Itseruoskintaa
-
- Kitisijä
- Viestit: 1417
- Liittynyt: 14.08.2005 19:00
Re: Itseruoskintaa
Laiskuus tuossa tuli ensimmäisenä mieleen.
Ajattelematon. Möläytän mitä sylki suuhun tuo.
Rahankäyttö on minulle kuin kvanttifysiikkaa.
Turhan ujo.
Liian itsekriittinen
Välillä liian vaatimaton ja marttyyrimainen.
Ajattelematon. Möläytän mitä sylki suuhun tuo.
Rahankäyttö on minulle kuin kvanttifysiikkaa.
Turhan ujo.
Liian itsekriittinen
Välillä liian vaatimaton ja marttyyrimainen.
Tää on semmonen iso projekti johon tuotannollisista syistä yleensä tarvii sekä uros- että naarastehtaan
-
- Kitisijä
- Viestit: 18826
- Liittynyt: 15.08.2005 3:14
- Paikkakunta: Hell
Re: Itseruoskintaa
Jos suutun niin käräjillä tavataan!Elppis kirjoitti:- en koskaan suutu kunnolla, vaikka joskus pitäisi
en enää, paino rinnasta ja paino jalasta hävinnyt- narskutan hampaita
Kannan tätä piirrettä- laiska kun mikä
Kristus itse- marttyyri
menot aina kaksinkertaiset tuloihin nähden- rahankäytössä ei mitään tolkkua
aina ujo mutta viina vapauttaa, liikaa?- muuten sosiaalinen, mutta joskus auttamattoman ujo (ärsyttävää!)
mykkä- puhun liikaa
ei oo oiken lempeä tuntenut piitkään aikaan, puuta.- lemmenkipeä
Hei! eiks tää ollukaan yhteensopivuustesti??
Pyyhin Netikettiin..
-
- Kitisijä
- Viestit: 10702
- Liittynyt: 15.08.2005 15:07
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Itseruoskintaa
Höhöö...Niba kirjoitti:Hei! eiks tää ollukaan yhteensopivuustesti??
The great club outshines the individual, always and forever.
Re: Itseruoskintaa
Aika ajoin olen patalaiska ja etenkin kotosalla ovat monet hommat rästissä. En oikein osaa suuttua kunnolla kenellekään, vaikka joskus olisi aihettakin. Olen liian helposti ylipuhuttavissa, minun on vaikea sanoa ei. Nämä nyt ainakin tulevat ensimmäisenä mieleen.
-
- Kitisijä
- Viestit: 6711
- Liittynyt: 01.07.2005 21:12
- Paikkakunta: Uleåborg
Re: Itseruoskintaa
Aikaansaamaton. Pohdin, vatkaan ja vitkuttelen ajatuksia, ideoita ja suunnitelmia viimeiseen asti.
--angstivaroitus--
Oon tosi kylmä ihminen. Esim. lukiessani lehdestä autollisen juuri kortin saaneita nuoria kuolleen ajettuaan tieltä rajua ylinopeutta, olen vain iloinen että onpahan muutama kaahari vähemmän ja ehkä niiden kaveritkin ajavat vähän aikaa kunnolla. Tosin nää tunteet eivät ole täysin itsekkäitä, koska ne voimistuvat murhanhimoisiksi esim. aina kun näen jonkun kaahaavan nasta laudassa liukkaalla tuhatta ja sataa kohti suojatietä, jota lapsi tai puolirampa mummeli ylittää.
Valitettavasti en kuitenkaan ole täysin psykopaatti, vaan tunnen kyllä syyllisyyden pistoksia ja itseni aivan kelvottomaksi suunnilleen jokaisen pahan ajatuksen vuoksi mitä muista ajattelen, mikä laittaa entistä pahemmin lukkoon ihmissuhdetasolla (tottakai kaikki ihmiset herättävät joskus negatiivisia ajatuksia) ja osittain sen vuoksi mua on törkeän helppo käyttää hyväksi, kun sitten taas alan paikkailla "mokailujani". Mulla on ilmeisesti kuitenkin aika paljon normi-ihmistä korkeampi moraali (noin niinkuin tekojen tasolla), koska kavereiden mielestä syyttelen itseäni aivan turhaan aivan naurettavista asioista.
Oon sosiaalisesti ihan vammainen. Mulle ei kannata kertoa mitään, koska möläytän aina väärässä seurassa ne väärät asiat väärien ihmisten tietoon, välillä naapurin moikkaaminen rappukäytävässä on ylivoimainen suorite mistään muusta inhimillisestä kanssakäymisestä puhumattakaan, julkisille paikoille raahattuna piileksin koko illan kaverin selän takana, enkä ikinä soita kellekään ellei ole jotain ylitärkeää asiaa. Joskus oon pakottanut kaupungilla kävellessä kaverin äkkimuuttamaan suuntaa kun joku toinen kaveri on tullut kaukaa vastaan, koska tilanne, jossa MINUN pitäisi saada kaksi ennestään vierasta ihmistä viihtymään keskenään ja osata puhua molemmille yhtäaikaa tuntuu aivan mahdottomalta. Poikaystävät ovat ihmetelleet, kun en ikinä tahdo heitä samaan paikkaan viettämään iltaa kuin kaverini. En ymmärrä kuinka mulla on edes ne muutama ystävä mitä tällä hetkellä löytyy...
...ja niistä olenkin sitten sairaan mustasukkainen, niin näiden muille kavereille kuin poikaystäville. Jos ystäväni kertoo uudesta kaveristaan, toki sanon jotain "kuulostaa kivalta tyypiltä, olisi kiva tutustua" vaikka oikeasti toivon että koko ihminen katoaa maapallolta enkä missään tapauksessa tahdo tavata häntä, mitä puhuttavaa minä muka keksisin? Kavereitten poikaystäviä vihaan järjestään, vaikka nämä olisivat minulle tosi mukavia. Ellei kyseessä ole selkeästi kaverin hyvinvointia parantava suhde, jolloin poikakaverin persoona menettää merkityksensä, olen salaa iloinen eroista, mistä sitten taas tunnen kauheaa syyllisyyttä. (omista poikaystävistäni en kumma kyllä oo ollut yhtään mustis, kai sitten olen koko suhteen ajan alitajuisesti halunnut eroon niistä)
Lisäksi oon niin saatanan laiska ja lahjakas lykkäämään kaikkea mahdollista toimintaa hamaan tulevaisuuteen, että se alkaa olla jo vaaraksi hengissäpysymiselle. Samalla kadehdin vihaan asti kaikkia sosiaalisia, aidosti lämpimiä ja herttaisia sekä itseääntoteuttavalla tavalla aikaansaavia ihmisiä. En vain voi sille mitään, ei tunteille voi.
