Sivu 4/39

Re: Kohti eduskuntavaaleja 2019

Lähetetty: 26.10.2018 21:04
Kirjoittaja sivustahuutaja
^ Se on se vassarihuttu, joka vihreiden muutoksen estää.

Ympäristöhommat muodostaisivat ihan loogisen pohjan yleispuolueelle. Jos Vihreät keskittyisívät selkeisiin markkinahäiriöihin, mutta olisivat muuten markkinamyönteisiä ja yhdistäisivät tuohon arvoperusteisesti jonkin selkeän tulonjaollisen kannan, niin siinä olisi ihan looginen ja erottuva puolueohjelma suoraan keskustaan.

Re: Kohti eduskuntavaaleja 2019

Lähetetty: 27.10.2018 1:36
Kirjoittaja nokkaelain
sivustahuutaja kirjoitti: 26.10.2018 21:04 ^ Se on se vassarihuttu, joka vihreiden muutoksen estää.

Ympäristöhommat muodostaisivat ihan loogisen pohjan yleispuolueelle. Jos Vihreät keskittyisívät selkeisiin markkinahäiriöihin, mutta olisivat muuten markkinamyönteisiä ja yhdistäisivät tuohon arvoperusteisesti jonkin selkeän tulonjaollisen kannan, niin siinä olisi ihan looginen ja erottuva puolueohjelma suoraan keskustaan.
Itselleni tuollainnen kelpaisi. Saa olla vähän vassarihuttuakin, kunhan se on riittävän hyvin perusteltua.

Anekdoottina mainittakoon, että työnantajani työnantaja, joka on julkisuudessa antanut suomalaisittain aika oikeistolaisia lausuntoja, sanoi yhdelle aika hipin näköiselle uudelle työntekijälle, että sinä olet varmaan vihreiden kannattaja. Hän ei myöntänyt (mutta jätti mainitsematta että oli ollut perustamassa vihreitä vasemmistolaisempaa puoluetta - tosin ensi sijassa mukana olleiden opiskelijatyttöjen takia :D )

Re: Kohti eduskuntavaaleja 2019

Lähetetty: 27.10.2018 10:09
Kirjoittaja James Potkukelkka
Vagabondo kirjoitti: 26.10.2018 15:21
James Potkukelkka kirjoitti: 26.10.2018 15:03 Sallivatko Vihreiden säännöt Niinistön paluun?
Lehtijuttujen mukaan sallii.
Ok. Vihreiden säännöt on siis kirjoitettu yhtä luovasti kuin Venäjän perustuslaki :)

Re: Kohti eduskuntavaaleja 2019

Lähetetty: 27.10.2018 10:12
Kirjoittaja James Potkukelkka
sivustahuutaja kirjoitti: 26.10.2018 16:10 . Ei sinne Kokoomuksen oikealle puolelle kuitenkaan ketään tule
Mielestäni tuo on väärä oletus. Kokoomuksen etu on ollut, että sillä ei ole ongelmana vasemmiston jakautumista kahteen (kolmeen) puolueeseen. Vielä enemmän keskelle ja asia ei enää olisi noin.

Jos Vasemmistoliitto ja Demarit olisivat yksi puolue, se olisi ylivoimaisesti Suomen suurin. Luojan kiitos niin ei ole. Tietysti vastavoimana Kepu ja Kokoomus tai Kokoomus ja RKP voisivat yhdistyä. Tosin Kok + RKP ei pärjäisisi yhdistyneelle vasemmistolle.

Re: Kohti eduskuntavaaleja 2019

Lähetetty: 27.10.2018 12:15
Kirjoittaja Homeboy65
urpiainen kirjoitti: 26.10.2018 16:10

En ole ihan varma, miksi vihreä ideologia pitäisi heittää yli laidan, vaikka keskittyisi myös (muihin) yhteiskunnallisiin asioihin. Ympäristöasiat koskettavat niitä muitakin yhteiskunnallisia asioita vähän eri tavalla kuin ruotsin kieli, eli yhdistelmä perusaatetta ja yleistä yhteiskunnallista visiota voisi toimia uskottavammin kuin RKP:llä.
Toistan: eikö riitä että KAIKKI muut puolueet ajavat näitä yhteiskunnallisia asioita? Jokaisella on omat puolueohjelmansa ja kannattajaryhmänsä. Aivan mielekäs työnjako olisi että olisi yksi puolue joka keskittyisi vain ekologisiin asioihin.

