Kitinä

Mitä tapahtuu, kun riita alkaa? Mistä kaikki alkaa? Yleisimmät aiheet riitoihinne? Kumpi riidan yleensä aloittaa, vai onko tuolla merkitystä? Riitelettekö ihan vain riitelemisen vuoksi vai ihan aiheesta? Kuinka omat riitanne yleensä etenee ja miten ne saadaan päätökseen? Millaisia riitelijöitä olette?

Kertokaa toki kaikki! Niin ja vielä se pointti, milloin riitelitte omassa parisuhteessanne ensimmäisen kerran ja mistä aiheesta? Kuinka kauan olitte tähän mennessä seurustelleet?

Mistä johtuu että sinulta on tuntunut viime aikoina tulevan niin paljon kyselyjä ihmisten riitelytavoista, mököttämisistä jne. parisuhteissa?

Sen voin paljastaa etten ole koskaan joutunut riitelemään kenenkään kanssa vessanpytyn aukijättämisestä taikka hammastahnatuubin oikeaoppisesta puristamisesta.

hebuli kirjoitti:Mistä johtuu että sinulta on tuntunut viime aikoina tulevan niin paljon kyselyjä ihmisten riitelytavoista, mököttämisistä jne. parisuhteissa?

Johtunee ihan vain siitä, että tässä nykyisessä suhteessani ei ole tullut riideltyä. Ihan vain vähän pientä kinastelua on ollut, mutta se on kuitenkin aina johtanut johonkin. Näin ollen tuntuu hieman kummalta olla suhteessa, jossa ei kuulekaan alvariinsa sellaisia lauseita, jotka alkavat seuraavin sanoin: "Miks sä aina...." "Sä et koskaan...." "Kun minä aina..." "Mä en halua, että sä...." tms. tullut sellainen olo, että onko tässä suhteessa nyt sitten jokin kovastikin vialla, jos ei kenkä tunnu juurikaan puristavan tai jos puristaa, ni sitte sitä kipeää jalkaa hierotaan eikä enää hankaa...

En juurikaan riitele ihmisten kanssa, kun sekä minä että suurin osa lähipiiriäni olemme aika sovinnonhaluisia. Onhan niitä semmoisiakin, joilla on tarve aina tietyin väliajoin saada purkaa paineita rähjäämällä, mutta itse en viitsi moiseen lähteä ja yritän moisia henkilöitä vältellä milloin se vaan on mahdollista. Yleensä mut saa sotajalalle vaan estämällä mua toteuttamasta perustarpeitani kuten väkisin valvottamalla, jolloin mussa herää kumma tarve lyödä vyön alle niin pahasti kuin keksin (tuo tunne lienee sukua sille, että lapsena ainoa tapa saada hetken rauha pikkusiskolta oli heittää sitä jollain kovalla esineellä jolloin se keskittyi muutamaksi minuutiksi vollottamiseen ennenkuin jatkoi ärsyttämistä).

Viimeeksi (ja ekaa kertaa) riitelin melkeinpoikaystävän (tapailtu 8kk) kanssa siitä, että tämä ei mielestäni osannut leipoa sämpylöitä oikein. Riita alkoi siitä, että minulla oli kamala nälkä eikä koko talossa ollut kuin vähän jauhoja ja iski kamala paniikki että se pilaa nekin sekoittamalla itsepäisesti kuivahiivan suoraan veteen (en tiedä mitä tuosta tapahtuu, voi olla että se olisi voinut toimiakin mutten juuri sillä hetkellä halunnut ottaa riskiä) niin että joudun olemaan ruoatta seuraavan päivän kouluateriaan asti. Asiaan puuttumisesta aiheutui jonkinlainen informaatiokatkos molemminpuolisen väsymyksen / eri äidinkielen vuoksi. Yritin välillä mennä toiseen huoneeseen rauhoittumaan koska mua ärsytti itseäni minkälainen ärsyttävä nalkuttaja olen ja huomasin etten kuitenkaan saa toiselle menemään perille mitä sen pitäisi tehdä, millä välin se oli ehtinyt laittaa taikinaan ihan liikaa jauhoja ja alustaa sen likaisessa tiskialtaassa. Edellinen oli korjattavissa ja jälkimmäisestä en jaksanut enää välittää. Ihan hyviä niistä lopulta tuli.