Tässä niitä puolia joista kaikista mieluiten tahtoisin eroon, jokohan alkaisi riittää..
Valitettavasti en kuitenkaan ole täysin psykopaatti, vaan tunnen kyllä syyllisyyden pistoksia ja itseni aivan kelvottomaksi suunnilleen jokaisen pahan ajatuksen vuoksi mitä muista ajattelen, mikä laittaa entistä pahemmin lukkoon ihmissuhdetasolla (tottakai kaikki ihmiset herättävät joskus negatiivisia ajatuksia) ja osittain sen vuoksi mua on törkeän helppo käyttää hyväksi, kun sitten taas alan paikkailla "mokailujani". Mulla on ilmeisesti kuitenkin aika paljon normi-ihmistä korkeampi moraali (noin niinkuin tekojen tasolla), koska kavereiden mielestä syyttelen itseäni aivan turhaan aivan naurettavista asioista.
Oon sosiaalisesti ihan vammainen. Mulle ei kannata kertoa mitään, koska möläytän aina väärässä seurassa ne väärät asiat väärien ihmisten tietoon, välillä naapurin moikkaaminen rappukäytävässä on ylivoimainen suorite mistään muusta inhimillisestä kanssakäymisestä puhumattakaan, julkisille paikoille raahattuna piileksin koko illan kaverin selän takana, enkä ikinä soita kellekään ellei ole jotain ylitärkeää asiaa. Joskus oon pakottanut kaupungilla kävellessä kaverin äkkimuuttamaan suuntaa kun joku toinen kaveri on tullut kaukaa vastaan, koska tilanne, jossa MINUN pitäisi saada kaksi ennestään vierasta ihmistä viihtymään keskenään ja osata puhua molemmille yhtäaikaa tuntuu aivan mahdottomalta. Poikaystävät ovat ihmetelleet, kun en ikinä tahdo heitä samaan paikkaan viettämään iltaa kuin kaverini. En ymmärrä kuinka mulla on edes ne muutama ystävä mitä tällä hetkellä löytyy...
...ja niistä olenkin sitten sairaan mustasukkainen, niin näiden muille kavereille kuin poikaystäville. Jos ystäväni kertoo uudesta kaveristaan, toki sanon jotain "kuulostaa kivalta tyypiltä, olisi kiva tutustua" vaikka oikeasti toivon että koko ihminen katoaa maapallolta enkä missään tapauksessa tahdo tavata häntä, mitä puhuttavaa minä muka keksisin? Kavereitten poikaystäviä vihaan järjestään, vaikka nämä olisivat minulle tosi mukavia. Ellei kyseessä ole selkeästi kaverin hyvinvointia parantava suhde, jolloin poikakaverin persoona menettää merkityksensä, olen salaa iloinen eroista, mistä sitten taas tunnen kauheaa syyllisyyttä. (omista poikaystävistäni en kumma kyllä oo ollut yhtään mustis, kai sitten olen koko suhteen ajan alitajuisesti halunnut eroon niistä)
Lisäksi oon niin saatanan laiska ja lahjakas lykkäämään kaikkea mahdollista toimintaa hamaan tulevaisuuteen, että se alkaa olla jo vaaraksi hengissäpysymiselle. Samalla kadehdin vihaan asti kaikkia sosiaalisia, aidosti lämpimiä ja herttaisia sekä itseääntoteuttavalla tavalla aikaansaavia ihmisiä. En vain voi sille mitään, ei tunteille voi.
Tässä niitä puolia joista kaikista mieluiten tahtoisin eroon, jokohan alkaisi riittää..
-
- Kitinän uhri
- Viestit: 909
- Liittynyt: 15.08.2005 8:20
- Paikkakunta: Shalla-Bal
Re: Itseruoskintaa
Onpas tähän vastaaminen vaikeeta, mut jokohan kolmas kerta kertoisi todenkin...
Sanoilla ei tunnu olevan suurtakaan merkitystä nykyisin, varsinkaan jos kyse on positiivisesta palautteesta. Kehut menevät kohtelaisuuksina, joihin en usko pätkän vertaa. Negatiivinen palaute uppoaa paremmin, mutta siihenkin kyllä vaaditaan edes kevyet perustelut. Kaikki lie lähtenyt siitä kun aiemmin nuorena ja naiivina uskoin kaiken mitä sanottiin. Olin ehkä universumin paras ponnahduslauta uusille suhteille ja työpaikoille, viikko ensitapaamisen jälkeen vastapuoli oli löytänyt joko elämänsä rakkauden tai sellaisen työpaikan ettei jatkoa heru. As(s) if. Nyt sitten toistaiseksi kylmätään jokainen vähänkin kaunisteltu lause, kunnes kultainen keskitie löytyy.
Vaikka positiivisen palautteen vastaanottaminen yhtä tervan kittaamista onkin, osaan olla myös omassa pienessä päässäni hyvinkin onnistunut joissain hommissa. Vastoin yleistä luuloa osaan yleensä soittaa kitaraa kohtuullisesti, vaikka useimmiten en sitä kehtaa ääneen sanoakaan. Tosin nyt kun pitkästä aikaa nauhoitin soittoa, niin yhtä helvetin epävireistä wannabe-vingutustahan tuo oli. Kumma ettei sitä soittaessa kuullut.
Sikäli kummaa että joistakin asioista ei vaan osaa myöntää olevansa hyvä, vaikka hiljaa mielessään sitä olisikin. Joistakin asioista puolestaan on jopa ääneen sitä mieltä, että oma osaaminen olisi pelkästään hyväksi, esim. meidän firman markkinoinnissa.
Oma ylivertaisuus näkyy myös kevyessä nirsoilussa seuran suhteen. Jos toinen tuntuu tarpeeksi tyhmältä tai tylsältä, en keksi mitään sanottavaa. Joskus sitä toivoo olevansa sen verran sosiaalisempi tai parempi ihminen että näillekin tapauksille voisi small talkata jotain mutta kun ei niin ei.
