Kiire, (työpaineet)

Painaako joku mieltä? Haluatko purkaa sydäntäsi? Jos ei apu löydy, niin ainakin kuuntelevia korvia.
VAIN ASIALLISET KOMMENTIT! Kuri on kova.
slam

Kiire, (työpaineet)

Viesti Kirjoittaja slam »

Faktat:
-Huomaan käyttäytyneeni täällä netissä ihan sekopäisesti.
-Uutta autoa vaan laitetaan tilalle, kun entinen menee puskaan. (olisi antanut vaikka potkut)
-Pyörin sängyssä, en saa unta(koko ajan olen sellaisessa väsymyshumalassa)
-Jännittyneisyyttä ja huonoa oloa.
-nukahdan rattiin, *viime yönä nuokuin aika pahasti*(tarvitsen unta ainakin sen yhdeksän tuntia, jotta olisin jotenkin edes järjissäni, mutta ei vain saa unta... Ihme jännittämistä, ja maakaan horkassa, mutta en nuku... :P
-pakko saada lomaa, jos en saa nukutuksi.

Olisi täälläkin vallalla, jonkinlainen rennompi elämän tyyli, kuten espanjassa tai jossakin intiassa. Lähtee liikkeelle silloin, kun jaksaa. Kaikenlaista kolaria sattuu, kun porukka painaa ihan paiseessa. Rekkapenat painelee aivan sairaalla kiireellä. Kiroomista, räyhäämistä, hirviä vauhti päällä. Minustakin painellaan joskus ohitse, niin että rytinä käy. Yksi kuski kävi jopa auttamassa minua, että saan kamat nopeemmin,että hän pääsee ovelle. Olin hiton väsynyt, ja nostelin kamoja ihan huuruissa viimeisillä fyysillä rippeillä...

En jaksa tätä kaavamaisuutta ja samperinmoista kiirettä. Ei vain sovi minulle. Joskus voi tehdä nopeammin, kun on virkeä, mutta ei aina pysty, eikä jaksa väsymyksen takia. Koko ajan pitäisi runkata, niin hemmetisti.

Kaikki systeemit meni aivan väärin viime yönä. Kaljadolli, jossa on siks-päkkejä monta päällekkäin kaatui perälaudalta kyljelleen kaupan seinää vasten. Se oli ainakin jossakin 60 asteen kulmassa vinossa, jos nyt oikein tulkitten astelevyä... Kuitenkin jouduin riuhtoon sen pystyyn kampeemalla, ja rempuamalla. Yksi pullo hajosi ainostaan siinä vaiheessa, kun se retkahti seinää vasten. Tosin oli sellainen raivo päällä, että olisi huvittanut paiskasta koko dolli, niin sanotusti perseeseen!. Operaatio lähti liikkeelle siitä, että tajusin uuden perälaudan pohjassa olevat kaksi korkeaa palkkia, jotka estivät inhimillisen kulman muodostumisen, kun lauta lasketaan vaakatasoon maata vasten. Perälaudan purkupuolelle jäi aivan mieletön kynnys, kun se oli vaaterissa, ja kampesin siitä ensin rullakon pois ja dolli rynni kaupan seinään perälaudalta, koska eteenpän pitävä tuki katosi (vitutti ja huusin ja karjuin) lähiö varmaan heräs...

Sisäpistoke puuttuu autosta ja joudun juoksemaan ulkona (alhaalla auton vieressä) laittamassa lautaa uuteen asentoon. Häkit majailee perälaudalla siinä vaiheessa oman onnensa nojassa. Viimeisessä purkupaikassa lensi rytinällä tyhjiä rullakoita maahan, kun perälauta nytkyi hieman niitä ylös nostaessa. Olin jo niin voimaton karjumaan täysillä, mutta huusin kuitenkin...

edit:

Aamulla tajusin laittaneeni kaksi rullakkoa väärään osoitteeseen ja jouduin hakemaan ne pois. Ja rellestin niiden kanssa aivan täysin heikossa hapessa.

Toissa öisessä kolarissa ohitin yhden henkilöauton ja kampesin lähes heti perään auton rampille, jossa edellä ajava oli kääntymässä ennen minua pois hervannan suuntaan. Jos hän olisi ajanut lujempaa olisi säilynyt sentään tuo tuttu auto kunnossa tämän viikon. :P Mutta paha mennä arvaileen entuudestaan, mitä tapahtumaan tulee, jos johonkin väliin menee sorkkaseen.

