Sivu 2/2

Re: Uusavuttomuus

Lähetetty: 22.08.2005 21:12
Kirjoittaja hermine
Ruokaa on ollut pakko opetella tekemään itse ja leipomaankin, kun eläimettömiä valmisruokia ei juurikaan ole ja oon niin käsittämättömän nirso, että suhtaudun suurella varauksella koulun ja useimpien muiden ihmisten laittamiin pöperöihin. Peruskodinsiivoaminen on mun mielestä enemmän viitsimisestä kuin osaamisesta kiinni, ja minä en oikein viitsi ilman hyvää syytä.

Epänormaalin muotoisena ja omituisen vaatemaun omaavana joutuu korjailemaan melkeinpä kaikkia valmisvaatteita jostakin kohtaa jotta ne tuntuisivat omilta. Mulla on myös tapana kiintyä kaikkiin vanhoihin ryysyihin niin, että parsin niitä niin kauan kun mitään parsittavaa vain on. Usein on helpompi ostaa suoraan kankaat ja tehdä juuri semmoista mistä tykkää, että ompelukoneen kanssakin olen tullut aika sinuiksi kutosen kässännumerosta huolimatta. Opettaja tosin varmasti kirkuisi kauhusta nähdessään kesällä väsäämäni tilkkupeiton, tai Ihan Itte suunnitellun neuletakin, mutta eipähän ole kellään varmasti samanlaista.

Muutenkin mulla on aika pelottava d-i-y -asenne ottaen huomioon miten huolimaton ja tumpelo käytännön asioissa luonnostani olen. Kaupassa päähän iskee omituisia ajatuksia, kuten "pystyisinköhän mitenkään tekemään itse muoviämpärin". Yleensä raivokkaat korjausyritykseni aiheuttavat vain lisää tuhoa tai esineitä, joita ei voi käyttää enää mihinkään, mistä syystä vien esim. polkupyörän ihan suosiolla muille korjattavaksi (tosin haaveilen pääseväni pyöräpajalle esim. kesätöihin niin näkisi sitten ihan oikeasti että miten sekin tapahtuu). Jos olisin mies, kuvittelisin varmaan pystyväni tuosta vaan vähän kokeilemalla rakentamaan esim. omakotitalon jostain pakkauslavoista ja paperiliittimistä...

Re: Uusavuttomuus

Lähetetty: 22.08.2005 22:11
Kirjoittaja Mojo
En tunnusta! En koe olevani uusavuton.

Kodin askareet, pöperön laittamista myöten, sujuu kun vähän väkipakolla niitä on joutunut oppimaan. Vaikka tosin kuten hermine tokaisi siivous esimerkiski on enemmän viitsimisestä kuin osaamisesta kiinni. Ompeleminenkin luonnistuu jotenkuten ja äiteen ompelukoneenkin osaan käyttää :D

Pien- ja vähän isommatkin rempat kotiin teen itse samaten suurin osa auton huollosta. Tosin välillä kaverin puhelinkonsultaation avittamana. Perussähköhommat on hallussa... ja 12V sähköstä on tullut opittua enemmänkin. Fiatilla kun ajaa :roll:



Ainut kompastuskivi voisi olla nuo vihreät kasvavat kukiksi ja kasveiksi kutsutut tekeleet. Mutta onpahan tuo alakerrassa roikkuva amppeli sinnitellyt kanssani jo kohta kaksi vuotta. Ihmekasvi kun joskus menee kuukausia etten muista tarjota sille vettä :shock: Mutta siinä se vaan hengissä vielä köllöttelee :P

Re: Uusavuttomuus

Lähetetty: 23.08.2005 9:52
Kirjoittaja guyatone
en voi uskoa että uusavuttomuus=delegointi. jos kaikki tekisivät kaikki asiat itse, miten esim. työllisyysluvut reagoisivat? ja kuinka vitullaan asiat oikeasti olisivat?

ruoka valmistuu ja kämppä pysyy kohtalaisen siistinä, video tms. näppäily itsestäänselvyys. jos ei, luen manuskat. autoa en lähtisi huoltamaan itse. tosin, palaneen ajovalon ja pyyhkijän sulan ja renkaanvaihdon tasoinen homma varmasti onnistuu.

henkilökohtaiset taidot ovat erittäin suhteellisia siksi jotain asiaa taitamattoman leimaaminen yksinkertaisesti uusavuttomaksi osoittaa mielestäni suurempaa järjen köyhyyttä kuin toimenpiteen X tuottamisen asiaan vihkiytyneemmällä ja siitä maksamisen.

