Haemaeraemies kirjoitti:Huomaa että olet henkisesti edelleen jossain 70-luvun hämärissä, kun "netistä kuuluisa" tulee tuollaisessa vähättelevässä muodossa esiin. Internetin ansioista "marginaalisella" musiikilla on ihan tajuton kuuntelijamäärä pitkin palloa, ja sen ansioista ansaitalogiikka on muuttunut sinun ajoista, nykyään monet artistit tuovat leivän pöytäänsä keikoilla, ei levynmyynnillä joka perustuu markkinakoneiston voimaan ja hitti-poppi-soittolistojen rummutukseen.
Esimerkiksi Skrillex on jakanut valtaosan tuotannostaan ilmaiseksi netissä, youtubessa on miehen omilla sivuilla jokainen virallinen julkaisu, on biisejä toki myynnissä, mutta pääsääntöinen tuottolähde on keikkailu. Ja nykyään nuo tapahtumat ulkomailla ovat väkimassaltaan ihan vastaavia kuin isojen rockbändien keikat, poislukien todelliset mammuttikeikat joita ei niin usein järjestetä. Britanniassa elektronisen musiikin festivaalit ovat tehneet kovaa tulosta, kun perinteisimmät tapahtumat taistelevat olemassaolostaan.
Maailma on muuttunut, samoin musiikkimaailma, eniten kiitos internetin. Se aika jolloin ainoastaan levy-yhtiöden panostus määräsi sen, kuka tekee rahaa musiikilla, alkaa olemaan kaukana.
No alkuun että tuolle mikälie Shillexlille vittuilu oli tietenkin vittuilua. (tosin surkuttelen että nyt ollaan niin kuivahtaneita, että ei tajuta muuta kuin vetää haltioitumista jostain noin tylsästä. Piipppiip kilikali) Mutta ei kaikki, jota minä en ymmärrä ole paskaa, vaikka enimmäkseen toki on. Jotkut ovat hankittuja makuja. Esimerkiksi minä pidin suurinta osaa hevistä paskana, kunnes 90-luvulla löysin omia suosikkeja. Siitä saatanapäästä, ei sukkahousuilusta. Ja tiedänhän minä (tää Vagabondolle) että ihan oikeatkin artistit ottavat vaikutteita jopa jazzista. ja jazzillakin on kuulemma arvonsa. Mikä ei tietenkään poista sitä, että jazz itsenään on paskaa, koska kerran minä niin sanon.
Muuten pidän ihan illusoorisena, että nykyinen netin kautta levitys kehittäisi maailmanlaajuista suosiota ja vuosikymmeniä pysyvää tunnistettavuutta. "Suosiolla" en tarkoita absoluuttista paremmuutta, vaan jotain keskiarvoa minkä tymä rahvaskin tuntee ja keskiarvoisesti useimmat pitävät "ihan kivana". Ja joka muistetaan puoli vuosisataa ainakin.
Myöskin niiden omien henk. koht. kovien juttujen löytäminen on mielestäni vain hankaloitunut tuon Hämärän systeemin aikana. Antakaas kun vanha setä selittää:
Joskus 50-60-luvulla se kuulemma (ainakin Jussi Raittisen mukaan) oli sitä, että uutta populaarimusiikkia kuuli vain Radio Luxemburgista ja ostamalla ulkomaisten merimiesten trokaamia äänilevyjä.
70-luvulla minkä jo muistan, meni niin, että jotkut kaverini ostivat paljon levyjä mitä Varkauden musiikifazerista löysi. Ilmeisesti lukivat myös jotain Suosikkia. Oli tunti rockradiota viikossa. Ja Levyraati
Ainakin minulle Taivas aukeni vasta 80-luvulla kaupallisten radioasemien ja ennen kaikkea ensimmäisten vuorokauden ympäri tuuttaavien telkun musiikkivideokanavien eli Sky:n ja Superin myötä. Ja se oli ihan erilaista kuin nykyään. Oli tietysti levymyyntilistat. Sitten oli erikoisohjelmia genren mukaan. Hevistä poppiin ja tuntemattomaan uuteen indieen . Oli vartavasten tehtyjä artistien haastatteluja. Videojockeyt esittelemässä biisejä. Ja ennen kaikkea päivittäin klassikkokooste, jossa näkyi mitä vaan vanhaa, joka oli tehty kuvan kera.
Nykyään tilanne on vakavasti huonontunut. Teeveen musiikkikanavista näkyy ilmaiseksi enää vain Voice, joka ei sekään ennen ollut 24/7. Nykyäänkin ilmeisesti kahden kuukauden välein tekevät soittolistan muutamista biiseistä, ja se pyörii ja pyörii. Sama radioasemilla. Ei enää uuden esittelyä, vaan ekonomistit valitsevat varman päälle ne, joita soitettaessa suurin osa yleisöstä ei heti vaihda asemaa. Hyvä kun jonkun kertoman mukaan edes radio on vähän korjautunut.
Nyt selitätte miten netin kautta löytää ne kovat jutut ja ne ovat niiin tunnettuja.
Höhöhö. Tuo on niinkuin minä selittäisin, että koska miljoonat ihmiset seuraavat avaruuslentoja, on supersuosittua ja ihan kaikki täälläkin tietävät. mikä oli vaikka Orion-ohjelma ja miten ja miksi siitä ei tullut mitään
Takuudella netistä löytyisi vaikka dildoperseilyn entusiasteja, jotka saattavat hekin selittää miten maailmanlaajuisesti yleistunnettua harrastuksensa on.
Ei, vaan tuohan on kuin paluu 70-luvulle.
OK, tiedon saatavuuden ja samanmakuisten löytäminen on nykyään netin plussaa. Mutta ei informatiivisuus jos niitä ei jo tiedä!
Mutta populaarimusiikin suhteen enää ole mitään yleistä lähdettä, joka kaupallista intresseistä piittaamatta tuuttaisi harvinaisia, vanhoja ja omituisiakin akteja listakaman ohella. Vanhalla 80-luvulla vain avasi telkkarin, joka tyyliä löytyi kun se oli auki. Kaikki esiteltynä ilman vaivaa. Sitä saattoi nauhoittaa, tai pentele, innostua ostamaan albuminkin!
Nyt on kuin 70-luvulla. Kirjoa ei näe suoraan itse. Pitää olla kavereita, jotka diggaavat vaikka tiettyä teknon kilikalipiippppiip-genreä, ja neuvovat mistä nettisivuilta sitä löytää. Tai kavereita, jotka kertovat, mistä uusinta vuohensikiönnussintametallia saa. Jos ei ole kavereita jotka nuo tietävät tai ei ole musiikkihenkisiä kavereita ollenkaan... niitä ei enää itsenäisesti löydäkään kuten ennen vain avaamalla telkun tai radion koko kirjossaan. Ihan kuin 70-luvulla riippui siitä, mitä levyjä kavereilla tai niiden isoveljillä oli. Vakava huononnus tuo musiikin siirtyminen nettiin.
Lisäksi ei pidä aliarvioida Suomen kansan syvien rivien junttiutta. Matti ja Teppo, Katri Helena ja Malmsteen muistetaan ja pysyvät paljon paremmin kuin netistä vaivalla hifistelijöiden löytämät teknoilut.
Mutta joo hei, nyt eletään 2010-lukua, vanhus
vaahtokylpyyn tänään? 