Tuo oli ihan naurettavaa, huvittaa vielä itseänikin ja asiaa on kyllä ruodittu ja pyydelty anteeksi myös naurettavan paljon. En vaan tahdo lähteä pikkujutuissakaan kinastelulinjalle, siitä muodostuu ihan liian helposti vallitseva kommunikaatiomuoto. Jatkuva viileä ylianalysointikin on vähemmän paha vaihtoehto. Riidellä nyt tommoisesta kun isoja ja herkkiä asioita ollaan pystytty selvittämään ihan hyvin rauhassa puhumalla. Kahdessa aiemmassa seurustelusuhteessa en oikeastaan ole riidellyt ikinä mistään. Se ratkaiseva juttu tuossa kai olikin että kumpikin tajuaa väärin mitä toinen yrittää sanoa ja pitää toista idioottina sen vuoksi mistä seuraa yksi ainoa tarkoituksellisen ilkeä lause "en ikinä muuta sun kanssa yhteen kun teet kaiken aina ihan päin vittua" (joka kyllä kotitöihin liittyen oikeastaan on totta, mutta ei silti mitään mieltä ottaa asiaa esille juuri tuolla hetkellä).

Väsyneenä ja nälkäisenä tai kovassa päänsäryssä se kiukku usein tuppaa purkautumaan, jos on purkautuakseen. Mä itteasiassa harrastan noin niinku vapaa-ajallani aina välillä joskus ehkä turhankin paljon semmosta pientä itsekseen kiukuttelua ja jupisemista. Kiukkuan ääneen jotain asiaa, joka kiukuttaa... saatan veivata ja vatkata sitä päässäni ja sanoissani oman aikansa. Sitten kun asian tiimoilla pääsee sitä omaa kiukkua purkamaan esim. kumppanin kanssa leikkimielisellä painimisella (siis toisella siinä on mielessä leikki ja mulla se kiukun purkaminen) ja tämän jälkeen voi käpertyä sen toisen kainaloon ja vielä vähän jupista, kuinka kiukuttava se asia vielä onkaan, mutta ei enään ihan niin kiukuttava, ni ollaan jo aikas miellyttävässä olotilassa.

Pyrin kaikin tavoin välttämään kiukkuisena mitään vähänkään syyllistäviä sanamuotoja, sillä harvemmin olen kiukkuinen sille, jolle kiukuttelen, vaan jollekin aivan muulle asialle. Useimmiten kiukuttelen kuitenkin ihan vain silkasta väsymyksestä - aivan kuin pienet lapset. Myös joissakin tilanteissa lastenkasvatuksessa käytettävä holding-ote on sellainen, jota joissakin mielenpurkautumistiloissa olen tarvinnut. Ehkä mulla on jokin häiriö jossain kehityksen vaiheessa.... tiedä häntä.

mustaenkeli kirjoitti:Mitä tapahtuu, kun riita alkaa? Mistä kaikki alkaa? Yleisimmät aiheet riitoihinne? Kumpi riidan yleensä aloittaa, vai onko tuolla merkitystä? Riitelettekö ihan vain riitelemisen vuoksi vai ihan aiheesta? Kuinka omat riitanne yleensä etenee ja miten ne saadaan päätökseen? Millaisia riitelijöitä olette?

Kertokaa toki kaikki! Niin ja vielä se pointti, milloin riitelitte omassa parisuhteessanne ensimmäisen kerran ja mistä aiheesta? Kuinka kauan olitte tähän mennessä seurustelleet?

Kerran ollaan riidelty, seurusteltu 9kk. Minä aloitin riidan, yksityiskohtiin en mene, mutta mies tarvitsi herätyksen, kunnon sellaisen.

