Miten purkaudut?
Lähetetty: 02.03.2006 23:57
Moon hauska jätkä pilkkomaan otsakkeiden mukaan näitä ketjuja, ei ehkä oikeisiin osatoihin. Ylipito voi ottaa nämä vittuiluna jos haluaa tai tajuaa. Mä en juma käy srinkkiin niille hulluille kirjottaa yhtää mitn.
Pitkään jatkuneen itsetutkiskelun myötä on tullut pieneen mieleen kysymyksiä elämän ihmettelystä. Lähinnä kysymyksiä siitä, että ketä oikeasti kiinnostaa mitä joku tekee ja jos ketään ei kiinnosta niin miksi se tekee sitä.
Koetko tarvetta kertoa tilanteestasi, kunnostasi, sinulle juuri sen päivän, viikon, kuukauden tai vaikka vuoden mittaan tapahtuneista asioista? Olettaisin nettiyhteisöissä olevan jokseenkin yleistä olevan moiset purkaukset, koska sehän on maailman helpoin tapa. Purkautua tuntemattomille mustalla nikillä pelkuriiiiiiiIIIIT!!! Vähemmän omia vitunkuvii nettiin sano ni uskaltaa käyttää nimimerkkiään.
Mistä tarve moiseen purkautumisen tarpeeseen? Työt tai harrastukset yhteiskunnallisesti merkittävää? Eikö kahdeksan tuntia lakisääteisineen ja sitten baaariin vetää kännit ole oikea tapa elää? Onko kaikki tekemisesi tyhjänpäiväistä muille? Mitä vittua? Heruuko? Oletko illat kotona tuijotat sammunutta kynttilää kunnes et jaksa enää pysyä hereillä ja kaadut minne satut, koska seKIN on ihan sama.
Koko seikka juolahti mieleeni joitain aikoja sitten takaisin kun muistin jokin aika sitten poistaessani muuttopaineita ja koti-ikävää lähikuppilassa. Siinä tuhannen tumuissa istuessani tuli sattuman varaisina päivinä tarinoitua niitä näitä jonkin naishenkilön kanssa, jonka nimeä en tiedä, muista, kuullut tai se oli muuten vain tosi tyhmä. Se ei ollut kovin ruma eikä tyhmä mutta sattui vain hengaamaan ”sellaisessa kuppilassa”, missä ei läppää tsiksien kanssa heitetä. En koskaan kehtaisi isovanhmemmilleni kertoa, että tapasin nuorikkoni lähiökuppilassa, koska jäisin varmasti perinnöttömäksi. Tai no. Eihän ne enää hengissä ole mutta perinne kuin perinne sano.
Tämä naishenkilö kysyi minulta kuitenkin, että miten mulla meni töissä sinä päivänä? Puolihuolimattomasti heitetty kysymys sai minut miltei pillahtamaan itkuun huomion keksipisteeksi joutumisesta. Miten ketään voi kiinnostaa? No ei tietenkään voikaan mutta palasin halusta kertoa vaikken töistä voikaan tarinoida periaatteessa muuta, kuin join kahvia, tein töitä, söin, tein töitä, join kahvia ja heitin jotain Teroa tai Juhaa kynäpussilla naamaan yms. Yleensä kaikki kengännauhan sitomista tarkempi tapahtuma on salassapidon piirissä, joten kerroin sitten vain kuinka olin syönyt, juonut ja viskellyt kynäpusseja.
Työjutut ON mielenkiintoisia ja allekirjoittaneella tuntuu olevan tarve purkautua töissä vapaa-ajalla tapahtuneista asioista ja toisinpäin. Olenko vapaa-ajalla työnarkomaani ja töissä hoitoon ohjausta vaille oleva alkoholisti. Tuskin mutta nämä kaksi asiaa yhdistäen minä teen yksinelämisestäni niin paljon hauskempaa niin paljon halvalla ettei mitään rajaa.
Ei nimittäin eilen ollut taas kaukana, etten kiskaissut sitä hyvänäköstämuttakovintyhjäpäistä muijaa tulostimella pitkin poskipäitä, kun se TAAS kehotti hankkimaan elämän käydessäni mittaamassa verenpainettani. Enkä tiedä edes riipiikö sitä se, etten päästä sitä jonon ohi, avaa ovia, heitä hauskaa ja mukavan pokailevaa läppää, vai vain se että tietokonepelit kiinnostaa sen persettä enemmän. Olo on kuin olisin koko yhtiön viimeinen ”mieskunnon” ylläpitäjä kun se on pikkujouluissa jo kaikkia muita nussinut tai ainakin kullia imenyt.
Mieleni teki sitten kysäistä, että mites noin niiku tommonen tuli neidin pieneen päähän. Notta pitäs alkaa nussii ja muuta varmaan kun ei se oikein ole sen lausunnon mukaan elämistä se konsolien pelaaminen, urheileminen tai työnteko. Tuntuu vähän siltä vain nussiminen on hyväksyttävä ”elämä”:n muoto.