Vaikka ei silti vaikka Vihreä liike on saanut nimensä lehtivihreästä se on sekalainen seurakunta jossa on kaikenlaista ryhmää, siipeä ja fraktiota. Tuntuu siltä (oletus) että luonnonsuojelijat ovat tässä liikkeessä vähemmistö, sinänsä absurdia.

Re: Kohti eduskuntavaaleja 2019

Lähetetty: 27.10.2018 12:18
Kirjoittaja James Potkukelkka
^Ei demokratiassa ole oikein järkeä yhden asian puolueella, kun suurin osa käsiteltävistä asioista on kuitenkin jotain muuta kuin sitä yhtä asiaa.

Re: Kohti eduskuntavaaleja 2019

Lähetetty: 27.10.2018 12:21
Kirjoittaja Homeboy65
Ekologiset asiat eivät kuitenkaan ole mitään marginaaliasioita.

Re: Kohti eduskuntavaaleja 2019

Lähetetty: 27.10.2018 12:26
Kirjoittaja James Potkukelkka
Homeboy65 kirjoitti: 27.10.2018 12:21 Ekologiset asiat eivät kuitenkaan ole mitään marginaaliasioita.
Silti suurin osa käsiteltävistä asioista ei ole ekologisia.

Re: Kohti eduskuntavaaleja 2019

Lähetetty: 27.10.2018 12:31
Kirjoittaja Homeboy65
James Potkukelkka kirjoitti: 27.10.2018 12:26
Homeboy65 kirjoitti: 27.10.2018 12:21 Ekologiset asiat eivät kuitenkaan ole mitään marginaaliasioita.
Silti suurin osa käsiteltävistä asioista ei ole ekologisia.
Moniin asioihin (työllisyys, liikenne, koulutus, maanpuolustus jne.) voidaan tuoda ekologinen näkökulma.

Re: Kohti eduskuntavaaleja 2019

Lähetetty: 27.10.2018 12:38
Kirjoittaja James Potkukelkka
Homeboy65 kirjoitti: 27.10.2018 12:31
James Potkukelkka kirjoitti: 27.10.2018 12:26
Homeboy65 kirjoitti: 27.10.2018 12:21 Ekologiset asiat eivät kuitenkaan ole mitään marginaaliasioita.
Silti suurin osa käsiteltävistä asioista ei ole ekologisia.
Moniin asioihin (työllisyys, liikenne, koulutus, maanpuolustus jne.) voidaan tuoda ekologinen näkökulma.
Toki, mutta silloin on järkevää, että puolueella on jokin muukin näkökulma, kuin puhdasti ekologinen. Ekologisesti ajatellenhan kaikkien suomalaisten kannattaisi tehdä joukkoitsemurha, mutta tuskin pelkästään sitä ajamalla saa eduskuntapaikkoja.

Re: Kohti eduskuntavaaleja 2019

Lähetetty: 27.10.2018 13:43
Kirjoittaja So Hard
Ekologinen maanpuolustus - lyijytön ja ruuditon.

Re: Kohti eduskuntavaaleja 2019

Lähetetty: 27.10.2018 14:15
Kirjoittaja sivustahuutaja
James Potkukelkka kirjoitti: 27.10.2018 10:12
Mielestäni tuo on väärä oletus. Kokoomuksen etu on ollut, että sillä ei ole ongelmana vasemmiston jakautumista kahteen (kolmeen) puolueeseen. Vielä enemmän keskelle ja asia ei enää olisi noin.
Puhun aika pienestä muutoksesta. Semmoisesta Sari Sairaanhoitajasta fiksusti tehtynä.

Kaupungillistumisen ja vasemmiston hajaantumisen takia kokkareilla olisi mahdollisuus ottaa ja vakiinnuttaa suurimman puolueen asema. Oikea laita saataisiin pitämään näillä nuorilla haukoilla.

Re: Kohti eduskuntavaaleja 2019

Lähetetty: 28.10.2018 14:22
Kirjoittaja James Potkukelkka
So Hard kirjoitti: 27.10.2018 13:43 Ekologinen maanpuolustus - lyijytön ja ruuditon.
Huudetaan "laukaus, laukaus". Mutta ei lintujen pesimäaikana, jotta eivät häiriinny.

Re: Kohti eduskuntavaaleja 2019

Lähetetty: 28.10.2018 18:35
Kirjoittaja elco
^ Ei Gandhikaan huutanut laukauksia!

Rauhanomaiset mielenosoitukset osoittavat valloittajalle hänen virheensä.

