RolloTomasi kirjoitti:En ole tehnyt tilastoa, mutta voimmehan avata siitä oman ketjun ja laskea tai vaihtoehtoisesti selvittää minkätyyppisiä fyysisiä kipuja ihastuksen seura aiheuttaa.EveryWoman kirjoitti:Tunnetko paljonkin tyyppejä, jotka reagoivat tuolla tavalla ihastuksensa seuraan?
Siis voi itkut, en vois enempää kompata!!!1 :noin sata huutomerkkiä: On vähän niinq aika ajankohtainen aihe just nyt sitäpaitsi.Keikaus kirjoitti:Ai niin, ajattelinpa kertoa, mikä ärsyttää, siis toistona. Miehet, jotka eivät tajua, että he eivät sytytä minua. Se ärsyttää siis ihan sikana. Minua myös ärsyttävät miehet, jotka yrittävät ja yrittävät. Vittu, jos olen kerran sitä mieltä, ettei ei sytytä, niin olen sitä mieltä koko loppuelämäni. Ja kun kyse ei ole siitä, etteivätkö nämä miehet olisi a)komeita b)älykkäitä c)jopa oikean pituisia d)tasapainoisia yms. yms., mutta kun ei niin ei. Kun ei ole niitä oikeita immuniteettigeenejä!
Ja sitten mua ärsyttävät miehet, joita ärsyttää se, että he eivät sytytä minua. Silti ymmärrän näitä miehiä
Mun kaverilla on tohon vakiofraasiin vakiovastaus: "Jos mä haluisin kavereita (enkä pilluu), mä menisin partioon."Dumari kirjoitti: ollaan vain kavereita.
Mä olin monta vuotta partiossa, mutta ei mulle sieltä yhtään kaveria jääny.Lapitii kirjoitti:Mun kaverilla on tohon vakiofraasiin vakiovastaus: "Jos mä haluisin kavereita (enkä pilluu), mä menisin partioon."Dumari kirjoitti: ollaan vain kavereita.
Sullei oo kavereita!!!!!Clay kirjoitti:Mä olin monta vuotta partiossa, mutta ei mulle sieltä yhtään kaveria jääny.Lapitii kirjoitti:Mun kaverilla on tohon vakiofraasiin vakiovastaus: "Jos mä haluisin kavereita (enkä pilluu), mä menisin partioon."Dumari kirjoitti: ollaan vain kavereita.
Niin. Ja sit sitä huomaa oikeastaan olleensa melkein vuoden tosi ihastunut johonkin tajuamatta sitä itse koska ajatteli ettei voisi ihastua sellaiseen ihmiseen: liian vanha, puhuu väärää kieltä ja sen kanssa hävettää liikkua kaupungilla kun sillä on kamala takatukka ja likaiset vaatteet. Yks päivä vaan osaa yhdistää, että se outo jatkuva onnentunne, selittämätön tasapaino ja hyvä olo ja hyrisevä lämpö jota tuntee erityisesti aina kun toinen on lähellä johtuukin tuosta ihmisestä.irmelianneli kirjoitti:Siis voi itkut, en vois enempää kompata!!!1 :noin sata huutomerkkiä: On vähän niinq aika ajankohtainen aihe just nyt sitäpaitsi.Keikaus kirjoitti:Ai niin, ajattelinpa kertoa, mikä ärsyttää, siis toistona. Miehet, jotka eivät tajua, että he eivät sytytä minua. Se ärsyttää siis ihan sikana. Minua myös ärsyttävät miehet, jotka yrittävät ja yrittävät. Vittu, jos olen kerran sitä mieltä, ettei ei sytytä, niin olen sitä mieltä koko loppuelämäni. Ja kun kyse ei ole siitä, etteivätkö nämä miehet olisi a)komeita b)älykkäitä c)jopa oikean pituisia d)tasapainoisia yms. yms., mutta kun ei niin ei. Kun ei ole niitä oikeita immuniteettigeenejä!