Pitkään jatkuneen itsetutkiskelun myötä on tullut pieneen mieleen kysymyksiä elämän ihmettelystä. Lähinnä kysymyksiä siitä, että ketä oikeasti kiinnostaa mitä joku tekee ja jos ketään ei kiinnosta niin miksi se tekee sitä.
Koetko tarvetta kertoa tilanteestasi, kunnostasi, sinulle juuri sen päivän, viikon, kuukauden tai vaikka vuoden mittaan tapahtuneista asioista? Olettaisin nettiyhteisöissä olevan jokseenkin yleistä olevan moiset purkaukset, koska sehän on maailman helpoin tapa. Purkautua tuntemattomille mustalla nikillä pelkuriiiiiiiIIIIT!!! Vähemmän omia vitunkuvii nettiin sano ni uskaltaa käyttää nimimerkkiään.
Mistä tarve moiseen purkautumisen tarpeeseen? Työt tai harrastukset yhteiskunnallisesti merkittävää? Eikö kahdeksan tuntia lakisääteisineen ja sitten baaariin vetää kännit ole oikea tapa elää? Onko kaikki tekemisesi tyhjänpäiväistä muille? Mitä vittua? Heruuko? Oletko illat kotona tuijotat sammunutta kynttilää kunnes et jaksa enää pysyä hereillä ja kaadut minne satut, koska seKIN on ihan sama.
Koko seikka juolahti mieleeni joitain aikoja sitten takaisin kun muistin jokin aika sitten poistaessani muuttopaineita ja koti-ikävää lähikuppilassa. Siinä tuhannen tumuissa istuessani tuli sattuman varaisina päivinä tarinoitua niitä näitä jonkin naishenkilön kanssa, jonka nimeä en tiedä, muista, kuullut tai se oli muuten vain tosi tyhmä. Se ei ollut kovin ruma eikä tyhmä mutta sattui vain hengaamaan ”sellaisessa kuppilassa”, missä ei läppää tsiksien kanssa heitetä. En koskaan kehtaisi isovanhmemmilleni kertoa, että tapasin nuorikkoni lähiökuppilassa, koska jäisin varmasti perinnöttömäksi. Tai no. Eihän ne enää hengissä ole mutta perinne kuin perinne sano.
Tämä naishenkilö kysyi minulta kuitenkin, että miten mulla meni töissä sinä päivänä? Puolihuolimattomasti heitetty kysymys sai minut miltei pillahtamaan itkuun huomion keksipisteeksi joutumisesta. Miten ketään voi kiinnostaa? No ei tietenkään voikaan mutta palasin halusta kertoa vaikken töistä voikaan tarinoida periaatteessa muuta, kuin join kahvia, tein töitä, söin, tein töitä, join kahvia ja heitin jotain Teroa tai Juhaa kynäpussilla naamaan yms. Yleensä kaikki kengännauhan sitomista tarkempi tapahtuma on salassapidon piirissä, joten kerroin sitten vain kuinka olin syönyt, juonut ja viskellyt kynäpusseja.
Työjutut ON mielenkiintoisia ja allekirjoittaneella tuntuu olevan tarve purkautua töissä vapaa-ajalla tapahtuneista asioista ja toisinpäin. Olenko vapaa-ajalla työnarkomaani ja töissä hoitoon ohjausta vaille oleva alkoholisti. Tuskin mutta nämä kaksi asiaa yhdistäen minä teen yksinelämisestäni niin paljon hauskempaa niin paljon halvalla ettei mitään rajaa.
Ei nimittäin eilen ollut taas kaukana, etten kiskaissut sitä hyvänäköstämuttakovintyhjäpäistä muijaa tulostimella pitkin poskipäitä, kun se TAAS kehotti hankkimaan elämän käydessäni mittaamassa verenpainettani. Enkä tiedä edes riipiikö sitä se, etten päästä sitä jonon ohi, avaa ovia, heitä hauskaa ja mukavan pokailevaa läppää, vai vain se että tietokonepelit kiinnostaa sen persettä enemmän. Olo on kuin olisin koko yhtiön viimeinen ”mieskunnon” ylläpitäjä kun se on pikkujouluissa jo kaikkia muita nussinut tai ainakin kullia imenyt.
Mieleni teki sitten kysäistä, että mites noin niiku tommonen tuli neidin pieneen päähän. Notta pitäs alkaa nussii ja muuta varmaan kun ei se oikein ole sen lausunnon mukaan elämistä se konsolien pelaaminen, urheileminen tai työnteko. Tuntuu vähän siltä vain nussiminen on hyväksyttävä ”elämä”:n muoto.