Tästä viimeisestä ominaisuudesta en sitten tiedäkään onko se vieläkin paheena vai olenko saanut sen karistettua kannoilta muutenkin kuin omassa mielessäni. Enää ei jaksa olla hauska jätkä kaiken aikaa. Jossain vaiheessa alkoi vain tökkiä omalla kohdalla ja sen jälkeen alkoi tökkiä vielä enemmän se ettei ympäristö huomannutkaan mitään eroa näiden eri puolien välillä.
Ja kyllähän tähän sai näemmä menemään aikaa vaikka kuinka, ajatus lie tullut osin niistäessä nessuun, korjaillaan pahimpia loikkia jos jaksetaan...
Sanoilla ei tunnu olevan suurtakaan merkitystä nykyisin, varsinkaan jos kyse on positiivisesta palautteesta. Kehut menevät kohtelaisuuksina, joihin en usko pätkän vertaa. Negatiivinen palaute uppoaa paremmin, mutta siihenkin kyllä vaaditaan edes kevyet perustelut. Kaikki lie lähtenyt siitä kun aiemmin nuorena ja naiivina uskoin kaiken mitä sanottiin. Olin ehkä universumin paras ponnahduslauta uusille suhteille ja työpaikoille, viikko ensitapaamisen jälkeen vastapuoli oli löytänyt joko elämänsä rakkauden tai sellaisen työpaikan ettei jatkoa heru. As(s) if. Nyt sitten toistaiseksi kylmätään jokainen vähänkin kaunisteltu lause, kunnes kultainen keskitie löytyy.
Vaikka positiivisen palautteen vastaanottaminen yhtä tervan kittaamista onkin, osaan olla myös omassa pienessä päässäni hyvinkin onnistunut joissain hommissa. Vastoin yleistä luuloa osaan yleensä soittaa kitaraa kohtuullisesti, vaikka useimmiten en sitä kehtaa ääneen sanoakaan. Tosin nyt kun pitkästä aikaa nauhoitin soittoa, niin yhtä helvetin epävireistä wannabe-vingutustahan tuo oli. Kumma ettei sitä soittaessa kuullut.
Sikäli kummaa että joistakin asioista ei vaan osaa myöntää olevansa hyvä, vaikka hiljaa mielessään sitä olisikin. Joistakin asioista puolestaan on jopa ääneen sitä mieltä, että oma osaaminen olisi pelkästään hyväksi, esim. meidän firman markkinoinnissa.
Oma ylivertaisuus näkyy myös kevyessä nirsoilussa seuran suhteen. Jos toinen tuntuu tarpeeksi tyhmältä tai tylsältä, en keksi mitään sanottavaa. Joskus sitä toivoo olevansa sen verran sosiaalisempi tai parempi ihminen että näillekin tapauksille voisi small talkata jotain mutta kun ei niin ei.
Tästä viimeisestä ominaisuudesta en sitten tiedäkään onko se vieläkin paheena vai olenko saanut sen karistettua kannoilta muutenkin kuin omassa mielessäni. Enää ei jaksa olla hauska jätkä kaiken aikaa. Jossain vaiheessa alkoi vain tökkiä omalla kohdalla ja sen jälkeen alkoi tökkiä vielä enemmän se ettei ympäristö huomannutkaan mitään eroa näiden eri puolien välillä.
Ja kyllähän tähän sai näemmä menemään aikaa vaikka kuinka, ajatus lie tullut osin niistäessä nessuun, korjaillaan pahimpia loikkia jos jaksetaan...
Re: Itseruoskintaa
Ei oikein itsekuri tahdo riittää. Joskus pitäisi tehdä se yksi tärkeä tehtävä (yleensä biisi joka minut on velvoitettu tekemään), mutta kiertelen ja kaartelen sitä kuin kissa kuumaa puuroa tehden kaikkea muuta. Suomessa ei taida ole tälle sanaa, mutta englannista löytyy: procrastination.
Re: Itseruoskintaa
Oikeasti..
Stressaan liikaa, aivan liikaa liikaa liikaa. Laihdun pelkästä stressistä ja saan itseni näyttämään maailman murheissa uitetulta ruikulta, vaikka kaikki maailman murheet eivät oliskaan kaatuneet päälleni.
Temperamenttini on paha. Harvoin kuitenkaan suutun oikein kunnolla, mutta mikäli niin käy, olen lähes armoton. Alistu en millään. Pompin tasajalkaa, heitän sanallista myrkkyä suoraan ja kierteellä, saatan murista ja ärjyä, katseeni polttaa jätti-ison reiän toisen ihoon ja lopuksi infernaalinen henkeni janoaa niitata tyypin niille sijoilleen. Tässä vaiheessa kuitenkin jokin Järjen ääni kampeaa kiihkeyteni kuriin ja saa minut hämmästyttävän loogiseksi. Lähes happy end.
Synkistelen (aiheesta kuitenkin) välillä liikaa. Näen kaiken mustana, en saa mistään tyydytystä ja haluaisin vain olla rauhassa rauhassa rauhassa. Älyän tällöin onneksi olla itsekseni, enkä raskauta muita ihmisiä mustuudellani.
Ja taas kasvoista näkyy (kuten stressissäkin) 100 vuoden kärsimys ja tuska vaikka en antaisikaan sen näkyä.
En luota kuin äärettömän harvoihin, tälle on omat syynsä, ei siinä mitään, mutta olisi ehkä rentouttavampaa osata luottaa vähän enemmän kuin mitä osaan.
Olen ankara itselleni. Jos voisin, potkaisin itseäni mielihyvin aina tämän tästä. Vain minulla on oikeus piiskata minua, mutta voi pojat, voi pojat, että teen sen sitten hyvin. Kaikessa hiljaisuudessa, kaikkien tietämättä annan itselleni kyytiä ja taas kasvoista näkyy sekin vaikka en antaisikaan sen näkyä, sillä olen myöskin liian ylpeä.
(muuten olen aika kivakiva)
Stressaan liikaa, aivan liikaa liikaa liikaa. Laihdun pelkästä stressistä ja saan itseni näyttämään maailman murheissa uitetulta ruikulta, vaikka kaikki maailman murheet eivät oliskaan kaatuneet päälleni.
Temperamenttini on paha. Harvoin kuitenkaan suutun oikein kunnolla, mutta mikäli niin käy, olen lähes armoton. Alistu en millään. Pompin tasajalkaa, heitän sanallista myrkkyä suoraan ja kierteellä, saatan murista ja ärjyä, katseeni polttaa jätti-ison reiän toisen ihoon ja lopuksi infernaalinen henkeni janoaa niitata tyypin niille sijoilleen. Tässä vaiheessa kuitenkin jokin Järjen ääni kampeaa kiihkeyteni kuriin ja saa minut hämmästyttävän loogiseksi. Lähes happy end.