Ja sitten mua ärsyttävät miehet, joita ärsyttää se, että he eivät sytytä minua. Silti ymmärrän näitä miehiä
Itse ketku siinä, jeps. No en mäkään ymmärrä niitä koiraneitoja, jotka eivät oikein syty hänestä - onko se vain se koko sitten, etteivät voi ottaa häntä vakavasti vai mikä, beats me. Hirveän hurmaava, mun mielestä, mutta onkin valloittanut mut.. että ehkä oon jäävi sitten tässä asianlaidassa.Keikaus kirjoitti: Jos avattaresi on yhtä kuin meksikolainen niin onpa söpö. En ymmärrä sitä kevytmielistä noutajaneitoa! Pitäydyn kuitenkin ihmisissä, heh.
Saanko minäkin vastata tähän?hermine kirjoitti: Noihin Aarnen ja muidenkin teorioihin: haluaisitko täydellisen naisen, joka väistämättä saa sinut omalla täydellisyydellään tuntumaan itsesi enemmän tai vähemmän kömpelöksi ja rumaksi ääliöksi? Vai jonkun ihan tavallisen, jonka seurassa jostain syystä kaikki jotenkin vaan natsaa ja joka saa sinut tuntemaan itsesi täydelliseksi (virheinesikin) ja erityiseksi? Niin me naisetkin. Tähän juuri perustuu deittimassapostittajien epäsuosio, tunteeseen siitä ettei ole toiselle arvokas itsenään vaan olisi korvattavissa kellä tahansa muulla kriteerit täyttävällä vapaaehtoisella rakkauden/pillunjakajalla.
Eli olette tietoisesti olleet Vain Kavereita, vaikka toinen osapuoli olisikin toiseen järjettömästi ihastunut? Jos näin on, niin ihmettelen miten ihastunut osapuoli moista kestää. Itse en ainakaan kestäisi. Ehkä minulta puuttuu sinisilmäinen usko ihmisten hyvyyteen (eli siihen, että toinen osapuoli ei käyttäisi toisen ihastusta jotenkin - tiedostamatta eli ei - hyväkseen).EveryWoman kirjoitti:Ai? Kaksi parasta kaverisuhdettani siis ovat (tai vähintäänkin ovat joskus olleet) TOIMIMATTOMIA? Kumma kun emme itse ole tätä toimimattomuutta huomanneet.slerghma kirjoitti:Ainoat TOIMIVAT parit ovat siis romanttinen siipi x2 tai kaverisiipi x2. Eriparisiipien valinnasta ja pakonomaisesta lentämisestä ainoa seuraus on tuska toiselle osapuolelle.
Jos joku on ihastunut henkilöön joka ei ole ihastunut häneen, niin tällä ihastuksen kohteella on aika suuren mittakaavan valta siihen ihastuneeseen ja hänen päätöksiinsä. Ihastuneena sitä pyrkii luonnollisesti miellyttämään toista, jolloin "ollaanko vaan kavereita?" on itse asiassa enemmän vaatimus kuin kysymys. Ei ihastunut henkilö ajattele omaa parastaan. Catch my drift? Eli ei, en usko että kukaan sananmukaisesti moista vaatisi, sitä vain voi tehdä tiedostamattakin.Eihän se edes ole mitään ystävyyttä, että vaatii toista tekemään jotakin mikä aiheuttaa hänelle vahinkoa ja mitä hän ei halua tehdä. Eli ystävyyssuhdetta ei edes voi aloittaa tuolta pohjalta. Ajatteletko oikeasti, että vaikkapa joku täällä olisi moista vaatimassa?On aivan helvetin itsekästä toiselta osapuolelta VAATIA toista olemaan vain kaveri, jos tietää toisen haluavan jotain muuta.