Toivottomien jarrutusten jälkeen olisi voinut lennossa lauleskella, vaikka joululauluja... Mahd. 60km/h oli vielä taulussa, kun vedin edellä ajavan perään... Sinkoilin ja keräsin pylvään alleni...
Viimeksi muokannut slam, 13.12.2005 13:25. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
ninnithequeen

Re: Kiire, (työpaineet)

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Kaksi sanaa: Ota lomaa.

Toiset kaksi sanaa: Vaihda alaa.
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kiire, (työpaineet)

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

Saat varmaan myös saikkua väsymyksen ja stressireaktion vuoksi niin että painele lääkäriin vaan!
Kikkelis kokkelis.
slam

Re: Kiire, (työpaineet)

Viesti Kirjoittaja slam »

Keikaus kirjoitti:Saat varmaan myös saikkua väsymyksen ja stressireaktion vuoksi niin että painele lääkäriin vaan!
Saisi vain unta, niin selviäsin mainiosti tästä viikosta... Väsymys tekee minusta vihaisen ja sitten loppu yöstä olen jo täysin voimaton olemaan edes vihainen.

Outoja liikkeitä joutunut tekemään ja vidun moinen lihasväsymyskin moisen takia, mutta eipä paljon ole lomaa herunut, kun pakkasten kuskaajakin oli kiireissään pudonnut perälaudalta. (tässä vuorossa kuuluisi, (jota teen) , niin kuuluisi olla paljon vapaa päiviä, koska tätä ei tee kuulemma hullukaan) naur* (miespula menossa ja en yhtään ihmettele, kun kukaan ei paskapalkalla viitsi lähtee suoranaiseen kidutukseen.

Leipäkuski oli empaattisena, kun ärjähtelin rullakoiden kanssa. Häntäkin kuulemma vitutti moiset... XD... ihme!

Autoja ei edes huolleta koskaan. Minut hommaan opettanut kaveri oli pudonnut 1 1/2 metristä suoraan betonille ja hedelmät oli pyörineet pitkin kenttiä. Perälauta petti... :P

Kun ei niitä autoja keretä huoltaan, kuskit on täysin väsyneitä aamulla ja voimattomia edes kusella käymään, niin pitäisi muka päivää jatkaa huollon merkeissä... voi kuukkelin kulli!
safi

Re: Kiire, (työpaineet)

Viesti Kirjoittaja safi »

Apuva..tuollainen mies liikenteessä. Nyt marssit sinne lääkäriin välittömästi ja pyydät niitä unilääkkeitä, että saat nukuttua. Alan vaihtoakin suosittelen sinulle pikaisesti, koska työelämässä olet ollut vain hetken ja nyt jo tuollainen stressi päällä. Ei hyvä juttu!
slam

Re: Kiire, (työpaineet)

Viesti Kirjoittaja slam »

ninnithequeen kirjoitti:
Toiset kaksi sanaa: Vaihda alaa.
Täytyisi mennä varmaan jonnekin opetukseen... Kunnantyömiestyylistä nojailua voisi harrastaa ehkä hetken aikaa, mutta ei sitä pihojen lapiointia kauaa jaksaisi... (tosin onhan tuokin kohtuu, tuttuuu :P)

Sattuipa sitten ulosajokin tässä vaiheessa elämää. Onneksi en ole tehnyt puuautolla samaa, kun samalta kurssilta vuotta aikaisemmin valmistunut kaveri. Onneksi se selvisi naarmuitta auton kaadosta.

Yksi vihaisesti henkilöautollaan ajava kaveri oli pyöräyttänyt puuauton katolleen... ,että semosta

Yhdeltä oli lähtenyt jalat.

