Should I Stay Or Should I Go?

[Gat]

Kannattaisi myös huomioida lapset.

Lapsille paras on, että aikuiset voivat hyvin. Jos se ei onnistu saman katon alla, niin kaksi onnellista kotia on parempi vaihtoehto kuin yksi onneton.

Vanhempani erosivat vuonna 1975. Hyvä että erosivat.

Mutta kun (yksityspaljastus, bannia!) Olet kertonut, että uskottomuutta ei ollut ettekä te lapset riitojakaan kuulleet. Mikä sitten?

Halusivat virkistystä? Kyllä vaan mun "moraalin" mukaan jos menee naimisiin ja lapsiakin tekee, sitten on siihen sitoutunut ja siitä vastuussa, vaikka mikä kutkuttaisi. Jos ovat alunperin tulleet toimeen ja liittoonkin asti, niin mikä pinnallinen syy sitten johtaa eroon? Tai miten pinnallinen se liitto oli? Miten voi muka muutamassa vuodessa "kasvaa erilleen" jostakusta johon alunperin kiintyi ja ns. rakastui? Onko sitten koskaan oikeasti oltu yhdessä?

Kunnes kuolema meidät erottaa. Through thick and thin tai trough sick and sin.

Siis mun mielestä jopa jos koiran otat, olet siitä vastuussa etkä lähde vanhenevan koiran nähden toisen koiran kanssa metsälle. Vielä vakavampi asia avioliiton kanssa, varsinkin jos on tehty lapsia
(Näin sanon toki parisuhdetta koskaan itse kokematta)

Tietysti on ns. "vahinkolaukaukset". Minäkin olin ikäänkuin piilossa vanhempieni vihkikuvassa. Mutta sitä ennen olivat olleet kuusi vuotta silloin modernissa avoliitonomaisessa suhteessa

P.S Edelliselle sivulle laitoin pitkän vuodatuksen kodin ja perheen merkityksestä, väljästi sopivalla Castaneda-tarinalla keiden kansa maailma on todellinen.. Mutta eihän nämä talikot voi ymmärtää.

[So Hard]

Siitä on ihan hyvää tietellistä näyttöä että rakkaudettomassa kulissiliitossa tai riitaisessa kodissa kasvaminen on lapsen kannalta huonompi kuin omillaan onnelliset vanhemmat. Lapset kyllä vaistoavat onko kaikki hyvin.

[Gat]

Siitä on ihan hyvää tietellistä näyttöä että rakkaudettomassa kulissiliitossa tai riitaisessa kodissa kasvaminen on lapsen kannalta huonompi kuin omillaan onnelliset vanhemmat. Lapset kyllä vaistoavat onko kaikki hyvin.

No niin kai sitten. Minä en vain ymmärrä, miten ja miksi sanomaasi "rakkaudettomaan kulissiliittoon" edes ajautuu ja tekee vielä pentujakin siinä. Hokaavat vasta juuri kun lapset ovat vielä lapsia? Eikö tunnetta alunperin? Eikö tajuta miten vakava asia ainakin virallinen avioliitto tai avoliittokin vielä lapsia tehden on? Siis miten sellaiseen liittoon alunperinkään ryhtyvät? Eikö se olisi parempi yksikseen antaa kynttilän sulaa käteen? Tai harrastaa irto-tai sarjasuhteita sitoutumatta? Kun kuitenkin ne pirut saavat. Ja kortsun kera sellaisessa, ettei mene talo nurin kuten kun enoani sattui panettamaan toisen mihen vaimo kauan ennen minun aikaani.. Enoni ei mitään joutunut maksamaan, minä asiassa viaton maksoin enoni kuoleman jälkeen.