Monta kertaa yritin sivistyneesti ja "hyvällä mielellä" ottaa minua vaivanneen (suuren) asian puheeksi, mutta vähättelyn ja leikiksi pistämisen jälkeen en vain enää jaksanut. Eilen sanoin että "heido, mä lähden ulos, en voi olla sun kanssa samassa huoneessa juuri nyt". Häippäsin, kävelin ympäriinsä miettien asioita, meni tasan 20 min kun otin puhelimitse yhteyden (pirun kiltti kun olen) ja ilmoitin että käyn kaupassa, mitä herra haluaisi.. Hitsit. Ei me edes kunnon riitaa saatu aikaiseksi, edes volume ei noussut, mutta 5tärkeät asiat saatiin puhuttua puhki monen tunnin aikavälillä (kun sain 100% huomion), sovittiin asioita, purettiin sydäntä painavia huolia, puhdistettiin ilmtaa.
Toivottavasti opittiin tästä MOLEMMAT, ettei tarvitse samoista aiheista aiheuttaa itselleen lisää ryppyjä. Mies ainakin säikähti kun lähdin ulos, oli hurjan huolestunut ja ensimmäisen kerran tuli mieleen "Mihinköhän se meni, TULEEKOHAN SE TAKAISIN?"

Naiset...

hebuli kirjoitti: Sen voin paljastaa etten ole koskaan joutunut riitelemään kenenkään kanssa vessanpytyn aukijättämisestä taikka hammastahnatuubin oikeaoppisesta puristamisesta.

*kade*

Elukka kirjoitti:

hebuli kirjoitti: Sen voin paljastaa etten ole koskaan joutunut riitelemään kenenkään kanssa vessanpytyn aukijättämisestä taikka hammastahnatuubin oikeaoppisesta puristamisesta.

*kade*

Ei kai meilläkään täysin merkityksettömistä asioista riidellä. Minusta on melko itsestäänselvää, että jos vessassa liikkuu eläimiä, jotka voivat vahingossa mulahtaa vessanpönttöön, on kansi aina pidettävä kiinni. Sen pupun, joka oli tippunut vetämättömään ja auki olleeseen pönttöön, peseminen ei ollut kivaa ja olisi ollut helposti vältettävissä. Mutta ei, perustellut huomautukset asiasta eivät tietenkään johtaneet mihinkään mielekkääseen lopputulokseen, tuokin sinun oli pakko oppia kantapään kautta. Jos sinä olet oikeasti kateellinen tuosta edellämainitusta, niin minä olen kateellinen siitä, että jotkut ymmärtävät tuollaiset asiat riitelemättäkin.

nojoojust kirjoitti:.......

Ihan uteliaisuudesta... Mitä pupu teki vessassa? Kyllä noiden jyrsijöiden (varsinkin niiden) kanssa on tullut aina oltua varuillaan, "silmät selässä"- meiningillä kun ne on vapaana. Tai vaihtoehtoisesti: VESSAN OVI KIINNI ?

Osallistun hauskalla tarinalla keskusteluunne:

Mitä mies sanoi naiselle jolla on kaksi mustaa silmää?
-Ei mitään. Johan hän oli sanonut kahdesti.

Elppis kirjoitti:

nojoojust kirjoitti:.......

Ihan uteliaisuudesta... Mitä pupu teki vessassa? Kyllä noiden jyrsijöiden (varsinkin niiden) kanssa on tullut aina oltua varuillaan, "silmät selässä"- meiningillä kun ne on vapaana. Tai vaihtoehtoisesti: VESSAN OVI KIINNI ?

Ne olivat silloin vielä jatkuvasti vapaina, kylppärissä oli niiden ruokailupaikka. Joten tuo pytynkansijuttu ottaa todellakin edelleen sen verran pahasti päähän, ettei Elukalla pahemmin ole varaa olla "kade". Joka ikinen kerta kun asiasta huomautin, totesin että syynä oli pupujen turvallisuus. Sen verran minullakin oli "silmät selässä", että otin tavaksi aina vessan ohittaessani tarkistaa kannen asennon. Ja nykyään ne eivät enää ole jatkuvasti vapaina.

nojoojust kirjoitti: Jos sinä olet oikeasti kateellinen tuosta edellämainitusta, niin minä olen kateellinen siitä, että jotkut ymmärtävät tuollaiset asiat riitelemättäkin.