Huvittaisi toisaalta oikeastaan pyöriä kauas pöpelikköön ja levätä letkuissa hetken aikaa...
ninnithequeen

Re: Kiire, (työpaineet)

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

slam kirjoitti:Huvittaisi toisaalta oikeastaan pyöriä kauas pöpelikköön ja levätä letkuissa hetken aikaa...
Eiköhän se ole nyt parempi hakea sitä sairaslomaa?
Ei tommosia voi päästää rattiin.
Avatar
Camilla
Kitisijä
Viestit: 1314
Liittynyt: 14.08.2005 23:08

Re: Kiire, (työpaineet)

Viesti Kirjoittaja Camilla »

Dear Slam, mene lääkäriin. Lääkärisetä varmasti kirjoittaa sulle viikon-pari saikkua ja antaa nukahtamislääkkeitä. Popsi niitä hyvällä omallatunnolla ja palaa sitten levänneenä töihin.

terv. saman kokenut
slam

Re: Kiire, (työpaineet)

Viesti Kirjoittaja slam »

safi kirjoitti:Apuva..tuollainen mies liikenteessä. Nyt marssit sinne lääkäriin välittömästi ja pyydät niitä unilääkkeitä, että saat nukuttua. Alan vaihtoakin suosittelen sinulle pikaisesti, koska työelämässä olet ollut vain hetken ja nyt jo tuollainen stressi päällä. Ei hyvä juttu!
Porukka käskyttää Lajittelukeskuksella.

Nyt täytyy alkaa taas laskemaan tunteja, kuinka paljon pystyy maksimissaan enää edes nukkumaan, että täytyy taas lähteä liikkeelle.

Huvittaisi haistattaa paskat koko toiminnalle ja jäädä lepään. Kiepun sängyssä ressaantuneena, eikä pysty rauhoittumaan! Hirveä fiilis! pakko, pakko, pakko fiilis... :P pakko kohta lähtee, pakko kohta mennä...

Vittut, niillä vitun, vihanneksilla minnekään kiire on!... Kävisi vasta aamulla hieman heittämässä kauraa kauppaan, eikä tarttis painaa yöllä muna pystyssä.

ps. huoh! maxmissaan 6-7 tuntia pystyy enää uneksiin. + Ja ei pysty päivällä yhtenäiseen uneen vieläkään, vaikka tullut olttua yötöissä jo muutaman viikon... Heräilen 3 tunnin välein...
slam

Re: Kiire, (työpaineet)

Viesti Kirjoittaja slam »

Camilla kirjoitti:Dear Slam, mene lääkäriin. Lääkärisetä varmasti kirjoittaa sulle viikon-pari saikkua ja antaa nukahtamislääkkeitä. Popsi niitä hyvällä omallatunnolla ja palaa sitten levänneenä töihin.

terv. saman kokenut
Tohtiskohan soittaa työnantajalle, että nyt ei oikein jaksa. Aloittaa tietysti hirveän manipuloinnin; "kyllä, sinä yhden yön jaksat" (se yksi yö saattaisi olla kohtalokas yhteisölle)

Yhdessä terminaalissa vittuiltiin minulle, kun painoin sitä 12-13tuntia. "pomokin vaan sanoi, että anna mennä vaan, ne leikkii vaan". Jumalauta, vaikka leikkis kuinka tahansa, niin saamari se keittää pidemmän päälle, kun itse on hiljaa ja asiallisesti eikä kiinnosta osallistua leikkeihin... Silloin paloi kädet ja paiskasin rullakon paskaksi...

Siihenkin tuli joku teinipehtööri huutaan, että miten tää ny tällai... Totesin vain kylmästi, että voin maksaa sen.

Tapaukseen liittyi kohden potkiminen, ja muunlainen alistaminen. Aivan, kun olisivat "naisen" kimpussa olleet. Yhdelle muijalle jaksoivat jäynää vääntää, ja räyhähdin siitä ja sain kuulla asiasta pitkän aikaa... Niin riitainen tunnelma, että ei helkatti... /taisi olla burn outtia hieman ilmassa :lol:

edit: yritän vaikka nukkua...
Avatar
Lolita
Kitisijä
Viestit: 8602
Liittynyt: 14.08.2005 18:46
Paikkakunta: Vantaa

Re: Kiire, (työpaineet)

Viesti Kirjoittaja Lolita »

slam kirjoitti:Tohtiskohan soittaa työnantajalle, että nyt ei oikein jaksa. Aloittaa tietysti hirveän manipuloinnin; "kyllä, sinä yhden yön jaksat" (se yksi yö saattaisi olla kohtalokas yhteisölle)
Ei kun ensin soitat lekuriajan itsellesi ja vaadit, että aika on saatava heti, koska tuossa kunnossa et voi ajaa. Sitten sairaslomalapun kanssa otat vasta yhteyttä pomoon.

