Onko nykynuorten maailma pysähtynyt vai minä vanha?
Lähetetty: 31.12.2005 21:14
Vuoden vaihtuessa aloin miettimään oman sukupolveni ja nykyisten parikymppisten sukupolven maailman eroa. Näyttääkö minusta siltä vai onko se maailma jossa parikymppiset ovat kasvaneet PYSÄHTYNEEMPI kuin se maailma, jossa itse vauvasta kaksikymppiseksi vartuin?
Vertaillaan:
Vuodet 1962-1982, minun kaksikymmentä ensimmäistä vuottani.
Poikalapsen silmin merkittäviä muutoksia ja uusia asioita:
TEKNIIKKA:
-Ensimmäiset avaruuslennot juuri tehty ja jännittävä uusi asia, miehitettyjen avaruuslentojen huippukausi kuulennot 1969-1972
-autojen koko ja teho kasvoivat, etuveto yleistyi, perheautoihinkin tuli turbot ja moniventtiilikoneet. Muotoiluun 70-luvulla viistoperäiset monikäyttömallit.
-äänentoisto kehittyi singlelevyistä LP-levyihin, stereot tulivat koteihin, kasettinauhurit keksittiin, korvalappustereot keksittiin. Muistaakseni ehdittiin keksiä jo CD-levyt ennen 1982.
-alkuun rannekellot vieterivetoisia, 70-luvun lopulla tulivat kvartsikellot ja digitaalikellot
-taskulaskimet 70-luvulla. Ennen piti laskea paperilla tai laskutikulla.
-tietokoneita ei alkuun 60-luvulla ollut kuin muutama iso jossain tutkimuslaitoksissa. 80-luvun alussa kotitietokoneita jo oli kaupan. Sitä ennen 70-luvulla mekaaniset tivolipelit vaihtuneet elektroniksi ja koteihin tulleet konsolimaiset TV-pelit. Mikä oli uutta ja makeeta.
-televisiokanavia oli alkuun yksi ja se oli mustavalkoinen. 20 vuodessa tuli väritelevisio, useampi kotimainen kanava, 80-luvun alussa kansainväliset satelliittikanavat.
-videonauhurit alkoivat yleistyä 80-luvun alun kodeissa
VIIHDE:
-rock-musiikki oli 60-luvulla uusi ja oikeasti kapinallinen asia. Vakiintui Suomeen vasta 70-luvulla. Kaikki rock-ja pop -musiikin päägenret keksittiin 1982 mennessä. Hevi, punk ja muutkin luulisin hiphoppia ja teknoa myöten. Ne olivat UUSIA asioita joista vanhempi polvi ei mitään tajunnut!
-elokuvissa SciFin nousu. Avaruusseikkailu 2001. Star Wars. Star Trek. Kolmannen asteen yhteys. E.T. Erikoistehosteiden valtava kehitys.
AATTEET (nuoren näkökulmasta)
-taistolaisuus (olin liian nuori huomaamaan)
-luonnonsuojelun ja eläinsuojelun esillenosto julkisuudessa uusi asia
-PUNK-liike! Niin pelätty että Sex Pistolsin Suomeen tulo kiellettiin!
KOULU:
Minäkin kävin neljä vuotta KANSAkoulua, sitten menin KESKIkouluun, joka kolmen luokan jälkeen muuttui PERUSkouluksi. Silloin tyhmät oli jätetty kansakouluun, nykyään raahataan vanhan keskikouluasteen läpi vaikkeivat lukemaan oppisi.
KANSAINVÄLISET TAPAHTUMAT:
-Kuuban ohjuskriisi (en muista)
-Kennedyn murha (en muista)
-Vietnamin sota (muistan)
-Nixonin ero (muistan)
-Afganistanin sota
-sosialistisen blokin tuhon alku Puolan Solidaarisuusliikkeen lakkojen myötä
-muuten myönnän pysähtynyttä Kylmää Sotaa, pelko ydinsodasta nuorilla
-------------------------
Verrataanpa sitten kaksikymmenvuotiaaksi 1986 - 2006 varttuneen sukupolven kokemiin "muutoksiin" ja heidän maailmansa "uusiin" ilmiöihin:
TEKNIIKKA:
-avaruuslennot arkipäivää. Kuulennot useimmille merkityksetöntä ja unohdettua historiaa. Ei mitään innostusta kehitykseen sillä alalla.
