Re: Toukokuu-säie
Lähetetty: 20.05.2018 12:48
Pelkäänpä, että tahtomattani rikoin Homeboynkin. Puhelimessä eilen minä nimittäin kyselin, että jos ja kun hänellä ei aitoja, siis syviä ystävyyssuhteita ole edes vanhempiinsa, on yhtä yksin kuin minäkin, niin miten jaksaa elää. Kuulosti itkevän. En muista muistinko sanoa, että hänen maailmankuvastaan osin pidän, mutta minäkin vain osin. Olen pahoillani. En halunnut vittuilla. Kunhan vain haluan tietoa, jotain kultajyvää miten tästä henkisesti ja fyysisesti selviän. Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin.
Homieen verrattuna minulla vielä on akuutti trauma, miten rakas äitini ihan lopuksi kuuli minulta vain epäystävällsiä sanoja. En tajunnut, että nyt on tosihätä, huomenna lähdetään... tai tajusin että onhan sillä hätä mutta ainahan se valittaa ja sitten huomenna mennään eikä yöllä. Siinä on sen tason syyllisyydentunto, että en siitä selviä, vaikka Jumala itse antaisi anteeksi. Äidille pitäisi voida vielä puhua.
Ja nämä käytännön ongelmat. Isän kuollessa ei ollut ongelmaa Varkauden kämpän kanssa, koska oli äitini nimellä. Minulle sekin eteen ja tässä tilassa mahdottomalla aikataululla siirtää kaikki Orimattilaan tai kaatopaikalle. Jote omiin nimiin tämä kämppä toistaiseksi, hädässäni, kiireessäni ja heikkoudessani maksaen liian vitusti ihmisasunnoksi naamioinnista, máksaen niille vieraille muuten hyvinä he mutta piittaamattomina tärkeimmissä asioissa.
Isälleni joskus tuota eksistentiaalista kipuani että ei ole ketään muuta kuin minä joka maailman näin kokee, ja miet saan elää ja eikö mun pitäisi aina väistää... isäni siihen että "sinähän olet ihan NAHATON". Joka ei selvennä ongelmaani olenkaan. Onko muilla onni olla jossain kulttuurissa, joka on suurinpiirtein samassa maailmassa? No isälläni ei ainakaan, kaverisuhteensakin olivat ihan pinnallisia. Ei yhtään oikeaa ystävää. Jolloin täytyisi olla valtavan VAHVA, kuin Jumala tms itse. Tai sitten ei huomata koko dilemmaa.
Joo, mulla on vikaa päässä. En tiedä miten varhain aloin ajaa ojaan. Ja miten.
Sori hei, mulle on vaan terapeuttista lärpättä surkeuttani
Vedenpaineesta, että kyllähän tuo uusi omakotitalo on sen kestänyt. Toisin kuin yksi kylänukko, jonka varmaan satavuotiaasta talosta vesiosuuskunnan paine suorastaan räjäytti kaiken.
Ja joo, minulle uutena asiana vanhojahan ne muinkin asiat on. Hyvä luonnontoeteellinen selitys- Silti. liikaa yhteensattumia että kaikki hajoaa muutamassa vuodessa ja vielä eritoten äitini kuoltua kaikki sortuu. Se AJOITUS. Minä olen Helvetissä.
Homieen verrattuna minulla vielä on akuutti trauma, miten rakas äitini ihan lopuksi kuuli minulta vain epäystävällsiä sanoja. En tajunnut, että nyt on tosihätä, huomenna lähdetään... tai tajusin että onhan sillä hätä mutta ainahan se valittaa ja sitten huomenna mennään eikä yöllä. Siinä on sen tason syyllisyydentunto, että en siitä selviä, vaikka Jumala itse antaisi anteeksi. Äidille pitäisi voida vielä puhua.
Ja nämä käytännön ongelmat. Isän kuollessa ei ollut ongelmaa Varkauden kämpän kanssa, koska oli äitini nimellä. Minulle sekin eteen ja tässä tilassa mahdottomalla aikataululla siirtää kaikki Orimattilaan tai kaatopaikalle. Jote omiin nimiin tämä kämppä toistaiseksi, hädässäni, kiireessäni ja heikkoudessani maksaen liian vitusti ihmisasunnoksi naamioinnista, máksaen niille vieraille muuten hyvinä he mutta piittaamattomina tärkeimmissä asioissa.
Minä olen ihan lopussa sekä henkisesti että fyysisesti. Tehtävää toli riittää vielä ja joka asiassa liikaa esteitä.´enkä ole teitä kaikilla rasittanut. Ja ihan yksin, ei ketään vieressä edes henkisenä tukena, kanssakärsijänä saati neuvojana. Tyhjä maailma kun sen osittain jakavat ovat kuolleet.. Ei ketään tuttua rakasta enää. Ei mitään kuin vierautta koko maailma. Minä ihan loppu. No rhyme, no reason.
Isälleni joskus tuota eksistentiaalista kipuani että ei ole ketään muuta kuin minä joka maailman näin kokee, ja miet saan elää ja eikö mun pitäisi aina väistää... isäni siihen että "sinähän olet ihan NAHATON". Joka ei selvennä ongelmaani olenkaan. Onko muilla onni olla jossain kulttuurissa, joka on suurinpiirtein samassa maailmassa? No isälläni ei ainakaan, kaverisuhteensakin olivat ihan pinnallisia. Ei yhtään oikeaa ystävää. Jolloin täytyisi olla valtavan VAHVA, kuin Jumala tms itse. Tai sitten ei huomata koko dilemmaa.
Joo, mulla on vikaa päässä. En tiedä miten varhain aloin ajaa ojaan. Ja miten.
Sori hei, mulle on vaan terapeuttista lärpättä surkeuttani
En ole ajatellut sitä vanhana talona. Kuten en C-kasetteja enkä VHS-kasetteja. Kun muistan miten sitä rakennettiin sen ajan speksien mukaan. Eikä 70-luvun loppu ollut kivikautta. Samalla paikalla ollut vanha talo oli jo yli satavuotias. Olisin halunnut, että enoni pitää sen, mutta olihan se korjauskelvoton.
Vedenpaineesta, että kyllähän tuo uusi omakotitalo on sen kestänyt. Toisin kuin yksi kylänukko, jonka varmaan satavuotiaasta talosta vesiosuuskunnan paine suorastaan räjäytti kaiken.
Ja joo, minulle uutena asiana vanhojahan ne muinkin asiat on. Hyvä luonnontoeteellinen selitys- Silti. liikaa yhteensattumia että kaikki hajoaa muutamassa vuodessa ja vielä eritoten äitini kuoltua kaikki sortuu. Se AJOITUS. Minä olen Helvetissä.