Re: Uusavuttomuus

Lähetetty: 23.08.2005 12:08
Kirjoittaja Melnais
guyatone kirjoitti:en voi uskoa että uusavuttomuus=delegointi. jos kaikki tekisivät kaikki asiat itse, miten esim. työllisyysluvut reagoisivat? ja kuinka vitullaan asiat oikeasti olisivat?

henkilökohtaiset taidot ovat erittäin suhteellisia siksi jotain asiaa taitamattoman leimaaminen yksinkertaisesti uusavuttomaksi osoittaa mielestäni suurempaa järjen köyhyyttä kuin toimenpiteen X tuottamisen asiaan vihkiytyneemmällä ja siitä maksamisen.
Jos delegoidaan kengännauhojen solmiminen joukkueenjohtajalle ja perunankuorinta äidille, asiat ovat vitullaan vaikka suoritteista maksettaisiin.

Kaikkea ei tietenkään tarvitse hallita, mutta arjessa väistämättä vastaantulevien asioiden välttely laiskuuttaan on sananmukaisesti avutonta ja kertoo omaa kieltään järjenpuutteesta. Nelikymppisen kollegan veroilmoituksen laatii yhä isä, ex vaati päästä työkyvyttömyyseläkkeelle diabeteksen vuoksi koska työnteko saattaa rasittaa ja peruspäivärahalla elävä nuoripari syö vain ulkona koska kumpikaan ei osaa edes perunoita keittää.

Uusavuttomuus on juuri tätä perustaitojen puutetta, ei sitä ettei hirsimökki synny hetken tuumailun jälkeen pelkällä vesurilla ja pikaliimalla.

Re: Uusavuttomuus

Lähetetty: 23.08.2005 12:14
Kirjoittaja Bluntly
Sen verran (uus)avuton olen, jotta voisin delegoida naisen hankinnan jollekkin neljännelle taholle.

Re: Uusavuttomuus

Lähetetty: 23.08.2005 13:53
Kirjoittaja tuulenpuiska
Geetzu kirjoitti:... Myönnän vääntäväni sähköt pois koko talosta toimenpiteen ajaksi, mutta siksi kun TIEDÄN näin vanhassa talossa saavani sähköiskun muuten.
...
Pitäisikö tästä tulla johtopäätökseen että olet sähköinen henkilö? :>

Re: Uusavuttomuus

Lähetetty: 23.08.2005 13:54
Kirjoittaja Geetzu
tuulenpuiska kirjoitti:
Geetzu kirjoitti:... Myönnän vääntäväni sähköt pois koko talosta toimenpiteen ajaksi, mutta siksi kun TIEDÄN näin vanhassa talossa saavani sähköiskun muuten.
...
Pitäisikö tästä tulla johtopäätökseen että olet sähköinen henkilö? :>
Lapsena opin, ettei märkänä saa koskea tommosiin sähköreikiin.

Re: Uusavuttomuus

Lähetetty: 23.08.2005 14:59
Kirjoittaja guyatone
Melnais kirjoitti:
guyatone kirjoitti:en voi uskoa että uusavuttomuus=delegointi. jos kaikki tekisivät kaikki asiat itse, miten esim. työllisyysluvut reagoisivat? ja kuinka vitullaan asiat oikeasti olisivat?

henkilökohtaiset taidot ovat erittäin suhteellisia siksi jotain asiaa taitamattoman leimaaminen yksinkertaisesti uusavuttomaksi osoittaa mielestäni suurempaa järjen köyhyyttä kuin toimenpiteen X tuottamisen asiaan vihkiytyneemmällä ja siitä maksamisen.
Jos delegoidaan kengännauhojen solmiminen joukkueenjohtajalle ja perunankuorinta äidille, asiat ovat vitullaan vaikka suoritteista maksettaisiin.
olen täysin samaa mieltä. toisaalta jos terve aikuinen ei osaa kuoria pottuja tai solmia kengännauhojaan voi taustalla myös jotain muuta kuin laiskuus (kuinka laiska ihminen voi olla vältelläkseen kengännauhojen sitomista anyway?) tai pelko epäonnistumisesta. esim. vanhempien puutteellinen panos lapsensa kasvatukseen. opimme uskomattoman määrään perustaidoistamme juuri tätä kautta ja kaikki eivät välttämättä ole kasvaneet suomalaisessa perhe-idyllissä.

Re: Uusavuttomuus

Lähetetty: 23.08.2005 17:44
Kirjoittaja Quarter
Kädessä pysyy kaikki paistinlastasta iskuporakoneeseen. Autosta osaan vaihtaa vain renkaat, mutta kuinka vaikeaa voi olla joku öljynvaihto.. En omista autoa, tai ole koskaan omistanut joten jäänyt se ahertelu sen kanssa.
Remonteista onnistuu tapetointi, kaakelointi, kosteuseristys, parketin/laminaatin asennus, maalaaminen ja pienet rakennustyöt (saunanlauteet, listat, pienrakennusten teko jne).
Ruokaa osaan laittaa ihan kiitettävästi (en koske valmisruokiin/eineksiin muuta kun pakon edessä). Silitän, pesen pyykkiä, siivoan, asennan kodinelektroniikat, kokoan tietokoneen ja asennan siihen ohjelmat, pesen ikkunat, vaihdan lamput, hoidan paperisodat (verot, pankkiasiat, laskut, vakuutukset jne) ja pidän raha-asiani kunnossa.
En laske itseäni uusavuttomaksi. Kaiken voi oppia. Lapsia en varmaan osaa hoitaa.. eipä ole tullut kokeiltua. Lasketaanko se?

