Lähtölaskenta vanhuuteen

Viikonpäiväketjut, turhat provot, puzznuzzailu ja "tärkeät" gallupit
huima

Lähtölaskenta vanhuuteen

Viesti Kirjoittaja huima »

Huomenna maanantaina, siis viides joulukuuta, pläjähtää mittariin 29 ikävuotta. Siis helvetti. Enää vuosi ja sitten alkaa kolmekymppisyys. Lievästi pukkaa stressiä päälle, koska olo on suunnilleen samanlainen kuin sillä hädintuskin parikymppisellä veijarilla. Toki sitä on sairaan paljon fiksumpi, komeampi ja varmempi siitä että on just niin hyvä - kuin silloin skidinä.

Joskus kun nuorempina puhuttiin, piti tässä vaiheessa olla jo avioliitto, skidejä, asuntolainaa ja vaikka mitä. Saattoi olla että tavoitteita oli myös uran ja akateemisen arvostuksenkin suhteen, ja joskus kai tahtoi perustaa sen rokkibändin.

Jossain vaiheessa - ennen kuin tuli 26 vuotta täyteen - oli kriisi sotilaskoulutuksen suhteen. Asuin Lontoossa ja suunnitelmat oli erilaiset, mutta mielessä kyti se ajatus että nyt on viimeinen mahdollisuus hakea upseerikoulutukseen. Ja sotilasura oli pitkään sellainen, mitä mietin oikeasti vaihtoehtona. Loppupeleissä siinä kuitenkin nyppi se ajatus, että huonolla tuurilla valitettavan suuri osa työstä tulisi olemaan sellaista perus-paperinpyöritystä ja yksikön pyörittämistä. Eikä se pakkomuuttojen uhan alla eläminen kenellekään mitään herkkua ole, ainakaan jos meinaa perhettä joskus perustaa.

Sotilaselämässä olisi kuitenkin ollut omat juttunsa, ja siinä olisi seurannut isän jalanjälkiä. Itseasiassa varusmiespalvelusta suorittaessa se ajatus kolahti aika hyvin, kun jo yli parikymppisenä osasi nähdä asioiden yli ja intti ei vituttanutkaan. Metsässä oli mukavaa ja sotaharjoituksissa reipasta tekemisen meininkiä. Sai urheilla ja räjäytellä asioita. How cool is that!

Mutta mutta.

Melkein 30.

Däng!

Elääx ees niin vanhax?
ninnithequeen

Re: Lähtölaskenta vanhuuteen

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Samoja ajatuksia täälläkin. Siis kolmekymmentä, apua. Kohta alkaa varmaan pukkaamaan lapsenlapsia jo :shock:

Toisaalta, ikä on vain numeroita. Tunnen itseni kyllä ihan samaksi ihmiseksi kuin parikymppisenä, siksi nuo numerot vähän hirvittävät.
Turbohaltija

Re: Lähtölaskenta vanhuuteen

Viesti Kirjoittaja Turbohaltija »

huima kirjoitti:Huomenna maanantaina, siis viides joulukuuta, pläjähtää mittariin 29 ikävuotta. Siis helvetti.

Elääx ees niin vanhax?
Onneksi olkoon näin etukäteen! Itellä pamahtaa 34 kolmen viikon päästä mittariin. Vanheneminen on hienoa, sitä tulee kauniimmaksi ja viisaammaksi joka vuosi! :twisted:
Avatar
Lolita
Kitisijä
Viestit: 8599
Liittynyt: 14.08.2005 18:46
Paikkakunta: Vantaa

Re: Lähtölaskenta vanhuuteen

Viesti Kirjoittaja Lolita »

Mä en nyt oikein osaa samaistua tohon sun tulevan kolmenkympin kriisiin. Vaikka samaa vuosikertaa ollaan, niin mä olen kuitenkin vasta kaksvitonen ja mulla toi kaikki kriiseily on vielä edessäpäin. Semmonen pieni denial on päällä, että aina kun miettii mitä on elämässä saavuttanut ja mitä "pitäisi" olla saavutettuna, käytän tekosyynä mennyttä aikuisen ihmisen elämääni ja avioliittoa. Saavutinhan mä joskus jotain, vaiks mitään ei ole jäljellä.
Avatar
brona
Kitinän uhri
Viestit: 812
Liittynyt: 16.08.2005 1:26
Paikkakunta: Saari Idässä

Re: Lähtölaskenta vanhuuteen

Viesti Kirjoittaja brona »

Turbohaltija kirjoitti:Vanheneminen on hienoa, sitä tulee kauniimmaksi ja viisaammaksi joka vuosi!
Tätä täytyy kompata kyllä ihan kybällä.
...
Mulli75

Re: Lähtölaskenta vanhuuteen

Viesti Kirjoittaja Mulli75 »

Onnea !

Itsellä ei tuo 30 ikä ole tuntunut mitenkään muuten kuin sukulaisten ja vanhempien vertailulla: "Voi siitä ei ole kauan kun olit semmoinen pikkupoika ja nyt vanha ukko"

Sitten joidenkin omasta mielestään kuolemattomien teinipissiksien kommentteja "Saakeli onko tuo jo NIIN VANHA".

Parempi vanheta arvokkaasti kuin kuolla kesken kaiken. Tänään kuulin että sanomalehti Kalevassa on yläasteella olleen luokkakaverini kuolinilmoitus jossa lukee siunattu hiljaisuudessa.
Melnais
Kitisijä
Viestit: 2201
Liittynyt: 15.08.2005 0:23
Paikkakunta: Turku

Re: Lähtölaskenta vanhuuteen

Viesti Kirjoittaja Melnais »

Höpön! Tämä on hyvä ikä elää, kuten totesitkin, kokemus tuo varmuutta kaikenlaiseen.