Toivottavasti saat asiat kuntoon, pysy tiukkana äläkä anna pomon maanitteluille periksi. Turha sinun on liiallista murhetta ja vastuuta hommista kantaa, se on pomosi ongelma. Kyllä vapaata pitää olla tarpeeksi, että saa nukuttua väsymyksen ja stressin pois. Seuraavalla kerralla ei välttämättä ole yhtä hyvä tuuri ulosajossa.

Mieti samalla myös jos ei alan, niin ainakin työpaikan vaihtoa. Varmasti löytyy rauhallisempiakin työpaikkoja, missä on inhimillisemmät työajat. Rohkeasti vaan teet ratkaisuja loman ja työpaikan suhteen, tämä on sinun elämäsi eikä sinun tarvitse uhrata terveyttäsi raataaksesi jonkun toisen hyväksi. Vähemmänkin reuhtomisen on riitettävä ja sinä itse, ei työpaikka ja pomo, olet ensimmäisellä sijalla.

Tsemppiä ja jaksamista jne. Mutta nyt lääkäriin ja lepoa.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Avatar
mustaenkeli
Kitisijä
Viestit: 2884
Liittynyt: 09.09.2005 12:08
Paikkakunta: Hell-sinki
Viesti:

Re: Kiire, (työpaineet)

Viesti Kirjoittaja mustaenkeli »

Nyt Slam ihan aikuisten oikeasti. Huolestuin. Enkä edes syyttä suotta.

Komppaan kaikkia muita: Varaa aika työterveyslääkäriltä. Jos sellaista ei ole, mene hetimmiten vaikka terveyskeskuslääkärin vastaanotolle. Tähän aikaan siis päivystykseen, jos et ole jo mennyt. Kerro sille lekurille tuo kaikki, mitä tässä ketjussa, niin sitä saikkua ihan varmasti tulee.

Aina ei ole pakko jaksaa, joustaa, venyä ja paukkua. Ihminen tarvitsee lepoa. Etenkin yötyö on rankkaa (nimimerkillä kokemusta on),jolloin unen tarve kasvaa entisestään.

Liikenteessä olet riski niin itsellesi kuin muillekin. Haluatko oikeasti mieluummin vaarantaa kaikkien henkirievut, kuin ajatella kerrankin myös mahdollista omaa hyvinvointiasi. Kaikkein suurin askel tulee otettua, kun myöntää oman jaksamattomuutensa ja voimattomuutensa ääneen. Puoliaskelta olet ottanut jo kirjoittamalla tänne. Viepäs se askel jo loppuun asti.

Työnantajalle voi soittaa vaikka tuntia ennen töihin menoa, että on kipeä, jos niikseen. Se ei ole sinun palkastasi pois. Se on ainoastaan työnantajasi päänsärky ja hän voi itsekseen kaikessa rauhassa hakata päätä seinään, mutta älä nyt kuitenkaan silti omaa järkeäsi ja mielenterveyttäsi uhraa työntekoon.

Itseasiassa huoleni hieman alkoi jo tuossa reilu viikko sitten, kun aamuyön tunteina retuutimme sinua pitkin Mannerheimintietä. Joku olisi ollut valmis jättämään sinut sinne kadulle, jotta maija sitten reilun puolen tunnin päästä, vapauduttuaan omista puukkotappeluistaan, korjaisi sinut juoppoputkaan, mutta ei sinun siellä olisi ollut yhtään sen parempi.

Anteeksi, että menen henkilökohtisuuksiin, mutta tee nyt hyvä mies jotain asian eteen. Mene lääkäriin. Ota sairaslomatodistus (mahdollisimman pitkä loma!) ja pyyä siltä lekurilta vaikka myös semmosia nappeja, että pystyt nukkumaan kunnolla ja lepäämään.

Parempi aina on hoitaa itsensä, elää päivän kerrallaan, kuin päättää päivänsä.
Vahinko etteivät äiditkin saa lähteä milloin heitä huvittaa ja ruveta nukkumaan ulkosalla. Varsinkin äidit sitä toisinaan tarvitsisivat.
-muumimamma
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kiire, (työpaineet)

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

Slam-kulta, joko kävit lääkärissä?
Kikkelis kokkelis.
Avatar
Camilla
Kitisijä
Viestit: 1314
Liittynyt: 14.08.2005 23:08

Re: Kiire, (työpaineet)

Viesti Kirjoittaja Camilla »

