Koska tulevaisuudessa opettamisen opettamisen suuret gurut ja messiaat ovat nähneet sellain, että kollaborationaalinen oppiminen tulee olemaan in ja pop, jaan niiden kanssa joita asia kiinnostaa muutaman ajatuksen didaktiikan ihmeellisestä maailmasta.
Meillä käsiteltiin teleologista (tuloseettistä) ja deontologista (velvollisuuseettistä) näkökulmaa koulutuksessa. No, opetushan tähtää aina johonkin ja tähtäimenä ovat tietyt tavoitteet. Viitaten Koskenniemen ja Halisen (1970) tekemään opetusterminologiateokseen, jossa yksi opetustapahtuman osa-alue on koulun elämänpiiri (sisältäen kaikki kokemukset, jotka opiskelija saa koulun ohjauksessa), opetuksella on kuitenkin paljon eri tasoisia ja eri alueisiin kuuluvia tavoitteita, joiden arviointi ei ole mahdollista - pääasiassa affektiivisia.
Tulospalkkaussysteemi puolustusvoimissa on johtanut siihen, että jotain tiettyä mitattavaa suoritetta, kuten ampumataitotestiä, hierotaan vaikkapa kymmenen kertaa putkeen niin kauan, että yli puolella on siitä kiitettävä. Ei erityisen eettistä, koska koulutusaikaa menee hukkaan yhden tietyn suoritteen harjoitteluun vain siksi, että kouluttaja saisi koulutettaviltaan irti hyviä tuloksia.
Siviilimaailmassa tuollaista tulospalkkausta opettajilla ei käsittääkseni ole, joten opetuksen olettaisi olevan vahvasti deontologiaan nojaavaa, hmm? Paradoksaalista sinänsä, sillä koko yhteiskunta ala-asteesta aina lukion päättämiseen asti on vahvasti teleologista "opi tämä, saa hyvä numero niin pääset parempaan kouluun" - ajattelunsa kanssa. Toki, kun laajennetaan perspektiiviä koko koulua koskevaksi niin tietysti koulun oppilaiden keskiarvojen keskiarvolla lienee jotain statusmerkitystä, mutta onko tässä tapauksessa sitten koko koulun teleologinen arvo tai arvostuksen/määrärahojen/whatnot määrä sen opettajien deontologisten arvojen summa?
No, sitten opettajan ja oppilaan välinen pedagoginen suhde, johon oppimistapahtuma em. teoksen mukaan pohjautuu interaktion kautta. Yleensähän opettaja on aikuinen ja oppilas lapsi, kun puhutaan peruskoulutasoisesta opetuksesta. Tällöin interaktiosta tulee asymmetrinen (vrt. kouluttaja - varusmies pv:ssä, johon lisätään vielä sotilasarvon luoma kuilu) ja se asymmetriikka tuo mukanaan pedagogisen vallan ja "auktoriteetin".
Nykyisen konstruktivismin vallitessa ja velloessa opettamisen opettajien päissä, muodostaa tämä asymmteria sitten taas miusta paradoksin. Kuinka oppilaan on mahdollista kehittyä (konstruktivismin määrittelemäksi) itsenäiseksi persoonaksi toisen ohjaamassa opetustapahtumassa? Onko oppilaan/varusmiehen mahdollista omaksua itsenäinen ajattelu ja elämäntapa sellaisessa yhteydessä, jossa hänen asemansa on riippuvainen yhteiskunnan/puolustusvoimien asettamista ehdoista ja normeista?
Peruskoululaiset eivät ole koulussa oma-aloitteisesti. Vapaaehtoisesti kyllä, mutta eivät oma-aloitteisesti sanan tarkoituksenmukaisessa merkityksessä. Tässä pätee sama problematiikka varusmiehiin. Tämä lisää entisestään sitä asymmetriikkaa opettajan ja opetettavien välillä, eli suhde ei ole enää suoraviivaisen kausaalinen. Tähän Fenstermacher (1986) on löytänyt selityksen ja määrittelee asian ontologisena riippuvuutena.
Eli vaikka opettaminen ei välttämättä johda oppimiseen (jota ei voida absoluuttisesti mitata) eikä oppiminen välttämättä edellytä opettamista, opettamista ei voi irroittaa oppimisesta koska ne kuuluvat samaan ilmiöön.
