Clay kirjoitti:EveryWoman kirjoitti:Tulee tunne, että et ole oikeastaan vielä tajunnut, miten astrologian ja muiden hömppäluonnekuvausten avulla suoritettava itsereflektio tapahtuu.
Minä en tajua. Selitä.
Yritän, vaikka tunnemekanismien toimintaa onkin perin hankalaa selittää verbaalisesti. Kieli on analyyttinen hahmotusväline, eikä se sovellu kovin hyvin epäanalyyttisten mekanismien kuvaamiseen.
Kyse on oman toiminnan luonteen, motiivien ja vaikuttimien tuntemisesta - siis niiden
aistimisesta tunteella, ei tunteilusta tai fiilistelystä. Otetaan hyvin yksinkertainen palikkaesimerkki (koska monimutkaisia juttuja on jo aika mahdotonta selittää): Noin vuosi sitten huomasin, että puheeni oli muuttunut hitaaksi, takeltelevaksi ja katkeilevaksi. Tarkkailin itseäni erilaisissa tilanteissa, ja havaitsin että takeltelevaan puheeseen liittyi myös muunlaisia epävarmuuden ja arkuuden merkkejä elekieltä myöten. Kumaraa asentoa, käsien vääntelyä, alahuulen puremista, seinille vilkuilua, katsekontaktin välttämistä ja sen sellaista. Huomasin myös, että oireet olivat voimakkaimmillaan kun keskustelin poikaystäväni kanssa. Syy tähän käytökseen löytyi, kun eläydyin keskittyneesti näihin tilanteisiin ja siihen miltä minusta niiden aikana tuntui. Etenin eräänlaista mentaalista polkua pitkin erääseen hetkeen menneisyydessä - siihen hetkeen joka oli käytökseeni suurin yksittäinen vaikutin. Tämä ei ole mitään suurta magiaa eikä kovin kummoista edes - kaikki ihmiset hyödyntänevät samaa tunnemekanismia itsereflektiossa. Siinäkin voi kuitenkin kehittyä ja siitä voi tulla tietoisemmaksi, jolloin siitä on enemmän hyötyä.
EveryWoman kirjoitti:Keskusteleva itsereflektio on eri tyyppistä kuin introspektiivinen. Kummallakin tavalla lienee saavutettavissa sellaisia hyötyjä, joita toisella tavalla ei voi saavuttaa. En siis tuolla tavoin lähtisi niitä vertaamaan.
Mitä keskustelemalla saavuttamattomia hyötyjä voi saada introspektiolla?
Nyt kun mietin asiaa tarkemmin, esitän tarkennuksen aiempaan väittämääni, jonka mukaan keskusteleva ja introspektiivinen itsereflektio olisivat kaksi eri asiaa. Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että ne ovat saman asian eri puolia. Keskustelu voi a) saada henkilön huomaamaan että itsetarkkailulle olisi aihetta, ja b) edesauttaa henkilöä introspektiossa hakuammuntatyyppisellä erilaisten vaihtoehtoisten selitysten kartoittamisella. Varsinainen introspektiivinen osuus ja siitä seuraava oppiminen tapahtuvat kuitenkin aina henkilön omassa mielessä ja oma-aloitteisesti. Keskustelukumppani voi siis saada henkilön huomaamaan itsestään jonkin kohdan, jonka osalta hänen toimintansa motiivit ja vaikuttimet eivät ole hänelle selviä - mutta ulkopuolinen ei voi suoraan toiselle osoittaa näitä sisäisiä motiiveja ja vaikuttimia, vaan ne on itse itseään tarkkailemalla löydettävä. Tähän on varmasti poikkeuksia, esimerkiksi harjaantunut psykoterapeutti varmaan kykenee aika aukottomasti määrittelemään tietynlaisten selvien diagnoosipotilaiden joitakin motiiveja, ja hyvä ystävä saattaa havaita omassa toiminnassa sellaisia syy-seuraussuhteita joita ei itse olisi tullut ajatelleeksi, mutta toisaalta tarkasta ja paikkansapitävästäkään määrittelystä ei ole kohteelle apua ellei hän kunnolla sisäistä (= itse oppimisprosessin kautta tajua) mistä on kyse.
Onhan se ikävää, että keskustelussa joku voi olla jopa eri mieltä eikä ole itse ainoa itseään tuomitseva 'auktoriteetti'.
En ymmärrä miksi esitit tuon kommentin. Tässähän on puhuttu niistä
hyödyistä, joita hömppämateriaalilla voi olla itsereflektiossa. Tuo yllä kuvaamasi suhtautumistapa ei kuulosta erityisen hyödylliseltä. Sellainenhan hankaloittaa henkistä kasvua sen katalysoimisen sijaan.