Synkistelen (aiheesta kuitenkin) välillä liikaa. Näen kaiken mustana, en saa mistään tyydytystä ja haluaisin vain olla rauhassa rauhassa rauhassa. Älyän tällöin onneksi olla itsekseni, enkä raskauta muita ihmisiä mustuudellani.
Ja taas kasvoista näkyy (kuten stressissäkin) 100 vuoden kärsimys ja tuska vaikka en antaisikaan sen näkyä.
En luota kuin äärettömän harvoihin, tälle on omat syynsä, ei siinä mitään, mutta olisi ehkä rentouttavampaa osata luottaa vähän enemmän kuin mitä osaan.
Olen ankara itselleni. Jos voisin, potkaisin itseäni mielihyvin aina tämän tästä. Vain minulla on oikeus piiskata minua, mutta voi pojat, voi pojat, että teen sen sitten hyvin. Kaikessa hiljaisuudessa, kaikkien tietämättä annan itselleni kyytiä ja taas kasvoista näkyy sekin vaikka en antaisikaan sen näkyä, sillä olen myöskin liian ylpeä.
(muuten olen aika kivakiva)
-
- Kitisijä
- Viestit: 3969
- Liittynyt: 16.08.2005 15:32
- Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld
Re: Itseruoskintaa
En välitä hittojakaan, stressaan turhasta, ruoskin itseäni. Joo, kuulostaa ristiriitaiselta, ja sitähän mä olen. Hullu olen kanssa ja pelle.
Rotan aivot valtasivat pääni.
-
- Kitisijä
- Viestit: 1398
- Liittynyt: 14.08.2005 19:24
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Itseruoskintaa
Stressaan liikaa ja turhaan, asenteeni elämään on tiukkapipoinen, suhtaudun omiin virheisiini natsimaisella asenteella, asetan itselleni liian tiukkoja aikataulutavoitteita ja ahnehdin liikaa töitä ja opintoja, mistä seuraa aiemmin mainittua stressaamista, mikä taas korostaa minulle ominaista itsepiiskausmentaliteettia.
Marmatan usein töistäni ja muista kiireistäni sen sijaan, että tarttuisin itse asiaan.
Laiminlyön ystävyyssuhteiden ylläpitoa ja olen laiska ottamaan yhteyttä ihmisiin, joiden kanssa en ole automaattisesti (esim. töiden kautta) yhteyksissä. Lähden harvoin bilettämään ystävieni kanssa ja silloinkin lievällä ja julkituodulla vastentahtoisuudella, koska mieluummin esimerkiksi istuisin jossain kuuntelemassa musiikkia. Minusta Helsingin Sedulat sun muut viihderavintelit ovat vastenmielisiä ja kalliita paikkoja, joissa on liian humalaisia/nuoria/juntteja ihmisiä ja joissa soitetaan säännönmukaisesti huonoa musiikkia. Jos ylipäänsä lähden mukaan ystävieni valitsemaan paikkaan, väsähdän ja tylsiinnyn aikaisin. Olen siis paitsi harvinaista myös huonoa seuraa.
Lisäksi osaan olla häijy ja itsekäs, mutta otan kuitenkin muiden sanomiset helposti itseeni. Kaksinaismoraalini on sentään korkea
Marmatan usein töistäni ja muista kiireistäni sen sijaan, että tarttuisin itse asiaan.
Laiminlyön ystävyyssuhteiden ylläpitoa ja olen laiska ottamaan yhteyttä ihmisiin, joiden kanssa en ole automaattisesti (esim. töiden kautta) yhteyksissä. Lähden harvoin bilettämään ystävieni kanssa ja silloinkin lievällä ja julkituodulla vastentahtoisuudella, koska mieluummin esimerkiksi istuisin jossain kuuntelemassa musiikkia. Minusta Helsingin Sedulat sun muut viihderavintelit ovat vastenmielisiä ja kalliita paikkoja, joissa on liian humalaisia/nuoria/juntteja ihmisiä ja joissa soitetaan säännönmukaisesti huonoa musiikkia. Jos ylipäänsä lähden mukaan ystävieni valitsemaan paikkaan, väsähdän ja tylsiinnyn aikaisin. Olen siis paitsi harvinaista myös huonoa seuraa.
Lisäksi osaan olla häijy ja itsekäs, mutta otan kuitenkin muiden sanomiset helposti itseeni. Kaksinaismoraalini on sentään korkea
Don't Panic!
-
- Kitisijä
- Viestit: 5729
- Liittynyt: 15.08.2005 21:45
Re: Itseruoskintaa
Hyvä aihe!
Omasta mielestäni minulla olisi kehittämistä ainakin rakastamisen taidossa. Tietysti tämä koskee parisuhde-elämääkin, mutta etenkin lähimmäisenrakkaus on tällä hetkellä työn alla. Elämässäni on pari "hankalaa" ihmistä, joita suurin osa ystävistäni ja tuttavistani vihaa ja joita minunkin on hyvin vaikea rakastaa. Toisen kohdalla olen edistynyt jonkin verran, toinen taas on tähän mennessä ollut ylipääsemätön haaste. Häntä olen toistaiseksi kyvytön rakastamaan. On toinenkin rakastamattomuuden laji, joka minua toisinaan vaivaa, ja se on haluttomuus/laiskuus rakastaa (siis toisin sanoen itsekkyys). En aina auta ihmisiä vaikka voisin sen ilman suurempaa vaivannäköä tehdä. Lisäksi en tiedä tähän tarkkaa syytä, eli parantamisen varaa olisi myös itsetuntemuksessa.
Haluaisin myös oppia ilmaisemaan itseäni tarkemmin. Käytän välillä käsitteitä luvattoman epätarkasti. No, väärinkäsityksiä tulee keskustellessa vaikka oma käsitteiden käyttö olisi kuinka hiottua - mutta jotenkin minua kuitenkin aina ärsyttää kun käsitteiden merkityksiä aletaan tarkentaa ja käy ilmi että muodostunut väärinymmärrys on johtunut omasta löperyydestäni eikä sen toisen. .... Jaa, olisikohan minulla suositeltavampi kehitystyömaa kuitenkin perfektionismin kitkemisessä (sitä olen kyllä menestyksekkäästi harrastanut jo vuosien ajan)?
