Vko 39/22

Viikonpäiväketjut, turhat provot, puzznuzzailu ja "tärkeät" gallupit
Avatar
James Potkukelkka
Kitisijä
Viestit: 25471
Liittynyt: 23.01.2014 9:59

Vko 39/22

Viesti Kirjoittaja James Potkukelkka »

S-ryhmä lähetti sähköpostia kuukauden bonus-kertymästä. Ajattelin tarkistaa, paljonko bonusta kaikkiaan on. Sen pystyi tekemään appsin kautta. Rahaa oli reilu 600! Iloinen yllätys! Ajattelin, että pitää ottaa rahat pois, ennen kuin joku muu vie ne. Valitettavasti se ei enää onnistunutkaan appsin kautta. Ainoa mahdollisuus oli mennä kivijalkaan. Tästä alkoikin Via dolorosa.

Ensimmäisen jonolapun otin 16:04. Tuolloin automaatti ilmoitti jonotusajaksi 191 minuuttia (sic!). Tein välissä ruokaostokset Prismassa ja pääsin sisään lopulta reilun tunnin jonottamisella. Valitettavasti tiskillä kävi ilmi, aettä ajokortti ei kelvannut henkilötodistuksena (tämä toki oma mokani). Ajattelin, että periksi ei anneta ja otin uuden jonolapun 17:24 ja lähdin Leppävaaran Prismasta kotiin Tapiolaan hakemaan passia. Palattuani alkoikin sitten todellinen iron butt -testi. Välillä meni reilu puoli tuntia, että jononumero ei edennyt ollenkaan. Tilanne alkoi näyttää kovin huolestuttavalta; kello käy mutta Hakulista ei näy.. Kello alkoi vääjämättä lähestyä iltakahdeksaa ja mainostaulut viestittivät, että asiakkaita palvellaan klo 20:een asti. Jonoautomaatti oli huputettu jo kauan aikaa sitten. Välillä joku jonottajista kävi nykimässä koppien ovia. Kellon ollessa melkein kahdeksan heikommat olivat jo heittäneet toivonsa ja poistuneet. Itse ajattelin, että katsotaan loppuun saakka. Katso! n. klo 19.55 jononumerot alkoivat liikkua ja koska niin moni oli jo lähtenyt pois, pääsin sisään viime hetkellä!

Kotiin päästyäni siirsin rahat heti pois ja toivottavasti en enää koskaan joudu asioimaan S-pankin toimipisteessä.
Viimeksi muokannut James Potkukelkka, 29.09.2022 8:56. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
Ylermi Ylihankala
Kitisijä
Viestit: 14927
Liittynyt: 22.09.2008 13:03

Re: Vko 39/22

Viesti Kirjoittaja Ylermi Ylihankala »

^Jumalauta, olisivat edes ämpärin antaneet!
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
Avatar
James Potkukelkka
Kitisijä
Viestit: 25471
Liittynyt: 23.01.2014 9:59

Re: Vko 39/22

Viesti Kirjoittaja James Potkukelkka »

Ylermi Ylihankala kirjoitti: 29.09.2022 8:52 ^Jumalauta, olisivat edes ämpärin antaneet!
Näin on!
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
Avatar
James Potkukelkka
Kitisijä
Viestit: 25471
Liittynyt: 23.01.2014 9:59

Re: Vko 39/22

Viesti Kirjoittaja James Potkukelkka »

Mielenkiintoisesti olin ainoa kantasuomalainen jonottaja.
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 23439
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Re: Vko 39/22

Viesti Kirjoittaja Bluntly »

Harvoin äss-pankkiin näkyy jonottavan valkonaamoja.

Ja niiden nettipankki on ihan perseestä.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
Avatar
Homeboy65
Kitisijä
Viestit: 12290
Liittynyt: 15.08.2005 13:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Vko 39/22

Viesti Kirjoittaja Homeboy65 »

Pyykille huomenna. (en ole ninni)
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
Kerttu
Kitinä paheena
Viestit: 46
Liittynyt: 31.01.2018 17:17
Paikkakunta: KesäSuomi plus syksykin joskus

Re: Vko 39/22

Viesti Kirjoittaja Kerttu »

Minäpä jonottelin lentokentän check inissä eilen tuntitolkulla, kun kukaan ei muistanut tulla tekemään check inejä. Koska kukaan ei muistanut mitään, ei matkustajille myöskään kerrottu mitään. Kävi mielessä, että lento on peruttu tmv. Lopulta tiskille saatiin pari ihmistä tekemään check init. Huomasivat varmaan, että on omituista kun lento on pian lähdössä eikä yhtään matkustajaa näy missään. Vitunmoinen kiire selvitä turvatarkastuksesta ja juosta portille.