Piti vielä lisätä, ettei sille työnantajalle mitään tarvi selitellä. Isket vaan sen sairastodistuksen käteen. Tsemppiä!
Enthu

Re: Kiire, (työpaineet)

Viesti Kirjoittaja Enthu »

Slam muutama sana:

1. Hae pitkä sairasloma

2. Ei tartte selittää mtn työnantajalle

3. Vaihda alaa (mieluiten päivätyöhön)

4. Opettele normaali päivärytmi

5. Unohda itsetuhoisat ajatukset

Edit: ja tämän todellakin kirjoitti 2,5 vuotta työttömänä ollut henkilö,
neuvon mielelläni muita vaikka on oma lehmäkin ojassa :)
slam

Re: Kiire, (työpaineet)

Viesti Kirjoittaja slam »

mustaenkeli kirjoitti:Nyt Slam ihan aikuisten oikeasti. Huolestuin. Enkä edes syyttä suotta.
Kiitos, näistä puheista. :)

Sory, jos minun jutut on oleet vähän vihamielisiä... ennen Pikkujouluja ja yms. muutenkin...

Unohtelen ja korjaan unohduksen (menee aikaa)... unhohtelen uudelleen, + taas joudun paikkaamaan... On keittänyt sairaasti. Mietin tuossa, että jos laittaisi peruna kattilan kiehumaan päänsä päälle. Ärjähdän meinaten aika pienestä :P

Olin aivan unessa ja sanoin lajittelukeskukseen, että en kahteen vuorokauteen oikein ole nukkunut ja lomaa kopsahti samantein.... :) Jotenkin helpottunut olo, kun ei tarvitse ressata saako unta... Olen nytkin niin virkeä, kun riuhdoin yhden fin-lavan kokoisen kuormalavan jäätä ja hiekkaa pitkin kauppaan. Fyysisen rasituksen jälkeen pitää hieman tasaantua, että uni maittaisi paremmin...

Eilen päivällä kelasin lähinnä sitä onnettomuutta, jonka jälkiselvittelyt näin ohi ajaessani... Karsee se verinen ruumispussi vihaisen aamuruuhkan keskellä. :P Elämisen tyyliä pitäisi saada vähemmän kaupalliseksi, sairasta, jos kiireen tähden porukkaa autojen alle jääpi :P Rekka ei paljoa anna anteeksi, jos ihminen hyppää eteen omia aikojaan. Pyörähtää alle aika nopsaa :P

Tänään kävin hakemassa kolaroimastani autosta papereita. Olivat harkinneet ajoneuvon lunastukseen laittamista, mutta kait ne sen korjaa kuntoon... Ajokki oli vielä pahasti kesken...

En pelästynyt yhtään kun auto lähti hallinnasta... Tiesin jotenkin jo siellä rampissa, että jos tuo edellä ajava ei menekkään suoraan, kuten minä olin menossa, vaan kääntyy, niin ei tule jarrutukset olemaan kovin kaunista katseltavaa.

Törmäsin sitten ensin päin ja sen jälkeen kaiteeseen + siitä takaisin edellä ajavan auton perään ja sitten ulos tieltä.
slam

Re: Kiire, (työpaineet)

Viesti Kirjoittaja slam »

mustaenkeli kirjoitti:
Itseasiassa huoleni hieman alkoi jo tuossa reilu viikko sitten, kun aamuyön tunteina retuutimme sinua pitkin Mannerheimintietä. Joku olisi ollut valmis jättämään sinut sinne kadulle, jotta maija sitten reilun puolen tunnin päästä, vapauduttuaan omista puukkotappeluistaan, korjaisi sinut juoppoputkaan, mutta ei sinun siellä olisi ollut yhtään sen parempi.
Kiitos, että hoiditte pois. Olin aikas ulkona, mitä ympärillä tapahtuu. Vaistosin jotenkin olevani elossa. En muista baarista poistumista. Muistan sen, kun istuin tuolilla siinä pöydän äärellä ja sitten tulee muistikatko. En muista kuinka menin ulos baarista?

Sen muistan, että minulla oli sairaan paha olo ja kaaduin kadulle maate. Olisin halunnut jäädä siihen hetkeksi aikaa lepäileen, mutta rahtasitte muualle...