-autot pysyneet suunnilleen samanlaisina 20 vuotta. Tekniikka samaa, vain muotoilu vaihdellut kulmikkaasta pyöreään.
-CD -levyt lapsuudesta lähtien. Nyt uusi formaatti kannettaviin, mp3.
-kvartsikellot ja taskulaskimet itsestäänselvyys
-kotitietokoneet (kuuslankku, Amiga ym) monilla sen sukupolven jäsenillä olleet kotona jo ihan pienestä pitäen. Pelejä pelanneet jo kakruna. INTERNET suuri muutos yleistyen Suomessa joskus 90-luvun puolivälissä.
-kännyköiden yleistyminen toinen suuri muutos
-digikamerat viime vuosina... noh... pokkareita ja muita kameroita oli ennenkin, vain formaatti muuttui
-lapsuudestaan asti tottuneet väritelevisioon ja satelliittikanaviin
-video myös itsestäänselvyys jo lapsena, nyt yleistymässä uusi formaatti eli DVD, mutta sehän on vain tallennustavan parannus
VIIHDE:
-populaarimusiikin päägenret syntyneet jo VANHEMPIENSA aikana ja menettäneet suurimman osan kapinallisuudestaan. Moni palvomansa bändi aloittanut jo ennen heidän syntymäänsä!
-elokuvissa palvotut SciFikultit Star Wars ja Star Trek jo VANHEMPIENSA sukupolven asia. Erikoistehosteet itsestäänselvyys. Nyt filmataan Tolkienia ja Narniaa, mutta niiden lukeminen oli muotia jo minun polvellani.
AATTEET:
-luonnonsuojelu, eläinsuojelu, punk ym jo VANHEMPIENSA kulttuurin asia, valtaosa nuorisosta konservatiivisempaa kuin vanhempansa!
KOULU:
Kaikki käyneet peruskoulun.
KANSAINVÄLISET TAPAHTUMAT:
No, ok, isoina:
-Neuvostoliiton ja sosialistisen klikin hajoaminen
-EU
-911 ja siitä seurannut sotiminen
----------------
YHTEENVETO:
Ehkä en tiedä, mitä nuori sukupolvi sitten muutoksena pitää, mutta minä näen 1986-2006 20-vuotiaaksi kasvaneiden kokemina merkittävinä teknisinä muutoksina vain INTERNETIN ja KÄNNYKÄT, nekin kun he olivat vasta lapsia.
Muuta sitten maailmanpolitiikassa itäblokin hajoaminen, EU ja 911 seurauksineen. Merkittäviä tapauksia, mutta tuskin toivat tavallisten suomalaisten arkielämään paljoakaan uutta.
Väitän varsin mitätöntä minun sukupolveni kaksikymppiseksi mennessä kokemiin muutoksiin!
Muuten sitten nykyisten kaksikymppisten musiikki ja elokuvakulttuuri, aatteet, tiedonvälitys ja tekniikka ovat jo heidän VANHEMMILLEEN tuttuja ajalta ENNEN koko kaksikymppisten sukupolvea! Vain vanhojen juttujen muunnelmia ja edelleenkehitystä, ei kokonaan uutta. Paitsi netti ja kännykkä kun olivat jotain 10 vee tai alle.
Huh.
Minusta ainakin näin jäkeenpäin vertaillen olisi ollut KÖYHÄÄ kasvaa noin PYSÄHTYNEESSÄ ja VALMIISSA maailmassa. Miten siinä voisi kokea, että on nuori, saati kapinallinen tai että edes muu maailma on uusi ja tuore ja parempaan kehittyvä, niinkuin minun polveni, se TODELLINEN nuorisosukupolvi koki!! Nämähän ovat vanhoina syntyneitä vanhaan maailmaan!
Ihmekös tuo sitten, että kakskymppiset keskittyvät kapinattomaan hedonismiin, tukkansa värjäykseen ja munakarvojen sheivailuun.
(editit lisäyksiä)