Ensin tietysti lähdetään liikkeelle siitä, mikä on ns. "kaverisuhde". Itselleni se on sitä, että kaksi samaa harrastavaa tai samalla paikkakunnalla asuvaa mieshenkilöä käy yhdessä baarissa tai harrastuksissa. Itselläni läppä lentää oikeastaan kenen tahansa ihmisen kanssa, kunhan itse ja toinen henkilö on nauttimassa samasta asiasta, josta riittää yleensä myös juttua.slerghma kirjoitti:
Eli olette tietoisesti olleet Vain Kavereita, vaikka toinen osapuoli olisikin toiseen järjettömästi ihastunut? Jos näin on, niin ihmettelen miten ihastunut osapuoli moista kestää. Itse en ainakaan kestäisi. Ehkä minulta puuttuu sinisilmäinen usko ihmisten hyvyyteen (eli siihen, että toinen osapuoli ei käyttäisi toisen ihastusta jotenkin - tiedostamatta eli ei - hyväkseen).
Kovasti on tutunnäkönen otustässä.HellBell kirjoitti:Itse ketku siinä, jeps.Keikaus kirjoitti: Jos avattaresi on yhtä kuin meksikolainen niin onpa söpö. En ymmärrä sitä kevytmielistä noutajaneitoa! Pitäydyn kuitenkin ihmisissä, heh.
Ymmärrän tämän lauseen, jos on vastikään suhteesta/avo- tai avioliitosta eronnut ja on siitä vielä vereslihalla, mutta silti ei halua elää nunnan/munkin elämää vailla kontaktia toiseen sukupuoleen. Itsetunto kaipaa tuossa tapauksessa hieman buustausta, mutta toiselle ei oikein voi luvata mitään syvempää tai seksuaalista, koska itse elää vielä kipeitä juttuja lävitse. Silloin kepeä deittailu kamumielessä on paikallaan, koska se piristää mieltä ja antaa toiveita iloisemmasta huomisesta.Dumari kirjoitti:Oletetaan tilanne että mies ja nainen käy treffeillä, treffit menee kohtuullisesti. Mies kiinnostuu, nainen ei ja ilmoittaa sen selkeästi. Nainen lisää että voi tapailla kuitenkin jos ollaan vain kavereita.
En ole niin kehittynyt ihminen vielä, että kykenisin muuttamaan syvät tunteet kaveritunteiksi merkityksellisen suhteen jälkeen. Yleensä siinä erotilanteessa on sen verran kovia sanoja viljelty puolin ja toisin, että on vaikeaa muistaa heti toisessa ne hyvät asiat, vaikka suhde olisi kaveripohjaltakin alkanut.Dumari kirjoitti:Sama lause saattaa joskus pulpahtaa suusta erotessa, mutta se taitaa olla asia erikseen.
Noup. En ole koskaan riidellyt kenenkään ystäväni kanssa. Ainoat tosimielessä käydyt riidat on käyty vanhempien tai sen yhden ja ainoan vakavasti otettavan kumppanin kanssa.Faghag kirjoitti: Onhan jokainen varmasti riidellyt myös samaa sukupuolta olleiden ystävien kanssa ja näiden riitojen jälkeen on voitu pitää useampikin kuukausi taukoa yhteydenpidossa. Kun pahin suuttumus on ohitse mennyt sitä on tajunnut, että tuossa on se minun elämääni rikastuttava tärkeä ihminen ja ottanut puhelimen käteensä sekä pyytänyt anteeksi.
Yritetään ensin määritellä öykkäröinti. Minun mielestäni se on tarpeetonta epäystävällistä käyttäytymistä muita kohtaan. Eli jos vaikka haastat baarissa riitaa jostakin pikkuasiasta, tönit ja potkit vaikka toinen ei olisi antanut aihetta, olet öykkäri - mutta sinut kovin ottein ulos heittävä portsari ei ole. Jos etuilet jonossa taklaamalla ennen sinua tulleet sivummalle ja huutamalla protestoijille Naama kii!, olet öykkäri - mutta jos kiireesi syyn selittäen kysyt ystävällisesti voisitko etuilla, et ole öykkäri.nokkaelain kirjoitti:Miksi muuten ei "täysien itseluottamuspisteiden mies" voisi käyttäytyä öykkärimäisesti? Ei ominaisuuksilla ole kai muuta yhteyttä kuin mahdollinen syy - seuraus -suhde, joka ei kuitenkaan selitä kaikkea öykkäröintiä.
