyllä juurikaan ole urasuunnitelmia työn suhteen. Koulutusta vastaavaa duunia on hyvin vähän tarjolla, ellei peräti lainkaan, joten työssä pysyminen tukeutuu lähinnä reilun kahdenkymmenen vuoden työuran aikana luotuihin suhteisiin. Uudelleenkoulutus voisi olla vaihtoehto, mutta ainakin nyt teen niitä töitä joita suhteiden kautta tarjolla on. Juuri nyt on hyvä pesti päällä, joten olen tyytyväinen. Eli olen myös näitä vapaa-ajan arvostajia.

Salibandyn valmennuksen suhteen voisin alkaa rakentamaan jotain uraa työn kylkeen. Tämä kausi menee kahden joukkueen päävalmentajana työn ohella. Ei tästä palkkaa saa, eikä edes kaikkia kuluja pääse laskuttamaan (koska verottaja), mutta otan tämän kauden oppivuotena ja loppukeväästä päätän rupeenko tekemään valmennusta tosissani. Elantoahan sillä ei tee, mutta jonkun uran valmentajana siinä voisi luoda itselleni rakkaassa lajissa.

exsu kirjoitti: ↑05.09.2017 9:29 Itse pyörin tällä turvallisuusalueellani lainkaan hahmottamatta, minne muualle voisi olla paukkuja. Verkostoitumista olen tässä jo vähitellen laajentanut sillä toiveella, että sieltä jotain ajatusta tähän suuntaukseen tulisi.

Ihan hyvä suunnitelma. Verkostoista on yleensä paljon hyötyä uusien ideoiden ja piilotyöpaikkojen suhteen. Tosin saattaa niistä olla haittaakin. Luulen, että olisi parempi jos kaikki omassa verkostossani eivät tietäisi, että minulla on alle parivuotias lapsi kotona. Nyt jo kaikki työtutut kyselevät, että onko jo toinen lapsi suunnitelmissa yms.

Mä olen kanssa jonkin aikaa jo pyörinyt urasuunnittelukuopassani. Nykyinen työ on just sitä mitä haluan tehdä ja missä olen hyvä, mutta koska meille on haalittu nopeasti ammattitaidotonta sihteeriporukkaa johon uhkaan hukkua, työt on huonosti organisoitu eivätkä jakaannu mitenkään tasan,mun tekemisten arvostus on vähän hukassa. Raahaan mm. perässäni muka työni jakavaa kollegaa joka ei oikeasti tee puolia töistä ja jonka virheitä korjailen. Mun yli ja ohi kävellään monissa asioissa. Kun tässä ei ole auttanut esimiehen kanssa käydyt keskustelut, niin mahdollisuudeksi on on jäänyt etsiä paikka muualta. Siinä asiassa taas emmin, kun pelkään, ettei muualta saa näin itsenäistä ja mielenkiintoista hommaa. Palkkaakin on vaikea nykyisessä palkkausjärjestelmässä vaikea saada samaa vertaa kuin nyt. Olenko valmis perheeni pääasiallisena elättäjänä laskemaan palkkaani väliaikaisesti, kun varmaa nousua ei välttämättä ole tiedossa kovin pian.

Asioita voisi helpottaa, jos minulla olisi joku mukava pohjakoulutus, mutta kun ei ole, enkä erityisemmin tykkää opiskella. Lukion jälkeen olisi varmaan voinut opiskella itseni vaikka tähtiin, mutta elämä meni toisin ja nyt on taskussa vaan 18 vuoden työkokemus. En voi sietää kaiken maailman ryhmätöitä ja paperien kirjoittamista, minä haluan istua oppitunnilla ja vastata sitten kokeeseen. Lukea ja tenttiä, ei mitään muuta. Enkä toisaalta sitäkään omalla vapaa-ajallani.

Tosiasia on, että tällä tai ensi viikolla lähtee työhakemus Ratakadulle ja sitten näkee miten siinä käy. Lisäpotkua elämääni saan lukemalla Kitinän Mamut-ketjua, työsarkaa on sekä nykyisessä työssä että muualla siihen liittyen.

Olen varsin tukevasti mukavuuskuopassa.

Tuli kutsu työhaastatteluun. Koska en ole varma haluaisinko ko. paikkaan, niin ratkaisin ongelman pyytämällä tonnin nykyistä enemmän palkkaa. Mikäli ovat valmiit maksamaan, niin mikä jottei

Ei ole mitään ylenemismahdollisuuksia, palkkaa ei saa lisää, ja kukapa minut nyt töihin ottaisikaan?
Teen sen mitä täytyy ja sitten panostan vapaa-aikaan ja harrastuksiin.. Vaikka paljon mitään jaksakaan..
En jaksa leikkiä innostunutta.. palkka nousi 20 ja vuokra 30 siinä mennään..

Headhunter soitti, kuulosti tosi mielenkiintoiselta kunnes kuulin mahdollisen tulevan pomon nimen. Olin sanoa saman tien "kiitos, mutta ei kiitos" Lupasin kuitenkin käydä juttelemassa.

Yhdestä työpaikasta tarjottiin töitä, mutta emme päässeet yhteisymmärrykseen työsuhteen ehdoista (liikaa matkustamista suhteessa palkkaan yms.). Olen yhdestä paikasta edelleen jatkossa ja sain hieman yllättäen yhteydenoton kolmannesta aika mielenkiintoisesta paikasta, jonne olisi lyhyt työmatkakin. Tosin esimieshommat eivät enää juurikaan kiinnosta, mutta kai sitäkin voisi tehdä, jos riittävästi maksettaisiin. Täytyy katsoa mitä toisissa soveltuvuustesteissä käy. Ei ole onneksi mikään pakkorako vaihtaa työnantajaa, mutta se on helpoin tapa kuroa hoitovapaasta aiheutunut palkkakehityksen notkahdus kiinni. Mikäli joku tarjoaa paljon liksaa vähällä työllä, niin vaihdan välittömästi!

Lukiossa oleva tytär haastatteli Opoa varten. Kysyin vaimolta, pitäiskö vastata rehellisesti. Päädyimme siihen, että ei. Eli oli pakko höpistä jotain siitä, miten urasuunnitteluun vaikutti myös se, että työllä on merkitystä jne. En tytärtä huijatakseni, mutta luokkakavereiden vanhemmissa saattaa olla potilaitani.

James Potkukelkka kirjoitti: ↑13.03.2018 9:03 Lukiossa oleva tytär haastatteli Opoa varten. Kysyin vaimolta, pitäiskö vastata rehellisesti. Päädyimme siihen, että ei. Eli oli pakko höpistä jotain siitä, miten urasuunnitteluun vaikutti myös se, että työllä on merkitystä jne. En tytärtä huijatakseni, mutta luokkakavereiden vanhemmissa saattaa olla potilaitani.

Päädyitkö alallesi alunperinkin vain rahan takia vai ajattelitko, että tekisit tärkeää työtä tms.?

Tsekkaa 05.09.2017 10:30 postaus