Toki joo vanhempanikin saattoivat mennä naimisiin siksi kun minut siitällettiin. Mutta oli kuulemma sovittu, että niin jos kakrua alkaa puskemaan. Mitäs sitten kuusi vuotta olivat ensin avoliitossa usein kondomi unohtuen? Kyllä jo siihen aikaan aikuiset ihmiset tiesivät, miten voi käydä. Toki isäni myöhempi käytös järkytti äitiäni, ja isänikin myöhemmin jossain määrin väsyi äitini eritoten palvovasta lojaliteetista äidin veljelle, siis sille enolleni.

[So Hard]

Yli puolet avioliitosta päätyy eroon, usein siksi kun toinen muuttuu siitä mitä oli. Tyypillinen eroon johtava syy voi olla vaikka toisen mieltyminen päihteisiin tai vieraissa käynti, seksin lakkaaminen, väkivalta tms. Kaikki ne ovat ihan hyväksyttäviä syitä erota. Se, että joku sietää itseään kohdella miten sattuu ei ole erityisen hyvä esimerkki lapsellekaan.

[Gat]

Yli puolet avioliitosta päätyy eroon, usein siksi kun toinen muuttuu siitä mitä oli. Tyypillinen eroon johtava syy voi olla vaikka toisen mieltyminen päihteisiin tai vieraissa käynti, seksin lakkaaminen, väkivalta tms. Kaikki ne ovat ihan hyväksyttäviä syitä erota. Se, että joku sietää itseään kohdella miten sattuu ei ole erityisen hyvä esimerkki lapsellekaan.

Nuo ovatkin hyviä syitä. (Paitsi jos kysyy sharia-tuomioistuimelta) Silti "puolet", jonka tiesin, on ällistyttävän korkea osuus.

Kuitenkaan monissa ellei useimmissa eroissa ei liene kyse noin dramaattisesta, vaan "kasvetaan eroon" tms. Olen kuullut jopa "olen elämälle velkaa". Juku. Ja sopivasti kun lapset on jo tehty. Sellainen vaan tuntuu minusta pinnalliselta, kuin kesäkissan ottaisi ja hylkäisi sen kun kiinnostuukin mäyräkoirista.

Pahoittelen mieleen tullutta toista eläinanalogiaa, mutta jos koirankin ostaa, pitää ymmärtää että siitä on vastuussa yli kymmenen vuotta. Vakava asia. Eikä niin että vie piikille kun ei enää huvita elukan kusella käyttäminen.

Vielä enemmän ihmisten parisuhteissa. Rekisteröity parisuhde on vakava asia. Ja jos olet lisäksi vielä ehtinyt siinä pentuja tekemään, sittenhän olet. Ja vastuu on siitä perheestä johon mielestäni kuuluu myös perheen koossapysyminen. Eikä ne "isän naisystävät" ja "äidin poikaystävät"

Näin vaikka sattuisi alkaa tekemään míeli vaikka neekerinaisen persettä. Seksihän totta kai harvenee kaikissa liitoissa. Minua sattuneesta syystä kyrsii, että nämä jotka seksiä kuitenkin saavat alkavat valittamaan etteivät saa tarpeeksi ja miettimään uutta perversiota jota alkaa tekemään mieli. Hiton jumalolennot.

Toiseen suuntaan sanottuna. eihän tässä bonoboja olla, jumalauta.

Myönnän tosin, että en tiedä, millaista olisi ollut elää kuin isäni. Ilmeisesti komea mies, jolle naisten pokaaminen oli psyykkisesti helppoa. Jos se niin helppoa olisi, en ole varma miten itse toimisin.

Siihen että "toinen muuttuu siitä mitä oli". No eikö toiseen tutustu jo seurusteluaikana?
Tai no, kyllähän äidillenikin oli helvetinmoinen järkytys kun paljastui ne isäni syrjähypyt 70-luvulla. Ja ryyppyreissunsakin alkoivat uudestaan. Hirveitä tilanteita. Mutta pätkittäin näytti, että nyt loppuvat ja 70-luvun loppuun mennessä loppuivatkin Luulisin.