Tosiaan, joitakin harvinaisia poikkeuksia on varmasti mahdollista löytää. Mutta väittäisin niiden olevan niin harvinaisia, että niillä ei ole tosielämän kannalta suurtakaan merkitystä. Jos taas sitten itseluottamus ja öykkäröinti määritellään eri tavalla kuin minä tässä, saatetaan toki päästä myös eri lopputulokseen.nokkaelain kirjoitti:Sen lisäksi, etteivät mainitut asiat ole riippuvaisia, juttua mutkistaa sekin, etteivät mainitut asiat ole yksiselitteisiä vaan pikemminkin sumeita. Ja sumean joukon ja sen komplementin leikkaus ei yleensä ole tyhjä joukko. Joten senkin takia: ensimmäinen väittämä ei ole välttämättä suoranaisesti rakenteellisesti ristiriitainen.
Sanotaan mieluummin: Ystäviä (eikä Vain Kavereita). Mutta joo. Toisessa suhteessa minä olin se ihastunut osapuoli, toisessa taas se toinen. Kyllä minä ainakin mieluummin valitsen mahdollisuuden viettää aikaani tärkeän ystäväni seurassa + sydänsurut kuin eron ystävästä + sydänsurut. Ei sydänsurujen kohtaaminen ole kuolemaksi - päin vastoin.slerghma kirjoitti:Eli olette tietoisesti olleet Vain Kavereita, vaikka toinen osapuoli olisikin toiseen järjettömästi ihastunut? Jos näin on, niin ihmettelen miten ihastunut osapuoli moista kestää.EveryWoman kirjoitti:Ai? Kaksi parasta kaverisuhdettani siis ovat (tai vähintäänkin ovat joskus olleet) TOIMIMATTOMIA? Kumma kun emme itse ole tätä toimimattomuutta huomanneet.
Veikkaan, että et ole kokeillut, joten et oikeastaan voi tietää.Itse en ainakaan kestäisi.
Minä en ymmärrä ollenkaan tuota ajatusta, että ihmiset ylipäätään haluaisivat ja pyrkisivät käyttämään ystäviään hyväksi (edes tiedostamatta). Sitäkin on vaikea mieltää, miksi joku haluaisi hyväksikäyttää tuntematonta henkilöä. Hyväksikäytöstä ei seuraa hyväksikäyttäjälle itselleenkään mitään hyvää, joten miksi vaivautua? Tämä on ystäväpiirini ihmisille harvinaisen selvää - ehkä siksi olen voinut antautua ihastukseni kohteenkin ystäväksi hyvillä mielin (tietäen, että hän rakastaa minua ystävänä vaikka ei romanttista ihastusta minua kohtaan tunnekaan).Ehkä minulta puuttuu sinisilmäinen usko ihmisten hyvyyteen (eli siihen, että toinen osapuoli ei käyttäisi toisen ihastusta jotenkin - tiedostamatta eli ei - hyväkseen).