Kunhan välttää hampaan irvessä onnellistelun, helposti valehtelee itselleen jos mieleen vilahtaa ajatus ettei teekään sitä mikä aidosti tekee tyytyväiseksi. Psyykkaa itseään huikean positiiviseksi menestyjäksi silloinkin kun yöllä yksin epäilee olevansa väärässä.

Muita sudenkuoppia en keksi, lapsiakin voi vielä toivoa. Ammattia ehtii vaihtaa, kumppanin löytää ja tietoa lisätä. Kaikki on avoinna! Nauti, ja syystä.
Elämä kantaa, jos sen antaa
nokkaelain

Re: Lähtölaskenta vanhuuteen

Viesti Kirjoittaja nokkaelain »

huima kirjoitti:Melkein 30.

Däng!

Elääx ees niin vanhax?
Lähempänä kolmeakymmentä tässä ollaan; enää muutama kuukausi. Luvusta sinänsä en stressaa. Yhtä lailla vaikka kaksvitoseltakin oletettavia asioita on jäänyt toteutumatta, vaikka jotain näpertelyä onkin elämässään ehtinyt saada aikaan.
Enthu

Re: Lähtölaskenta vanhuuteen

Viesti Kirjoittaja Enthu »

Huu about 4,5 vuotta ja olen 30... elävien kirjoissa jos luoja suo
MarthaFocker

Re: Lähtölaskenta vanhuuteen

Viesti Kirjoittaja MarthaFocker »

Onko tämä oikea ketju mainita, että olen 21-vuotias?
ninnithequeen

Re: Lähtölaskenta vanhuuteen

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

MarthaFocker kirjoitti:Onko tämä oikea ketju mainita, että olen 21-vuotias?
Pah.
Herra Manala

Re: Lähtölaskenta vanhuuteen

Viesti Kirjoittaja Herra Manala »

MarthaFocker kirjoitti:Onko tämä oikea ketju mainita, että olen 21-vuotias?
Ihan hyvin säilynyt! Oisin veikannut korkeentaan kolmekakkoseksi!
Avatar
irmelianneli
Kitisijä
Viestit: 3375
Liittynyt: 14.08.2005 19:34

Re: Lähtölaskenta vanhuuteen

Viesti Kirjoittaja irmelianneli »

Voi pieni, 'onnea' huomisen johdosta, jo tänään! Siitä se alamäki alkaa. Elämää ei juurikaan ole kolmenkympin jälkeen sitte. Nimim. kokemuksen syvä ja tärviöllinen rintaääni
Viimeksi muokannut irmelianneli, 04.12.2005 23:46. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 23439
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Re: Lähtölaskenta vanhuuteen

Viesti Kirjoittaja Bluntly »

No hiukan on tullut kuukausia yli kolmenkymmenen, noin 14. Pistetään hiukan tilastotiedettä kehiin.

Yläasteen luokkalaisteni kakaroiden keskiarvo oli viimeksi laskettaessa 2,1. Näistä 24stä asui koulunkäyntipikkukaupungissani 5, kaikki uroksia.

Kaikista entisistä luokkalaisistani on kuollut 12, 1 auto-onnettomuudessa, 3 viinaan tai huumeisiin ja 8 itsemurhiin. Luokkatovereistani ensimmäinen sai sydänkohtauksen 29 vuotiaana, ei kuollut edes toisella yrityksellä.

IRL kavereideni joukossa ei ole yhtään, joka olisi ensimmäisessä avioliitossaan. On joukko kaltaisiani peräkamarinpoikia, pari eronnutta/karannutta ja pari toisella tai kolmannella kierroksella olevaa. Yksi oli mennyt kihloihin kun vedettiin viinaa Amarillossa.

Ala- ja yläasteikäisistä mielestäni kaksi älykkäintä (tyttöjä) ovat nykyisin sairaanhoitajina Norjassa.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
Kittys

Re: Lähtölaskenta vanhuuteen

Viesti Kirjoittaja Kittys »

Onnea! :p:

Mähänoonviäläihanpikkupikkutyttönen :jouden: Muthei,vanhemmatsedätonihanhotseja :oops:

Edit; säkin tykkäät nuoreNmista, pervå! :perse:
MarthaFocker

Re: Lähtölaskenta vanhuuteen

Viesti Kirjoittaja MarthaFocker »

Herra Manala kirjoitti:
MarthaFocker kirjoitti:Onko tämä oikea ketju mainita, että olen 21-vuotias?
Ihan hyvin säilynyt! Oisin veikannut korkeentaan kolmekakkoseksi!
HA! Muistin tässä juuri, että taisin olla sinulle ehkä turhan hienosanainen.
Kun sanoin, että "Manala, sä olet läski", niin tarkoitin tietysti, että "Manala, sä olet ihan saatanallisen läski".
Anteeksi virheeni, ensi kerralla harkitsen sanani tarkemmin.
Starflare

Re: Lähtölaskenta vanhuuteen

Viesti Kirjoittaja Starflare »

Vähän yli kaksi viikkoa niin täyttyy 25. Enkä tunne itseäni pätkääkään vanhaksi, koskaan en ole vielä hyytynyt kesken kaljoittelun saati kieltäytynyt ilmaisista kinkereistä. Synttärit tosin ovat perseestä kun kaikki jättävät lahjat hankkimatta jouluun vedoten.
Lilo

Re: Lähtölaskenta vanhuuteen

Viesti Kirjoittaja Lilo »

huima kirjoitti: Huomenna maanantaina, siis viides joulukuuta, pläjähtää mittariin 29 ikävuotta. Siis helvetti.
Surunvalitteluni.
Lohdutan sillä ettet näytä päivääkään yli 16-vuotiaalta... :D
Vastaa Viestiin