Isäni on myöhemmin selittänyt, ettei ollenkaan ajatellut tai halunnut avioeroa. Eikä ollenkaan käsittänyt miten oli minuakin satuttanut. Oli jostain pershikilästä kotoisin ja täysorpo jotain 9-10-vuotiaasta. Ja holtiton, vähemmän ajatteleva mies. Kuitenkin voi olla, että aloitteen teon estoni tulee niiltä ajoilta. Minä jumalauta lakkasin kasvamastakin vuodeksi ja pakkoneuroosit olivat jonkun aikaa invalidisoivia. Silti en toivonut, että vanhempani eroaisivat. Se olisi ollut vielä pahempaa. Koti.

Kyselinkin isältä kerran sekä enostani että isästäni:
"Meneekö se järki kun panettaa?" Hänellä ei ollut vastausta. Sivistynyttä teeskentelevä enoni aiemmin siteerasi Sinuhea. Suunnilleen: "Mies on avuton sen esivaatteensa alla olevan kapineen halun edessä" Niinköhän? Liian suuri karisma ja liian heikko tietoisuuden taso, luulisin. Sitäpaitsi minähän sen piikin maksoin, ei enoni.

Isäni taas leikillään tai tosissaan sanoi äidistäni, että ennen liittoa olisi hyvä selvittää puolison suvun mielenterveyshistoria. Äidin suvusta kun useampikin on joskus huilannut aivolataamossa.

[Homeboy65]

Lapsille paras on, että aikuiset voivat hyvin. Jos se ei onnistu saman katon alla, niin kaksi onnellista kotia on parempi vaihtoehto kuin yksi onneton.

Vanhempani erosivat vuonna 1975. Hyvä että erosivat.

Mutta kun (yksityspaljastus, bannia!) Olet kertonut, että uskottomuutta ei ollut ettekä te lapset riitojakaan kuulleet. Mikä sitten?

Muistat väärin. Kyllä niitä riitoja oli. Paljon.

[KKK]

Kuukausi taas kulahtanut, nopeasti kuten aina. Paljon puhuttu, jotain asiaakin. Puhdisti ehkä ilmaa hieman.

Vähän toista viikkoa tuuli henkäili lämpimästi etelästä. Näin jälleen vilauksen siitä naisesta jonka haluaisin itselleni pysyvästi. Mutta pikkuhiljaa hän antaa arkisten huolien taas tulla väliimme ja huomaan että hikkupiljaa ollaan luisumassa lähtötilanteeseen. Not kiva.

Alkuvuodesta asetin takarajaksi syntymäpäiväni - ajatuksella notta jos siihen mennessä näkyvää, pysyvää muutosta ei ole näkyvissä, rupean pikkuhiljaa pakkailemaan kasse... laukkujani. Kassit ovat ihan tarpeeksi täynnä, kiitos kysymästä.

Katsotaan nyt tovi vielä, sanoo hän itselleen. Ehkä ihmeitä tapahtuu, aurinko nousee lännestä ja maailmasta tulee kaikilla onnellinen paikka asua.

[KKK]

Aika raa'an selvittämisen jälkeen käytiin kuilun reunalla, mutta ainakin hetkellisesti näyttäisi että molemmilta löytyi halua yrittämiseen vielä. Kai tämä punnitseminen puolin ja toisin määräajoin on ihan normaaliakin. Kukapa sitä haluaisi kuolinvuoteellaan havaita että huonossa suhteessa tuli suhde hukkaan heitettyä.

Omalta kohdaltani jouduin nielemään tuopillisen ylpeyttäni ja muuttamaan joitakin ajatusmallejani ja toimintatapojani. Vaativat toki jatkuvasti vahvistusta mutta alku varovaisen lupaava. Toki tarkkailen samalla tilannetta, jos näyttää että kovin yksipuoliseksi tämä(nkertainenkin) kurssinkorjaus menee, niin siitä pitää tehdä sitten tarvittavat johtopäätökset ja käydä hakemassa eropaperin maistraatista.