Mutta täällä sitä nyt ollaan!
Avatar
James Potkukelkka
Kitisijä
Viestit: 25471
Liittynyt: 23.01.2014 9:59

Re: Vko 39/22

Viesti Kirjoittaja James Potkukelkka »

Kerttu kirjoitti: 30.09.2022 10:29 Minäpä jonottelin lentokentän check inissä eilen tuntitolkulla, kun kukaan ei muistanut tulla tekemään check inejä. Koska kukaan ei muistanut mitään, ei matkustajille myöskään kerrottu mitään. Kävi mielessä, että lento on peruttu tmv. Lopulta tiskille saatiin pari ihmistä tekemään check init. Huomasivat varmaan, että on omituista kun lento on pian lähdössä eikä yhtään matkustajaa näy missään. Vitunmoinen kiire selvitä turvatarkastuksesta ja juosta portille.

Mutta täällä sitä nyt ollaan!
:D

Muista, että täällä ei jutella vieraiden kanssa muuten kuin kännissä!
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
Kerttu
Kitinä paheena
Viestit: 46
Liittynyt: 31.01.2018 17:17
Paikkakunta: KesäSuomi plus syksykin joskus

Re: Vko 39/22

Viesti Kirjoittaja Kerttu »

^Ai niin joo, pitää varmaan olla koko ajan kännissä ettei pidetä hulluna! Minulla on kaamea tapa myös hymyillä vastaantulijoille.
Avatar
James Potkukelkka
Kitisijä
Viestit: 25471
Liittynyt: 23.01.2014 9:59

Re: Vko 39/22

Viesti Kirjoittaja James Potkukelkka »

Kerttu kirjoitti: 30.09.2022 10:51 Minulla on kaamea tapa myös hymyillä vastaantulijoille.
:paavi:
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
Ylermi Ylihankala
Kitisijä
Viestit: 14927
Liittynyt: 22.09.2008 13:03

Re: Vko 39/22

Viesti Kirjoittaja Ylermi Ylihankala »

Tulin lounaalle kinkkipaikkaan. Vieressä on 21-vuotiaat mies ja nainen sokkotreffeillään. Koko ajan pakko kuunnella heitä. Nainen on kauheen menevä ja pirskahteleva, mies joku insinööri ja ihan vässykkä. Ei mitään tulevaisuudennäkymää. Mies ei osaa jutella.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
Avatar
James Potkukelkka
Kitisijä
Viestit: 25471
Liittynyt: 23.01.2014 9:59

Re: Vko 39/22

Viesti Kirjoittaja James Potkukelkka »

Kuva
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
sivustahuutaja
Kitisijä
Viestit: 21247
Liittynyt: 15.08.2005 0:29

Re: Vko 39/22

Viesti Kirjoittaja sivustahuutaja »

^ Tulonsiirrot pilanneet tuonkin. Ei synny enää vauvoja.
Ylermi Ylihankala
Kitisijä
Viestit: 14927
Liittynyt: 22.09.2008 13:03

Re: Vko 39/22

Viesti Kirjoittaja Ylermi Ylihankala »

Huomaan olevani rasittunut lounaan jäljiltä. Okei, söin ison annoksen, mutta luulen, että rentoutumiseen tarkoitetun lounastauon pilasi tämä hissukka inssi, joka ei ottanut tilannetta haltuun - kaikki valui läpi sormien. Täytyy nostattaa henkeä kahvilla.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
sivustahuutaja
Kitisijä
Viestit: 21247
Liittynyt: 15.08.2005 0:29

Re: Vko 39/22

Viesti Kirjoittaja sivustahuutaja »

^ Oisit ryhtynyt siipimieheksi!
Ylermi Ylihankala
Kitisijä
Viestit: 14927
Liittynyt: 22.09.2008 13:03

Re: Vko 39/22

Viesti Kirjoittaja Ylermi Ylihankala »

sivustahuutaja kirjoitti: 30.09.2022 11:59 ^ Oisit ryhtynyt siipimieheksi!
Toisaalta jossain vaiheessa tulee piste, kun omien siipien tulisi kantaa. 21-vuotiaana tuo piste on nähdäkseni ohitettu.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
sivustahuutaja
Kitisijä
Viestit: 21247
Liittynyt: 15.08.2005 0:29

Re: Vko 39/22

Viesti Kirjoittaja sivustahuutaja »

^ Uudessa Top Gunissakin Kukko valmistui vähän myöhemmin kuin muut!
nokkaelain
Kitisijä
Viestit: 2772
Liittynyt: 10.03.2018 18:12

Re: Vko 39/22

Viesti Kirjoittaja nokkaelain »