On myös asioita, joita poikaystäväni näkee minussa selvemmin kuin minä itse. En olisi esimerkiksi tullut ajatelleeksi, että en ole kaikkien seurassa aivan oma itseni, ellei hän olisi huomauttanut asiasta. Nyt kun olen kiinnittänyt toimintaani huomiota, olen tajunnut että minussa on vielä jäljellä sellaista turhaan ihmisten miellyttämiseen tähtäävää sosiaalisuutta josta haluan päästä eroon.
Toinen poikaystävän esiin nostama asia liittyy jollakin tavalla naisellisuuteen, mutta en ole vielä täysin päässyt selville siitä mitä hän naisellisuudella tarkoittaa. Kuulemma ei ainakaan naiseutta koskevien stereotyyppisten käsitysten kokoelmaa. Ilmeisesti en ole niin kosketuksissa tähän mystiseen asiaan itsessäni kuin voisin olla. Kun saan sen kanavan auki (kielikuva, jota hän käyttää), minusta kuulemma tulee kokonaisempi ihminen. Hurjaa!
(Jotta tämä vuodatus ei aiheuttaisi joillekin lukijiolle tarpeetonta ahdistusta, mainittakoon tähän loppuun että kehittymisen mahdollisuus ja sellaisen olemassaolon tajuaminen on minulle pelkästään myönteinen juttu. En koe tuskaa enkä pahaa mieltä siitä että minussa on tällä hetkellä omasta mielestäni / poikaystävän mielestä kielteisiä ominaisuuksia, koska uskon voivani ajan myötä muuttaa niitä - eli kasvaa ihmisenä. Siitähän elämisessä on kyse. Ainakin minulle. Kun on aivan täydellisen tyytyväinen kaikkeen, voi yhtä hyvin kuolla pois.)
Omasta mielestäni minulla olisi kehittämistä ainakin rakastamisen taidossa. Tietysti tämä koskee parisuhde-elämääkin, mutta etenkin lähimmäisenrakkaus on tällä hetkellä työn alla. Elämässäni on pari "hankalaa" ihmistä, joita suurin osa ystävistäni ja tuttavistani vihaa ja joita minunkin on hyvin vaikea rakastaa. Toisen kohdalla olen edistynyt jonkin verran, toinen taas on tähän mennessä ollut ylipääsemätön haaste. Häntä olen toistaiseksi kyvytön rakastamaan. On toinenkin rakastamattomuuden laji, joka minua toisinaan vaivaa, ja se on haluttomuus/laiskuus rakastaa (siis toisin sanoen itsekkyys). En aina auta ihmisiä vaikka voisin sen ilman suurempaa vaivannäköä tehdä. Lisäksi en tiedä tähän tarkkaa syytä, eli parantamisen varaa olisi myös itsetuntemuksessa.
Haluaisin myös oppia ilmaisemaan itseäni tarkemmin. Käytän välillä käsitteitä luvattoman epätarkasti. No, väärinkäsityksiä tulee keskustellessa vaikka oma käsitteiden käyttö olisi kuinka hiottua - mutta jotenkin minua kuitenkin aina ärsyttää kun käsitteiden merkityksiä aletaan tarkentaa ja käy ilmi että muodostunut väärinymmärrys on johtunut omasta löperyydestäni eikä sen toisen. .... Jaa, olisikohan minulla suositeltavampi kehitystyömaa kuitenkin perfektionismin kitkemisessä (sitä olen kyllä menestyksekkäästi harrastanut jo vuosien ajan)?
On myös asioita, joita poikaystäväni näkee minussa selvemmin kuin minä itse. En olisi esimerkiksi tullut ajatelleeksi, että en ole kaikkien seurassa aivan oma itseni, ellei hän olisi huomauttanut asiasta. Nyt kun olen kiinnittänyt toimintaani huomiota, olen tajunnut että minussa on vielä jäljellä sellaista turhaan ihmisten miellyttämiseen tähtäävää sosiaalisuutta josta haluan päästä eroon.
Toinen poikaystävän esiin nostama asia liittyy jollakin tavalla naisellisuuteen, mutta en ole vielä täysin päässyt selville siitä mitä hän naisellisuudella tarkoittaa. Kuulemma ei ainakaan naiseutta koskevien stereotyyppisten käsitysten kokoelmaa. Ilmeisesti en ole niin kosketuksissa tähän mystiseen asiaan itsessäni kuin voisin olla. Kun saan sen kanavan auki (kielikuva, jota hän käyttää), minusta kuulemma tulee kokonaisempi ihminen. Hurjaa!
(Jotta tämä vuodatus ei aiheuttaisi joillekin lukijiolle tarpeetonta ahdistusta, mainittakoon tähän loppuun että kehittymisen mahdollisuus ja sellaisen olemassaolon tajuaminen on minulle pelkästään myönteinen juttu. En koe tuskaa enkä pahaa mieltä siitä että minussa on tällä hetkellä omasta mielestäni / poikaystävän mielestä kielteisiä ominaisuuksia, koska uskon voivani ajan myötä muuttaa niitä - eli kasvaa ihmisenä. Siitähän elämisessä on kyse. Ainakin minulle. Kun on aivan täydellisen tyytyväinen kaikkeen, voi yhtä hyvin kuolla pois.)
-
- Kitisijä
- Viestit: 3969
- Liittynyt: 16.08.2005 15:32
- Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld
Re: Itseruoskintaa
Kuka nyt edes osaa sanoa, millainen käytös sitten on sitä ominta itseään?EveryWoman kirjoitti:En olisi esimerkiksi tullut ajatelleeksi, että en ole kaikkien seurassa aivan oma itseni, ellei hän olisi huomauttanut asiasta.
Itseasiassa kaikki tällaiset listat, missä pitää latoa ominaisuuksia tiskiin, ovat olleet minulle aina perkeeleen hankalia: heti kun keksin jotain, edes hieman suuntaa-antavaa, seuraava ominaisuus sitten mitätöikin sen.
Rotan aivot valtasivat pääni.