Taxista ulos heittämisen muistan ja pimeen taxin. Olin molemmissa autoissa ja jotenkin tietoisessa tilassa, mutta en nähnyt mitään? (tai muistan vain olleeni pari hetkeä molemmissa autoissa tietoisesti olemassa, muuten pääkin oli ilmeisesti pimeenä loppu-ajan) ei ainakaan ole muistikuvaa autojen ulkonäöstä?

Ei ollut varmaan pahempi holimyrkytyskään kaukana, kun oli meinaan sellaiset tuskat lauantaina, että ever!.
slam

Re: Kiire, (työpaineet)

Viesti Kirjoittaja slam »

Enthu kirjoitti:
5. Unohda itsetuhoisat ajatukset
Aivan sama, kunhan vain muille ei vain kävisi mitään. Ja alastulot olisivat tyhjiä, kuten lautailussa joudutaan tarkkailemaan, että lapset eivät istu alastulon kummulla tyyliin; "vähän me ollaan, hej, cool, kun ollaan ison hyndän lähellä... :lol:
Keikaus kirjoitti:Slam-kulta, joko kävit lääkärissä?
Ei tuossa sääressä, kait paljoa karvaa ole? :wink:

ps. rämed heti ramasee paljon paremmin, kun ei tarvitse olla hädissää, että kohta joutuu nussimaan jotain rullakkoa... Ja jospa söisi suklaata.
nojoojust

Re: Kiire, (työpaineet)

Viesti Kirjoittaja nojoojust »

Ihan oikeasti sinun pitäisi käydä siellä lääkärillä. Itsellä ollut useita vuosia kestänyt masennus ja tunnistin teksteistäsi tuon "ihan sama" -tunteen, joka viittaa siihen että alat olla itsellesi vaaraksi. Uniongelmat ovat yksi suurimpia masennuksen oireita, eikä niitä saa parannettua lomalla eikä unilääkkeillä, sillä se perusongelma ei niillä ratkea.

Siinä vaiheessa kun minulle sopiva lääkitys oli löydetty, tiedostin että olin yläasteikäisestä lähtien kärsinyt jonkinasteisesta masennuksesta, enkä ollut edes muistanut minkälaista terveenä oleminen on. Ja yllättäen se sama työ josta sairaslomalle lähdin ja jonka koin aiheuttavan minulle nuo ongelmani, ei nyt muutaman vuoden sairausloman jälkeen olekaan niin ahdistavaa. Nyt olen ollut jo vuoden taas töissä samassa paikassa, eikä väsymys tai mikään muukaan estä minua työskentelemästä täysin normaalisti.
Avatar
mustaenkeli
Kitisijä
Viestit: 2884
Liittynyt: 09.09.2005 12:08
Paikkakunta: Hell-sinki
Viesti:

Re: Kiire, (työpaineet)

Viesti Kirjoittaja mustaenkeli »

slam kirjoitti:Taxista ulos heittämisen muistan ja pimeen taxin. Olin molemmissa autoissa ja jotenkin tietoisessa tilassa, mutta en nähnyt mitään?
No et kai, kun mä istuin sun sylissäsi ja kasvojes eessä oli se saakelin muovipussi! :P

Mut oikeesti. Lepäile nyt rauhassa tovi ja koetetaan nähä ennen hautaan laskemisia. Sie oot nähtävästi samanlainen putkiaivo ku mieki, ettet tajua ottaa lomaa töistä, ennenko oot totaalisen täynnä kaikkea paskaa ja usein se on jo liika myöhästä. Aikoinaan mullaki yöllä töissä sattu semmosia pikkumokia, että ei tosikaan ja aattelin vaan, että ku nyt tän yön jaksan, ni sitte kyllä menee se seuraavaki. Mut ei sen oikeesti pitäs mennä noin niinqu.

Terapiaa suosittelen itse kullekin, mutta sinne meno ei oo mikään maailman helpoin juttu, joten en patistele.
Vahinko etteivät äiditkin saa lähteä milloin heitä huvittaa ja ruveta nukkumaan ulkosalla. Varsinkin äidit sitä toisinaan tarvitsisivat.
-muumimamma
slam

Re: Kiire, (työpaineet)

Viesti Kirjoittaja slam »

mustaenkeli kirjoitti:
No et kai, kun mä istuin sun sylissäsi ja kasvojes eessä oli se saakelin muovipussi! :P
Aha... :D En muista oikein sellaisia. Muistan nyt kun sanoit, niin taisi niba tai joku mainita peitteestä jotain aamulla. Ei muuta käsitystä asiasta.