Puputilanteeseen kantaa ottamatta olen kissatalouteen muutettuani huomannut, että vanhoista tavoista on äärimmäisen vaikea päästä eroon. Vessan ovi tulee työnnettyä kiinni ihan automaattisesti (kissanvessa on siis siellä) ja vessanpöntön kansi tulee jätettyä auki, vaikka kissa sieltä saattaa innostua juomaan päivänsä ratoksi.

Vessan vetämistä en sentään ole vielä unohtanut!

Exsat kirjoitti:

nojoojust kirjoitti: Jos sinä olet oikeasti kateellinen tuosta edellämainitusta, niin minä olen kateellinen siitä, että jotkut ymmärtävät tuollaiset asiat riitelemättäkin.

Puputilanteeseen kantaa ottamatta olen kissatalouteen muutettuani huomannut, että vanhoista tavoista on äärimmäisen vaikea päästä eroon. Vessan ovi tulee työnnettyä kiinni ihan automaattisesti (kissanvessa on siis siellä) ja vessanpöntön kansi tulee jätettyä auki, vaikka kissa sieltä saattaa innostua juomaan päivänsä ratoksi.

Vessan vetämistä en sentään ole vielä unohtanut!

Myönnettäköön, että ennen tuota puputapausta minä olen vuosia sitten kokenut kaksi kissa-pytyssä-tapausta, jotka aikaansaivat sen että itse 130% varmasti muistan aina sulkea kannen. Ja hyvin tuo on Elukallekin mennyt perille puputin ansiosta, vaikka kylppärissä ei enää pupuja olekaan.

Kun tästä nyt on tullut pytynkansi ja kissa -keskustelu, osallistun minäkin. Nyt kun on kissa kotona, olen visusti pitänyt pytynkantta kiinni, ettei Pekka uteliaisuuttaan loiskahda pyttyyn. Pekan kunniaksi on kyllä sanottava, ettei pytty ole vielä herättänyt suurempaa kiinnostusta.

Edesmennyt Lotta-kissa sitten taas oli nuorena äärettömän utelias ja onnistui hyppäämään pyttyyn saman tien kun nousin ylös eli ennen vessan vetämistä. Pissaisen vettä pelkäävän kissan peseminen ei ollut herkkua.

Elppis kirjoitti:

nojoojust kirjoitti:.......

Ihan uteliaisuudesta... Mitä pupu teki vessassa? Kyllä noiden jyrsijöiden (varsinkin niiden) kanssa on tullut aina oltua varuillaan, "silmät selässä"- meiningillä kun ne on vapaana. Tai vaihtoehtoisesti: VESSAN OVI KIINNI ?

Mulla ei ole pupuja. Mutta ei onnaa ovien kiinni laitto, sitä ei saa laittaa kiinni kun siellä vessassa on se kissojenkin vessa. Ja ihan tuosta samasta mulahtamis syystä pöntön kansi tässä taloudessa on opittava pitämään kinni. Ei sillä, ihan hyvin on ihmiset yhdellä (tai muutamalla) sanomisella asian täällä oppineet.

Ylipäätään en kyllä oikein ymmärrä miksi itsestäänselvyyksistä pitää riidellä. Asiat kun useimmiten on perusteltavissa ja / tai sitten voidaan tehdä molempia asianomaisia miellyttävä kompromissi.

Hieman aiheeseen liittyen haluaisin heittää pienen välikysymyksen:

Onko riitely Teidän mielestänne osa parisuhdetta? Onko vastapuoli "selkärangaton nössö" jos ei suutu mistään, pohtii hetken ja joko myöntyy tai esittää kompromissiratkaisun mahdollisessa riitatilanteessa? Toisin sanoen ei riitele. Pitääkö niistä tikuista tehdä asiaa ja osoittaako se jotain (sen lisäksi että haluaa tehdä tikuista asiaa)? Onko omien mielipiteiden ajaminen vaikka läpi parisuhdekumppanin preferenssien jokin arvostusta kasvattava tekijä?