-
- Kitisijä
- Viestit: 5729
- Liittynyt: 15.08.2005 21:45
Re: Itseruoskintaa
Ei sitä tarvitsekaan osata sanoa, miten tarkalleen ottaen pitäisi toimia että olisi oma itsensä. Sekin riittää kun näkee että toinen ei ole oma itsensä (tai kun huomaa sen itsestään). Miten sen sitten näkee? Vaikea selittää (ja poikaystävä on jo pariin otteeseen käynyt repimässä petiin, joten tämän jätän tällä erää tähän *hihiiiii*). Ei muilla olisi tästä mitään ajatuksia? Jos miettii vaikka jotakin todella kärjistettyä esimerkkiä tyypistä joka ei ole oma itsensä?Ann kirjoitti:Kuka nyt edes osaa sanoa, millainen käytös sitten on sitä ominta itseään?EveryWoman kirjoitti:En olisi esimerkiksi tullut ajatelleeksi, että en ole kaikkien seurassa aivan oma itseni, ellei hän olisi huomauttanut asiasta.
Viimeksi muokannut EveryWoman, 02.09.2005 23:36. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: Itseruoskintaa
Se on juuri sen ristiriitaisen persoonallisuuden hienouksia..Ann kirjoitti: ..
Itseasiassa kaikki tällaiset listat, missä pitää latoa ominaisuuksia tiskiin, ovat olleet minulle aina perkeeleen hankalia: heti kun keksin jotain, edes hieman suuntaa-antavaa, seuraava ominaisuus sitten mitätöikin sen.
Ja joidenkin ominaisuuksien suhteen.. hirveän vaikea määrittää.
Otetaan esimerkiksi ujous. Toisissa tilanteissa voi olla ujompi kuin toisissa, mutta että yleisenä luonteenpiirteenä..?
Tai vilkkaus ja rauhallisuus. Ihan miten vain nekin.
-
- Kitisijä
- Viestit: 3969
- Liittynyt: 16.08.2005 15:32
- Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld
Re: Itseruoskintaa
No juurikin näin. Itse sain lapsena ujon ja hiljaisen leiman otsaani, mutta itse näin sen lähinnä kusipäisyytenä: en viitsinyt jututtaa ihmisiä, koska en ollut kiinnostunut.HellBell kirjoitti: Otetaan esimerkiksi ujous. Toisissa tilanteissa voi olla ujompi kuin toisissa, mutta että yleisenä luonteenpiirteenä..?
EW:lle: Jospa sinulle onkin ominaista tietynasteinen tilanteen ja ihmisten tsekkailu, ennenkuin heittäydyt omana itsenäsi täysillä mukaan? Tämä kai aika normaalia käytöstä meillä kaikilla.
Rotan aivot valtasivat pääni.
Re: Itseruoskintaa
Mun sisko sai pienenä taas sellaisen 'ylikiltin' leiman otsaansa, koska aikuiset tulkitsivat hänen hiljaisuutensa ja tyynen ilmeensä yksioikoisen simppelisti kiltteydeksi, vaikka totuus oli että hällä kupli aina siellä pinnan alla kaikenlaista, josta aikuiset eivät koskaan päässeet selville.Ann kirjoitti: No juurikin näin. Itse sain lapsena ujon ja hiljaisen leiman otsaani, mutta itse näin sen lähinnä kusipäisyytenä: en viitsinyt jututtaa ihmisiä, koska en ollut kiinnostunut..
.
[Siskon saadessa sen 'hiljaisen kiltin'-merkinnän itseensä, jäi mun osaksi tietysti se mustempi merkintä. Pahantekotilanteista kärähdettyämme minä sain syyt niskoilleni ja siskoni ei mitään, sillä siinä vaiheessa hän jo automaagisesti itki (hallitsi neljä-viisivuotiaana teatraalisen itkennän paremmin kuin Meryl Streep) ja sen loogisena seurauksena vaikutti enemmän uhrilta kuin rötöstelijältä.. Aikuisten mentyä itku loppui aina kuin seinään.
Kommervenkki-sisko.]
-
- Kitisijä
- Viestit: 3969
- Liittynyt: 16.08.2005 15:32
- Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld
Re: Itseruoskintaa
Olit varmaan isosisko? Kyllä se on ihan asiallista, että isosiskot, jekkujen organisoijina, saavat isommat torut.HellBell kirjoitti: Kommervenkki-sisko.
Rotan aivot valtasivat pääni.
Re: Itseruoskintaa
Juurikin näin, oikein arvattu!Ann kirjoitti:Olit varmaan isosisko? Kyllä se on ihan asiallista, että isosiskot, jekkujen organisoijina, saavat isommat torut.HellBell kirjoitti: Kommervenkki-sisko.
Sinä ilmeisimminkin olit/olet yksi niistä vekkuleista pikkusiskoista..
(.. Onneksi pakkaa sekoittamaan tuli sitten vielä pikkuveli, jonka syyksi sitten yhteistuumin siskoni kanssa koitimme sälyttää niitä juttuja. Ressu kun ei osannut vielä kunnolla puhua.. )
Re: Itseruoskintaa
Eilisen perheriidan jälkimainingeissa voisinkin lisätä muutaman piirteen omaan listaani.
Miten voikin olla niin vaikea hyväksyä toisenlaista kommunikointitapaa. Ajatus, että jos asiat sanotaan toisella tavalla kuin ne itse sanoisi niin ne on sanottu väärin, on juurtunut melkoisen syvälle.
Ylidramaattisuus jolla teen itsestä aika ajoin pellen, mutta jolle ei itse voi tilanteessa kuitenkaan nauraa.
Kärkäs heittokäsi.
Niin ja poltin riisitkin pohjaan eilen. Äh.
Miten voikin olla niin vaikea hyväksyä toisenlaista kommunikointitapaa. Ajatus, että jos asiat sanotaan toisella tavalla kuin ne itse sanoisi niin ne on sanottu väärin, on juurtunut melkoisen syvälle.
Ylidramaattisuus jolla teen itsestä aika ajoin pellen, mutta jolle ei itse voi tilanteessa kuitenkaan nauraa.
Kärkäs heittokäsi.
Niin ja poltin riisitkin pohjaan eilen. Äh.
Re: Itseruoskintaa
Minulla todennäköisesti on muutamia luonteenpiirteitä, joista kaikki ihmiset eivät välttämättä pidä, mutta mitäs sitten. Jos en loukkaa piirteilläni ketään, ihmisiä ärsyttää ne muuten vaan, niin hajoilkoot minun puolestani. En kyllä ole varma onko näitä paljon tai yleensäkään yhtään, mutta tuo on periaate. Osa pitää osa ei.