Re: Uusavuttomuus

Lähetetty: 23.08.2005 20:06
Kirjoittaja Geetzu
QuarterDot kirjoitti:Lapsia en varmaan osaa hoitaa.. eipä ole tullut kokeiltua. Lasketaanko se?
Ei toki. Hallitset laitteet ja sillä hyvä.
Eihän koko maailma voi maata insinöörien harteilla (muut lisääntyköön ja hoitakoon kakarat).

Re: Uusavuttomuus

Lähetetty: 23.08.2005 20:13
Kirjoittaja 1108
Hetken aikaa ajattelin että osaisin jotain, huomasin että en osaa edes ajatella.

Re: Uusavuttomuus

Lähetetty: 23.08.2005 20:22
Kirjoittaja Ann
Kyllä se uusavuttomuus on laiskuutta. Niin kauan kun ikäviä tehtäviä voi tuuppia muiden harteille, niin ei tarvitse opetella.

Itsekin syyllisty(i)n "enossookusäoottässäniinpaljonparempi"-feikkauksiin silloin tällöin. Kiitos ja anteeksi vaan.

Re: Uusavuttomuus

Lähetetty: 23.08.2005 20:33
Kirjoittaja Camilla
Olin alkuun tosi uusavuton keittiössä, poikaystävä oli kokki joten ei tullut pahemmin ruokaa laitettua.
Tykkään tehdä kaikkia pikku sähkötöitä kun koulussa on opeteltu. Olen hyvä kokoamaan Ikean huonekaluja. Ompelukonetta osaan käyttää ja lapasetkin kutoa. Autolle en osaa tehdä juuri mitään, tai no konepellin opin avaamaan viime keväänä :oops: ja rengaspaineiden mittaus onnistuu..

Re: Uusavuttomuus

Lähetetty: 23.08.2005 21:27
Kirjoittaja nypari
Ann kirjoitti:Itsekin syyllisty(i)n "enossookusäoottässäniinpaljonparempi"-feikkauksiin silloin tällöin. Kiitos ja anteeksi vaan.
Mä kutsun tota ylistämällä alistamiseksi. Hah, hieno laji - suosittelen!

Re: Uusavuttomuus

Lähetetty: 24.08.2005 2:18
Kirjoittaja tuulenpuiska
nypari kirjoitti:
Mä kutsun tota ylistämällä alistamiseksi. Hah, hieno laji - suosittelen!
Onko "manipulointi" hävinnyt sanakirjasta jossain tässä vuosien varrella?

Re: Uusavuttomuus

Lähetetty: 24.08.2005 7:58
Kirjoittaja millivanilli
Äitini päätti jo aikoja sitten, ettei hänen lapsistaan tule millään tavalla uusavuttomia. Osaan tehdä ruokaa(meillä oli "keittiöviikot"), käyttää sähkölaittieta, tiskata, ommella ja neuloa, pyykätä. Aikalailla kaikki kodin työt tuli jo pienellä iällä tutuksi, sillä äidillä oli aina niin paljon töitä, että kodinhoito delegoitiin lapsille, onneksi äidillä oli kotitoimisto, että sai sitten aina kysyä neuvoa, kun sitä tarvitsi.

Re: Uusavuttomuus

Lähetetty: 06.11.2005 23:34
Kirjoittaja mozart
Kiitos teknologia, kiitos uusavuttomuus. Ah, ja kiitos kaupunkilaistuminen! ;)

Re: Uusavuttomuus

Lähetetty: 07.11.2005 12:31
Kirjoittaja LillyMunster
En ole uusavuton.

Re: Uusavuttomuus

Lähetetty: 08.11.2005 10:00
Kirjoittaja Angita
En tunnusta olevani uusavuton. Autolle en osaa tehä muuta kuin tankata ja lisätä pissapoikaan lasolia ynnä vettä, mutta ei mulla vielä ole autoakaan. Kun sen saan vien huoltoon kun tarttee muuta tehä. Kodinhommista hoituu kaikkki muut paitti semmoset miehiset jutskat, jotka voi hyvin delegoida omalle kullalle. Hää nääs omistaa kuulemma iskuporakoneen ynnä muuta über-maskuliinista. *kostuu* :P