KisSandra kirjoitti:Ylipäätään en kyllä oikein ymmärrä miksi itsestäänselvyyksistä pitää riidellä. Asiat kun useimmiten on perusteltavissa ja / tai sitten voidaan tehdä molempia asianomaisia miellyttävä kompromissi.

Tässä kun otetaan mukaan tuo toisen ketjun aihe, niin siitä syntyy oiva soppa:

1. Minä huomautan pytyn kannen väärästä tilasta.
2. Toinen toteaa, että unohti.
3. Minä totean, ettei tuota saa unohtaa, koska kannen aukiolo voi olla pupuille vaarallista.
4. Toinen aloittaa mököttämisen.
5. Yritän yhteistyössä toisen kanssa miettiä, mikä helpottaisi asian muistamista.
6. Toinen mököttää.
7. Kiihdyn.

Vessanpytyn kansista ja istumarenkaista: aivan oikein, senhän tulee olla kiinni jos pyttyä ei käytä. Hammastahnatuubeista: nykyisin nekin ovat onneksi sen mallisia ettei niitä voi puristaa "väärin". Kuinkakohan monta parisuhdetta tuollakin keksinnöllä on pelastettu? Kyllä insinööri tietää.

Slerghma: kunnon kovaääninen riita voi joskus puhdistaa ilmaa. Jos toinen tuntuu täysin kyvyttömältä edes monivuotisen yhdessäolon aikana hermostumaan mistään, alkaa miettiä onko hän ihminen ollenkaan vaiko vulkaani. Väkevä konflikti ei ole päämäärä, mutta ei sitä tule kuolemakseenkaan pelätä, kunhan räyhäämisestä ei tule pääasiallinen kommunikointitapa. Jotenkin yhdistän mielessäni täydellisen ja ainaisen zen-tyyneyden tunteelliseen kylmyyteen, passiivisuuteen, flegmaattisuuteen ja keuhkopöhöön.

Isäni oli viimeiseen asti konfliktien välttäjä ja parisuhdesovittelija, mutta kyllä hänkin joskus hermostui jos niikseen tuli. En kuitenkaan muista hänen koskaan esim. huutaneen äidilleni. Äitini puolestaan oli aivan eri maata...

nojoojust kirjoitti: 5. Yritän yhteistyössä toisen kanssa miettiä, mikä helpottaisi asian muistamista.

"Mikä siinä nyt on noin vaikeaa?! " <=> yhteistyö?
Selvä.

Elukka kirjoitti:

nojoojust kirjoitti: 5. Yritän yhteistyössä toisen kanssa miettiä, mikä helpottaisi asian muistamista.

"Mikä siinä nyt on noin vaikeaa?! " <=> yhteistyö?
Selvä.

Valitaan joku vähän mielenkiintoisempi aihe, jotta voimme antaa mahdollisimman monisyisen ja kattavan näytteen nettiriidasta...

nojoojust kirjoitti: Valitaan joku vähän mielenkiintoisempi aihe, jotta voimme antaa mahdollisimman monisyisen ja kattavan näytteen nettiriidasta...

"Kyllä Kulta. *huokaus *"

Kun ei ole parisuhdetta ei tarvitse riidellä. Itseni kanssa en viitsi riidellä.

Vanhempien kanssa tulee joskus vähän riideltyä.

Nimimerkki 40-vuotias teini-ikäinen.

slerghma kirjoitti:Onko riitely Teidän mielestänne osa parisuhdetta? Onko vastapuoli "selkärangaton nössö" jos ei suutu mistään, pohtii hetken ja joko myöntyy tai esittää kompromissiratkaisun mahdollisessa riitatilanteessa? Toisin sanoen ei riitele.

