Kitinä

Jostain syystä olen kaiken aikaa vakuuttunut siitä, että menen naimisiin - siitä huolimatta, että se ei ole in, muotia, järkevää eikä tarpeellista. Siitä aiheutuu kuitenkin sellainen sivuvaikutus, etten vaivaudu edes yrittämään seurustelua ihmisen kanssa, joka ei istu tähän tulevaisuudenkuvaan. Ts. jos joku haluaa erilaisia asioita, esim. töitä ulkomailla jne, dissaan heti. Avioliitto on itseisarvo tulevaisuudessa, mutta sanelee sitä kautta nykyisyyden kulkua. Käykö kellää muulla niin? Vai onko kyseessä vain ikäkriisi-ilmiö?

Pistää miettimään, että miksi? Loppujen lopuksihan onnistunut avioliitto on sellainen instituutio, jossa kaksi ihmistä selviää ongelmista, joita heille ei alunperin olisi tullutkaan, jos eivät olisi menneet naimisiin

Kuulut Romantikko-rotuun. Kaiken se kestää, kaiken se kärsii. Romantikko siis.

Totta pöriset.

Jostain syystä melkein kaikki miehet jotka tunnen, ajattelevat avioliittoa liian SITOVANA elämäntilanteeseensa. Moni on asunut yhdessä jo vuosia, ja suhde kukoistaa, mutta kihloja ja avioliittoa ei uskalla mies edes ajatella, koska sen jälkeen loppuu elämä. Mitä vapautta avosuhde antaa? En ymmärrä. Molemmissa luulisi olevan koko sydämmellä mukana, avioliitosta on vain hieman vaikeampi päästä laillisesti.

Tix, you are my hero.

Tällä postauksella oma Agent Smithimme nosti eAppealinsa uusiin ennätyslukemiin

Kerran avioliiton kokeneen kynnys uusintaan on kyllä kohtalaisen korkea. En ymmärrä mitä sellaista se voisi tarjota, mitä avoliitto ei. Tietenkin siinä vaiheessa, kun maallista omaisuutta alkaa sopimuspuolille kertyä, on järkevää laillistaa homma ja kirjata mahdollinen avioehto.

Toinen syy suhteellisen vastahakoiseen suhtautumiseen on se itse hääseremonia. Voisin vielä venyä pieneen ja intiimiin tilaisuuteen. Isot kirkkohäät eivät tule kysymykseenkään. Kallista ja tarpeetonta, semminkin kun ne joutuisi itse maksamaan. Ei kiinnosta tehdä pankista lisää velkaa, että toinen pääsee leikkimään prinsessaa päiväksi. Puhumattakaan siitä vuoden kestävästä suunnittelu ja hööpötys-vaiheesta. Naisolennoille varmastikin tarpeellinen riitti, miehelle kärsimystä ja stressiä aiheuttavaa..

killkill kirjoitti:Tällä postauksella oma Agent Smithimme nosti eAppealinsa uusiin ennätyslukemiin

Jostain syystä se irlAppeal on kuitenkin se mistä huolehdin. Ja voin samantien laskea eAppealiani ilmoittamalla, että olen melko pahasti -allerginen

Mä ilmoitin nykyiselle miehelle n. kuukauden seurustelun jälkeen, että me muuten sitten mennään naimisiin joskus. Ja koska ei lähtenyt pakoon tai edes tukehtunut pullaan niin kai se on jossain vaiheessa edessä. Vaikka kyseinen ilmoitus oli lähiinä huumorilla tehty niin silti sitä haluaa kumppanin joka ajattelee samalla tavoin minusta. Itselle on itsestään selvää, että jossain vaiheessa tulee avioliitto ja jälkikasvua, joten kai sitä on "vääriä" odotuksia omaavat ihmiset ohittanutt aiemmin automaattisesti kummempia ajattelematta. Miksi tuhlata aikaa sellaiseen jonka kanssa ei näe toivomaansa tulevaisuutta. Ja omissa odotuksissani pysyn, ellei kukaan keksi parempia.