Sitten taas on piirteitä, joista olen hyvin tietoinen ja haluaisin niihin muutoksen:
Ollessani äärettömän keskittynyt tai kiinnostunut jostain asiasta, ajantajuni katoaa tyystin. Jos paikalla sattuu olemaan ihmisiä, saatan käydä heidän kanssaan pitkänkin 'keskustelun' vastailemalla kiinnostuneen kuuloisella äänellä joitan epämääräisiä kommentteja. Jossain vaiheessa ihmiset tuhahtavat huomatessaan etten ole lainkaan kuunnellut heitä. En ole niin satusti läsnä.
Olen melko suorasukainen ja ilmaisen yleensä mielipiteeni, tuntemukseni jne suoraan. Kuitenkin tietyissä asioissa harrastan omasta mielestänikin rasittavaa kiertelyä ja kaartelua kuin satelliitti maapallon ympärillä, vaikka tiedän varsin hyvin ettei niin kannattaisi toimia. Pitäisi vaan suoraan jysäyttää tyyneen valtamereen kuin MIR konsanaan. (Mir tietenkin kierteli taivaalla 15 vuotta ennen päätöstään ) liikaa mietiskelyä, prkle
Jos kaikki pään sisällä tapahtuneet/vat jahkailut poistettaisiin, pystyisin siitä syntyneeseen tilaan varastoimaan väh 15sta vieraan kielen sanastot.
Unelmoin turhaan toisenlaisesta maailmasta, vaikka tiedän ettei sellaista tule koskaan olemaan. Jotkut esim. Afrikan tapahtumat pyörivät mielessäni kaiken muun lisäksi välistä niinkin paljon, etten saa meinaa saada unta. Älä ajattele.
Joissain asioissa (todella harvoissa) olen niin pata laiska että oikein ärsyttää. En jaksa sen enempää eritellä caseja, mutta esim. olen hankkinut olkkariin mattoa ja kattolamppua kohta jo kolme kuukautta.... jne..
Olen niin hemmetin lyhytvihainen, että se joissain tapauksissa ärsyttää. Välistä tekisi mieli olla pidemmän aikaa näreissään jollekkin, mutta se ei vaan onnistu. Ehkä johtuu laiskuudesta, mene ja tiedä. Jos joku - kuten muutama tapaus onkin - menettänyt luottamukseni täysin, en ole heille räjähtänyt kuin max puolisen vuotta. Se että en vihaa enää jotain ei tarkoita kuitenkaan sitä että olisin enää heidän kanssaan missään tekemisissä. Ollutta ja mennyttä elämää. En todellakaan halua olla tiettyjen kusettajien kanssa missään tekemisissä.
Sitten taas on piirteitä, joista olen hyvin tietoinen ja haluaisin niihin muutoksen:
Ollessani äärettömän keskittynyt tai kiinnostunut jostain asiasta, ajantajuni katoaa tyystin. Jos paikalla sattuu olemaan ihmisiä, saatan käydä heidän kanssaan pitkänkin 'keskustelun' vastailemalla kiinnostuneen kuuloisella äänellä joitan epämääräisiä kommentteja. Jossain vaiheessa ihmiset tuhahtavat huomatessaan etten ole lainkaan kuunnellut heitä. En ole niin satusti läsnä.
Olen melko suorasukainen ja ilmaisen yleensä mielipiteeni, tuntemukseni jne suoraan. Kuitenkin tietyissä asioissa harrastan omasta mielestänikin rasittavaa kiertelyä ja kaartelua kuin satelliitti maapallon ympärillä, vaikka tiedän varsin hyvin ettei niin kannattaisi toimia. Pitäisi vaan suoraan jysäyttää tyyneen valtamereen kuin MIR konsanaan. (Mir tietenkin kierteli taivaalla 15 vuotta ennen päätöstään ) liikaa mietiskelyä, prkle
Jos kaikki pään sisällä tapahtuneet/vat jahkailut poistettaisiin, pystyisin siitä syntyneeseen tilaan varastoimaan väh 15sta vieraan kielen sanastot.
Unelmoin turhaan toisenlaisesta maailmasta, vaikka tiedän ettei sellaista tule koskaan olemaan. Jotkut esim. Afrikan tapahtumat pyörivät mielessäni kaiken muun lisäksi välistä niinkin paljon, etten saa meinaa saada unta. Älä ajattele.
Joissain asioissa (todella harvoissa) olen niin pata laiska että oikein ärsyttää. En jaksa sen enempää eritellä caseja, mutta esim. olen hankkinut olkkariin mattoa ja kattolamppua kohta jo kolme kuukautta.... jne..
Olen niin hemmetin lyhytvihainen, että se joissain tapauksissa ärsyttää. Välistä tekisi mieli olla pidemmän aikaa näreissään jollekkin, mutta se ei vaan onnistu. Ehkä johtuu laiskuudesta, mene ja tiedä. Jos joku - kuten muutama tapaus onkin - menettänyt luottamukseni täysin, en ole heille räjähtänyt kuin max puolisen vuotta. Se että en vihaa enää jotain ei tarkoita kuitenkaan sitä että olisin enää heidän kanssaan missään tekemisissä. Ollutta ja mennyttä elämää. En todellakaan halua olla tiettyjen kusettajien kanssa missään tekemisissä.
-
- Kitisijä
- Viestit: 5729
- Liittynyt: 15.08.2005 21:45
Re: Itseruoskintaa
Juuri noin. Mutta haluan eroon siitä.Ann kirjoitti:EW:lle: Jospa sinulle onkin ominaista tietynasteinen tilanteen ja ihmisten tsekkailu, ennenkuin heittäydyt omana itsenäsi täysillä mukaan? Tämä kai aika normaalia käytöstä meillä kaikilla.
Lapsena olin yltiövarautunut ja ynseä lähes kaikkia kohtaan (pidin suurinta osaa ihmisistä moukkina, joiden kanssa minulla ei ollut mitään syytä olla tekemisissä). Ala-asteen lopussa olin kännissä sosiaalinen ja muuten ynseä. Yläasteella kännäys ei enää napannut, joten opettelin olemaan sosiaalinen muutenkin. Viimeistään lukiossa pyrin jo voimakkaasti eroon sosiaalisuudesta koska se tuntui pahalta. Kuitenkaan en halunnut tilalle enää sitä ynseyttä ja varautuneisuutta, koska sekin tuntuu pahalta. Kumpikin on ylimääräistä ja haluan lopullisesti eroon molemmista.
Omana itsenään oleminen ja ihmisten rakastaminen heidän ominaisuuksistaan riippumatta on parasta mitä olen kokenut - pelottavaa, vaaransekaista, joskus vaikeaa, mutta parasta.