Re: Kohti eduskuntavaaleja 2019

Lähetetty: 28.10.2018 20:09
Kirjoittaja Bhven
So Hard kirjoitti: 27.10.2018 13:43 Ekologinen maanpuolustus - lyijytön ja ruuditon.
Just näin. Ydinvoima hiilineutraali, ydinaseet ruutineutraali (noin suunnilleen).

Re: Kohti eduskuntavaaleja 2019

Lähetetty: 29.10.2018 8:17
Kirjoittaja So Hard
Bhven kirjoitti: 28.10.2018 20:09
So Hard kirjoitti: 27.10.2018 13:43 Ekologinen maanpuolustus - lyijytön ja ruuditon.
Just näin. Ydinvoima hiilineutraali, ydinaseet ruutineutraali (noin suunnilleen).
Ydinaseet käy vain jos ne ei säteilee ja ohjukset lentää aurinkoenergialla.

Re: Kohti eduskuntavaaleja 2019

Lähetetty: 01.11.2018 14:18
Kirjoittaja James Potkukelkka
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005885184.html

Haavisto varmaan saa kannatuksen nousuun. Mielenkiintoista, minkä puolueen kannatuksesta se tulee.

Re: Kohti eduskuntavaaleja 2019

Lähetetty: 01.11.2018 14:40
Kirjoittaja Ylermi Ylihankala
James Potkukelkka kirjoitti: 01.11.2018 14:18 Mielenkiintoista, minkä puolueen kannatuksesta se tulee.
Muilta paitsi persuilta.

Re: Kohti eduskuntavaaleja 2019

Lähetetty: 01.11.2018 14:49
Kirjoittaja urpiainen
Jos Haavisto valitaan, ajattelisin sen myös lisäävän vihreiden haluttavuutta hallituskumppanina. Haavisto laskenee, että kun Soinin vastuunvälttelyn jälkeen palataan aikaan, jossa kaksi suurinta hallituspuoluetta jakavat pääministerin ja valtiovarainministerin salkut, niin Haavisto pääsee ulkoministeriksi. Kaikki voittaa ja tolleen.

Re: Kohti eduskuntavaaleja 2019

Lähetetty: 01.11.2018 14:52
Kirjoittaja So Hard
Mahtaako vihreät vaan vieläkin valita miehen johtoon?

Re: Kohti eduskuntavaaleja 2019

Lähetetty: 01.11.2018 14:59
Kirjoittaja urpiainen
Joo, on siinä tuo. Toki vihreiden historia, jossa melkein puolet (5/11) puheenjohtajista on ollut naisia, lienee aika ainutlaatuinen Suomessa, mikä voisi tarkoittaa, että sukupuoli ei olisi niin tärkeä kuin erilaisen pj-historian puolueissa. Mutta toisaalta, vihreät on koulutettujen naisten puolue, ja viimeksi pj on ollut nainen vuonna 2011. Eikä Alanko-Kahiluotoa ehkä ole kohdeltu ihan reilusti tässä(kään) prosessissa, mikä joko tuo hänelle sympatioita tai sitten ei. Konklaavi lienee aika ennakoimaton.

Re: Kohti eduskuntavaaleja 2019

Lähetetty: 02.11.2018 8:32
Kirjoittaja James Potkukelkka
Hauska yksityiskohta, että puheenjohtajaehdokkaista toinen on tällä hetkellä Japanissa, toinen Afrikassa. Lisää lentoveroja!

Re: Kohti eduskuntavaaleja 2019

Lähetetty: 02.11.2018 20:10
Kirjoittaja elco
^ Ja siis kuvittelet ihan tosissaan, että vihreitä kiinnostaisi joku ilmastonmuutos muuten kuin vallankäytön välineenä?

Re: Kohti eduskuntavaaleja 2019

Lähetetty: 03.11.2018 12:17
Kirjoittaja Bhven
Artikkeli vihreässä langassa kertoi kun vihreät halusivat pikkukunnissa lisää porukkaa kunnanvaltuustoihin, niin vapaaehtoinen mies laitettiin seisomaan persejönsterin torille polkupyörän kanssa. Polkupyörä ja mies siirrettiin sitten autolla seuraavaan persejönsteriin.

Re: Kohti eduskuntavaaleja 2019

Lähetetty: 03.11.2018 14:43
Kirjoittaja James Potkukelkka
Toivottavasti Pekka Haavistoa ei heti imetä kuiviin, kuten Touko Aallolle kävi Ruotsissa