On todella leppee fiilis, kun ei tarvitse lähteä kitumaan ensi yöksi. Olisi ollut aika rajut luonnon olosuhteetkin...
millivanilli

Re: Kiire, (työpaineet)

Viesti Kirjoittaja millivanilli »

mustaenkeli kirjoitti: Sie oot nähtävästi samanlainen putkiaivo ku mieki, ettet tajua ottaa lomaa töistä, ennenko oot totaalisen täynnä kaikkea paskaa ja usein se on jo liika myöhästä. Aikoinaan mullaki yöllä töissä sattu semmosia pikkumokia, että ei tosikaan ja aattelin vaan, että ku nyt tän yön jaksan, ni sitte kyllä menee se seuraavaki. Mut ei sen oikeesti pitäs mennä noin niinqu.
*ilmottautuu putkiaivoksi*

Pidempään luulin, että töiden kuuluukin olla sellaista, että mennään oman jaksamisen äärirajoilla, tehdään töitä itseään säästelemättä. Itketään sitä, ettei jaksa, sitten romahtaa hetkeksi, kunnes hommia kasaantuu niin paljon, että sitten on itkien pakko tehdä kaikki. Sitten yrittäessään väkisin tehdä töitä ja opiskella, alkaa kummasti tehdä virheitä, jotka sitten lyövät mielen entistä enemmän maahan. Asiat jää rästiin ja itselleen aikaa ei ole edes nimeksi. Sitten yrittää lohduttaa itseään sillä, että kun tämä työ/projekti on ohi, niin helpottaa... ei se mitään helpota. Onneksi tajusin lopettaa siellä siivousfirmassa, aika raju homma opiskelijalle kantaa vastuuta yrityksen taloushallinnosta ja yrittää valmistua siinä samalla.

Energiaa nyt on ihan uudella tavalla opiskeluun, kun työt ovat vähentyneet. Kohta loppuva jakso oli kyllä koulussa niin raskas, että hirvittää ajatella millainen ihmisraunio nyt olisin, jos olisi tässä käynyt täysipäiväisesti töissä.
slam

Re: Kiire, (työpaineet)

Viesti Kirjoittaja slam »

Joskus 2004 oli sentään vielä hauskaakin: http://kity.kicks-ass.net/album_page.php?pic_id=1115
Avatar
Lolita
Kitisijä
Viestit: 8602
Liittynyt: 14.08.2005 18:46
Paikkakunta: Vantaa

Re: Kiire, (työpaineet)

Viesti Kirjoittaja Lolita »

slam kirjoitti:Joskus 2004 oli sentään vielä hauskaakin: http://kity.kicks-ass.net/album_page.php?pic_id=1115
Mikä estää vieläkin olemasta hauskaa?

Eikös laskettelurinteet aukea kohta ja täällä Hesassakin saa tulla käymään ihan alkoholittomissa merkeissä. Itse jaksan aina vaan suunnitella Tampereen reissua, mutta toteuttaminen on vaan jäänyt.

Pidä hauskaa nyt lepäillessä, tee mukavia juttuja ja rentoudu.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
slam

Re: Kiire, (työpaineet)

Viesti Kirjoittaja slam »

Lolita kirjoitti:Pidä hauskaa nyt lepäillessä, tee mukavia juttuja ja rentoudu.[/color]
Aivot tuntuu vaativan enemmän mielenkiintoa ja huvittaisi vain lepäillä enemmän, kun mennä säännöllisesti jonekkin kitumaan, ja hyödyntämään yhteiskuntaa.

Tai ainakin voisi tehdä jotakin mielenkiintoisempaa, kun painella tylsää rataa puolet vuorokaudesta. Tyyliin; "kuormaa, tyhjennä, kuormaa tyhjennä".

Hieman vaikea olla sellaisessa vakaassa yksinkertaisessa työssä. Illalla töihin ja sitten tv;een/koneen ääreen, jos asiasta tosiaan nauttisi ja kokisi edes hetken mielekkääksi saattaisi olla mukavaa.

Aivotoiminta ei vain tasaannu tuollaiselle yksioikoiselle asteelle ja (käsi-suu) asian kokee peräti vastenmielisenä. :P Paljon ennemmin istun palkatta koneen äärellä ja kitjoittelen itsekseni. Puran omaa kuormaa XD.
Vastaa Viestiin