Ylermi Ylihankala kirjoitti: 30.09.2022 11:25 Tulin lounaalle kinkkipaikkaan. Vieressä on 21-vuotiaat mies ja nainen sokkotreffeillään. Koko ajan pakko kuunnella heitä. Nainen on kauheen menevä ja pirskahteleva, mies joku insinööri ja ihan vässykkä. Ei mitään tulevaisuudennäkymää. Mies ei osaa jutella.
Tämän takia en käy treffeillä. Varsinaisilla treffiellä olen tainnut käydä yhteensä kahden tytön/naisen kanssa. Toisessa tapauksessa koitin saada toiset treffit hoidettua mahdollisimman nopeasti pois alta, kun tiesin ettei ollut mitään tulevaisuutta (toinen jonkin humanistisen ainejärjestön puheenjohtaja, joka vaikutti siltä että voisi tarvittessa purra pääni poikki.) Tämä pahoittelikin treffien jälkeen, ettei ole kiinnostunut, mutta olisi kyllä yökerhossa tutustuessa vienyt panemaan, jos ei olisi ollut menoa.
Avatar
Stadinarska
Kitisijä
Viestit: 9034
Liittynyt: 30.10.2006 19:18
Paikkakunta: Aina Stadi

Re: Vko 39/22

Viesti Kirjoittaja Stadinarska »

nokkaelain kirjoitti: 30.09.2022 20:30
Ylermi Ylihankala kirjoitti: 30.09.2022 11:25 Tulin lounaalle kinkkipaikkaan. Vieressä on 21-vuotiaat mies ja nainen sokkotreffeillään. Koko ajan pakko kuunnella heitä. Nainen on kauheen menevä ja pirskahteleva, mies joku insinööri ja ihan vässykkä. Ei mitään tulevaisuudennäkymää. Mies ei osaa jutella.
Tämän takia en käy treffeillä. Varsinaisilla treffiellä olen tainnut käydä yhteensä kahden tytön/naisen kanssa. Toisessa tapauksessa koitin saada toiset treffit hoidettua mahdollisimman nopeasti pois alta, kun tiesin ettei ollut mitään tulevaisuutta (toinen jonkin humanistisen ainejärjestön puheenjohtaja, joka vaikutti siltä että voisi tarvittessa purra pääni poikki.) Tämä pahoittelikin treffien jälkeen, ettei ole kiinnostunut, mutta olisi kyllä yökerhossa tutustuessa vienyt panemaan, jos ei olisi ollut menoa.
Hetkonen. Onko niin että Homeen tyyliin et ole pistänyt ikinä?
Mikään suurin seksikokemuksesi?
Oletko peppu vai tissimies?

SYYS
Stadinarska. Kussakin kuussa eriniminen.
nokkaelain
Kitisijä
Viestit: 2772
Liittynyt: 10.03.2018 18:12

Re: Vko 39/22

Viesti Kirjoittaja nokkaelain »

Stadinarska kirjoitti: 30.09.2022 22:31

Olen kaikkiruokainen. Rinnat kyllä häpeäkseni kiinnostavat vähän liikaa.

En ole Homien perseserkku (eikä ilmeisesti kukaan muukaan kai.) Yhteen aikaan, kun Gattiskin oli jo "saanut", olin kyllä ns. kokematon, 28-vuotiaana. Ei se "saaminen" kuitenkaan tarvitse tarkoittaa edeltäviä treffejä.
Kerttu
Kitinä paheena
Viestit: 46
Liittynyt: 31.01.2018 17:17
Paikkakunta: KesäSuomi plus syksykin joskus

Re: Vko 39/22

Viesti Kirjoittaja Kerttu »

James Potkukelkka kirjoitti: 30.09.2022 11:03
Kerttu kirjoitti: 30.09.2022 10:51 Minulla on kaamea tapa myös hymyillä vastaantulijoille.
:paavi:
Hymyilin ja tervehdin eilen bussikuskia, katsoi takaisin ilmeettömänä kuten kunnon suomalainen. Tuli urpo olo, kestää vähän aikaa tottua tähän :D
nokkaelain
Kitisijä
Viestit: 2772
Liittynyt: 10.03.2018 18:12

Re: Vko 39/22

Viesti Kirjoittaja nokkaelain »

Kerttu kirjoitti: 01.10.2022 9:23 Hymyilin ja tervehdin eilen bussikuskia, katsoi takaisin ilmeettömänä kuten kunnon suomalainen. Tuli urpo olo, kestää vähän aikaa tottua tähän :D
Bussikuskit alkavat olla pian suurelta osin muualta muuttaneita, mutta eiköhän heidätkin kouluteta suomalaisiksi.

Viimeksi oma sanallinen kontaktini oli kun olin lähdössä junalle. Koitin seurata sovelluksesta, milloin bussi on tulossa (seuranta ei toiminut.) Olin odottanut hyvän aikaa, kun muistin, etten ole ladannut uutta kautta. Siinä säätäessä bussi tuli vähän yllättäen. Bussikuski vittuili ensin, että tämän kerran pysähtyi myöhässä (ko. pysäkki on syrjässä (Logomo) ja sitä ajaa kaksi linjaa), ja tukki sen takia tien. Kun sanoin, että Fölin appi jumittaa, enkä saanut ostettua ajoissa, tuli lisää vittuilua. Ilmeisesti suomalaiset muuttuvat italialaisiksiksi, kun antaa tilaisuuden.
Vastaa Viestiin