Mä olen 25-vuotias, joten en usko, että kyseessä on ikäkriisi. Varsinkin kun olen itse ajatellut näin jo useamman vuoden.

Kyllä sitä naimisiin ollaan menossa. Se sitten että kenen kanssa ja koska niin on ihan auki... Kaippa sen tietää kun kolahtaa. En silti dissaa samantien jotain naista joka ilmoittaa ettei tahdo naimisiin, koska mieli muuttuu ajan myötä. Toisaalta jos joku vankasti ja päättäväisesti ilmoittaa ettei tahdo lapsia IKINÄ ja ei pidä lapsista jne niin en juuri näe tulevaisuutta hänen kanssaan. Jotain samoja intressejä pitää sentään olla.

Et ole yksin ajatuksiesi kanssa Tix, on meitä muitakin. Avioliitto iiihanan puZnuZ naisen kanssa, 2.3 lasta, omakotitalo ja farmarivolvo. '

Tix kirjoitti: Avioliitto on itseisarvo tulevaisuudessa, mutta sanelee sitä kautta nykyisyyden kulkua. Käykö kellää muulla niin? Vai onko kyseessä vain ikäkriisi-ilmiö?..

En osaa sanoa. Nähtävissä on ainakin seuraavanlaista ongelmakenttää seuraaviin sanoihin sullottuna: vapaus, rakkaus, yksilön toteutus itsessään vs yksilön toteutus liitossa, harmonia vs. muutoksellisuus, onnellisuus vs. muut seikat.
Henk.koht.olen sitä mieltä, ettei perhemalli ehkä sovi minulle - on pakko saada pidettyä se oma tila ja yksilönmallinsa ja keskittynyt rakkautensa muualle. Rakkauksien ja keskittymisten yhdistämisessä näen omalla kohdallani suuria haasteita. (i've got issues)

Lilo kirjoitti:Kuulut Romantikko-rotuun.

Vaikka vaatisi avioehtoa?

Ei sanottavaa kun en pidä ajatuksias niin mitenkään outona vieläkään.
Mutta...

Tix kirjoitti:-- olen melko pahasti -allerginen

Törkeetä. Et oo ees tavannu Häntä ja sanot noin.

"Loppujen lopuksihan onnistunut avioliitto on sellainen instituutio, jossa kaksi ihmistä selviää ongelmista, joita heille ei alunperin olisi tullutkaan, jos eivät olisi menneet naimisiin." - Täydellinen lause. xD

Hebuli kirjoitti:

Lilo kirjoitti:Kuulut Romantikko-rotuun.

Vaikka vaatisi avioehtoa?

Eihän romantikon tarvitse olla naiivi?

Elppis kirjoitti:

Jostain syystä melkein kaikki miehet jotka tunnen, ajattelevat avioliittoa liian SITOVANA elämäntilanteeseensa. Moni on asunut yhdessä jo vuosia, ja suhde kukoistaa, mutta kihloja ja avioliittoa ei uskalla mies edes ajatella, koska sen jälkeen loppuu elämä. Mitä vapautta avosuhde antaa? En ymmärrä. Molemmissa luulisi olevan koko sydämmellä mukana, avioliitosta on vain hieman vaikeampi päästä laillisesti.

Kovin tuttua kauraa tämä. Monille nuorille miehille(yleistys, -3p) avioliitto todellakin on liian sitova ja näin ollen ahdistava päätös ja elämäntila. Kun ei olla aviossa, niin on tavallaan takaportti auki. Mikäs tässä avoliitossa/seukatessa, kun voi zuumailla muitakin sivusilmällä ja välillä testata markkina-arvoaan parhaaksi katsomallaan tavalla, samalla punniten nykykumppanin hohdokkuutta yleiseen tasoon nähden. Ei tarvitse tehdä isoa ahdistavaa päätöstä vaan liutellaan välivaiheessa - se on tavallaan helpompaa.