-
- Kitisijä
- Viestit: 3469
- Liittynyt: 23.08.2005 12:00
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Itseruoskintaa
Olen huonosti aikaansaapa. Tosin, jos olisin todella aikaansaapa, olisin varmaan melko pelottava. Uskon omien mielipiteitteni erinomaisuuteen hieman enemmän kuin olisi tarvis; toisaalta ne ovat usein erinomaisia, ja jos eivät, ennemmin tai myöhemmin kyllä tunnustan sen. Olen aamuisin usein väsynyt ja hymytön, yleensä myös iltapäivisin. Alan virkistyä ja olla hilpeää seuraa aikaisintaan illalla, äreiltyäni koko päivän. Taiteelliset lahjani ovat enintään keskinkertaisia, mutta hyvä niin, koska jos olisin erityisen lahjakas jossakin, olisin varmasti hullu tai ainakin persoonallisuushäiriöinen.
Olen turhamainen. Toisaalta, hyvin perustein, esimerkiksi tasapainon säilyttääkseni, olen valmis sietämään aika kehnojakin oloja. Jaottelen ihmiset ikävällä tavalla kiinnostaviin ja vähemmän kiinnostaviin, enkä ole kauhean empaattinen noin lähtökohtaisesti, ainakin olen huono osoittamaan tunteita tilanteessa, jossa joku toinen niitä ehkä tarvitsisi. Toisaalta loukkaannun aika helposti, ja saatan joskus olla pitkävihainen. Puhun joskus muista pahaa. Tai no, pahaa ja pahaa, mutta ainakin retostelen muiden huonoja puolia vapautuneesti. Juoruilenkin joskus.
Odotan joskus epärealistisia ja olen taipuvainen haihatteluun. Tuhlaavainenkin olen, onneksi tuloni ovat olleet toistaiseksi sikäli kohtuulliset, etten ole vajonnut velkavankeuteen.
Ihastun vääriin ihmisiin, yleensä vieläpä aivan liian harvoin. Naissuhteeni ovat ongelmallisia, äitisuhdetta lukuunottamatta. Olen kranttu ja hemmoteltu. Uskon vaihtelevasti itseeni liikaa tai liian vähän. Olen usein ujo, mikä näkyy sosiaalisena kömpelyytenä. Sanon asioita liian suoraan, varsinkin ulkomaan kielillä. Pidän saavutuksiani itsestäänselvyyksinä. Toisaalta tehostan niillä itseäni aivan liian usein.
Asunnoissani on miltei aina epäsiistiä, vaikka kuvittelen olevani suuri esteetikko. Projektini etenevät etanan vauhdilla, vaikka toisaalta saan ne yleensä kyllä loppuun asti, missä yleensä menee vuosia.
Haluaisin olla komeampi, mutta se tekisi minusta todennäköisesti melko sietämättömän. Pidän itseäni riittävässä arvossa jo nyt, noin pääsääntöisesti ainakin.
Joko piisaa?
Olen turhamainen. Toisaalta, hyvin perustein, esimerkiksi tasapainon säilyttääkseni, olen valmis sietämään aika kehnojakin oloja. Jaottelen ihmiset ikävällä tavalla kiinnostaviin ja vähemmän kiinnostaviin, enkä ole kauhean empaattinen noin lähtökohtaisesti, ainakin olen huono osoittamaan tunteita tilanteessa, jossa joku toinen niitä ehkä tarvitsisi. Toisaalta loukkaannun aika helposti, ja saatan joskus olla pitkävihainen. Puhun joskus muista pahaa. Tai no, pahaa ja pahaa, mutta ainakin retostelen muiden huonoja puolia vapautuneesti. Juoruilenkin joskus.
Odotan joskus epärealistisia ja olen taipuvainen haihatteluun. Tuhlaavainenkin olen, onneksi tuloni ovat olleet toistaiseksi sikäli kohtuulliset, etten ole vajonnut velkavankeuteen.
Ihastun vääriin ihmisiin, yleensä vieläpä aivan liian harvoin. Naissuhteeni ovat ongelmallisia, äitisuhdetta lukuunottamatta. Olen kranttu ja hemmoteltu. Uskon vaihtelevasti itseeni liikaa tai liian vähän. Olen usein ujo, mikä näkyy sosiaalisena kömpelyytenä. Sanon asioita liian suoraan, varsinkin ulkomaan kielillä. Pidän saavutuksiani itsestäänselvyyksinä. Toisaalta tehostan niillä itseäni aivan liian usein.
Asunnoissani on miltei aina epäsiistiä, vaikka kuvittelen olevani suuri esteetikko. Projektini etenevät etanan vauhdilla, vaikka toisaalta saan ne yleensä kyllä loppuun asti, missä yleensä menee vuosia.
Haluaisin olla komeampi, mutta se tekisi minusta todennäköisesti melko sietämättömän. Pidän itseäni riittävässä arvossa jo nyt, noin pääsääntöisesti ainakin.
Joko piisaa?
-
- Kitisijä
- Viestit: 5729
- Liittynyt: 15.08.2005 21:45
Re: Itseruoskintaa
Tuota noin.. Anteeksi että puutun asiaan, mutta minusta olisit tuon pitkän litanian voinut korvata vain yhdellä maininnalla: Olen haluton kehittämään itseäni ihmisenä. Vai oletko eri mieltä? Ainakaan et tunnu tekstissäsi niinkään luettelevan ominaisuuksia, joissa haluaisit kehittyä - vaan enemmänkin vain juttuja jotka nyt vain ovat niin kuin ovat. Olen aikaansaamaton, mutta se on ihan ok, koska ilman sitä olisin varmasti pelottava. Kenen mielestä pelottava? Olisiko se ihan oikeasti huono homma? Miksi?vadim kirjoitti:Joko piisaa?
(Ei tarvitse vastata ellet halua. Tärkeintä on että vastaat itsellesi.)
Re: Itseruoskintaa
Minua ei kiinnosta ruoskia itseäni. Hetken ajattelin, että haluaisinko ruoskia teitä, mutta sitten totesin, että ei inspiroi sekään. Kyllä elämä kurmottaa meitä kaikkia. Jos vaikka annettaisiin vaihteeksi anteeksi itsellemme ja toisillemme? Riittämättömiä ja keskeneräisiä ollaan kaikki. Jos oltaisiin täydellisiä, niin tuskin elettäisiin edes.