Minä olen tämmöinen. En oikein osaa riidellä. Tietenkin saatan suutahtaa tai ärtyä ja ärähtää jostain asiasta, mutta mihinkään kunnon riitaan minusta ei ole. En minä pysty vakavalla naamalla raivoamaan toiselle mistään, oma käytös alkaa naurattamaan ja mikään asia ei muutenkaan ole huutokonsertin arvoinen. Näin sanon, vaikka olen petetty ja jätetty. En onnistunut silloinkaan missään riehumisessa, mutta verisesti loukattuna, kun toinen oli täysin menettänyt arvostukseni silmissäni, tein kyllä mielipiteeni selväksi ja haukuin toisen pataluhaksi omalla inhottavalla tavallani.

Ne suutahdukset ja ärähdykset nyt eivät kauaa kestä ja ääntä ei minusta pahemmin normaalia puheääntä enempää lähde. Mitäpä asioita niin vakavasti ottamaan, kun itse tuskin on sen parempi ihminen kuin toinenkaan. Minä olen sovittelija ja kompromissien tekijä, joka haluaa ennemmin keskustella kuin raivota.

Kumppaniltani toivon samaa, ei mitään huutokonsertteja vaan puheliasta meininkiä. Siis en minä mikään asioiden puhkipuhuja ole, mutta turhanaikaista rähjäämistä vältän kuin ruttoa ja siinä suuttuneenakin pitää olla järki mukana ja selvittää niitä asioita vaikka sitten vähän isommilla kirjaimilla. Kyllästyn vaan nopeasti koko riitelemiseen.

Mä kerään itselleni hirveää taakkaa vanhoista riidoista tahtomattani. Kaikki ilkeät heitot, suutuspäissään sanotut solvaukset ja muut harkitsemattomat loukkaukset jäävät kaihertamaan luvattoman pitkiksi ajoiksi vielä sen jälkeenkin, kun kaikki pitäisi olla sovittu ja pusittu pois.

Sanottu mikä sanottu, ei kai sille mitään mahda, mutta millä ihmeellä sen sanomisien aiheuttaman pahanolontunteen saisi pois?

Itse pysyn riidellessä aika pitkään rauhallisena ja "asialinjalla", harjoitusmatseja on tullut otettua töissä teinihirviöiden kanssa ihan riittämiin. Joskus äärimmillään turhautuminen saattaa johtaa jopa äänen korotukseen, mutta tahallista satuttamista tai loukkaamista en käytä tehostekeinona kuin ääritapauksissa hyvin pahasti satutettuna.

Siinä vaiheessa kun suutun jostain tosissani mennään sitten jo "likaisen" puolelle: yleensä tavoitteena on kosto toisen sanelemista loukkauksista malliin "silmä silmästä" jne. Onneksi tätä sattuu äärimmäisen harvoin ja vain todella vakavien loukkausten jälkeen. Aikuisiällä muistan suuttuneeni näin ainoastaan kerran, ja silloin - jopa näin jälkikäteen ajateltuna- ihan ymmärrettävästä syystä.

Exsat kirjoitti:Kaikki ilkeät heitot, suutuspäissään sanotut solvaukset ja muut harkitsemattomat loukkaukset

tahallista satuttamista tai loukkaamista

kosto toisen sanelemista loukkauksista malliin "silmä silmästä" jne.

Ihan järkytyin, ei onnistuisi täällä. En pysty edes riidellessäni lyömään vyön alle ja menemään henkilökohtaisuuksiin, kun kyseessä on minulle läheinen ja tärkeä ihminen. Riidellessä täytyy pysyä riitelemässä asioista. Minä olen vähän liiankin kiltti ihminen, mutta valitettavasti se ei estä lausumasta äärimmäisen kärkeviä ja ilkeitä mielipiteitä ihmisistä selän takana

Samoin kuin Exsat, minäkin jään miettimään kaikkia loukkauksia ja ilkeitä sanoja ja niiden yli on vaikea päästä, vaikka asia olisikin jo sovittu. No, tämä nyt pätee minun kohdallani kaikkeen vähänkin negatiiviseen, kannan kaiken mukanani ja murehdin ja minuun sattuu. Ehkäpä sen takia vältän itse menemästä likaisiin keinoihin asti, että toinenkaan ei menisi ja loukkaisi minua oikeasti. Herkkis olen ja taidan välttää riitelyä vähän liiankin kanssa.