Niin ja eihän toi statistiikka ja mediakaan tue avioliittoa instituutiona, vaan päinvastion.

Nämä lallattelut kerroin yleisenä mietteenä, en omana mielipiteenäni.

Elppis kirjoitti:

Vaikka vaatisi avioehtoa?

Eihän romantikon tarvitse olla naiivi?

Avioehtoa vastustavat eivät välttämättä pidä avioehdon puolustajia romantikkoina, vaan kyynisinä epäilijöinä jotka eivät usko Rakkauden Voimaan.

Hebuli kirjoitti:

Avioehtoa vastustavat eivät välttämättä pidä avioehdon puolustajia romantikkoina, vaan kyynisinä epäilijöinä jotka eivät usko Rakkauden Voimaan.

Eikös tämä keskustelu jo käyty? Jos avioliitto kestää koko elämän, sillä avioehdolla ei ole mitään merkitystä käytännössä. Joten oikeastaan Romantikko voi tokaista tähän että se joka pitää avioehtoa epäluottamuslauseena, on kyyninen materialisti ja toisen omaisuuden perässä...

Kuten todettu, romantikko voi olla mutta hölmöksi ei tarvitse ryhtyä.

Avioliitto, avoliitto, metalliliitto, ihan mikä tahansa liitto tuntuu niin kaukaiselta. Tai mikään liitto yleensäkään. Bah, en minä tuollaisia mieti. Miksi edes pitäisi? Tulee, jos tulee. Sitten voi tapella siitä avioehdostakin ja päättää olla menemättä naimisiin

Tix kirjoitti:Jostain syystä olen kaiken aikaa vakuuttunut siitä, että menen naimisiin - siitä huolimatta, että se ei ole in, muotia, järkevää eikä tarpeellista. Siitä aiheutuu kuitenkin sellainen sivuvaikutus, etten vaivaudu edes yrittämään seurustelua ihmisen kanssa, joka ei istu tähän tulevaisuudenkuvaan. Ts. jos joku haluaa erilaisia asioita, esim. töitä ulkomailla jne, dissaan heti.

Ihanko totta? Käsittääkseni naimisiinmeno on tällä hetkellä tosi in.

Mun rakas äitini on muuten päättänyt jo missä mä menen naimisiin, sillä on varmaan jo menut ja vieraslistatkin valmiina Miehestä ei tosin ole tietoakaan.. Äidin mielestä paras sulho olisi myös ehdottomasti se viiden vuoden takainen eksä.

Tilastokeskuksen väestönmuutostietojen mukaan vuonna 2004 Suomessa solmittiin 29 300 avioliittoa, mikä on 3 500 enemmän kuin edellisenä vuonna. Vuonna 2003 vihittiin 25 800 paria. Solmittujen avioliittojen määrä oli viimeksi vuonna 1983 suurempi kuin vuonna 2004. (lähde: Tilastokeskus)

Tix kirjoitti:menen naimisiin

Koko teksti voisi olla myös allekirjoittaneen suoltamaa.
Pitääkö tässä lähteä miehenhakuun jo suomen rajojen ulkopuolelle kun ei tunnu kukaan tulevan kotoakaan hakemaan...?

En usko avioliiton muuttavan yhtään mitään omalla kohdallani. On jo lapsi, yhteinen asunto, yhteinen omaisuus, yhteinen elämä. Kihloissa oltu neljä vuotta. Erottukin, mutta palattu yhteen.