Mutta niin siis, se että opettaja-oppilas - suhde on kausaalisuhteen sijaan ontologinen, ei anna vastausta sille, että onko konstruktivistiselle oppimiselle alun perinkään kasvualustaa kun kognitiivinen aivokartta on opetusta ja kasvamista aiheuttavan instanssin normien armoilla?
Jos jaksoit lukea tämän loppuun, sinulla on liikaa aikaa.
Didaktiikka
Didaktiikka
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
- Ann 2005
Re: Didaktiikka
Kyllä, loman alettua minulla on liikaa aikaa 
Aloituksesi pisti silmääni kepillä koska opiskelen kasvatustiedettä OKL:ssä ja olen siis tuleva luokan(-ja aineen)opettaja.
Olen myös miettinyt tuota konstruktivismin käytännössä toteuttamista.
Tuntuu, että tentteihin pitää aina tunkea se konstruktivismi ja oppilaslähtöisyys, että saisi hyvän numeron.
Totuus on kuitenkin se, että vaikka meille tuleville opettajille kuinka opetetaan konstruktivismin kauneutta ja kuinka behaviorismi on kirosana,
se opetus jota me saadaan, on kuitenkin lähinnä behavioristista "minä kaadan tietoa, ota vastaan"-tyyppistä. OKL:ssä meitä pyydetään reflektoimaan kokoajan omaa käyttäytymistä ja omia muistelemaan omia kouluaikoja, arvioimaan sitä ja tekemään parannusehdotuksia. Ihan hyvä, varmasti se onkin paras keino saada pinttyneet kaavat muutettua, mutta se malli jota me opimme parasta aikaa, on kuitenkin behavioristinen.
Mutta, jos opettaja todella olisi Suuri Konstruktivisti, luokkaopetus olisi erittäin hankala toteuttaa normiluokassa, jossa on vähintään se yksi erityislapsi ja 24 muuta yksilöä. Opettajalla pitää olla auktoriteettia, ja harva ansaitsee kunnioitusta arvuuttelulla ja kilttinä olemisella, valitettavasti. Norssilla niiden enkeleiden kanssa ei ole mitään ongelmaa, mutta kentällä sellainen on melko utopistista.
Uskoisin, että edes tendenssi konstruktivismiin ja oppijalähtöisyyteen tekee hyvää koulusysteemiimme, mutta pohja on kuitenkin edelleen kovin behavioristinen, mutta se on ihan ok (älä kerro kenellekään). Paras konstruktivismin anti kouluihimme on mielestäni yhteistoiminnalliset työtavat, jossa oppilaat keskenään suunnittelevat ja toteuttavat työnsä, ja opettaja on vain taustalla häilyvä mentori. Tämä siis yhdessä perinteisen luokkaopetuksen kanssa.
Mutta, edelleenkin luokassa on aina niitä koulukielteisten vanhempien häirikkölapsia, joita ei voisi vähempää kiinnostaa ajattelutyö.
Jos minulla olisi luokka jossa on 8 oppilasta, kaikki ovat hyvin kasvatettuja ja vähintään toimihenkilö-perheestä, sellainen kuljailu voisi onnistuakin. Nykyresursseilla se ei vain ole mahdollista, sillä lapsen tulisi sisäistää omien aivojen käyttö joka paikassa, jolloin opettajan ei tarvitsisi komentaa lainkaan. Pyrimme kasvattamaan ajattelevia ja aktiivisia kansalaisia, mutta minusta on ihan ok, jos tokaluokan opettaja sanoo jämäkästi että "nyt ollaan hiljaa ja kuunnellaan". Jostain auktoriteettienkin kunnioittaminen pitää lähteä (valitettavasti kaikilla lapsia sellaista ei kotoa löydy).
En osaa vastata kysymykseesi mitenkään kattavasti tai yleispätevästi,
mutta minä uskon, että täydellinen konstruktivismi ei ole mahdollista monien syiden johdosta, mm. juuri tämä valtasuhde,( joka on pakko olla opettajalla jolla on 25 lasta vastuullaan), ajan puute (ei ole aikaa pällistellä,pohtia ja arvailla koko tuntia) ja liian suuret luokkakoot (jokainen lapsi ei kuitenkaan saisi tarpeeksi henk.koht. ohjausta, sillä opettajan tulisi konstr. hengessä olla erittäin tarkkana lapsen arvailuille ja kommenteille, ja johdatella häntä huomaamatta ja pohtia, mistä se ajattelu syntyy).