Taas tätä ihmeellistä ajattelua, jonka mukaan se mikä on toisen eduksi olisi toiselta pois. Ei tuo laki päde ainakaan minun ystäväpiirissäni. Ei haittaa vaikka jokainen ajaa omaa etuaan (pitkällä tähtäimellä) - se kun on kaikkien muidenkin etu siinä samalla. Ja tokihan ihastunutkin ajattelee omaa parastaan - eri asia on se, jos ei ymmärrä omaa parastaan ja on sen seurauksena mennyt ihastumaan hyväksikäyttäjäidioottiin.Jos joku on ihastunut henkilöön joka ei ole ihastunut häneen, niin tällä ihastuksen kohteella on aika suuren mittakaavan valta siihen ihastuneeseen ja hänen päätöksiinsä. Ihastuneena sitä pyrkii luonnollisesti miellyttämään toista, jolloin "ollaanko vaan kavereita?" on itse asiassa enemmän vaatimus kuin kysymys. Ei ihastunut henkilö ajattele omaa parastaan. Catch my drift? Eli ei, en usko että kukaan sananmukaisesti moista vaatisi, sitä vain voi tehdä tiedostamattakin.
Itse asiassa, joissain tapauksissa, se voi olla.EveryWoman kirjoitti: Ei sydänsurujen kohtaaminen ole kuolemaksi - päin vastoin.
No avataan!RolloTomasi kirjoitti:En ole tehnyt tilastoa, mutta voimmehan avata siitä oman ketjun ja laskea tai vaihtoehtoisesti selvittää minkätyyppisiä fyysisiä kipuja ihastuksen seura aiheuttaa.EveryWoman kirjoitti:Tunnetko paljonkin tyyppejä, jotka reagoivat tuolla tavalla ihastuksensa seuraan?
Kerro toki.RolloTomasi kirjoitti:Itse asiassa, joissain tapauksissa, se voi olla.EveryWoman kirjoitti: Ei sydänsurujen kohtaaminen ole kuolemaksi - päin vastoin.
Teoriassa se olisi mahdollista.EveryWoman kirjoitti: Kerro toki.
Myös nuo esimerkkisi kuulostavat siltä, että asioita ei ole kohdattu. Eikö viiltely ole juurikin käsittelemättömän tuskan kanavoimista toimintaan? Ja "tunnekohtauksen valtaan" joutuminen tuskin tulee noin yllättäen, jos tunteita on järjestelmällisesti kohdattu ja käsitelty (tai vähintään niitä kohdatessa on huomattu, ettei esimerkiksi auton rattiin ole mitään asiaa niin kauan kuin moiset fiilarit on hoidettu pois päiväjärjestyksestä).RolloTomasi kirjoitti:Itsemurha ei ole asioiden kohtaamista, vaan niistä pakenemista. Mutta ihminen voi vahingossa tappaa itsensä. Esimerkkejä: sydänsuruinen ihminen viiltelee itseään ja vahingossa liian syvältä tai hän ajaa autoaan joutuessaan tunnekohtauksen valtaan ja ajaa kolarin tai pois tieltä, vaikkapa äänivallia vasten ja kuolee.
Minusta noissa esimerkeissäni nimenomaan kohdataan asiat ja tunteet. Ehkä tarkoitamme tunteiden kohtaamisella eri asioita?EveryWoman kirjoitti:Myös nuo esimerkkisi kuulostavat siltä, että asioita ei ole kohdattu.
Todennäköisesti.RolloTomasi kirjoitti:Ehkä tarkoitamme tunteiden kohtaamisella eri asioita?
Heh, että mun ystäväni ovat mulle kuin perhe? Tai että olen kovin riitaisa ihminen?Georgina kirjoitti:Noup. En ole koskaan riidellyt kenenkään ystäväni kanssa. Ainoat tosimielessä käydyt riidat on käyty vanhempien tai sen yhden ja ainoan vakavasti otettavan kumppanin kanssa.Faghag kirjoitti: Onhan jokainen varmasti riidellyt myös samaa sukupuolta olleiden ystävien kanssa ja näiden riitojen jälkeen on voitu pitää useampikin kuukausi taukoa yhteydenpidossa. Kun pahin suuttumus on ohitse mennyt sitä on tajunnut, että tuossa on se minun elämääni rikastuttava tärkeä ihminen ja ottanut puhelimen käteensä sekä pyytänyt anteeksi.
Mitäs tästä voisi päätellä???