Toki minäkin salaa haaveilen upeista kirkkohäistä ja muista ihanuuksista, mutta *huokaus* ei tällä/sillä iällä enää jaksa mitään prinsessaa leikkiä. Eikä mieskään kyllä. Korkeintaan maistraattiin ja joojoo, tahdontahdon ja sitten lähimpään mäkkiin syömään

Mulla vakavemmat avioliittoaikeet on liittyneet aina läheisesti siihen, että jollain tasolla tajuaa, että nyt pitäisi tehdä isoja päätöksiä (yleensä erota), ja sitä päätöstä on puolihuomaamattaan vältellyt keinolla millä hyvänsä. Mitään romanttista tai prinsessameininkiä ei mun avioliittokuvaan liity. Toivottavasti tilanne muuttuu jossain vaiheessa.

Koska kumppani ei usko Jumalaan, niin en tunne mitään tarvetta vannoa ikuista rakkautta Jumalan kasvojen edessä. Avioliitto maistraatissa voisi tulla kysymykseen, jos aletaan hankkia lapsia ja yhteistä asuntolainaa.

"Päivä prinsessana" ei ajatuksena merkkaa mulle mitään, mähän olen prinsessa joka viikonloppu.. Hyvät bileet on kyllä aina asiaa. =)

Omasta mielestani minulla ei ole mitaan syyta (tai mahdollisuutta) menna naimisiin, mutta ei myoskaan minkaanlaista pakkoa, vaikka sukulaiset, joille kerron, etten koskaan mene naimisiin, nauravatkin ajatukselle sanoen, ettei minun sellaista pitaisi sanoa (Mutter muuten ei koskaan puhu asiasta). Plaah... he eivat tajua suhteestani sosiaaliseen elamaan mitaan.

Hyvää perjantaita täältä "sorvin" äärestä". Onneksi on perjantai ja vl tuolssa.
Pitkällä kokemuksella voisin sanoa, että naimisissa on ihan kiva olla ja se ei mitenkään rajoita kummankaan osapuolen vapauksia, tekemisiä tms, jos suhde on toimiva elikkä kummatkin arvostaa ja kunnioittaa toisiansa eivätkä yritä muuttaa toisiaan sellaisiksi kuin itse haluaisi toisen olevan. Mielestäni, kun yhdessä ollaan, ollaanko sitten avioliitossa, avoliitossa, seurustellen tms niin kyllä yo. seikat pätee kaikissa yhdessäolon muodoissa. Vaikka oma avioliittoni ei onnistunutkaan niin kuin olin kuvitellut, niin kyllä uudestaan aion vielä naimisiin mennä, josko sellainen oikea partneri kohdalle osuu. Onha se jo osunut, pari vuotta seurusteltu, 1.5 vuotta kihloissa ja yhteen pitäisi päästä asumaan parin vuoden päästä jne. Uskon vakaasti vielä tähän vanhaan instituutioon. Olen sen verran romantikko vielä, että kirkkohäät totta kai, mutta ei enään mitään suuria kirkkohäitä. Ne kuuluivat silloin nuoruuteen. Nyt pienet intimiit kirkkohäät, jossa vain todella lähisukulaiset, ketkä on vielä hengissä ja muutama hyvä kaveri.

Aina pitää olla unelmia, joihin uskoa. Se on elämän perusedellytys.

Elppis kirjoitti:Totta pöriset.

Jostain syystä melkein kaikki miehet jotka tunnen, ajattelevat avioliittoa liian SITOVANA elämäntilanteeseensa. Moni on asunut yhdessä jo vuosia, ja suhde kukoistaa, mutta kihloja ja avioliittoa ei uskalla mies edes ajatella, koska sen jälkeen loppuu elämä. Mitä vapautta avosuhde antaa? En ymmärrä. Molemmissa luulisi olevan koko sydämmellä mukana, avioliitosta on vain hieman vaikeampi päästä laillisesti

Kuulun nähtävästi juurikin näihin miehiin..

UnelmaSäleikkö kirjoitti:kun ei tunnu kukaan tulevan kotoakaan hakemaan...?

Harvemminpa näin käy - muualla kuin elokuvissa.
Auttaisi varmaan jos kerrot, notta missä asut?