Tähän siis pyrin, mutta en viiltele itseäni iltaisin sitten 3,5 vuoden päästä, jos opetukseni ei täytä kaikkia konstruktivismin ehtoja.
Aloituksesi pisti silmääni kepillä koska opiskelen kasvatustiedettä OKL:ssä ja olen siis tuleva luokan(-ja aineen)opettaja.
Olen myös miettinyt tuota konstruktivismin käytännössä toteuttamista.
Tuntuu, että tentteihin pitää aina tunkea se konstruktivismi ja oppilaslähtöisyys, että saisi hyvän numeron.
Totuus on kuitenkin se, että vaikka meille tuleville opettajille kuinka opetetaan konstruktivismin kauneutta ja kuinka behaviorismi on kirosana,
se opetus jota me saadaan, on kuitenkin lähinnä behavioristista "minä kaadan tietoa, ota vastaan"-tyyppistä. OKL:ssä meitä pyydetään reflektoimaan kokoajan omaa käyttäytymistä ja omia muistelemaan omia kouluaikoja, arvioimaan sitä ja tekemään parannusehdotuksia. Ihan hyvä, varmasti se onkin paras keino saada pinttyneet kaavat muutettua, mutta se malli jota me opimme parasta aikaa, on kuitenkin behavioristinen.
Mutta, jos opettaja todella olisi Suuri Konstruktivisti, luokkaopetus olisi erittäin hankala toteuttaa normiluokassa, jossa on vähintään se yksi erityislapsi ja 24 muuta yksilöä. Opettajalla pitää olla auktoriteettia, ja harva ansaitsee kunnioitusta arvuuttelulla ja kilttinä olemisella, valitettavasti. Norssilla niiden enkeleiden kanssa ei ole mitään ongelmaa, mutta kentällä sellainen on melko utopistista.
Uskoisin, että edes tendenssi konstruktivismiin ja oppijalähtöisyyteen tekee hyvää koulusysteemiimme, mutta pohja on kuitenkin edelleen kovin behavioristinen, mutta se on ihan ok (älä kerro kenellekään). Paras konstruktivismin anti kouluihimme on mielestäni yhteistoiminnalliset työtavat, jossa oppilaat keskenään suunnittelevat ja toteuttavat työnsä, ja opettaja on vain taustalla häilyvä mentori. Tämä siis yhdessä perinteisen luokkaopetuksen kanssa.
Mutta, edelleenkin luokassa on aina niitä koulukielteisten vanhempien häirikkölapsia, joita ei voisi vähempää kiinnostaa ajattelutyö.
Jos minulla olisi luokka jossa on 8 oppilasta, kaikki ovat hyvin kasvatettuja ja vähintään toimihenkilö-perheestä, sellainen kuljailu voisi onnistuakin. Nykyresursseilla se ei vain ole mahdollista, sillä lapsen tulisi sisäistää omien aivojen käyttö joka paikassa, jolloin opettajan ei tarvitsisi komentaa lainkaan. Pyrimme kasvattamaan ajattelevia ja aktiivisia kansalaisia, mutta minusta on ihan ok, jos tokaluokan opettaja sanoo jämäkästi että "nyt ollaan hiljaa ja kuunnellaan". Jostain auktoriteettienkin kunnioittaminen pitää lähteä (valitettavasti kaikilla lapsia sellaista ei kotoa löydy).
En osaa vastata kysymykseesi mitenkään kattavasti tai yleispätevästi,
mutta minä uskon, että täydellinen konstruktivismi ei ole mahdollista monien syiden johdosta, mm. juuri tämä valtasuhde,( joka on pakko olla opettajalla jolla on 25 lasta vastuullaan), ajan puute (ei ole aikaa pällistellä,pohtia ja arvailla koko tuntia) ja liian suuret luokkakoot (jokainen lapsi ei kuitenkaan saisi tarpeeksi henk.koht. ohjausta, sillä opettajan tulisi konstr. hengessä olla erittäin tarkkana lapsen arvailuille ja kommenteille, ja johdatella häntä huomaamatta ja pohtia, mistä se ajattelu syntyy).
Tähän siis pyrin, mutta en viiltele itseäni iltaisin sitten 3,5 vuoden päästä, jos opetukseni ei täytä kaikkia konstruktivismin ehtoja.
nami nami